Pikkumustaa metsästän, tahdon saada suomuttoman

Tervehdys toverit! Huomenna meillä on firman pikkujoulut ja pakkohan niitä varten on ollut suorittaa muutamia ostoksia. Tiedättehän: viikkokausia ensin tuudittaudut ajatukseen pukeutua "johonkin niistä vanhoista hyvistä pikkumustista". Pari päivää ennen h-hetkeä kahlaat lopulta vaatekaappisi sisällön läpi vain todetaksesi ettei yksikään niistä luottopikkumustista yksinkertaisesti napostele pätkän vertaa. 

Yksi on liian juhlava ("hmm... ehkä häihin, väitösjuhliin, hatuajaisiin tai... no, johonkin muualle"), yksi liian porno ("okei, jos teippaisin tissit piiloon ja jatkaisin helmaa kymmenenllä sentillä, tää voisi ehkä mennä... not!" ja yksi vain yksiulotteisesti tylsä ("no tää ny on tämmönen... pikkumusta"). Joten ei kun kaupoille. Vaan eipä ole tällä hetkellä helppo löytää käypää pikkumustaa, ei ainakaan täältä Tampereelta.

Ystävän kanssa teimme pari eri täsmäiskua kaupungille ja parinkymmenen koltun jälkeen voin todeta ettei se nyt ihan sukkana löydy. Valuin epätoivoissani jopa niin syvälle, että sovitin vartalonmyötäistä paljettimekkoa. Voin sanoa, ettei ole meikäläisen juttu: näytin teknoraveihin eksyneeltä särjeltä. Kotelosta ulos kiemurrellessani hihitin ääneen kuvitellessani niitä kollegoiden epätoivoisia yrityksiä kehua mekkoa, joita illan aikana saattaisin kuulla: "Wau, tuohan on... on... kyllä meinaan on ... tuota, melko kimaltava". Tai sitten joku voisi suoraan todeta "villin suomunaisen saapuneen taloon".

Niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäisen liikkkeen ensimmäisistä sovituksistahan se kolttu lopulta löytyi. Teimme iiiiison ympyrän vain palataksemme takaisin lähtöruutuun. Hyvä puoli asiassa on se, että nyt ainakin tiedän Tampereen pikkumusta-tarjonnan. Huono puoli on se, ettei kyseisellä tiedolla tee tässä elämässä yhtään mitään.

Illalla sitten pengoin oheis-tilpehöörejä (korut, kassit, kengät) kaapin perältä Nasun innokkaana avustaessa. Jotenkin siinä eksyimme meikkikaapille ja arvaahan sen mitä siitä seuraa kun kaksi blondia innostuu tupsuttelemaan: the meikkileikit. Tässäpä Nasun taidonnäyte, allekirjoittaneen pärstää tuskin kukaan haluaa nähdä.

 Valitsin hopeaa ja sinistä luomille, rohkeasti pinkkiä huuliin.

"Äiti, mä näytän ihanalta". 

Meikkitaiteilijan oma mielipide.

Rentoa pääsiäistä

Rivakoiden nousujen jälkeen pääsiäiseemme mahtui kuin mahtuikin oksuilun lisäksi myös mukavaa lomailua koko perheen kesken, ulkoilua, kotona löffimistä, leikkejä ja lehtien lukua, hyvin syömistä (jostainhan ne kaksi menetettyä kiloa oli takaisin saatava) ja kiireetöntä yhdessäoloa. Koska mies on aina lauantaisin Kätkössä töissä, ovat nämä tällaiset muutaman päivän yhteiset lomapäivät tällä hetkellä melko harvinaista herkkua. Siksi meille pääsiäisloma tuntui tänä vuonna jotenkin ekstrapitkältä.

Eilen olimme äitini luona kahvittelemassa ja Nasu mennä vilisti serkkujensa vanavedessä kuin viimeistä päivää. On kyllä suuri onni, että lähipiirissä on muita saman ikäisiä lapsia, joiden kanssa nasukka voi leikkiä ja temuta sydämensä kyllyydestä. Erityisen ylpeä olen siitä miten nätisti nasukka osaa muiden lasten kanssa leikkiä, vaikkei harjoitusta kotoa niin kerrykään. On se vaan niin ihana <3

Pysy kaukana mutsi nyt ku mä hoidan ite tän pukeutumishomman.

Ta-daa, valmis! Tää on mutsi selkeesti mun uus lempiasuni!

Pääsiäisloman aikana aurinko on hellinyt ainakin meitä tamperelaisia - vihdoinkin. Sitä ei ole yksinkertaisesti vain voinut jättää hyödyntämättä, minkä ansiosta meidänkin perheemme on vihdoin raahautunut kartoittamaan muitakin puistoja kuin vain tuota omaa lähipuistoamme. 

Pyöräilyaikaan toki käymme säännöllisestikin eri puistoissa, mutta talven kinokset tuppaavat aika lailla kutistamaan leikkikuviot tähän lähinurkille. Eilen ja tänään kävimme sitten katsastamassa mitä muille suosikkipuistoillemme näin talven jälkeen kuuluu. Hassua oli huomata miten esimerkiksi Pikku Kakkosen puistossa moni härveli ja laite oli ikään kuin kutistunut talven aikana. Uskottava se on, ipana on kasvanut jälleen valtavasti. Ne laitteet, mihin sitä ei vielä syksyllä oikein uskaltanut yksin päästää, olivat nyt jo suorastaan lällyjä. Kai se on kohta hankittava jo mopoauto.

Mutsin kanssa laitettiin mulle tällainen trendinuttura ja kauden kuosia eli raitaa.

Eli olen aikamoinen tyylilyyli, hahaa!

Muutenkin olo on nyt jotenkin ihanan autuas ja rento. Kävimme kaikki illalla vielä suihkussa (Nasu tosin kylvyssä) ja ipana söi iltapuuronsa hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen se lähes juoksi sänkyynsä silmiään hieroen ja me miehen kanssa parkkeerasimme tähän sohvalle löffäilemään. Suunnittelemme tulevaa kevättä, missä on tiedossa kaikenmoista kivaa ja natustelemme hieman herkkuja. Voi, lisää tällaisia rentoutuslomia!

Tapaninpäivän perinneruoka

Meidän perhe on ehkä hieman nolo, ainakin mitä tulee jouluruokiin. Olemme miehen kanssa joka vuosi naureskelleet sitä, kuinka meidän taloudessa popsitaan pitsaa, intialaista tai hamppareita viimeistään Tapaninpäivänä. Näin on lähes aina ollut, ja veikkaan että näin tulee aina olemaankin.

Älkää käsittäkö väärin, emme ole mitään jouluruoan vihaajia. Päinvastoin, erityisesti tänä vuonna anopin hamstraamat marttojen joululaatikot maistuivat muotilehtimäisesti ilmaistuna superhyviltä, mutta jotenkin niihin laatikoihin, kinkkuun ja rosolliiin ehtii aina kyllästymään siinä määrin, että jonakin joulupyhänä sitten sorrumme take away -ruokaan. Osin siksi, ettei jääkapista löydy siinä kohtaa enää kuin valo (kuka muistaa kaikessa joulukiireessä vielä hamstrata kaappiin ruokaakin?), osin siksi että se vaan on niin hyvää. Tunnustan.

 

No, ipana ei tätä perinnettämme ole mihinkään muuttanut. Viime vuonna muistelisin, että haimme pitsalätyt ja tänä vuonna sitten pynttäydyimme koko perhe oikein ravintolaan syömään. 

Tampereen Siperiassa on American Diner (löytyy toki muualtakin kaupungista), jota voi kyllä lämmöllä suositella. Hyvät burgerit, kiva ympäristö ja jälkiruokaherkkuna Ben & Jerry's jäätelöä. Juuri sopiva mättö Tapaninpäiväksi siis.

Nasukka oli haltioissaan ravintolasta ja hoki koko menomatkan kuinka hän nyt menee ravintolaan syömään herkkuja. Liikkiksen kuuloista.  

 

Älkää yhtään huoliko porukat, meitsi kyllä klaaraan tän tuopillisen.

Ja koska valtaosassa blogeja aina kuvataan ruoka-annoksia, kerrotaan mitä kulloinkin ollaan kokattu ja jaetaan reseptejä, yritän minä kerrankin yltää samalle tasolle blogi-normien kanssa. Kuvaa annoksista ei tietenkään ole (meikäläinen ei nälkäisenä pysty priorisoimaan mitään kuvien ottoa, vaan syömistä), mutta koitetaan pärjätä verbaliikalla.

Eli, minä tilasin listalta medium-kokoisen burgerin nimeltä "The Fat Boy Burger" koska oli jotenkin pekoninen olo. Mies valitsi puolestaan "Spicy Cheeseburgerin", joka kyllä intialaisen ruoan turmelemille makuhermoillemme oli kaikkea muuta kuin tulinen. Nasu maisteli kummankin annoksia tasapuolisesti ja ruokajuomaksi otimme aitoa cokista, Nasulle omppumehua. Jälkiruoaksi tietenkin Ben & Jerry's jätskiä, kaksi palloa ja kolme lusikkaa.

Mutsi hei, mä en tainnut saada täyttä tuopillista?

Rakas tyttäreni, pieneen masuusi ei millään mahdu täyttä tuopillista.

Voi sua mutsi, sä et taida ihan tuntea mua ja mun kykyjäni...

Hyvää siis oli ja tänään on taas nälkä. Mies lähti juuri viemään nasukkaa yökylään mummilaan, sillä mies & minä pääsemme tänään piiiiitkästä aikaa kaksin viihteelle. Vastaanottamaan sitä uutta aikaa, onnentäyteistä vuotta 2013. Tiedossa on perinteikäs ravintola-ateria ystävien kanssa ja sitten... kuka tietää? 

Joten ei muuta kuin oikein nastaa Uutta Vuotta 2013! Muistakaa vuoden vaihtuessa halia rakkaitanne, käyttää suojalaseja ja ihailla ainakin muutamia ilotulituksia. Tsau!

PAPUpata porisee

Hejssan armaat, on hoppua pidellyt! Eiliset Aaltosenkadun markkinat olivat taas vallan mahtava tapahtuma, kiitos ihanien asiakkaiden, ja tänään ollaankin sitten touhuttu Tampereen Designtorilla Pakkahuoneella. Siinä meinaan aamukahdelta taas pakkailtiin pakuun kamaa ja naurettiin, jotta me eikö tämä yötyö koskaan lopu. Mutta ei haittaa, sen verran kivaa puuhaa tämä kuitenkin on!

Designtorihan järjestettiin Tampereella nyt jo viidettä kertaa ja juurikin tänään puhuin yhden järjestäjistä kanssa kuinka mahtava, hyvähenkinen ja ihana tapahtuma on. Ja suosittu, tänäkin vuonna odotettiin noin viittä tuhatta kävijää.

"Me oksalla ylimmällä..."

Ja niinhän siinä aina käy, että kun Henkka pisti meidän pistellämme Kätköjä paperikasseihin, kipitin minä Nasun kanssa ympäri Pakkahuonetta kiireesti niitä ansaittuja euroja muille jakaen. Sillä eihän tuolla tapahtumassa yksinkertaisesti voi vain käyskennellä, sen verran ihania juttuja siellä on. Ja nyt on oikeastaan melkeinpä kaikki joululahjat ostettu, itsellekin muutama - kuten perinteenä on ollutkin (muistanette viimesyksyisen tapahtuman).

Mutta siihen lastenvaatemerkin lanseeraustapahtumaan sitten! Oikeinhan te (tietenkin) arvasitte eli ihanainen Papuhan se versoo täällä Tampereella niin että kohina käy. Kanelimaassa järjestetyssä tilaisuudessa oli ihania ihmisiä (monia tuttuja ja ennalta tuntemattomia blogaajiakin), paljon herkkuja ja suloistakin suloisempia vaatteita. Siis kertakaikkiaan iltamat, joista ei olisi millään halunnut lähteä pois. Ainakaan lasta nukuttamaan.

Toiset ne osaa, tsekatkaa nyt mikä kakku!

(Kuva lainattu Kanelimaasta)

Ja meikäläinenhän sitten lähti. Meinaan ihan kesken illan, krääk! Nasukan piti olla ilta hoidossa, jotta allekirjoittanut olisi päässyt naisporukassa vaatteita hypistelemään, maailmaa parantamaan ja herkuttelemaan, mutta ehei. Herra Murphy se oli jälleen näemmä päätynyt nurkkaamme kyhjöttämään, minkä seurauksena huolella tehdyt lastenhoitajasuunnitelmat karisivat juurikin pari tuntia ennen H-hetkeä. Meikäläisen säkää.

Sitten parinkymmenen vuoden päästä, kun ehkä seuraavan kerran saan johonkin vastaaviin iltamiin kutsun, en kyllä mene lapsiseurassa kesteihin. En, vaikka ipana kuinka rakas, höppö ja ihana seuraleidi onkin. Sillä on aikoja, kun äidin täytyisi saada vain rauhassa höpöttää shampanjalasi kourassaan. Ja se hetki olisi nimenomaan ollut perjantaina.

No mutta, ne Papun vaatteet! Härregud, tässä mä vaan horisen surkeaa kohtaloani kun piti ennemminkin kirjoittaa niistä vaatteista. jotka ovat siis vallan ihania! Yhtään kuvaa en tietenkään tajunnut tilaisuudessa ottaa, joten lainaan näitä virallisia Papu-kuvia. Katsokaas nyt, on ne vaan veikeitä, eikös?

Ihan itte nämä palasetkin näihin leikkelin, nih!

Voiko ihanampaa enää olla?

Koska Nasulle ostin niitä lasten rakastamia pehmoisia joulupaketteja, saadaan nassikasta Papu-kuvia varmaankin vasta aaton jälkeen. Mutta palataan asiaan tosiaan sitten. Itselleni ostin tuon rusettipipan sekä optimistisesti pistin tilaukseen tuon hupparin. Jos vaikka sitkeän painostuksen alla alkaisivat näitä vaatteita meille isoillekin tekemään...?

Miksi Minuminu, miksi?

No niin, nyt sitten sairastan minä. Ja oikein kunnolla vielä. Kuka käski riekkumaan puolikuntoisena ympäri ämpäri Suomea? Niin, kysyn vaan. Nimittäin aiempaa pahemman taudin sillä vain saa aikaiseksi, tulipahan jälleen kerran todettua. Mutta kun... niin, se on totta vieköön vakioselitysteni alku, mutta kun halusin niin kovasti sinne Rovaniemelle. Eikä meinaan kaduta, sen verran antoisa ohjelma ja mahtava matkaseura meikäläisellä oli.

Nasu sen sijaan on selättänyt silmätulehduksensa ja yskäkin hakkaa keuhkoissa lähinnä enää öiseen aikaan. Eikä ole, ihme kyllä, mennyt korviin kuten kuulemma kaikilla muilla Ritvan hoitolapsilla. Tätä juhlistaaksemme kävimme sunnuntaina jälleen uimassa, tällä kertaa Pyynikin uudistetussa uimahallissa.

Oli meinaan hienot puitteet, sellaiseen 80-lukumaiseen uimahalliin tottuneelle kävijälle siis. Pukuhuoneet ja suihkutilat olivat kuin kylpylässä, uima-allasosastolta löytyi jopa poreallas ja kylmän veden allas. Mutta ne uima-altaat - hö. Ne olivat taaperolle pettymys. 

Lasten altaassa vettä oli 20cm muutaman metrin alueella, mikä meidän vesipedollemme oli auttamatta liian vähän. Vastaavasti seuraavan altaan matalin kohta oli sitten sen verran syvä, ettei ipana ylttänyt itse pohjaan. Ja sekös harmitti, niin nassikkaa kuin vanhempiakin.

Törkeetä, sanon mä. Kenelle ne oikein on tehty, ne lastenaltaat?

Tälleen kyykäten olin siltikin liian iso ja näin pitkäksi venytettynä edelleen liian lyhyt.

Mutta täällä meikäläisen omassa huoneessa, täällä mä olen just sopivan kokoinen. 

Yletyn tarvittaessa vaikkapa tähän valokatkaisijaani. Helppoa!

Sehän tässä naurattaakin, että meikäläinen on just passelin kokoinen.

Ne uimahallin suunnittelijat ei vaan tajua sitä.

Niinpä, emme yksinkertaisesti vaan olleet tuon uimahallin kohderyhmää, se lienee selvä. Mutta eipä hätiä, jatkossakin suunnataan sitten sinne rakkaaseen, 1980-luvulle herttaisesti jämähtäneeseen Kalevan uimahalliimme. Vaikka sinnekin tulee kuulemma lähiaikoina remontti, siirtävät sen rakkaan kahviomme jonnekin pois yläkerroksista. 

Protestina tälle olemme päättäneet käydä kahviossa joka ikinen kerta niin kauan kun se sijaitsee siellä missä se on aina sijainnutkin, ja kun ne muuttavat sen jonnekin ankeaan uuteen paikkaan, lakkaamme käymästä. Ja joo, tuskinpa tätä kolmen pienen ihmisen mielenilmausta kukaan edes huomaa, mutta jotenkin tässä on reagoitava. Ja jos jossain on aiheesta adressi jonka voisi allekirjoittaa, vinkatkaa ihmeessä.

Sitten toisiin surullisiin lopettamisuutisiin. Nimittäin ihana, rakas Minuminu, jonka vaatteita olen täällä hehkuttanut monen monta kertaa ja jonka vaatteisiin olemme olleet erittäin tyytyväisiä niin laadun kuin tyylinkin puolesta, l-o-p-e-t-t-a-a! En voi tajuta sitä. Lopettaa? Voi miksi Minuminu, miksi?

Merkin nettikaupassa on nyt tyhjennysmyyntikin, jonka minä päivämäärät sekottaen totaalisesti missasin. Sillä nyt siellä on ainoastaan tyhjää rekit täynnä. Snif! Mistäs minä nyt saan Nasulle lisää noita ihania bambupaitoja, mekkoja ja haalareita? Mistä ikinä löydän yhtä ihanan kotimaisen lastenvaatemerkin?  Uuden rakkaan nettilöydön? Byhyyyyy!

Pitkästä aikaa blogihaastetta

Sain pitkästä aikaa blogihaasteen, johon päätin pienellä viiveellä nyt tarttua. Muistelen hämärästi saaneeni jonkun toisenkin haasteen, mutta sen on tämä blondi syyshäröpää jo autuaasti unohtanut. Joten jos joku siellä ihmettelee miksei se dorka jo reagoi, olen pahoillani! En enää muista mihin piti reagoida. Hö.

Mutta myyrän haasteen vielä muistan ja sen päätin tänään työpöydällenikin ottaa. Eli kyseinen homma menee siis kuulemma näin:

• Valitse IKEAn 2012-13 kuvastosta kolme tuotetta jotka haluaisit
• Valitse lisäksi yksi tuote, josta ajattelet tulevan "The hittituote"
• Jaa haaste kolmelle eteenpäin

No, aluksi piti siis kahlata tuo Ikean uusin raamattu läpi. Meille se on postitse tullut jo jokin aika sitten ja nythän sain loistosyyn kahlata sen vihdoin lävitse. Meikäläisen kolmen kova kopla näyttäisi tänään siis tältä (mieli muuttuu, joskus jopa useasti päivässä):

 

1. Ensimmäisenä härpäke, jota olen harkinnut ainakin viisi, jos en jopa kymmenen vuotta. Eli parisängyllemme runko. Haaveilen tilasta, jonne saisin tungettua kaikki kesätäkit, muut ylimääräiset täkit (älkää edes kysykö) ja petivaatteet. Tällä hetkellä petivaatteet ovat eteisessä omassa kaapissaan ja tila uhkaa loppua minä hetkenä hyvänsä. Eli yksi kappale sängynrunkoa säilytyskaapeilla, kiitos.

 

Brimnes sängynrunko, kuva lainattu Ikealta itseltään.

2. Sitten jotain pientä ja vekkulia. Minä rakastan kynttilöitä ja kasveja. Ja koska kotiin ei tällä hetkellä tarvita enää yhtään viherkasvia, kallistun siis kynttilöihin. Tämä kynttilänjalka on hauska ja nokkela, sen voi koota mitä erilaisimmilla tavoilla. Sen kun vaan kiäntelee ja viäntelee, vähän niin kuin Rubikin kuutiota. 

 

 

 Itse laittaisin tähän keltaiset, oranssit tai mustat kynttilät. Tai kaikki.

IKEA PS 2012, kuva Ikealta lainattu.

 

 3. Sitten jotain erilaista. Vaikka kotimme on pohjaltaan mustavalkoinen, kaipaan sinne myös aina jotain väriä mausteeksi. Lisävärit elävät vuodenaikojen, päähänpistojen ja mielialojen herttaisena jatkumona ja siksipä osuikin nyt silmääni tämä pirtsake. 

 

Tampereella kun alkavat kohta joka syksyiset pelastajamme - Valoviikot. Näistä raidoista tuli jotenkin samalla tavalla iloinen mieli mitä kaupungin valaisevista valoistakin. Mutta mihin tunkea tämä? Jotenkin haluaisin sen keittiöön, mutta onko se alta viikossa jo niin soseessa, ettei raitoja erota klähmistä?

 Joo! Iloista raitaa ja paljon.

VEMB-matto kuvineen täältä.

 

Jokeri: Yhden valinnan saanen tehdä Kätkönkin puolesta, joohan? Sillä sen tuulikaappiin kaipaisin jotain juurikin näin näppärää telinettä, johon voisin sitten innoissani kiikutella aina vuodenaikaan sopivia rehuja; syksyllä kanervia, talvella joulutähtiä, keväällä narsisseja ja kesällä vaikkapa kolme valtavaa kodinonnea. Tai jotain hyvin rönsyilevää. Tai auringonkukkia, noita lempikukkiani.

 

Tännepä mahtuisi näpsäkästi sympaattinen rehu kavereineen, tervetuliaaksi toivottamaan. 

Ikea PS 2012, kuva jälleen täältä.

 

Tulevaksi hittituotteeksi veikkaan itämaista mattoa, sellaista joka toistaa syvänkauniita värejä graafisissa kirjailuissaan. Omalla ainutlaatuisella tavallaan. Ihanaa, aitoa, käsinsolmittua lattian pehmustajaa. Jotakin sellaista kuin vaikka nämä kaverit tässä näin:

 No, tulivatpa nuo nyt pieninä mokomat. Mutta ideasta saanee kiinni. 

Kuvat Ikean kuvista koottu.

  
No niin, siinäpä se. Sen sijaan että haasteen nakkaisin nyt jollekin toiselle blogistille kertokaa mielummin te, mitä koteihinne olette seuravaksi suunnitelleet? Tai haaveilleet? Eikä todellakaan tarvitse olla Ikeasta :)

Loppusuoralla!

Niin se viikko vierähti, hupsista vaan. Vaihtui jo syyskuuksikin. Jotenkin järkytyin pikkuisen Eerikan tapauksesta sen verran pahasti, että oman elämän pikkumurheet tuntuivat kovin vähäpätöisiltä. Toisaalta en halunnut kirjoittaa enää siitä mikä mielessä edelleen pyöri eli tuosta kammottavasti tapauksesta, niinpä otin sitten viikon päivityspaussin. Pahoitteluni, etten etukäteen ilmoittanut! Mutta täällä siis ollaan taas.

Viime viikot ovat kyllä muutenkin hurahtaneet suorastaan ohitse. Olemme miehen kanssa painaneet Kätkössä niin pitkää päivää ja yötä, että ajat ja paikat alkavat jo mennä sekaisin. Puhumattakaan lähimuistista, jota ei selkeästikään enää ole. Mutta hei, valoa näkyy tunnelin päässä! Nimittäin the AVAJAISET on tarkoitus pitää ensi perjantaina, hui hui hui!

Liike on nyt maalattu ja remontoitu muutamia osasia (näyteikkuna, sovituskoppi, loput sähkövedot) lukuunottamatta ja tavaran armoton roudaus on alkanut. Meillä kun on noita myytäväksi hommatuja mööpeleitä ollut erinäisissä varastoissa ympäri kaupunkia odottamassa hommien valmistumista. Niitä on nyt sitten viime päivät haettu, kannettu ja roudattu. Huoh, kuinka onkaan meinaan roudattu! Ja se ei ole kyllä meikäläisen alaa, ei.

Yli nelimetrisessä tilassa on mukavaa tehdä pientä pintaremonttia.

Varsinkin sinne kattoon.

No ihan piiiiikkasenhan tuo neljäkymmentä vuotta vanha kattomaali vaan hilseili.

Nyt on kuta kuinkin kamat liikkeessä sisällä, iloisessa hujan hajan sekamelskassa. Jokin järki niihin pitäisi tietenkin saada, vaikea se on asiakkaiden muuten tilassa navigoida. Ellemme sitten paina karttoja ja jaa niitä sisääntullessa. Varsinainen kätkö, hehe.

Liiketilamme sijaitsee siis kahdessa kerroksessa, katutasossa on pääasiassa vaatteita ja alakerrassa huonekaluja. Ajattelin tehdä aiheesta oman postauksensa myöhemmin, sitten vaikkapa kun saadaan ne aiemmin mainitut kotisivut miesblogeineen avattua. Facebook-sivu Kätköllä jo kuitenkin on, se löytyypi täältä: Kätkö naamakirjassa.

Onneksi meillä on maailman ihanimpia ystäviä...

Joiden apua emme tule koskaan unohtamaan.

Sekä tietenkin maailman ihanimmat perheet, jotka sykkivät kanssamme samaan tahtiin.

Niin, mitäpä sitä elämäämme nyt muuta kuin tuota remonttia? Nasulla perhepäivähoito rullaa enemmän kuin hienosti; aamuisin ei enää tule eroitkuja, pottailu sujuu, ruoka maittaa ja hoidossa käyvistä kolmesta lapsesta on muodostunut paljon iloista puheenpulputusta kotona aiheuttavia uusia ystäviä. 

Ainoa edelleen hakusessa oleva asia on normaalia varhaisempi päivärytmi. Mutta minkäs sitä Unikeonpäivänä syntynyt ipana luonnolleen mitään voi, uni maittaa aamusella. Kuten porukoillaankin. Siellä se nytkin vetää iloisesti hirsiä, tunti-pari hoitopaikan rytmiä myöhemmin. Mutta olen päättänyt huolehtia noista asioista sitten vasta viikon päästä, jos silloinkaan.

Pihatapahtumassa

Meillä oli talossamme torstaina jo perinteeksi muodostunut pihatapahtuma osana Tampereen teatterikesän Tapahtumien yötä. Koska kyseessä on kuitenkin ihmisten asuintalo, rajoittuu talomme tapahtuma päiväaikaan. Jotenkin kummassa, kaiken tämän härdellin keskellä, olin ajatunut vastaaman tilaisuuden järjestämisestä. WTF? Jotkut dorkat eivät väin näemmä osaa kieltäytyä, ainakaan oikeissa paikoissa.

No eipä mitään, ihan mielettömän hauskaahan tilaisuutta oli järjestää ja esiintyjiä buukata. Talomme pihatapahtuma kun perinteisesti koostuu niin pihakirppiksestä kuin erilaisista esiintymisnumeroistakin. Tänä vuonna meillä oli esiintymässä esimerkiksi Pinkit Hinkit, Ahjolan pelimannit, Tampere Chamber ja katusoittoyhtye Kuluttajat. Sangen loistavia esityksiä kaikki tyynni.

Naapurien pisteellä vieraisilla, olivat nääs tajunneet tuoda istuinpehmusteetkin.

Meidän pisteellä kiikuttiin pelkillä metallituoleilla.

Myös Kätköllä oli pihalla pöytä, ilman äkillisestä viileydestä huolimatta. Tarkoituksena oli hieman ennakkomainostaa Kätkön syntyä ja nauttia esityksistä, niinpä katoimme esille pienen esimerkkisatsin siitä mitä Kätköstä pitäisi sitten syyskuussa löytyä. Pääasiassa möimme kenkiä, huonekaluja ja muita vaatteita kun ei kauhean hyvin noin pieneen tilaan esille saatu. 

No se on Henkka Kätköstä terve!

Kaikenmaailman töppösiä.

Löysin muiden myyjien pöydistä myös muutamia ihanuuksia itselleni, kerrankin. Viime aikoina kun on tullut lähinnä osteltua Nasulle. Super Mukavalta ja Arelalizzalta ostin paidat, heillä kun on kaikilla työhuoneet tai liikkeet tässä talossamme ja tekevät vallan ihania vaatteita (vink vink aikuisten vaatteista kerrankin).

Miehen kertoessa ihmisille Kätköstä, pihistimme me Nasun kanssa naapuripöydän ihanalta Iinalta karkkia.

First things first.

Dymo-hullu naishenkilö iski jälleen. 

Kauppa kävikin yllättävän hyvin ja ihmisen olivat vallan ihanan innostuneita pikku putiikistamme, niinpä olimme miehen kanssa päivän päätyttyä väsyneitä, mutta kovin onnellisia. Ihmisethän näyttävät olevan innoissaan Kätköstämme, vähän niin kuin mekin, hurjaa! Jännittää, innostaa ja onnellistuttaa! Hui jui jui.

 Onnellinen, mutta auttamattoman silmäpussinen kätkijämies.

Nasu puolestaan yllätti reippaudellaan. Emme saaneet päiväksi lapsenvahtia, taaskaan, joten päätimme pitää ipanan menossa mukana. Ja niinhän tuo pörröpää jaksoi peuhata ja hurmuroida koko pitkän päivän, yllättäen meidät vanhemmat totaalisesti. Apuna oli, myönnettäköön, naapuripöytien avuliaat tyttöset, jotka väsymättä leikittivät Nasua. Ja voi pojat kun tuo ipana nautti! 

Ollappa arjessa au pair apuna, nyt todella omin silmin näin miten suuri apu moinen olisi. Vaikka kukapa järkevä ihminen tähän meidän kaaokseen mukaan tahtoisi... Mutta jos siellä linjojen toisella puolella nyt jollain ihme säkällä on halukkaita au paireja, niin hakemuksia otetaan ehdottomasti vastaan. 

Tarjolla siis sekokreisi blondien perhe, jolla pyörii sukat jalassa ja ideat päässä ja joka ei näemmä paikallaan malta pysyä. Koti on sotkuinen, kaikki ruoka kelpaa ja päivässä pyritään nauramaan paljon. Eihän tätä härdelliä muuten kestäisi. Ei muuta kuin sekaan vaan! 

 

Joko kiinnostuit? Ymmärrän.