maanantai 26. syyskuuta 2011

Flash from the past: Nasun ensipäiviä

Meitä jo pidemmän aikaa seuranneet lukijat muistavatkin tämän "Flash from the past" -juttusarjan. Sarjan sisällähän olen aloitellut kertomaan raskausajastani sekä kertonut tarkemmin Nasun syntymästä. Tuon raskaussarjan kaksi puuttuvaa osaa olisi tarkoitus kirjoitella tässä lähiaikoina, mutta nyt viime päivinä mieleni on askarrellut nasukan elämän ensipäivissä.

Jaa niin miksikö? Ei, kyse ei ole vauvakuumeesta. Luulisin, että muistelointini taustalla on usempikin ystäväni, joiden laskettu aika osuu juuri näihin päiviin. Eli syntyvät pikkuruiset vauvelit ovat mielessä, miksei siis sen omankin maagiset ensiviikot.

Lisäksi on tullut muisteltua omaa raskausaikaani ja täytyy kyllä sanoa, että harmittaa etten aloittanut blogiani jo raskausaikana, kuten vakaa aikomus oli. Olisi ihania fiilksiä, tuntemuksia ja tunnelmia talteen kirjattuna. Mutta ehei, minähän kuvittelin vauva-arjen olevan suurin piirtein ydinsodasta seuraavaa, minkä vuoksi olin varma ettei kirjoittamisesta tulisi mitään. Kuinka väärässä olinkaan! 

No, nyt ei sitten noista peloista johtuen ole autenttisia merkintöjä niistä ajoista ja on tyydyttävä muistin antimiin. Ja koska muistillahan on tapana kullata asioita, ovat tämän kirjoituksen asiat nyt sellaisia, jollaisina ne & tuon ajan muistan. Mutta näillä reunaehdoilla, mennäänpä katselemaan Nasun elämän ensipäiviä.

**************

Nasu oli siis kuusi päivää vanha, kun pääsimme sairaalasta kotiin. Se päivä oli sunnuntai ja muistan sen edelleen kuumana ja onnellisena elokuun alun päivänä. Ajoimme Minillä kotiin, löimme Nasun vuokrattuun Vaavi-sänkyynsä ja katselimme jotta tuossa se nyt on. Yhdeksän kuukautta odotettu ja masussa kypsytelty vauvelimme. Niin pikkuruisena ja niin täydellisenä. Itkettää nytkin kun muistelen kuinka onnellisia olimme ja kuinka ihana pikku-Nasu mielestämme oli.

 Nasu ja tuore isi.

Lähiperhe tuli onnittelemaan ja ihastelemaan vauvelia heti kun siihen annettiin lupa. Eli parin päivän sisään kotiutumisestamme. Toisin kun olin etukäteen ajatellut, olinkin onnellinen kaikista vierailijoista.

Olin nimittäin kuvitellut olevani aivan naatti, shokissa ja väsynyt vastaanottamaan vieraita, mutta päinvastoin. Pursusin energiaa, olin niin onnellinen ja iloinen ja halusin vain esitellä pikku tuhisijaamme kaikille.

Tuore mummi ja tasan viikon vanha nasukka.

Tässä on vielä parempi olla!

Mummilla ja ukilla on itsellään kolme poikaa, joten pikkuruisen prinsessan saaminen sukuun oli uutta ja jännittävää. Ja ennen kaikkea kuulemma tietenkin ihanaa. Kokeneista otteista näki, että niinhän tuo vauvanhoito on kuin pyörällä ajaisi. Ei ne taidot mihinkään unohdu.


Nasulla ja ukilla on raitateema. 
Pikkuruinen haukotus naurattaa tuoretta ukkia.

Isomummikin tuli heti ihastelemaan Nasua. Ja millaisten kantamusten kanssa mummi, ukki ja isomummi saapuivatkaan! Niin oli kaikkea leivottua, että hyvähän siinä oli meikäläisen vain keittää kahvit ja nauttia leivoksista. 

Niille oli jokin oma nimityksensäkin, noille tarjottaville joita kuulemma tuoreille vanhemmille tuodaan, mutta en nyt muista sitä. Vanhempien ei sitten tarvitse muuta kuin olla ja syödä. Mikä ihana perinne!


Isomummi ihmettelee kuinka pieni mutta täydellinen nasukka onkaan.

Kummivanhemmat puolestaan ihmettelivät, oliko heidänkin Kaaponsa rontti vuosi sitten todella näin pikkuruinen. Vaikka Kaapo oli itse asiassa syntyessään oikeasti vielä pienempi kuin Nasu. Varmoin ja tottunein ottein se nasukan sylittely kuitenkin sujui, itse asiassa jopa niin hyvin, että siitä oli tuoreiden vanhempienkin hyvä ottaa oppia.


Elokuun helteessä toisiaan lämmittämässä pikkuruinen nasukka ja kummitäti.

Myös minun äitini säntäsi paikalle heti kun vaan ovi avattiin. Rehellisyyden nimissä voin paljastaa, että huolimatta vierailukiellosta, joka Taysissa kesällä oli, äitini ilmestyi myös sinne. Tuomaan ihanan kukkakimpun, tarkistamaan tyttärensä vointia ja näkemään uuden tyttärentyttärensä. Nykyäänhän kait isovanhemmatkin ovat tiettyyn aikaan sallittuja, mutta kesällä 2010 osastolle ei saanut tulla kuin oma perhe.

Mutta sehän ei äitiäni estänyt (tiedän, kuulostaa tutulta - like mum, like daughter). Teimme salatreffit osaston ovelle ja kärräsimme nasukan sinne sovittuun aikaan. Hieman saimme hoitajilta semitoruvaa katsetta, mutta kuitenkin sillä tavalla lempeän ymmärtäväisesti. Ja minulle, no, minulle oli niin kovin tärkeää tavata oma äitini. Varsinkin kun se synnytys meni niin kuin se meni.

Nasu hurmasi mummun nukkuvanakin.


Tässä kuiskailtuja salaisuuksia ei äitikään kuullut.

Vierailujen ohella alkoi perheemme Uusi Arki, joka alkuviikot koostui oikeastaan pelkästään Nasun hoitamisesta ja ihastelusta. Ensimmäinen suihkukin kokeiltiin heti nasukan ollessa viikon vanha. Meillähän ei mitään kylpyammetta ollut valmiina, tietenkään, joten pehmoiseen sadesuihkuun sukelsivat niin isi kuin Nasukin. 

Hurjaa katsella nyt jälkikäteen kuinka miniatyyrimäisen pieni Nasu tuolloin oli. Kuinka oikein uskalsimme suihkutellakin sitä kuin olisimme tehneet sitä aina? Puhumattakaan rennoista kantoasennoista ja käsittelyistä hoitopöydällä. 

Nasun elämän ensimmäinen suihku.

 Joo-o, on niissä samaa näköä. Ilmeissäkin.

Arki lähti yllättävän leppoisesti käyntiin. Sitä paljon mainostettua je ennalta peloteltua ensimmäisen yön paniikkia ei tullut ja muutenkin vauvelin hoito osoittautui aikas simppeliksi puuhaksi. Sitten kuitenkin. Maitoa aina kun on hereillä, nukkumaan todella usein ja vaipanvaihtoa tarvittaessa. Sen tarpeen kyllä huomaa. 

Myös yöt alkoivat rullata heti ensimmäisestä alkaen, olimmehan niitäkin harjoitelleet jo useampia sairaalassa. Perhepeti hieman ennalta jännitti, mutta turhaa sekin jännitys. Ei sen pikku kaverin päälle vaan kierähdä ja hienosti sitä kyllä herää siihen vaativaan maitoöninään, sikeästäkin unesta. Jopa niin hyvin, ettei mies aina herännyt laisinkaan. Enkä ajan kuluessa sitten enää minäkään, mitä nyt pöppöröisenä havahduin sen verran että tissin sain suuhun.

Isi 1670 vkoa ja Nasu 3 vkoa chillaavat sohvalla.

Ollaan vaan hissukseen ja ihmetellään uutta elämää.

 Nasulla punertaa tukka, isillä parta.

Kotimme oli niin kovin kaunis Nasun syntymän jälkeen. Joka paikassa oli niin ihania kortteja, kukkakimppuja, lahjoja ja läheistemme rakkautta, että välillä melkein henkeä salpasi. Ja toisin kun yleensä, kukkakimputkin kestivät harvinaisen pitkään. Ehkä nekin nautiskelivat kodin vallanneesta uudesta vauvantuoksusta, siitä ihan tietynlaisesta tuoksusta, jota vauvat ympäristöönsä säteilevät.


Siis mikä toi on?
Nasu ihmettelee mummulta sairaalaan saamaansa kimppua, äiti kameran takana ihmettelee Nasua.

Näiden Nasun ensiviikkojen aikana meillä ei vielä ollut uutta kameraamme emmekä myöskään kuvanneet niin ahkerasti kuin nykyään. Se on sääli, onhan tuo natiainen käsittämättömän suloinen ja moni tuolle ajalle tyypillinen ilme ja hetki on nyt jäänyt ainoastaan verkkokalvoillemme talteen. 

Nasu pari päivää vajaa 4 vkoa valmiina hoidettavaksi.


Moi, mä oon Nasu.

**************

PS. Illalla saamani ihanan viestin jälkeen omistan tämän kirjoituksen ystävilleni Tiinalle ja Jussille sekä heidän tänään syntyneelle tummatukkaiselle perheenjäsenelleen. Oih!

12 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Rotinoita. Siis ne mitä tuodaan. Ihana oli lukea teidän ensipäivistä!Vikassa kuvassa on ihan tuttu Nasu jo :D

hippa kirjoitti...

Rotinat on kyllä mainio perinne! Toivottavasti mahdollisimman monet vanhemmat saavat niistä nauttia. Meille kaverini toivat itse tekemänsä piparkakkutalon!

Nasu on näyttänyt ihan Nasulta jo aivan miniminipienenä. Sööttiä!

Maria kirjoitti...

Mekin saatiin aivan hurja määrä rotinoita Jaden synnyttyä!

Ihana teksti. Tuli oikein kylmät väreet ja muistot tulvahti mieleen. Esikoisen alkuajat ovat ihan oma lukunsa, kaikki on niin uutta ja ihmeellistä <3

PikkuHoo kirjoitti...

Ihanaa luettavaa. Minulla on muuten sellainen tapa, että joka kerta kun joku ystävä on ollut synnyttämässä oon synnyttänyt itsekkin uudelleen ja elänyt nuita ensivaiheita läpi :) Ja se on niin ihmeellistä ja ihanaa. Meillä ei ollut esikoisen aikaan järkkäriä ja kuvattua tuli vähän ja osa kuvista katosi koneen hajottua mutta nyt kuopuksen syntyessä otin tavaksi kuvata joka päivä ensimmäisinä kuukausina nuo kun tuppaavat kasvamaan niin hirmu vauhtia.

Anonyymi kirjoitti...

Oioioi miten ihana pieni Nasu. <3 Ja ihana teksti, kyynel silmäkulmassa täällä lukea tuhersin. :D Tuli kyllä samalla fiilisteltyä oman vauva-arjen alkua, oli se vaan maagista aikaa. :)

Eeva

Anonyymi kirjoitti...

Voi että! Kyllä sai pala kurkussa tuota tekstiä lukea<3 Olette ihania kaikki kolme!

elinarsku. kirjoitti...

mä täällä melkein pillitän. hormonit, syytän niitä. kohta tuo alkaa alusta. kaikki ei oo niin uutta enää, mutta varmasti ihmeellistä. mäkin muistan niin selvästi kuinka Ässä tuotiin kotiin ja sitten vaan istuttiin ja tuijotettiin...
ihme ja kumma.

Tiina kirjoitti...

*Snif*

"Rotinoita" kutsutaan myös jossain "lapsvaimonruuiksi". Tyypillisesti siihen kuuluu iso pullakranssi, jonka keskus on täytetty kahvileivillä tms.

Heidi kirjoitti...

Löysin blogisi juuri ja heti piti selata läpi monta postausta. Tosi hauskoja juttuja ja varsinkin sen pilttipurkin tuunaamisen meinaan toteuttaa itsekin :)

liiska kirjoitti...

voi hellanduudelis mikä mini-nasu! sniiiiif! itse olisin halunnut olla kotiintulopäivänä kolmestaan isin ja vaavin kanssa ihan rauhassa, mut olihan se ovenkarmia raapiva mummo päästettävä sisään.. :D varsinkin kun rotinakorissa oli mm. joulukuusi!

Mamma allergiakeittiössä kirjoitti...

No ei tätä silmät kostumatta pysty lukemaan, ja mikäs siinä! Ihanan ihana teksti ja teidän ihan pieni. Nyt tekis hirveästi mieli mennä omaa nukkuvaa "pientä" nuuskuttamaan, kohta meilläkin juhlitaan 1-v synttäreitä =O

Heli kirjoitti...

Hupsistakeikkaa, olikin jäänyt vastaamatta teille. Sori!

Kati: Rotinat! Sehän se olikin!

hippa: Oho, piparitalokin on ollut aivan ihana idea kavereilta, pinnat niille! :) Itestäkin näytti hassulta katsoa noita kuvia nyt, ihan ittensä näkönenhän tuo nassikka on. Jo silloin.

Maria: Aivan totta. Esikoinen on aina ja ikuisesti nimensä mukaisesti se eka, jonka vauva-aikaa ei täälläkään päässä voi liikutuksen kyynelittä muistella.

PikkuHoo: Niinhän se taitaa mennä itselläkin, sen verran on ystävien synnytysten myötä Nasunkin syntymä nyt tosiaan pyörinyt mielessä.

Eeva: Nimenomaan maagistahan se on. Tunnustan, että itsekin hivenen kostein silmin tuota kirjoittelin. Samalla kun Nasu ravas ympärillä muistuttaen, että ehei. Ei se ole enää mikään vauva.

Anonyymi: Aaawwwww! Nyt jäätiin sanatomiksi! Kiitos!

elinarsku.: Siis MITÄ? Saatko sä pian vauvan? Oi onnea, oi ihanuutta!!!!!

Ti: Ohhoh, tuollaista kranssia ei saatukaan. Mutta niin paljon kaikkea muuta, etten valita ;)

Heidi: Tervetuloa joukkoomme kirjavaan! Pilttipurkit on toimineet arjessa niin loistavasti, että suosittelen todella lämmöllä tuunaamaan. It really works! :)

liiska: Meidän mummo tosiaan raapi itsensä sinne sairaalaan jo, eli tiedän mistä puhut ;)

Ira: Onnea teille! Sunkin vauveli on sitten jo taapero ja nuuskuttelu ehkä sitä tarpeellisempaa -ainakin äidille ;)