torstai 15. syyskuuta 2011

Välillä lirahtelee

Vielä siitä Mini Rodinin ihanan mustasta haalarista ja lastenvaatteiden väreistä. Kuten on varmaan tullut selväksi, pidän kirkkaan värisistä ja iloisista lastenvaatteista. Äiti, joka itse pukeutuu useimmiten pääasiassa mustaan, pukee tyttärensä lähes kaikkiin mahdollisiin väreihin. Ainoa ehto on se, että värien pitää olla puhtaita ja kirkkaita, ei mitään murrettuja tai pastelleja. 

No, poikkeuksen tähän muodostaa kyllä musta väri. Sanokaa mitä sanotte, mutta omasta mielestäni mustakaan ei ole paha väri lastenvaatteissa, varsinkin kun sen yhdistää johonkin kirkkaaseen väriin. Päinvastoin. Mustahan toimii mitä mahtavimpana taustana ja värinkorostajana. Ja tämä oivallushan ei mitään ruudinkeksijää kaipaa, ihan sama ilmiö toimii aikuistenvaatteissa ja näkyy esimerkiksi meikäläisen arkivaatteissa. Eli päällä on mustaa ja joku tehosteväri, noin niinku useimmiten. 

Tänään siis stailattiin tuo haalari keltaisella mummilapäivän kunniaksi.

Tää olis jo valmis lähtemään, ihana mummi jo odottaa.


Mutsi hei, ookko huomannu et sulla aina kestää? 
En mä jaksa enää seistä ja odottaa.

Myös pinnan alla oli keltainen vaatetus, jotenkin tuo harvinaisen syksyinen sää inspiroi pukemaan sitä kirkkaampaa vaatetta mitä harmaammalta sälekaihdinten läpi näyttää. Tässä asussa oli tarkoitus lähteä mummilaan, valitettavasti vain viime hetken pisuvahinko muutti suunnitelmia. Ja asua, luonnollisestikin.


Nasu hei, mitä sä siellä kökit?
Tässä kohdin työstettiin mitä ilmeisimmin pisua lahkeen kautta lattialle (toim.huom).


No hupsista, tais tosiaan lirahtaa.
Hanki mutsi parempia vaippoja.
********
Puna-keltainen teeppari - löytö Huutiksesta, jonkun itse Metsolan kankaasta ompelema
Keltaiset froteehaalarit - Moonkids
Keltainen kukkapinni - Jäänne äidin villeiltä nuoruusvuosilta

Mistä siis on kysymys? No, toisin kun ehkä ainakin osa teistä ajatteli, nyt ei puhuta meikäläisen lirautteluista. Minä nähkääs en lirauttele, yksi sektion hyvistä puolista. Mutta meidän Nasu taas, se raasu välillä lirauttelee, emmekö miehen kassa oikein ymmärrä mistä on kyse. Antakaahan kun selitän hieman tarkemmin.

Ongelma lienee siis kestovaipoissa, meidän iki-ihanissa Fuzzi Bunzeissa. Ne on musta edelleen ihan sairaan hyviä ja nättejä kestovaippoja, mutta välillä ne päästävät nasukan pissan jalkakumppareiden lomasta pitkin vaatteita. Ongelma on sikäli outo, että se vaan ilmaantuu välillä. Yhtäkkiä vaipat eivät enää pidäkään. Vaikka puemme koko ajan samoja vaippoja, tasan tarkkaan samalla lailla, on kausia, jolloin vaipat vuotavat. Eivät joka pissan yhteydessä, mutta usein.

Sitten taas, sadun lailla, ongelma yhtäkkiä häviääkin ja vaipat pitävät taas kuin unelmat. Mikään ei näennäisesti muutu ja silti simsalabim! Kuin taikuutta! Vaipat pitävätkin taas unelman lailla. (No okei, myönnetään, melko köyhä kielikuva, sillä kuka nyt kuitenkaan unelmoi pissat pitävistä vaipoista? En edes minä.)

Näitä outoja pisujen vuotamisjaksoja on Nasun ensimmäiseen elinvuoteen osunut nyt pari ja ongelmia oli sekä S- että M-koon vaippojen kanssa. Vaippojen kumpparit ovat kunnossa, imut oikein paikoillaan ja vaipan koko oikea. Silti, välillä koittaa ajanjakso kun vaipoista vuotaa pisut pihalle. Mystistä!

Miehen kanssa olemme järkeilleet, jotta liittyyköhän homma vaan jotenkin ipanan kasvamiseen ja siitä johtuvaan jalan mallin ja muodon (lue. reisipulskuuden) muuttumiseen? Että välillä, vaikkapa jonkun kasvuspurtin yhteydessä, Nasun reidet vaan käyvät hetkellisesti liian laihoiksi vaippoihinsa. Sitten koittaa massakausi, vedetään tankaten, ja sinne se valuu Kummelin sanoin stroganoffi reisiin. Ja taas mennään vaipat paukkuen!

Mene ja tiedä - voi kun tietäiskin. Jälleen on siis amatööriäiti nöyränä suurten kysymysten äärellä. Vinkatkaa ihmeessä, jos keksitte mysteerillemme ratkaisun. Hulluksihan sitä tulee kun tällaisia älykkyyden rubiikinkuutioita päivät päässään pyörittelee.

Lopuksi vielä iloinen uutinen kehitysrintamalta: Nasu oppi jälleen uuden sanan.

6 kommenttia:

Ti kirjoitti...

Kiitos tästä otsikosta. Tarvi mennä heti. Yksi sana selitykseksi: alatiesynnytys.

Kiki kirjoitti...

Heh, joo alatiesynnytys:)

Haha ja tuo sanavahvistus alkaa sopivasti sanalla wee :D

elinarsku. kirjoitti...

meillä sama ongelma vaippojen kanssa. tosin meillä mennään äitin laiskuudesta johtuen kertiksillä... mutta enivei, meillä toistuu lirauttelu myös aika ajoin. oon tullu siihen tulokseen, että se johtuu neidin touhuamisesta. ja siitä, että hän EHKÄ osaa jo jonkin verran pidättää. ja kun sitten tyhmä äiti ei tajua viedä potalle, niin kaikki pissat tulee kerralla vaippaan, pissan ylikuormitus ja kas! housut on taas märät. great! kokeiltiin isompiakin vaippoja, mut ne oli vielä liian isot, ei toiminu. jos keksit miten tästä lirauttelusta päästään, kerro ihmeessä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Löysin sun blogin ehkä kuukaus sitte ja nyt sain luettua sen vihdoin kokonaan läpi :D onneksi tän joskus löysin :--)

Bloggauksien perusteella vaikutat tosi hauskalta ja mukavalta ihmiseltä! Juuri semmoselta, millanen itekki haluaisin olla :) rakastan sun tapaa kirjottaa! Aaa voisin ylistää sua vaikka loputtomiin tän blogin ansiosta, on tää nii ihana :D varsinki kuvateksteille oon joskus naureskellu tosi makeasti! You go girl :) !

Kati kirjoitti...

Mä en keksi muuta kuin että Nassikka liikkuu erilaisissa asennoissa ja pissaa välillä enemmän, välillä vähemmän?!Ihqu pinni, pysyikö koko reissun ajan?
Meillä oli koko fuzzeilun ajan pojilla L-koot, ne toimi hyvin, mutta sitten taas isommalla neidillä ei tuntunut toimivan mikään--> lapset ovat erilaisia ja plaa plaa. Tästä siis ei ollut mitään apua mutta pitipähän kommentoida. Jos haluut kokeilla L-kokoa niin tuu hakeen lainaan!

Heli kirjoitti...

Ti: Hihih, sori ;)

Kiki: Jepulis ;) Mikä ihmeen sanavahvistus alkaa "wee:llä", blondi ei tajuu?

elinarsku.: Hei, mahtavaa! Siis ei mahtavaa, et tekin kärsitte tästä samasta ärsyttävästä jutusta, mut mahtavaa ettei olla yksin asian kanssa. Se vois muuten selittyä tolla pidättelyllä - Nasu ainakin selkeästi pidättelee jo. Mikään muu ei selitä sitä jättipisua kolmen tunnin päikkäreiden jälkeen ja kuivaa vaippaa. Toki jaan vinkkejä heti jos keksin, mut nyt on takki täysin tyhjä. Ei mitään hajua miten tästä pääsee.

Anonyymi: Ohhoh, aikamoinen urakka! eikös näitä kirjoituksia ole jo lähes nelisensataa. Vautsi, repsect! Ja tervetuloa lukijaksi :) Ja kiitos ihanista sanoistasi, ihanille lukijoille on kiva kirjottaa ;)

Kati: Pinni pysyy messissä välillä paljon paremmin ku kestovaippa. Meillä on noita L-kokoja jo varatsossa, mut ne on auttamatta liian isoja. Kiitos kuitenkin avuntarjouksesta!