Työpäivä

Kello soi 04.45. Ylös silmät verestäen, zombina vessaan, kuteet niskaan, meikki naamaan. Hiukset sykkyrälle, aamukahvit parilla hörpyllä, Aamulehti ja läppäri reppuun. Takki niskaan, käsilaukku lompakoineen (tsekattu, mukana on) käsipuoleen ja ulos kirpakkaan kevätaamuun. Taksi lentokentälle, lento Helsinkiin. Nopea vaihto, uudelleen koneeseen, tunnin päästä laskeutuminen Ouluun.

Oulussa palaverointia ja workshoppausta aina kello 13 saakka, sitten vasta lounasta. Jälkiruokakahvit, työpuheluita ja takaisin lentokoneeseen. Tunnin lento Helsinkiin, tunti lentokentällä odottelua, tuliaisten ostamista (tietenkin tuliaisia, aina pitää tuoda tuliaisia!). 

Ahtautuminen täpötäyteen Tampereen koneeseen, puoli tuntia ilmassa (kaksikymmentä minuuttia unessa), laskeutuminen Tampere-Pirkkalaan. Ulos koneesta, ulos lentokentältä, taksiin. 

Taksi mummilaan, nainen ulos taksista ja sisälle mummilaan, ruokaa. Pörröhiuksinen iloisesti virnistelevä ipana, hyväntuuliset perheenjäsenet, kauniisti kukkivat omenapuut. Iloista turinointia, pakkautuminen Miniin, kotiin. Peittopeuhailua sängyssä, palikkatorneja, iltapuuhat. Verkkarit jalkaan, iltapalaa, sohvan pohjalle.

Äiti on hieman väsynyt.

   Mutsi hei, vähän nyt eloa.

Älkää huoliko rakkaat lukijat, mulla sitä on virtaa piisannut ton zombi-mutsinkin edestä.

Muutama alevinkki

Morjesta pöytään! Nyt pitää kuulkaas niin haipakkaa, etten välillä ehdi päivän aikana syödäkään. Unelmatehtaan synnytyspoltot pitävät kiireisenä samalla kun muutama muukin asia on herännyt eloon ja vaatii huomiotamme. Että sitä ihminen voi elämäänsä projektia pukata, sen vaan sanon.

Mutta mutta, enhän voi taas kuin itseäni syyttää. Olen tosi pahoillani että näitä äkillisiä radiohiljaisuuksia nyt saattaa tulla, jatkossakin. Koittakaa kestää, synnytys on kohta ohitse ja tilanne rauhoittuu. Jos rauhoittuu, hehe. Mutta laitetaanpa tässä nyt piristykseksi muutama alevinkki kiertoon, jos vaikka sattuisi tulemaan tarpeeseen. 

Muistatteko Aarrearkun, sen nettikaupan jonka kanssa alekoodin iloksenne järjestimme? No, se lopettaa. Puodissa on vielä jonkin verran ihanuuksia jäljellä ja aleprosentit kohdillaan (kaikki tuotteet vähintään -30%), joten käykäähän vilkaisemassa jos kiinnostaa (ei mainos). Löytyvät siis täältä: klik!

Alennuksia on myös Ticket to Heavenilla, ovat alentaneet -40% kaikista 2011 keävt/kesä mallistostaan. Löytyypi täältä: klik! Ticketin vaatteita ei meillä sitä tähtisadeasua ja untuvapussia enempää ole, joten sen suurempia en osaa merkistä sanoa. Näyttäisi tuolla alessa olevan noita untuvapusseja ainaskin ja sitä voin kyllä lämmöllä suositella. Ja tämäkään ei ole mikään maksettu mainos, kunhan ajattelin pongaukseni kanssanne jakaa.

 

 

Mutsi hei, tää on jo tosi väsynyt kuva musta. 

Eikä tämä yöppärissäkään otettu kuva nyt paljon parempi ole.

Nyt löylyihin rentoutumaan! Huomenaamulla onkin herätys klo 04.45 kun työpäivä Oulussa pärähtää käyntiin. Vitsit että olen kiitollinen noista ihanista lentoajoista, kyllä meitä työmatkaajia hellitään. Prkl. Mutta hei, viettäkää te oikein nastaa torstaita, mä istun huomenna lähinnä lentokentillä tai koneessa.  Jee.

Huono alku viikolle

Huh huh, onpahan vaan ollut päivä. Ensin työpäivän jälkeen ahersimme erän projektin parissa, minkä jälkeen saimme kaiken kruunuksi huonoja uutisia. Varsinainen alku viikolle. Ei tässä nyt kukaan kuollut ole, älkää suota huolestuko, mutta sen verran surkeita uutiset ovat, ettei nyt päässä liiku oikein muuta kuin ne.

Joten annetaanpa tältä päivältä olla tässä - nyt näin poikkeuksellisesti. Nasuakin harmitti illalla, tosin ihan muut asiat kuin meitä. Aikuisen silmin kaakaon puute ei tunnu ihan niin vakavalta seikalta kuin mitä juttuja me miehen kanssa nyt pohdimme, toisaalta ipanan surkeaa nassua katsellessa on harkittava asiaa uudelleen. Ihan noin surkeita emme nimittäin miehen kanssa vielä ole.

Ja nyt tänne sitä kaakaota, jos saan ilmoittaa.

Antaa olla, otan itse.

Kuka, siis KUKA kurjake on siirtänyt mun putelini toisaalle?

Mutsi! Anna se heti takaisin!

Sanahelinää

Uusia sanoja. Niitä Nasu on suoltanut jo jonkin aikaa, mutta nyt asiasta on viimeistäänkin tehtävä oma postauksensa. Sen verran hirmuista vauhtia tuo sanavarasto tuntuu karttuvan. Sillä on sitä jo ennestään ihan kivasti ja nyt tulee useampi sana / päivä vauhtia. Hui jui, kohtahan tuo ipana siis jo puhuu!

Eilen Nasu oppi sanat "tyttö", "auto" ja "hyvää". Sitä ennen sanat "kiikka", "uuestaan" ja "pallo". Tänään ipana oppi sanomaan "ite", "vyö", "anna" ja "hyvää". Se mikä koko hommassa on häkellyttävintä on se, että nuo sanat tulevat siis sangen selvästi artikuloituna. Dorka mutsikin tajuaa.

Sillä onhan ipanalla paljon sanoja, jotka muistuttavat oikeita sanoja juuri sen verran sopivasti, että me ne miehen kanssa ymmärrämme. Esimerkkejä tällaisesta ovat vaikkapa "nami-nami-nammmm" (= jotain hyvää, herkkua, anna lisää), "käyä" (= vanhemman käsi, pyydetään tomerasti esimerkiksi kun halutaan laskeutua suurelta kiveltä tai laskea jyrkästä isojen lasten liukumäestä) tai "baaba" (= rakas barbapapa, tuo kaikkien pehmojen kuningas).

Viimeisin sana ennen nukkumaanmenoa oli "kaakao". Ihme ja kumma, mistähän moinen edes tuli ipanan mieleen?

- Nasu hei, MITÄ sä täällä keittiössä yksin teet?

- Hittolainen, busted.

- Näitä pulloja mä vaan lajittelen, ei mitään sen kummempaa...

- Ipana hei, toi pujoparta paljastaa kyllä kaiken. Mitä sulla on suussa?

- "KAAKAO, KAAKAO" (lausutaan riemastuneella äänellä)

Magneetin luokseen vetämät

Kesä on täällä. Jos aiemmin kirjoitin neiti Keväästä, onko Kesä sitten jotain vanhempaa, rouva kenties? Ja kuten huomaatte, lämmin auringonpaiste ja lämpöisessä istuskelu yhdistettynä kesähurmioon on nyt lopullisesti pehmentänyt pääni. Jutut ovat ehkä jopa normaalia sakkaisempia. Pahoitteluni, ehkäpä annetaan Nasun vallata estradi.

Ei jei, ei mua huvita nyt poseerata. 

Mulla on ratsastustunti kesken.

Jaahans, ei onnistunut se vastuunsiirto. No, mitäpä päivästämme (tai eilisestä) kertoisin? Haipakkaa on pitänyt, olemme vierailleet niin mummolassa, serkkulassa kuin ystävillämmekin. Töissä pukkaa organisaatiomuutosta, joten nyt myös sillä elämänalueella on sitten hoppua ja kuhinaa. 

On se hassua miten asiat vain tuppaavat kasaantuvat hetkiin, ikään kuin valtavan magneetin luokseensa vetäminä. Aloimme nähkääs puuhata tuota unelmatehdastamme elämäntilanteessa, jossa ei pitänyt olla kauhiasti muita projekteja päällekkäin. Ja kah, nyt on sitten jostain kumman syystä unelmatehtaan ohella vielä neljä, viisi muutakin suurempaa muutosprosessia käynnissä. Eipähän tule tekemisen puutetta.

Hä? Onko meillä siis oikeasti niin paljon puuhaa?

Huh huh, pakko ottaa hörppy ja sulatella tätä tietoa vähän.

Kuinka te hei kuvittelette, et mä jaksan kaiken ton? Mä olen pieni vielä.

Kunnon eväät tulee ainakin tarpeeseen, onneksi mä tajuan näistä prioriteeteistä jotain.

Haluan muuten kiittää kaikkia ihania kymmeneen kysymykseeni vastanneita lukijoitamme! Olen kännykästä innolla seurannut vastaustenne ilmestymistä, vuoroin hihitellyt, vuoroin tyytyväisenä nyökytellyt. Kuinka ihanaa on ollut saada tuollaisia pieniä välähdyksiä teistä siellä ruudun toisella puolella! Kiitos!

Jos vain te muutkin jaksatte, niin käykää ihmeessä vastaamassa. Erityisen rakkaiksi ovat muodostuneet ne lopun unelma-kysymykset, joten muistakaa että aina voi vastata vaikka vain yhteen kysymykseen... eikös? :)

Ja näine toiveineni sukellan Viisujen maailmaan, nastaa kesälauantaita kaikille!

Kymmenen kysymystä teille

Ai jai, Äitisiipien ihana Maria haastoi minut sangen hauskaan haasteeseen, jossa hän itse keksi kymmenen kysymystä, joihin toivoi vastauksia. Tällaisiinhan on ihan pakko heti osallistua eli päivän epistola olkoon tämä. Niiden, joita nämä blogihaasteet kysymyksineen kypsyttävät jo, kannattanee skipata päivän postaus.

 Mistä sä mutsi siihen ilmestyit, hiivitkö selän takaa?

Mä oli nääs just tässä tarkkailemassa tuota koiraa tuossa pari metrin päässä.

Hei hei haukku, näetkö sä mut?

Vitsit että mä tykkään noista karvaturreista!

Nämä olivat siis Marian kysymykset, mukana myös riipaisevan rehelliset ja intuitioon vahvasti nojaten suolletut vastaukseni.

1. Mistä haaveilet? Yleensäkin haaveilen monista asioista, sillä uskon siihen että haaveilu tekee ihmiselle hyvää. Kaikkia haaveita ei ole edes tarkoitettu toteutettavaksi, vaan niistä kuuluu vain haaveilla. Sitten on niitä toteutettavia (jos kantti kestää) haaveita, joista suurimpana on nyt se meidän oma rakas unelmatehtaamme. Tällä hetkellä unelmoin siis lähinnä tämän unelmamme onnistumisesta, parin kuukauden tai puolen vuoden päästä unelma voi jo olla muuttunutkin. Sellainen puuhapete minä olen.


2. Miten koet työn ja äitiyden yhdistämisen? Ihminen on kuin aivonsa; jokaisessa meistä on lukuisia puolia ja ominaisuuksia (osa meiltä itseltämmekin ehkä vielä salassa), jotka muodostavat sen kokonaisuuden, mikä tekee meistä niitä ihmisiä keitä olemme. Näin minussa on niin uranainen, puoliso, sisar, nainen, ystävä kuin äitikin. Onnellisimmillani olen, kun saan olla kaikkea tätä. Ja ehkäpä juuri tämän vuoksi en ole kokenut haasteita työn ja äitiyden yhdistämisessä, ainoa poikkeus lienee se Wienin-matkan aikana koettu infernaalinen ikävä.


3. Kissa vai koira vai ei kumpikaan? Kissa ja koira ja mielellään paljon muitakin eläimiä! Olen valtavan eläinrakas ja lapsuuden haaveissani olikin eläinlääkärin ammatti. Tämä haave koki kovan iskun kun peruskoulun työelämään tutustumisessa työskentelin kaksi viikkoa eläinlääkärin vastaanotolla ja itkin jokaisen lopetettavan, sairaan tai kärsivän eläimen äärellä. Taidan olla puuhaan siis ihan liian heikko ja lälly, joten eläimet ovat sitten seuranneet siviilielämän puolelle. Yksi elämäni kipeimmistä muistoista liittyy vanhan koiramme, dalmatiankoira Maran, lopettamiseen.

4. Mitä rakastat? (perheesi lisäksi)? Rakastan hyvää ruokaa, positiivisia ja innostavia ihmisiä, sanaleikkejä ja osuvaa huumoria, kunnon yöunia, pilatesta, kauniita esineitä ja onnistunutta designia/sisustusta, ystäviäni, Miniä (tiedän, kiinnyn niin helposti esineisiin) ja ennen kaikkea vapauttani. Vapaa sielu on onnellinen.

5. Mita inhoat? Inhoan kaksinaamaista pelien pelailua, epärehellisyyttä, nihkeitä ja kaikkea vastaan olevia ihmisiä jotka näkevät ainoastaan synkkyyttä, kadehtimista ja siitä syntyviä ilmiöitä, väkivaltaa sen kaikissa muodoissa, torakoita, punkkeja, oliiveja, absinttiä, luottamuksen pettämistä, sitä kun toinen jätetään pulaan, liiallista ja muut tallaavaa itsekkyyttä, likaisen kissalaatikon tai pahentuneen ruokajemman hajua.

6. Kolme parasta piirrettäsi? Tjaa... vain kolmeko? Vitsi, vitsi. Olen luova, positiivinen ja energinen tyyppi.

7. Huonot piirteesi? Olen kärsimätön, auktoriteettikammoinen ja nopeasti syttyvä sähikäinen.

8. Mitä pelkäät vai oletko peloton? Käsi sydämellä on tunnustettava etten oikeastaan pelkää mitään. Järkevämpi ihminen (lue: vaikkapa mieheni) tajuaisi unelmatehtaallakin pelätä yhtä sun toista asiaa, mutta minä se luotan jotta elämä kantaa.

9. Mitä musiikkia kuuntelet? Musiikki on minulle tärkeää ja sitä kuluu erilaisissa fiiliksissä paljon. Juoksulenkillä tai salilla kuulokkeista voi tulla WASPia, herkällä fiiliksellä saatan kuunnella vaikkapa Radioheadia. Lähes kaikki menee, jopa iskelmät.

10. Haastavinta äitiydessä? Tämäkin asia vaihtelee äitiyden mukana, sillä pienen vauvan äitinä olisin ehkä vastannut tähän jotain ihan muuta kuin nyt. Sillon todella moni asia oli haastavaa, tänä päivänä ne haastavuudet ovat siirtyneet arjen sujumisesta henkisemmälle puolelle. Haaste äitiydessä minulle on nyt se, että onnistun kasvattamaan tyttärestäni onnellisen, elämään luottavan posetiivarin, joka rakastaa itseään ja uskoo itseensä juuri sopivissa määrin. Ihmisen, joka uskaltaa, unelmoi, luottaa, tekee, ajattelee ja rakastaa.

11. Menovinkki kesään? Tampereella on kuulkaas asuntomessut, tänne kannattaa tulla. Sillä asuntomessujen ohella Tampere on ehkä maailman paras kesäkaupunki - ja tietysti olen puolueellinen!

Meikäläisen kannu on kyllä aina täynnä, hiekkaa meinaan.

Ja missäs se isi olikaan? Tuolla! 

Hyvä, pistän sen juomaan tämän.

Haasteeseen kuului se, että nyt saa keksiä itse nuo vastaavat kymmenen kysymystä, jotka sitten nakkaa seuraaville uhreille. Tässä tulevat siis meikäläisen kymmenen kovaa kymysystä, laitetaan mallamoijalle, ONIAlle ja Vadelmialle eteenpäin.

1. Puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?
2. Kadutko elämässäsi mitään?
3. Kuinka torjut tai purat stressiä?
4. "Silloin meni hermot ipanaani"
5. "Enpä olisi uskonut, että äitinä..."
6. Stereotypia, joka sinua ärsyttää?
7. Kolme asiaa, jotka tekevät sinusta juuri sinut?
8. "Ssshhh... älkää nyt kertoko kenellekään, mutta salainen paheeni on..."
9. Unelma, josta unelmoit mutta jota et aio edes toteuttaa, kunhan vaan unelmoit?
10. Unelma, jonka aiot vielä tässä elämässä toteuttaa?

Ja koska on kurjaa jaella näitä aina vain bloggareiden kesken, haastankin nyt mukaan teidät rakkaat lukijamme! Vastatkaa yhteen, kahteen tai vaikka kaikkiin kysymyksiin ja kertokaa hieman itsestänne.

Ja kuten aina, nimimerkkien ohella anonyymiyskin on vallan buenoa. Kunhan vain kerrotte jotain! Nimim. Äärimmäisen utelias blogisti -77

Kolmas matkustaja

Nasun kanssa ollaan nyt autoiltu kohta kaksi vuotta. Alkuaikoina matkat taittuivat sen pirullisen seläntappajan, joka myös turvakaukalona tunnetaan, kanssa. Jaa miksikö seläntappaja? No koettakee itse keikauttaa moinen hökötys ympäri yhden käden varassa, monikiloinen jötkäle kyydissään ja sitten sokkona asemoida se jalustaansa. Selkä metkalle vinkuralle taipuneena. Näin siis takaovettoman auton kanssa, niitä arjen iloja.

Yleisesti ottaen ipana viihtyy autossa ja usein edelleen jopa nukahtaa sinne. Mutta Nasun ollessa pikkuinen oli vaihe, jolloin se ei viihtynyt auton kyydissä. Tällöin jokaista automatkaamme siivitti lähes infernaalinen takapenkin kidutushuuto, suoraan tuskaisen pelkääjän korviin tarjoiltuna. Se taisi sijoittua suurin piirtein samoihin aikoihin kun miehen kanssa lopulta tajuttiin hommata ipanalle kunnon lastenistuin. Kiitos lukuisten vinkkienne. 

Ja sehän toimi, kiljuntaperinne jäi onneksi melko lyhytikäiseksi ja siitä alkaen autoilu on ollut taas kivaa. Myös Nasun mielestä. Tobi-istuimesta näkee kivasti sekä ulos että omat porukat. Kummassakin suunnassa tapahtuu välillä kiinnostavia, seuraamisen arvoisia tapahtumia.

Hohoo, mitä sä mutsi tänne tiirailet?

Ei täällä tapahdu yhtään mitään, luvatonta ainakaan. Tai-dat-tai...

No joo, okei. Ton yhden kengän ehkä irrotin ja huulirasvan söin, mut Nykäsen sanoin so not.

Väläytän sulle tän hurmurihymyni niin moiset pikkuasiat unohtuu saman tien.

Mitäs me kätkijät

Tunnustettavahan se taas on. Olemme jälleen lipsuneet pyhistä kasvatusperiaatteistamme kuin Matikaisen Marjo ladulla ilman havujaan. Eli nakatkaa nyt joku niitä periaate-havuja, perkele! Ei tästä lepsuilusta muuten mitään tule.

Jaa mistäkö on kyse? No kuulkaas, tästä:

Hahaa! Suklaamuna.

Onneksi osaan jo itse kuoria tämän.

Tuosta lohkaisen reilusti toisen puolikkaan suuhuni.

Mitä sitä kursailemaan.

Ja jottei nyt vallan väärää kuvaa syntyisi on äidinmaineeni vuoksi toki heti kiirehdittävä tarkentamaan, jotta ei tuo ipana nyt päivittäin noita munia nassuta. Ei edes viikottain. Pointti tässä nyt on se kuinka aiemmin vannoin Nasun saavan makeaa vasta kun se sitä itse osaa pyytää.

Olisihan se pitänyt tajuta että määritelmä on onnettoman väljä ja epätarkka. "Pyytämisenkin" kun voi rajata aika lailla miljoonalla eri tavalla. Eihän tuo ipana nimittäin vieläkään sanallisesti suklaata osaa pyytää, mutta eivät ne sen toiveet epäselviksi jää. Jos siis sattuu suklaata näkökenttään ilmaantumaan.

Jottei nassikka lussuttaisi suklaata kuitekaan liian tiheään, olemme kehittyneet melko oveliksi piilottajiksi. Etten jopa sanoisi kätkijöiksi. Mielestäni repertuaarini otsikolla "piilotetun suklaapalan esiin kaivaminen ja salassa nauttiminen" on suorastaan Baftan arvoinen kyhäelmä mitä uskottavampia harhautusliikkeitä, hämyjä ja lähes naivin viatonta näyttelemistä "Kato Nasu tonne, Riki tanssii" -tyyliin.

Sitten kylmän rauhallisesti tämä toinenkin puolisko.

Älä mutsi yhtään kerjää siinä, mä syön tämän kokonaan itse.

Sitten lopuksi tutkitaan tämä lelupuoli...

Ja siis kyllä, minä pidän suklaasta. Mitäpä sitä häpeilemään.

Äitinä sitä todellakin saa olla oman vajaavaisuutensa ja sanasyöppöytensä äärellä suorastaan liikuttavan usein. No, eipähän pääse harhakuvitelmat jylläämään, saati sitten erinomaisuudestaan ylpistymään. Ja mitäpä silläkään on loppujen lopuksi väliä, keskeneräisiähän me kaikki täällä olemme. 

Liiat odotukset, kaavat ja ajatusvankilat kasaavat vain turhia paineita ja ahdistavat. Täällä on päätetty ottaa elämä nautinnolla vastaan, vaikka sitten välillä suklaaseen koko perheen voimin sorruttaisiinkin. On niitä suurempiakin syntejä, eikös?

PS. Poistin ja sitten palautin sen sanasyötön tuolta kommentonnista. Miksikö? No, sain aivan omitusia kommentteja, jotka vaikuttivat miehestä robotin tekosilta. Suojaudutaan nyt niitä vasten ärsyttävillä sanasyötöillä, pahoitteluni L-E!

Väsyttää

Mikähän nyt on kun vaan väsyttää? Tänäänkin nukahdin Pikku Kakkosen aikaan, viimeksi taisin vedellä näitä iltapäiväunia raskaana olessani. Ja silloin väsymys oli toki täysin ymmärrettävää, hyväksyttävääkin, loihan elimistöni kauhealla tahdilla uutta elämää sisällään. 

Mutta nyt, nyt se samainen elimistö lähinnä sulattelee päivän ateriaansa. Ja ennen kuin nopeimmat teistä innostuvat spekuloimaan ei, en ole raskaana. Syy ei siis voi olla sama kuin viime torkkukauden aikaan.

Onko se vaan kevätväsymystä? Väsyttääkö teitä? Tuntuu ettei mitkään yöunet auta, aina viimeistään iltapäivällä iskee sen verran tonniset silmäluomet ettei ole mitään saumaa pitää niitä ylhäällä. Antaudun kuin tahdoton nahjus, kellistän flegmaattisen rennon ruhoni sohvan pehmeää pintaa vasten ja pum! Muutamassa minuutissa olen tajunnan tuolla puolen.

Jos tietäisin syyn väsymykseen, löytäisin ehkä ratkaisunkin. Tällä hetkellä menetetty pikkusormeni johtaa kulkuetta ja torkun kuola poskella harva se iltapäivä. Mies sitten näistä sohvan pintaan mystisesti ilmestyneistä kuolarinkuloista huomaa kuka on luovuttanut ja koska. Sillä uhotahan joka päivä pitää, suorastaan vannoa jotta "nyt en sitten urvahda, se on vissi ja varma!"

Ja on se vaan kumma juttu, ipanaa ei väsytä laisinkaan.

Isäni jalanjäljissä, etten jopa sanoisi.

Ei kun kintut buutseihin ja menoksi.

Jos vähän otan tukea, on meinaan melkosen jämerät nämä iskän popot.

Miltäs näyttää? Isänsä tyttö, eikö vain?

Lellaripäivä

Muistatte ehkä kuinka viime syksynä kävimme Nasun kanssa taaperosirkuksessa? Sen järjesti Ideaparkissa toimiva lasten puuhakeskus PiiPoo, jonka tilat ovat vallan mainiot. Se on niin ihana satumaailma kaikkinen sirkushärveleineen, leluineen ja taikatiloineen, että suosittelen lämpimästi poikkeamaan jos Ideaparkissa joskus pistäydytte.

Kattokaa nyt mikä ihana löffinurkka täältä löytyi!

Hieman kun muokkaan tätä, siirrän tämän jättityynyn vaikka tuonne toiselle puolelle, niin sit on hyvä.

Meillä oli Piipoohon vapaalippu, jonka saimme kun taaperosirkuksesta jäi yksi käyntikerta väliin sen syksyisen Turkin-reissumme johdosta. Joka muuten oli aivan ihana reissu, nyt kun asiaa muistelen. Ai että! 

Mutta niin, tänään teimme reissun Piipoohon ja ainoa joka asiassa nyt harmittaa, on tuon upouuden Samsungini luokattoman surkea kamera. Ensi kerralla otetaan kyllä rakas järkkärimme mukaan, anti meinaan olla vihoviimeinen kerta kun yritän tuolla kännyn rupukameralla mitään ikuistaa. Ärsyttää!

Kato mutsi mitä ruukkuja mä täältä löysin!

Taikametsässä asustaa kettu ja käärme.

Ja sinisellä matolla fiilistelee pikkuruinen nasukka.

Viimeistään yhden sopen pikkuruinen koti keittiöineen, tuoleineen ja pöytineen varmisti meille sen, että nyt totisesti se Nasun huoneessa edelleen majaileva hoitopöydän reuhake saa nyt lähteä ja tilalle tulee taaperon leikkipiste. On jo meinaan aikakin, laiskat porukat kun eivät vain ole saaneet aikaiseksi. Tätäkään.

Mutsiiii! Kato mua, meitsi on täällä talossa kokkailemassa. 

Ja tähän mä sit katan sen ateriani... heti kun olen näpytellyt tätä tietsikkaa hieman.

Tarjolla on siis baakkelsia, tällaisia isoja ruskeita pullia.

Pikku hetki, hoidan vaan yhden jutun ensin.

 Jaa mitä? Älkää nyt hei häiritkö mua, on bisnekset kesken ja pahasti.

Miehen kanssa panostimme jonglöörauksen opettelemiseen. Muistan kuinka jo taaperosirkuksessa kolmella pallolla jonglöörausta opeteltiin ahkerasti ja kun koko homman ideasta saa kiinni, alkaa se yllättäen sujua melko nopeastikin. 

No, minä olin tietysti unohtanut jo aivan täysin kuinka puuhaan ryhdyttiin, mutta onneksi paikalla oli Piipoon työntekijä, joka kärsivällisesti opasti meitä. Eikä meinaan jäänyt kauaksi tyylipuhdas pallottelu, hiukan vielä treeniä ja se on siinä. Mies jo uhosi ostavansa harjoittelupallot kotiin.

Lopuksi kävimme lounaalla purilaispaikassa ja Nasu sai elämänsä ensimmäiset maistarit paikan hampurilaisesta. Juhlavan hetken kunniaksi nautittiin myös pillimehut. Varsinainen lellaripäivä.

Anna tänne se pilli niin mä höräsen.

 Hörps vaan, vetäsen kunnolla pohjanmaan kautta.

Olipahan vaan hauska päivä! Tällaiset hellittelypäivät tekevät totisesti hyvä niin ipanalle kuin vanhemmillekin - ja olihan meillä juhlittavaakin. Näillä eväillä jaksaa taas sukeltaa arjen kimppuun.