lauantai 17. syyskuuta 2011

Neiti Rohkea hoidossa

Tänään oli monien housu- ja haalaripäivien jälkeen ihan rehellinen mekkofiilis. Tiedättehän, sellainen kunnon tyttöilyolo. Päälle valittiin mustaa värikkäin tehostein, mikä ainakin omiin silmiini toimi jälleen. Itse kuvaaminen ei sitten toiminutkaan Nasun juostessa vimmoissaan ympyrää, kuvat kun nappaistiin vasta hetki ennen iltapuuroa.

Niin, selitätkö mutsi vielä miksi mun piti pysähtyä?


Mä ottaisin jo tätä sosetta, puuron kanssa kii-tos!
**********
Pinkki body - Tutta
Pandamekko - Lindex
Sukkikset - Me&I

Päivällä kävimme isin koristurnauksessa. Kaksi erää nasukka malttoi istua sylissäni ja ihmetellä ohi juoksevia hikisiä miehiä & palloa, mutta sen jälkeen matoiluvaihde puski päälle ja kaikki muu kiinnosti paitsi äidin ankean tuttu syli. Niinpä nasseli harjoitti varsinaista syliluutailua tunkien itsensä paikalla olleiden mummeleiden lievästi sanottuna vastaanottaviin syleihin. 

Kuulenkin nykyään usein vierailta ihmisiltä (kuten vaikkapa eräiltä mummeleilta viime viikolla Stockan kahviossa, joiden luokse Nasu pyyhälsi lirkuttelemaan ja heiluttelemaan) että "ohhoh, onpas se rohkea" ja "ei se ainakaan pahemmin vierasta". No näin on, nasukasta on kehkeytynyt varsinainen neiti Rohkea eikä se tosiaan pahemmin asioita säiky tai vierasta. Samalla "tulta munille" -asenteella näyttää menevän kuin äitinsäkin.

Niinpä tänään ollaankin jälleen rikottu rajojamme ja kokeiltu jotain aivan uutta. Nasuhan on pienen elämänsä aikana ollut ainoastaan serkkulassa ja mummolassa hoidossa. Lisäksi se on ollut hoidossa niin, että sitä on tultu kotiin hoitamaan (kiitos kummitäti, mummit, ukki sekä täti!). Tänään kuitenkin Nasu meni elämänsä ensimmäistä kertaa ns. vieraalle ihmiselle hoitoon.

Tai no, eihän kyseinen ihminen nyt mitenkään vieras ole, kyllä nasukka on hänet useampaankin otteeseen tavannut, mutta ei koskaan tämän kotona. Kyseessä on siis ihanan miesmalli Murkulan äiti, ystäväni E. En nyt paljasta henkilön etunimeäkään, kun unohdin kaikessa lähtötohinassa kysyä passaako se.

Joka tapauksessa, miehellä oli tiedossa töihin liittyvä tapahtuma, jossa hän oli kiinni jo heti alkuillasta saakka. Minun rakkaalla ystävälläni oli puolestaan suuret synttärijuhlat, joihin oli kutsuttu paljon porukkaa vanhasta työpaikastani. Kuten olen aiemmin kertonutkin, kaipaan edelleen rakkaita kollegoitani, joista monista tuli palvelusvuosiemme aikana enemmän kuin työkavereita. Illassa leijui siis ihana mahdollisuus nähdä monet heistä.

Mutta mutta, ei lapsenvahtia. Viime viikonlopun hiusmallinäytös ja sitä seuranneet burleskibileet kuluttivat lapsenvahtivarantomme aikas tehokkaasti loppuun, puhumattakaan äidin torstaisesta kampaamopäivästä. Parkkeerasin itseni nähkääs taas (vaihteeksi, tiedän) kampaajani tuoliin, se pinkki väri kun alkoi ikävästi haalistua ja sille oli siten tehtävä jotain. Tietenkin väri haalistui vain osasta tukkaa, muutenhan tehtävä olisi ollut aivan liian helppo. Onneksi Marjo ideoi mulle siistin pinkin tyvikasvun - on hieno ja eipähän kävele vastaan!

 
Otin teille vessassa kännyllä esimerkkikuvat, joku kun kyseli mitä sille pinkille tukalle kävi.
Sille siis kävi näin. Laamanaama ja pinkki tyväri.

Mutta takaisin asiaan. Juuri kun olin heittänyt kirveen kaivon pohjalle, soi puhelin ja siellä minulle tarjottiin, kyllä luitte oikein, tarjottiin lapsenvahtia. Miesmalli Murkulan isä kun oli itse lähdössä kyseisiin hippoihin ja heillä oli kuulemma tilaa yhdelle pikkuiselle Nasulle. Aaawww, mistä näitä ihania ystäviä oikein tulee?

Minähän tartuin mahdollisuuteen kuin janoinen vichyyn. Vaikka nasukka pitikin tulla laittamaan nukkumaan jo kahdeksan tienoilla, antoi se minulle silti kaksi tuntia aikaa nähdä vanhoja ystäviä ja juoruilla oikein olan takaa. Sekä tietenkin halia, minä kun tykkään haliskella rakkaitani, hehe.

Ja siellä se Nasu oli E:n & Murkulan luona rontin pari tuntia kuulemma vallan hyväntuulisena ja puuhakkaana. Ei itkenyt perääni, mutta juoksi (onneksi) innoissaan vastaan kun tulin hakemaan. Eli ilmeisesti kivaa oli, mutta äitiäkin oli nasta nähdä. Mikä kuvaa myös meikäläisen fiiliksiä. Paluumatkalla Nasu nukahti parissa minuutissa ja kotiin kannettiin tällainen tuhisija:


Kännykamera ei pärjää parkkiluolan pimeydelle.

Nyt taidankin alkaa viettämään iltaa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Ja koska muotibloggareiden elämästä on niin kovin glamouri kuva (ja siis hei, mitä? Todellakin me ollaan Nasun kanssa muotibloggareita, eikö muka?), paljastankin nyt miltä trendikäs iltani tästä eteenpäin näyttää:

Kyllä, niin glamöröösiä että heikompaa hirvittää. Roiskeläppää ja suklaata. 
Ehkä ainoa semikadehdittava asia kuvassa on herkullinen punaviini, sekin äidin 60-vee synttäreiltä pihistetty. Repikää siitä.

Joten ei muuta kun nautiskelemaan. Nastaa lauantai-iltaa kaikille, missä ikinä olettekin!

3 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Mä alan huolestua sun lätkäpitsaruokavaliosta :D Näyttää siis oikeesti NIIN hyvältä!Mä kans rakastan noita isoja ameriikan pastilleja, njam!Täytyypi hipsiä kauppaan..

Elisa kirjoitti...

Meillä oli oikein hauskaa Nasulin kanssa! Ja mä kyllä repeilin aika avoimesti molemmille sankareille, oli aimo annos tilannekomiikkaa tarjolla. Toistekin saa kysyä, jos ei osata tarjoutua! :D

Heli kirjoitti...

Kati: Mitä?! Sehän on mun salainen, oman laatuajan vakkarisafkani ;) Se palauttaa mut aina jonnekin opiskeluaikoihin, on nopea ja helppo ja jollain kierolla tavalla hyvääkin... tosin chilillä tuunattuna. Ja Ameriikan pastillit vasta herkkua onkin, vedin koko pussin kerralla, hihi.

Elisa: No sieltä se nimi sit tulikin, hihi. Ajattelin, et sua ei ehkä haittais, mut ku en kysynyt, ni en viitsinyt paljastaa. Sun olis pitänyt ottaa videokuvaa actionista, ni voitais hihitellä näin perästäpäinkin :D