Ota nyt, ota edes vähän, ota nyyyy!

Nasu se rakastaa touhuta Rikin kanssa, useimmiten kaksikko on jonkun kielletyn puuhan touhussa. Jaettu syyllisyys kun on ilmeisesti kivempi syyllisyys. Tänään on taas hajonnut esimerkiksi yksi Iittalan Hot&Cool juomalasi lisää. Juurihan niitä hajonneiden tilalle hain. Ei harmita, ehei, ei sitten yhtään.

Tässä sitä mennään pari päivää sitten viherkasvi-raasun kimpussa.

Katsoppas Riki, näin sitä kukkaa käsitellään.

Hei, älä yhtään yritä pihistää sitä. Kyllä siitä piisaa meille kummallekin.

Välillä Nasu jakaa hieman hellyyttä, välillä Riki dissaa Nasua.

Olemme olleet päikkäreiden jälkeisen ajan taas serkkulassa peuhaamassa ja nyt hiljalleen orientoidutaan miehen kanssa vapaaseen viikonloppuun. Pitkästä aikaa, ihanaa! Nasulle puettiin tänään päälle hauska kärpsyhaalari, jo tavaksi tullut shortisasu sukkahousuilla. 

Huomaa ny mut iskä! Täällä näin, ääntä kohti!

Nasu kujeilee isille.

**********

Musta body - H&M

Kärpäshaalari - Bobo Choses

Nasulla on ollut ruokahalu nyt tosi huono viimeiset pari päivää. Ruokapöydässä olen saanut käyttää kaikki keksimäni kikat eikä tappeluiltakaan ole säästytty. Kärsivällisyyttä, mistä sitä saisi ostaa lisää? 

No, tänään sitten lopulta nostin kädet kohti kattoa, luovutin ja ajattelin, jotta "olkoon, eläkööt sitten ilmasta hetuloimalla jos haluaa". Erävoitto Nasu 1 - mutsi 0.

Ehkä nassikalla tulee hampaita, ehkä kuu on väärässä asennossa, ehkä sitä ei vaan huvita? Ei voi ymmärtää, itsellä kun on suurin piirtein aina nälkä. Kakkonen tulla pöjähtää silti pottaan kolmesti päivässä, joten jostain se energiaa itselleen työstää. Mene ja tiedä.

Vauvan tuoksua

Tänään käytiin nuuskuttelemassa vauvaa. Ystäväni sai kuukausi sitten pienen vauvapojan ja sitä sitten Matildan & hänen äitinsä kanssa käytiin ihastelemassa. Tuliaisiksi haettiin Kuopuksesta Metsolan uutta tuotantoa, ne ihanat froteiset Moondrive-haalarit (ne kelta-mustat, joissa siili hurjastelee).

Päälle puettiin pirtsakan keltaista, jotenkin yleismaailmallinen olo oli tänään niin väsynyt, vetämätön ja ankea, että Nasu oli puettava energisoiviin väreihin. Itsehän mä olin taas mustassa neuleessa ja farkuissa, eipä löydy meikäläisen vaatekaapista keltaista. Pitäisiköhän korjata asia?

Nasu kiihdyttää paikalle.

Mutsi oli pihistänyt meitsin pallon, tänne näin nyt se!

Ehei, en kyllä anna tätä sulle takasin.

********

SunRay body - Metsola

Maailman ihanimmat pussihaaalarit - Aarrekid

Keltaiset sukkikset - Metsola

Kuvien ottohetki - Myöhään illalla, pimeässä

Matildalla oli onneksi yksi ekstraistuin jota nasukka sai lainata, yhdellä autolla kun kimpassa mentiin. Ja jo autossa odotti näin huvittava näky. Ei voi mitään, aiemmin mainitsemani kaksosfiilis senkun kasvoi noita tättähääriä katsoessani.

Mitä sä siinä naureskelet, joko mennään?

Herjointa koko hommassa oli kuitenkin se hetki, kun kuorimme Matildan ja Nasun ulkovaatteistaan. Jotkut äiskät sitä näköjään diggaavat lievästi ilmaistuna samankaltaisista vaatteista... hehe.

Mitä väliä vaatteista, tsekatkaa ny mitä täältä löytyy!

Ota sä Nasu tämä.

Mekö samiksia? No ei kai ny sentään...

Vieraspaikassa oli megahieno akvaario, jota Nasu ja Matilda yhdessä ihailivat. Harmittaa vaan tuon kännykameran surkea laatu, sitä tottui nokialaisten kanssa aina siihen että kuvatut kuvat olivat huippulaatua ja tämän iPhonen kanssa on saanut jatkuvasti tapella rakeisten, epäselvien ja tummien kuvien kanssa. Hmph!

Mitäs se Matilda pongaskaan?

Mahtava akvaario!

Nyt on takki melko tyhjä, taidankin painua ennätysajoissa pehkuihin. Mukavaa iltaa kaikille teille joilla vielä virtaa piisaa!

Itkiskö vai nauraisko?

Tänään päälle puettiin taas shortsiasua, meitä seuranneet kun ovat varmasti hyvin selvillä viehtymyksestäni käyttää shortseja & shortsiasuja sukkisten kanssa näin syksymmälläkin. Tämä on vallan ihana tämä Metsolan sinapinkeltainen shortsiasu ja sinappihan on vielä syksyn trendivärikin. Joten ei muuta kuin sitä päälle!

Hahaa, löysinpäs tämä mutsin piilottaman tutin!

Näpit irti! Hommaa oma.

To be or not to be?

***********

Musta body - SE musta body H&M

Froteinen shortsihaalari - Metsola

Mustat sukkikset - Me&I

Muistatte ehkä sen epäonnisen pyykinpesuepisodin, jossa rakas keltainen Itämaiset norsut -haalarimme värjäytyi ällöttävän kukertavaksi? No, keräilin tässä viikon ajan parempaa mieltä ja energiaa käydä sen kimppuun, kunnes nyt aika tuntui oikealta. Lähtötilannehan oli siis tämä. Vieressä settiin kuuluva takki mallintamassa sitä sävyä, joka haalarinkin kuuluisi olla.

Niin, huoh, kyllähän se olisi tosi kaunis keltaisen sävy.

Tuo värjääntynyt kukertava on kaikkea muuta kuin kaunis.

Asun värjääntyminen on edelleen melkoisen moinen mysteeri minulle. Miksi ihmeessä se värjääntyi? Mikä sen värjäsi? Pesin sillä samalla Allegrolla, jolla olen pessyt pyykkimme jo pari vuotta. Ja haalarin pesukavereina oli ihan sitä samaa kirjopyykkiä, mitä aina aiemminkin. Fiksumpi tosin ehkä pesisi haalarin valkopyykin kera, niin minäkin tulevaisuudessa. Ainoa, minkä pyykkivuoresta paikansin mahdolliseksi syylliseksi, oli H&M:n musta body, jonka tosin olin ehtinyt jo pestä useampaankin kertaan. 

No mutta, eteenpäin ja ei kun tummentumien kimppuun. Päätin lähteä taisteluun erilaisin kemikaalein, kaikki lievempi olisi nyt lällyä. Äärimmäisessä hädässä tarvitaan äärimmäisiä keinoja, järkeilin, ja tartuin värinpoistoa lupaaviin kemikaaleihin.

 Näillä mennään.

No niin, ensimmäinen virheeni tulee siis tässä. En ollut koskaan kokeillutkaan kumpaakaan noista tuotteista, mutta pihinä optimistina päätin heti tunkea samaan värinpoistokylpyyn tuon mekonkin, hieman ku se oli mielestäni tummunut sekin. Tosin haalariin verrattuna äärimmäisen vähän. 

Ei muuta kuin haalari, mekko ja tohtori Beckmannin värinpoistolappuset koneeseen. Kyllähän tohtorismiehen uskoisi jotain värinpoistosta tietävän, akateemikko kun on. No joo, heko heko, laput siis koneeseen ja eikun  pyörimään. Minä koneen eteen innokkaana odottamaan.

Lopputulos? Ei mitään, ei niin yhtikäs mitään. Silmin en ainakaan havainnut minkäänlaista värjäytymien vähenemistä, vaikka kumpikin liinoista (löin niitä kyytiin varmuuden vuoksi ja tuloksen maksimoidakseni kaksi kipaletta) näytti epämääräisen kukertavilta. Tiedä sitten mitä ne olivat itseensä imeneet, pesukoneen kumitiivisteiden värejäkö? Eivät ainakaan niitä vaatteiden värjäytymiä mitä niiden piti, se on vissi ja varma.

No, eivät ne kemikaalit tähän loppuneet, vaan siirryin sitten vahvempiin. Tarjolla oli Nitorin värinpoistoainetta, meiningillä sillä se lähtee kun on tullutkin. Ja tämä kaveri se jo haiskahtikin örmäkältä aineelta. Itse asiassa se tuntui etukäteen niin lupaavalta mömmöltä, että sukelsin Nasun vaatekaapille haaliakseni kaikki hiemankin värjäytymää pintaansa ottaneet vaatteet samaan käsittelyyn. 

Ja niitähän löytyi muutamiakin kappaleita. Hyvän aikaa värjäytymiä syynättyäni aloin näkemään niitä jo aivan joka paikassa ja vimmoissani kiskoinkin kaapista Moonkidsin ihanat froteehaalarit ja Metsolan bodyn, vuorenvarmana niiden sävymuutoksista. "Eikös tuo vain olekin hieman tunkkaisemman värinen kuin ennen", tarkastelin pää kallellani ja heitin vaateparat koneen uumeniin kemikaalisuihkuaan odottamaan. Tässä kohdin tapahtui siis megamoka numero kaksi.

Kone pyöriä rymisytteli tunnin ajan ja minä odottelin kärsimättömänä uusia kirkkaita vaatteitani. Pääosa niistä oli keltaisia, mutta sujautimpa mukaan myös Metsolan ruskeat Daisy-haalarit (ne kukathan värjäytyy aina jo ekassa pesussa) ja Tutan punaisen pingviiniyökkärin ("ihan kun noi ihanat pingviinit olis ottaneet hieman harmaata itseensä"). Kun kerran värjäymiä poistellaan, otetaan hommasta kaikki irti.

 

No joo, katua ehtii sitten haudassakin. On rehellisyyden nimissä todettava, että värejä tuo Nitor kyllä poistaa, kuten lupaakin. Eri asia on sitten mitä värejä. Pakkauksessa kehoitetaan värjäämään vaatteita, joiden kankaat ovat kestovärjättyjä. No milläs helkkarilla siitä otat selkoa? Kyllähän sitä olettaisi, että esimerkiksi ruskeana ostettu vaate on värjätty niin, että se on kestoväriä se ruskea. Mutta näinpä ei taidakaan olla. Sillä tsekatkaas mitä koneesta ulos vedin.

No niin, Moonkidsit ja Metsola froteebody kirkastuivat vallan ihaniksi. Eläköön!

Tutan retronorsut saivat puolestaan vaalennuksen, joka itse asiassa näyttää ihan hauskalta, kunhan silmä vaan tottuu.

Mutta voi näitä! Tutan pingviinit ovat ruosteenruskeita ja tuo Metsola... hetkonen, itse asiassa WAU! 

Todellakin uniikki haalari! Ja tuohan on tosi nätti oranssina tuo Daisy! Jeejee :)

Eli päätin nauraa asialle. Daisyt ovat kivat ja varmasti ainoat laatuaan tuollaisina oransseina, Tutan norsut vaaleankeltaisina silti nätimmät kuin värjääntyneinä ja Moonkidsit nyt mahtavan kirkkaankeltaiset. Tutan pingviinit ovat yksinkertaisesti rumat, mutta aina ei voi voittaa. Kyllä tuo päällä nyt yönsä nukkuu ja kohtahan sille nassikalle saa jo ostaa taas kokoa suurempia yökkäreitä. 

Tarinani opetukset: testaa ainoastaan yhteen vaatteeseen ensin, muuten voi tulla noita... kröhöm... yllätyksiä. Ja kokeile ihmeessä ensin niitä lempeämpiä keinoja (kuten pesuaineessa yön yli lilluttamista), älä ole kärsimätön kuten minä. Ja ennen kaikkea, älä alkujaankaan pese pyykkiä niin, että käy kuten mulle noiden haalareiden kanssa. Säästyt paljolta.

Tämä ikioptimisti on silti jo kääntänyt vastoinkäymiset voimavaroikseen ja on loppupeleissä ihan tyytyväinen oikeastaan kaikkiin muihin vaatteisiin paitsi noihin pingviineihin. Mutta ehei, valtaosa on ok, joten ei valiteta. Huomattavasti huonomminkin olis voinut käydä, tajuan se nyt. Selkeästi värjäysjumalat olivat tällä erää puolellamme ja voin kiitollisena huokaista pirtsakat Metsolat & Moonkidsit sylissäni. Olisin meinaan huutanut hoosiannaa, jos niille olisi käynyt jotain. Nih!

Heittaritukan aamupotta

No johan on ollut taas ihana aamu! Nasu on ollut ihanan hyvällä päällä, yhtä iloa ja aurinkoa. Puheenpulputus vaan on kuulunut eri huoneista, kun nasukka tutustuu kotiinsa. Maailmassa todella riittää monta ihmeteltävää asiaa.

Vahingoittakaan ei selvitty. Laitoin nasukan ennen päikkäreitä potalle, tarkoituksena ennaltaehkäistä vaippaan ilmestyvää kakkosta. Nasuhan tekee nykyään lähes kaikki kakkansa ja ison osa pissoista suoraan pottaan eli sillä hyvällä pottakehityksen tiellä ollaan jatkettu. Ihan mahtavaa, että näin pieni on jo oikeastaan semisiisti. Mutta siis, takasin sinne aamupotalle.

Nasu istua jokelteli potalla hetken, mutta sinnikkäästä potan hinaamisesta (Nasu istuu potalla ja hinaa itseään ympäri kylppäriä) päättelin, ettei sieltä ehkä nyt mitään tulekaan. Ja oli jo kiire päikkäreillekin, aamupala kun hieman venähti. Virhe! Tuut tuut, tähän kohtaan paljon villkuvia varoitusvaloja! Ikinä, siis ikinä ei saisi liian nopeasti päätellä naperon meiningeistä yhtään mitään.

Kävi nähkääs niin, että nostin nasukan juoksentelemaan alasti asunnossa siksi aikaa kun hain sille kaapista vaatteet. Eli nyt puhutaan siis ehkä yhdestä - kahdesta minuutista. Tämäkin aika on riittävä. Sillä kun pääsin Nasun huoneesta eteiseen, löysin rakkaan jälkikasvuni pissa- ja kakkalammikosta, hartaan keskittynyt ilme kasvoillaan. "Täällä mutsi tehdään nyt tiedettä", sen vakava pikkunaama tuntui sanoavan.

Hävettää tunnustaakin, mutta ohikiitävän hetken mielessäni kävi ajatus ikuistaa tilanne kameralla. Tiedättehän, sellaiseksi murrosikäisen tytön nolostuttamiseksi, kuvaksi jota voisi vauvakirjasta sopivin väliajoin vilautella. Esimerkiksi poikaystäväehdokkaan ensikäynnillä kahvipöydässä. Mutta ei, järki voitti kerrankin ja nappasin ipanan kainalooni. Niin oli kuulkaas naamat, sormet, vatsa ja jalat siinä itsessään. Kehnolla kuorrutettu koko plikka.

"Onnkesi vesseli oli valmiiksi alasti eikä lammikko syntynyt 10cm itään, jossa odotti hankalasti putsattava pörrömatto", mietin ikuisena optimistina ja laskin Nasun tiskialtaaseen. Miksikö? No, se oli yksinkertaisesti lähempänä kuin suihku. Ei siinä tilanteessa liiemmin ajatella. Joten siinä sitten jynssättiin naperoa altaassa kuin pohjaanpalanutta katilaa. Ilman sitä patapataa.

Puhdistautumisoperaation jälkeen en sitten kuitenkaan voinut hillitä itseäni. Kuvattahan se rikospaikka oli. Ja ihminen, joka on jo aiemmin blogannut esimerkiksi näistä kainalokakoista tai tästä lattialle lömpsähtäneestä kasasta, ei kainostele enää lainkaan julkaistessaan myös tämän kuvan. Laatublogit, ne on kuulkaas kaukana muualla! 

Rikospaikka.

Mainitsinkin tuossa kommenttiboksissa pari päivää sitten kuinka kätevä tuo Nasun samisheittari isänsä kanssa on. On nimittäin äidillä materiaalia, johon kaikkia ihania, omasta nuoruudesta säästettyjä pinnejä voi kiinnittää. Kovin tukevalla pohjalla pinnit eivät vielä lepää, sen verran haituvaista nasukan letti edelleen on. Mutta sitä sentään on, joten äiti voi koristella Nasua tähän tapaan.

Joku meistä on oppinut poseeraamaan.

Toinen meistä ei näemmä osaa tarkentaa vieläkään.

Voi video mitä ilmeitä!

Jos haluaisin antaa väritetyn kuvan arkitodellisuudestamme, jättäisin homman tähän. Söpöjä kuvia Nasusta pinni päässä, voi kuinka ihanaa. Mutta ei, rehellisyyden nimissä paljastettakoon totuus. Todellisuus on kuitenkin vielä jotain ihan muuta, nassikka kun haluaa osallistua itte tähän pinnittelyprojektiinkin, kuten nykyään kaikkeen muuhunkin.

Siis MITÄ? Mutsi on salaa ujuttanut mun päähän pinnin?

Tässä se on, tässä näin, tunnen sen. Haha, sainpas otteen!

Mä otan nyt tällaisen villin ja vapaan poseerauksen, ilman sitä pinniä. 

Tukka silmillä ja huulet kiiltäen.

Heti kun nassikka herää, suunnistamme kohti kaupunkia. Ajattelin käydä katsastamassa lukijan vinkistä sitä Finlaysonin tehtaanmyymälää, jos vaikka sieltä tarttuisi mukaan ruokahetkiä helpottava vahakangas. Lisäksi ajattelin käydä tsekkaamassa niitä lastenvaatekauppoja, joita jotkut lukijoistamme kyselivät. Arska paistaa, ihana ilma, jeejee!

Flash from the past: Nasun ensipäiviä

Meitä jo pidemmän aikaa seuranneet lukijat muistavatkin tämän "Flash from the past" -juttusarjan. Sarjan sisällähän olen aloitellut kertomaan raskausajastani sekä kertonut tarkemmin Nasun syntymästä. Tuon raskaussarjan kaksi puuttuvaa osaa olisi tarkoitus kirjoitella tässä lähiaikoina, mutta nyt viime päivinä mieleni on askarrellut nasukan elämän ensipäivissä.

Jaa niin miksikö? Ei, kyse ei ole vauvakuumeesta. Luulisin, että muistelointini taustalla on usempikin ystäväni, joiden laskettu aika osuu juuri näihin päiviin. Eli syntyvät pikkuruiset vauvelit ovat mielessä, miksei siis sen omankin maagiset ensiviikot.

Lisäksi on tullut muisteltua omaa raskausaikaani ja täytyy kyllä sanoa, että harmittaa etten aloittanut blogiani jo raskausaikana, kuten vakaa aikomus oli. Olisi ihania fiilksiä, tuntemuksia ja tunnelmia talteen kirjattuna. Mutta ehei, minähän kuvittelin vauva-arjen olevan suurin piirtein ydinsodasta seuraavaa, minkä vuoksi olin varma ettei kirjoittamisesta tulisi mitään. Kuinka väärässä olinkaan! 

No, nyt ei sitten noista peloista johtuen ole autenttisia merkintöjä niistä ajoista ja on tyydyttävä muistin antimiin. Ja koska muistillahan on tapana kullata asioita, ovat tämän kirjoituksen asiat nyt sellaisia, jollaisina ne & tuon ajan muistan. Mutta näillä reunaehdoilla, mennäänpä katselemaan Nasun elämän ensipäiviä.

**************

Nasu oli siis kuusi päivää vanha, kun pääsimme sairaalasta kotiin. Se päivä oli sunnuntai ja muistan sen edelleen kuumana ja onnellisena elokuun alun päivänä. Ajoimme Minillä kotiin, löimme Nasun vuokrattuun Vaavi-sänkyynsä ja katselimme jotta tuossa se nyt on. Yhdeksän kuukautta odotettu ja masussa kypsytelty vauvelimme. Niin pikkuruisena ja niin täydellisenä. Itkettää nytkin kun muistelen kuinka onnellisia olimme ja kuinka ihana pikku-Nasu mielestämme oli.

 Nasu ja tuore isi.

Lähiperhe tuli onnittelemaan ja ihastelemaan vauvelia heti kun siihen annettiin lupa. Eli parin päivän sisään kotiutumisestamme. Toisin kun olin etukäteen ajatellut, olinkin onnellinen kaikista vierailijoista.

Olin nimittäin kuvitellut olevani aivan naatti, shokissa ja väsynyt vastaanottamaan vieraita, mutta päinvastoin. Pursusin energiaa, olin niin onnellinen ja iloinen ja halusin vain esitellä pikku tuhisijaamme kaikille.

Tuore mummi ja tasan viikon vanha nasukka.

Tässä on vielä parempi olla!

Mummilla ja ukilla on itsellään kolme poikaa, joten pikkuruisen prinsessan saaminen sukuun oli uutta ja jännittävää. Ja ennen kaikkea kuulemma tietenkin ihanaa. Kokeneista otteista näki, että niinhän tuo vauvanhoito on kuin pyörällä ajaisi. Ei ne taidot mihinkään unohdu.

Nasulla ja ukilla on raitateema. 

Pikkuruinen haukotus naurattaa tuoretta ukkia.

Isomummikin tuli heti ihastelemaan Nasua. Ja millaisten kantamusten kanssa mummi, ukki ja isomummi saapuivatkaan! Niin oli kaikkea leivottua, että hyvähän siinä oli meikäläisen vain keittää kahvit ja nauttia leivoksista. 

Niille oli jokin oma nimityksensäkin, noille tarjottaville joita kuulemma tuoreille vanhemmille tuodaan, mutta en nyt muista sitä. Vanhempien ei sitten tarvitse muuta kuin olla ja syödä. Mikä ihana perinne!

Isomummi ihmettelee kuinka pieni mutta täydellinen nasukka onkaan.

Kummivanhemmat puolestaan ihmettelivät, oliko heidänkin Kaaponsa rontti vuosi sitten todella näin pikkuruinen. Vaikka Kaapo oli itse asiassa syntyessään oikeasti vielä pienempi kuin Nasu. Varmoin ja tottunein ottein se nasukan sylittely kuitenkin sujui, itse asiassa jopa niin hyvin, että siitä oli tuoreiden vanhempienkin hyvä ottaa oppia.

Elokuun helteessä toisiaan lämmittämässä pikkuruinen nasukka ja kummitäti.

Myös minun äitini säntäsi paikalle heti kun vaan ovi avattiin. Rehellisyyden nimissä voin paljastaa, että huolimatta vierailukiellosta, joka Taysissa kesällä oli, äitini ilmestyi myös sinne. Tuomaan ihanan kukkakimpun, tarkistamaan tyttärensä vointia ja näkemään uuden tyttärentyttärensä. Nykyäänhän kait isovanhemmatkin ovat tiettyyn aikaan sallittuja, mutta kesällä 2010 osastolle ei saanut tulla kuin oma perhe.

Mutta sehän ei äitiäni estänyt (tiedän, kuulostaa tutulta - like mum, like daughter). Teimme salatreffit osaston ovelle ja kärräsimme nasukan sinne sovittuun aikaan. Hieman saimme hoitajilta semitoruvaa katsetta, mutta kuitenkin sillä tavalla lempeän ymmärtäväisesti. Ja minulle, no, minulle oli niin kovin tärkeää tavata oma äitini. Varsinkin kun se synnytys meni niin kuin se meni.

Nasu hurmasi mummun nukkuvanakin.

Tässä kuiskailtuja salaisuuksia ei äitikään kuullut.

Vierailujen ohella alkoi perheemme Uusi Arki, joka alkuviikot koostui oikeastaan pelkästään Nasun hoitamisesta ja ihastelusta. Ensimmäinen suihkukin kokeiltiin heti nasukan ollessa viikon vanha. Meillähän ei mitään kylpyammetta ollut valmiina, tietenkään, joten pehmoiseen sadesuihkuun sukelsivat niin isi kuin Nasukin. 

Hurjaa katsella nyt jälkikäteen kuinka miniatyyrimäisen pieni Nasu tuolloin oli. Kuinka oikein uskalsimme suihkutellakin sitä kuin olisimme tehneet sitä aina? Puhumattakaan rennoista kantoasennoista ja käsittelyistä hoitopöydällä. 

Nasun elämän ensimmäinen suihku.

 Joo-o, on niissä samaa näköä. Ilmeissäkin.

Arki lähti yllättävän leppoisesti käyntiin. Sitä paljon mainostettua je ennalta peloteltua ensimmäisen yön paniikkia ei tullut ja muutenkin vauvelin hoito osoittautui aikas simppeliksi puuhaksi. Sitten kuitenkin. Maitoa aina kun on hereillä, nukkumaan todella usein ja vaipanvaihtoa tarvittaessa. Sen tarpeen kyllä huomaa. 

Myös yöt alkoivat rullata heti ensimmäisestä alkaen, olimmehan niitäkin harjoitelleet jo useampia sairaalassa. Perhepeti hieman ennalta jännitti, mutta turhaa sekin jännitys. Ei sen pikku kaverin päälle vaan kierähdä ja hienosti sitä kyllä herää siihen vaativaan maitoöninään, sikeästäkin unesta. Jopa niin hyvin, ettei mies aina herännyt laisinkaan. Enkä ajan kuluessa sitten enää minäkään, mitä nyt pöppöröisenä havahduin sen verran että tissin sain suuhun.

Isi 1670 vkoa ja Nasu 3 vkoa chillaavat sohvalla.

Ollaan vaan hissukseen ja ihmetellään uutta elämää.

 Nasulla punertaa tukka, isillä parta.

Kotimme oli niin kovin kaunis Nasun syntymän jälkeen. Joka paikassa oli niin ihania kortteja, kukkakimppuja, lahjoja ja läheistemme rakkautta, että välillä melkein henkeä salpasi. Ja toisin kun yleensä, kukkakimputkin kestivät harvinaisen pitkään. Ehkä nekin nautiskelivat kodin vallanneesta uudesta vauvantuoksusta, siitä ihan tietynlaisesta tuoksusta, jota vauvat ympäristöönsä säteilevät.

Siis mikä toi on?

Nasu ihmettelee mummulta sairaalaan saamaansa kimppua, äiti kameran takana ihmettelee Nasua.

Näiden Nasun ensiviikkojen aikana meillä ei vielä ollut uutta kameraamme emmekä myöskään kuvanneet niin ahkerasti kuin nykyään. Se on sääli, onhan tuo natiainen käsittämättömän suloinen ja moni tuolle ajalle tyypillinen ilme ja hetki on nyt jäänyt ainoastaan verkkokalvoillemme talteen. 

Nasu pari päivää vajaa 4 vkoa valmiina hoidettavaksi.

Moi, mä oon Nasu.

**************

PS. Illalla saamani ihanan viestin jälkeen omistan tämän kirjoituksen ystävilleni Tiinalle ja Jussille sekä heidän tänään syntyneelle tummatukkaiselle perheenjäsenelleen. Oih!