keskiviikko 7. syyskuuta 2011

ARVONTA!

Kuva täältä

Tatta-da-tat-tat-ta-daa!

No niin, muistatte ehkä kuinka jo hyvä aika sitten lupailin teille jonkinlaista arvontaa. Nämä arvonnathan ovat blogien keskuudessa todella yleisiä ja tuntuu, ettei blogi ole mikään blogi, jos ei siellä ole ainakin kerran suoritettu jotain arvontaa. Ja me haluamme Nasun kanssa olla kunnon blogi. Matkitaan siis kaikkia muita ja pidetään mekin nyt arvonta, koska haluamme laittaa saamamme hyvän teille kiertoon.

Tässä arvonnassa ei kuitenkaan kalastella lisää lukijoita (tiedättehän sen "klikkaa itsesi lukijaksi") eikä vaadita julkaisemaan mitään Nasun mainoksia ("liitä tämä teksti/kuva/ilmoitus osaksi blogiasi ja saat kaksi arpaa"). Ehei, tässä mennään rehdillä ja suoraviivaisella meiningillä. Tässä tarvitsee vai huudella kommenttiboksiin.

Keksi siis itsellesi jokin nimimerkki tai kommentoi vaihtoehtoisesti jo olemassaolevalla nimimerkilläsi. Jos vastaat anonyyminä, voi olla hieman hankala suorittaa arvontaa ja kohdistaa palkintoa, joten ihan itsenne takia jokin nimi teillä olisi hyvä olla.

Arvonnan kysymys on simppeli. Ensin tarkoitukseni oli kysyä teiltä, minkä luulettte Nasun oikean nimen olevan, mutta koska mokasin koko jutun itse jo aiemmin, muutetaankin sitten kysymystä. Eli, kysytäänpä sitten vaikka niin, että minkä nimen te antaisitte Nasulle? Ja saa antaa myös pojan nimen, vaikka tyttö onkin kyseessä, ei se ole niin nöpönuukaa. Lisäksi saa jättää meille muutakin palautetta, haukkuja ja silleen, mutta vääntäkää nyt edes yksi nimi, niin olette mukana arvonnassa, hehe.

Jaa niin se palkinto vai? No, sehän on nyt sitten seitsemän kiloa maailman ehkä parasta pyykinpesuainetta Allegroa. Tarkemmin sanottuna Allegro EKO:a, josta aiemmin tänään tein tuotetestauksenkin. Maksamme Nasun kanssa voittajalle paketin postituksen Suomen rajojen sisällä tai vaihtoehtoisesti sen saa (jos uskaltaa) tulla hakemaan suoraan meiltä, jolloin lupaan keittää voittajalle voitonkahvit. Vähän niinku mitalikahveet.


Paketissa on siis 8kg täyttä tavaraa. Käytin siitä itse kilon testikäyttööni, joten kuten kuvasta näkyy, jäljellä on seitsemän kiloa pesuainetta vailla uutta omistajaa. Ja kyllä, vaakamme on erittäin ruma, mutta valitettavan tarkka ja toimiva.

Pakettiin tulee mukaan itse pesuaineen lisäksi Koneenpuhdistaja, ohjeet ja  Pesuntehostaja valkopyykille. Näillä pääsee täydellisesti Allegron maailmaan sisälle, sillä tällainen pakkaus pesuainetta tilatessa asiakkaalle lähetetäänkin. 

Ja kuten olen kertonutkin, samalla pesuaineella pestään niin valko- kuin kirjopyykkikin. Itse olen tällä pessyt myös hieno- ja villapesut. Korostaisin, että tätä tuotetta ei vielä kaupasta saa ja koko paketin rahallinen arvo postikuluineen on noin 50€, miinus se käytetty kilo :)

Voittopaketin koko sisältö. 
Kuvan kissa ei valitettavasti (toistaiseksi) kuulu kauppaan mukaan.

Että näin. Julistetaan nyt vielä, että arvonta on auki tasan viikon eli arvomme Nasun kanssa voittajan viikon päästä keskiviikkona 14.9.2011. Vastausaikaa on tuohon keskiviikkoon klo 12 saakka.



Arpaonnea!

60 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Mukana ja antaisin nimeksi Lotta. En tiedä miksi, tuli vain ekana mieleen :)

Viona kirjoitti...

Ehtiväisyyden ja vauhdikkuuden perusteella ehdottaisin nimeksi Amelia ensimmäisenä naisena lentokoneella Atlantin ylittäneen Amelia Earhartin mukaan. :)

Tai samoin perustein Irene taannoisen hurrikaanin mukaan, kun ilmeisesti myös vanhempansa ovat tehneet iskuja Amerikkaan. ;)

Kultu kirjoitti...

Peppi Amanda ;)

Kiki kirjoitti...

Hehei, tykkään suoraviivaisista arvonnoista! :)

Nasukan nimi voisi olla minunkin mielestäni Peppi. Minä niin tykkään siitä Pepistä - se oli yksi ehdotuksistani mahdollisen tytön varalle.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti Tilda! Ei harmainta aavistustakaan miksi, mutta se on vain semmoisen menevän ja suloisen tytön nimi.

Muistan muuten kun ensimmäisen kerran tätä blogia lueskelin niin olin ihan hämilläni kun luulin että Nasu todellakin on tyttösen nimi. Ajattelin vaan että siinäpäs erikoiset vanhemmat, kun tuollaisen nimen tytölleen antavat :D

Ja tämmöinen Ulla Utelias ei ikinä pääse yli tästä harmituksesta että missasin silloin sen Nasun oikean nimen. Lupaatko ja vannotko kautta kiven ja kannon että jos jostain kumman syystä satun voittamaan niin pistät pesuainepurkin mukana pienen lapun jossa lukee Nasun nimi, niin pääsen tästä tuskastani? :D


-E

Tiina kirjoitti...

:) Martta

Kati kirjoitti...

Tää on paha, koska satun tietämään Nassikan oikeen nimen. Arpahulluna pitää nyt kuitenkin osallistua joten sanon että Sisu. Siis jos Nasu olisikin poika.

Tytölle nimivaihtoehtona olette kenties voineet miettiä nimeä Aliina. Ihan siis intuitiolla vedetään :D

Hyvä kilpailu ja loistava palkinto!

Anne Sarmanne kirjoitti...

Voi että, minulta on myös mennyt Nasun nimi ohi... Että nyt ihan vain mutu-pohjalta antaisin nimeksi Helmi.

L-E kirjoitti...

Poikana Nasu olisi tietysti Vili-Pertti :D. Ja vaikka Nasulla onkin kaunis oikea nimi niin vitsaillaksenne olisitte voineet nimetä hänet vaikka Sirpa-Leenaksi, niin aikaansaava mukula on kyseessä ;). Vaikka ei tuo kai kauheasti ole vielä saanut mitään hajalle (onneksi).

hippa kirjoitti...

Mukana ollaan arvonnassa (vaikka mitään en ikinä voita). Hmmmm, vaikea valita nimeä kun silloin vahingossa sen oikean nimenkin näin. No mutta sanotaan nyt, että Liisa! Ja pojalle nimivaihtoehtona Topi. En kyllä osaa yhtään perustella, hih.

liiska kirjoitti...

OI IHANAA, ARVONTA!! siis tää on mun eka blogiarvonta ikinä, aivan mahtavaa että just nasu arpoo. ja sit ku oikeesti haluun kokeilla tota allegroa mutta mulla on vielä 4kg erisania jäljellä (huoh..se ei lopu koskaan)

mun veikkaus nasun nimeksi on kerttu! tätä piti oikein nyt pohtia eikä siltikään mikään muu kuin nasu tunnu oikealta nimeltä :D

Anni409 kirjoitti...

Tiiu :) Se sopisi hyvin, lyhyt ja ytimekäs :) Ei vaan suloiselle tytölle sopisi monikin nimi.

Murmeli kirjoitti...

Hmm... Nanna. Viittaa jollain tapaa Nasuun ja sopisi noin veikeälle likalle. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulun niihin, jotka tietävät Nasun oikean nimen....Jokin naseva nimi se ehdottomasti pitäisi olla. Itselläni on Sisu ja se sopisi Nasulle (mikäli olisi poika) myös hyvin. Sen verran sisukas kaveri tuntuu sielläkin olevan!

Blogi on aivan ihana ja olen seurannut sitä vuoden alusta. Täytyy kuitenkin sanoa, että aloitettuani lukemaan blogia hurahdin huutelemaan yhtä sun toista huuto.netistä siihen tahtiin, että konkurssi (leikkisästi sanottuna, ei onneksi ihan kuitenkaan) meinasi tulla! Nyt on onneksi jo järki päässä ja tahti hiljentynyt sillä saralla!

Nimim. Uppa

Anonyymi kirjoitti...

Minulle tuli heti mieleen Pinja ! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi oi oi!
Täällä yksi aktiivinen (ja kovin hiljianen) lukija. Olen jo pitkään ihastuksissani seurannut touhujanne, meillä kun on pari kuukautta nuorempi tyttönen kuin Nasu. Yhtä ehtiväisiä ovat muuten!
Itsehän olen vannoutunut Erisan-fani, mutta kun oli näin kiva arvonnan tapa niin pitäähän sitä osallistua. Huomasin aikoinaan Nasun nimen, mutta hän voisi mielestäni olla myös Hilkka! Oli yksi vaihtoehto omaa tylleröä nimetessä, päädyimme kuitenkin eri nimeen, joskin fiilikseltään samaan. Poikana Nasu voisi olla Topias.
Kivoja syyspäiviä teille!
Satsa

elinarsku. kirjoitti...

Viuhti. Vähän niinku Tiuhdista ja Viuhdista Viuhti. (Siis jos Nasu olisi piirretty.) :)
Mut kauheen vaikeeta nimetä toisen lasta! Sanotaan Aino. (Ehkä sen takia että tällä hetkellä mielessä siintää jäätelö.)

Blogista sen verran, et sulla on sana hallussa ja mä tykkään kovasti lukea näitä juttuja. Rentoo ja rehellistä meininkiä, ni! :D

PikkuHoo kirjoitti...

No tiiäkkö oon monta kertaa miettinyt Nasun oikeaa nimeä :D En nähnyt sitä silloin kun se vahingossa lipsahti. Veikkaan Helmiä, haluaisin kovasti tietää oikean nimen, etttä jos arpaonni potkaisee niin paljasta paketissa nimi ;)Musta on muuten vaikea kuvietlla Nasua minkään muun nimisenä kuin Nasuna :D

Lian kirjoitti...

Sanotaan, että Elli. :) Tyttö näyttää siltä, että nimi alkaa ehdottomasti E:llä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan on Martan näköinen :)

- Elsba -

Tiina kirjoitti...

Jos Nasu ei olisi Nasu, hän olisi Helmi (komppaan siis muita saman nimen ehdottaneita :) ). Poikana Nasu olisi Aarre.

Toivottavasti arpaonni ei osu kohdalleni, sillä Allergoa on vielä itsellänikin iso pönttö jäljellä eikä toiselle pöntölle olisi säilytystilaa oikeassa paikassa. Eli toisin sanoen mut voi jättää arvonnassa huomiotta :D :D On tässäkin arpajaisiin osallistuja, mutta halusin vaan huudella täältä omiani ja olla mukana karnevaalitunnelmissa!

Elisa kirjoitti...

Voi mun on kans ihan pakko vastata, vaikka hommasinkin Allegroa itselleni jo aiemmin.

Mä antaisin Nasulle nimeksi Aada Ilona. Se jotenkin kivalta. Ihania nimiä olisivat myös Nelli ja Peppiina. Voi jos mekin vielä joskus pyöräytetään toinen, niin toivoisin siitä tyttöä. Olisi niin paljon enemmän ihania nimiä mietittävänä ;D (mut ei vielä....)

Anonyymi kirjoitti...

Nasuhan on ihan selvästi Justiina (sopisi tosin nimeksi myös äidille ;). Ja mun mielestä Nasun oikea nimikin on todella kaunis ja kantajalleen sopiva.

- Päivi ja tytöt

Anonyymi kirjoitti...

Mä veikkaan, että Elli. Ja pesuaineesta vakuutuin toki. Peukut siis pystyyn! Ja hei, kerro Nasun oikea nimi? :-)

Anonyymi kirjoitti...

Maisa :)
Ja kiitokset huikean hauskasta blogista, eksyin joskus sattumalta tänne muita blogeja selaillessani ja olette sen jälkeen olleet vakioluettavaa. Elämänmakuista menoa ja loistavat kirjoittajanlahjat :) Ja loistava vaatemaku ;)(samanmoisia väripläjäyksiä kuin oman pirpanani kaapissa)!

Nimim. Tiiti

Anonyymi kirjoitti...

Reippaalle tytölle reipas nimi: Lilli! Tämä nätti nimi oli harkinnassa myös omalle tytölleni , mutta sitten valittiinkin toinen nätti nimi :)

Blogia olen seuraillut keväästä saakka, ja se on mukavaa ja hyvin kirjoitettua luettavaa, etenkin kun itselläni on vähän pikkuisempi tyttö. Nasu on kertakaikkisen suloinen ja vaatteet ihania, monia hyviä ideoita on saatu Nasulta meidänkin neidin vaatekaappiin :)

Salli ja Nuppu 5kk

suvi kirjoitti...

Vaikka Nasun ihanan oikean nimen tiedänkin, niin jotenkin tuota viimeistä kuvaa katsellessani mieleen tuli nimi Alma ;)

-suvi ja lukas

Anonyymi kirjoitti...

Whaaat, mä jo kerran tänne runoilin mutta se kommentti on kadonnut? Ohwell, pidemmittä puheitta, poika-Nasun nimeksi tuli mieleen Vili. Nasun oikean nimen tiedän, joten tyttönimeä en osaa miettiä. :)

Eeva

Anonyymi kirjoitti...

Minä myös bongasin Nasukan oikean nimen :) Mutta neiti voisi olla Valpuri tai Titta.

Vapunäippä

Anonyymi kirjoitti...

Minulta meni myös ohi se Nasun oikea nimi, mutta veikkaan Elsaa :) Jos Nasu olisi poika, hän olisi selkeästi Tarmo!
Ja kiitos suosituksesi, tilasin kesällä pönikän Allegroa ja olen supertyytyväinen!
-Kaimasi Heli-

Anonyymi kirjoitti...

Mun veikkaus on Siiri.. Jäin kesällä harmittelemaan kun missasin oikean nimen :)

Teidän blogi on yks mun lemppareista; kirjoitat tosi kivasti ja päivität usein! Lisäksi sulla on aikas vinkeä malli kuvauksissa!

T:OVJ:n äippä

Tilitalitittan kirjoitti...

No tieteski Onnipekka =)

t. TiuTau

mimmu kirjoitti...

Siiri, Matilda tai Martta :-) Vähän vaikeampaa kun "kuulin" silloin taannoin Nasun oikean nimen, joka siis sopii hänelle aivan mahtavasti.

Salla H kirjoitti...

Mää sanoisin kanssa maisa :) Ja jos voitan tuun kahville! Ehdottomasti.

--salla

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin luultavasti vahingossa tiiän oikean nimen..
Muntta sanosin vaikka että Rilla :)

.tiia.

Tinki kirjoitti...

Milla.

Ulla kirjoitti...

Miten mun mieleeni pälkähti Justiina.. varmaan kun Nasu on niin tomera neiti!

HeidiM kirjoitti...

Hilkka

Susanne kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Susse kirjoitti...

Tirlittan :)

Heli kirjoitti...

KIITOS jo nyt kaikille osallistujille! (tähän kohtaa sydän)

Maria: Mmm... lotta. Joo-o, det passar :)

Vadelmia: Erittäin hyvät perusteet ja nimetkin vallan ihania!

Kultu: Peppiä itsekin mietin aikoinaan. PS. Sullon ihana nicki ;)

Kiki: Joo, suoraviivainen nainen toimii suoraviivaisesti, hehe.

-E: Hei joo, Tilda! Varsinkin kun tykkään kovasti näyttelijätär Tilda Swintonista. Lupaan ja vannon, että jos voitat, sujautan pakettiin Nasun nimen mukaan, kokonaisuudessaan :)

Ti: Aa jee! :)

Kati: Arvontoihin pitää osalllistua aina! Sisu olis muuten tosi kiva nimi, ei puutu ku se poika. Aliina muuten sopis itse asiassa Nasulle toiseksi nimeksi nytkin tosi hyvin! Ja nastaa, et palkinto miellyttää!

AnneTalvikki: Helmi on i-ha-na nimi! Ja mahtavan lähellä meikäläisenkin nimeä. Mikä ilmeisesti oli syy siihen että mies ei sitä aikoinaan kelpuuttanut :D

L-E: No ilman muuta! Ja Sirpa-Leena on älyttömän kova, ei varmasti tulis hiekkiksellä toista vastaan :D

hippa: Hei, nyt ehkis voitatkin! perusteluja ei kaivata, Liisa tai Topi it is :)

liiska: Kyllä, sain vihdoista viimein aikaiseksi. Yritys on kyllä ollut päällä jo pari kuukautta, hehe. Mun pitäis ottaa sivuun pikku annos ja lähettää sulle sellanen hämärän oloinen pikku pussi valkoista jauhetta kokeiltavaksi... kokeilu tietysti ilmaista :D Mites olis Kerttu-Nasu?

Anni409: Tiiu on tosi kiva, se jotenkin helisee ja helkkkää ihanasti korvaan kun sen lausuu. Ja juuri sellaisen nimen lapselleen haluaa antaa (tai ainakin minä halua): kauniisti soivan. Kiitos!

Murmeli: Tiedätkö Murmeli, nickisi naurattaa, koska siitä tulee heti mieleen äitini, jonka nimi on Irmeli. Mutta jota kutsuttiin aina örmeliksi tai Murmeliksi :D Ja Nanna on kanssa sellainen nimi, joka on mukava lausua. Sitä oikein maiskuttaa suussaan, vähän niinku mmmmm....nannna. Tällainen herkkupeppu (lue: herkuista pitävä) arvostaa :)

Uppa: Hahaa, sinäkin siis tiedät! Ja kyllä, Sisu sopisi Nasulle kuin legot suuhun. Eli täydellisesti. Sisua kun on niinku pienessä pohojalaasessa kylässä :) Ihana kuulla, että olet viihtynyt ja megapahoitteluni Huutis-konkurssista, jonka kyllä hyvin tunnistan... ;)

Anni: Joo, Pinja! se on hyvä!

Satsa: Hei ihana, hiljainen lukijamme, ihan mahtavaa kuulla Sinusta! Ja mukavaa & mieltä lämmittävää kuulla, että viihdyt seurassamme! Tulipa oikeiin hyvä mieli :) Aurinkoa myös teidän syksyynne! Ja niin, Hilkka on hyvä, oltais koko perhe H-kirjaimella alkavia...

elinarsku.: Hitsit, ku aina meinaan kirjoitaa tuon sun nickin väärin. Oivallinen oikeinkirjoitushaaste tällaiselle kömpelösormelle. Viuhtihan se on, ilmetty. Kiitos myös kehuista, olemme otettuja, ni! :)

Heli kirjoitti...

PikkuHoo: Lupaan pyhästi, että sujautan Nasun koko nimen voittopakettiisi, jos onni suosii.

Lian: Mmmm... Elli *maistelee suussaan*. Joo, Elli on just hyvä ja sillä on se "mitäs me ellit" toinenkin hyvä merkitys.

Elsba: Toinen ääni Martalle :)

Tiina: Oi joi, Aarre olis kyllä sulonen! Siis ai-van ihana! Ja kuten aiemmin kirjoitinkin, pääset sitten itse onnettareksi, jos voitto kohdallesi napsahtaa.

Elisa: Samat sanat kuin Tiinalle eli pistät sitten hyvän kiertämään. Peppiina olis kiva ja pirtsakka, Nelli söpö kuten tuo Ellikin ja Aada Ilona jo tosi mietitty ja suussa soljuva kokonaisuus.

Päivi ja tytöt: Kyllä, Justiina! Jokin kaulimen tapainen, laatikosta varastettu keittiöhärpäke sillä roikkuukin kädestä harva se päivä :D

Kardemumma: Jälleen piste Ellille. Täytyy kyllä harkita josko sit vaan reiluuden nimissä paljastais Nasun nimen kaikille, koska nyt osa teistä sen jo tietää (kiitos kömmähdykseni) ja osa kärvistelee uteliaisuudessaan. Ja mä tiedän, et se on hirveää, oon itse ehkä maailman uteliain ihminen!

Tiiti: Maisa! se on nasta! Lähellä tuota Marttaa, mut sit ei kuiteskaan. Tykkään. Ja aivan ihanaa että luoksemme eksyit! *punastuu kehuistasi* Meillähän on siis se paras vaatemaku, eikös? ;)

Salli ja Nuppu 5kk: Nyt pitänee paljastaa, että Nasun lempinimi oli alkuaikoina Lilli. Ja että tätä nimeä todella harkittiin viime metreille saakka! Hienosti keksitty! :) Ihana saada näin kaunista palautetta, vetää hiljaiseksi (mitä mä ny tähän sanon?). Ja ihan parasta kuulla, että olemme antaneet inspiraatiota myös sinne päähän! Jes! :)

suvi ja lukas: Joo, siinä meininki on kyllä just niin Almaa ettei tosikaan ;)

Eeva: Mitähä? Kuka söi kommenttisi?? Prkl Blogger! Onneksi jaksoit raapustaa uudelleen, tackar!

Vapunäippä: Valpuri olis hauska! se purisee suussa kivasti, muutenkin tykkään nimistä joissa on R. Harkittiin Nasullekin pitkään Ronjaa nimeksi, muttei se noin yberblondina vaan näyttänyt Ronjalta. Sääli.

Kaimasi Heli: Elsa oli kanssa loppumetreille saakka nimisuosikki eli lähelle pääset :) Se jäi itse asiassa sellaiseksi, jota ajattelimme sitten sille mahdolliselle pikku kakkosellekin. Mahtavaa kuulla, että Allegro on toiminut hyvin. Itse olen siihen kyllä ihan hurahtanut, tunnustettava on. En ole vaihtamassa takaisin markettien pesuaineisiin - näillä näkymin ikinä.

OVJ:n äippä: Joo, täytyy funtsia jos sit paljastaisi tuon Nasun oman nimen reilusti kaikille... Hmmm. Malli on kyllä nimenomaan vinkeä, loistava sanavalinta :) Ja Siiri olis i-ha-na nimi.

TiuTau: Tietenkin :)

mimmu: Erittäin hyviä ehdotuksia, kiitämme!

Salla H: Mahtavaa! Voit olla varma, että pannu on kuumana ja seura hönttinä ;)

.tiia.: Rilla - JOO! siinä olis nyt se ihanasti pärisevä R-kirjainkin. Ja olis melko uniikki nimikin, en tiedä ketään Rillaa.

Tinki: Milla. Toimii.

ulmai: Kyllä mä sitä välillä täällä Justiinaksi kutsunkin, sen verran tomera ja itsepäinen täti on kyseessä...

Hidey: Hilkka, sopis. Ja oltais tosiaan kaikki tuolla H-kirjaimella alkavia.

Susanne: Ihanaa, Tirlittan! Se oli mun lempilorujakin lapsena :)

Piijuli kirjoitti...

Emma Justiina :)
Oli mun kuopuksen tekonimi, mut sieltäpä tulikin sit poika :D
Olisin voinu kuvitella et meidän Emma olis näyttänyt juuri tuollaiselta suloiselta tytöntöpsykältä

:)

Tietenkin joka toinen on Emmaa tai Justiinaa ehdottanu ku en jaksanu enää alkaa lukemaan kommentteja läpi :D
Mukavaa syksyä!

Katja kirjoitti...

Mieleeni tulee Peppi tai Matilda. :)

Satu kirjoitti...

Vaikea on miettiä nimiehdotusta kun tietää Nasun oikean nimen, mutta vihdoista viimein keksin yhden :) Mulle tulee nimestä Tittamari mieleen touhukas ja omapäinen pikku neiti. Sopisi Nasulle, (niinkuin meidänkin neidille...)

Jenna kirjoitti...

Hilmalta näyttää. Liityin lukijaksi ja pitää sanoa, että ihania vaatteita on Nasulla. Säännöllisesti lueskelen, kunhan taaperolta ja vauvalta ennätän :)

Heli kirjoitti...

Piijuli: Ai että, tuo Justiina alkaa houkuttaa muo jo pelottavassa määrin :D Nastaa syksyä myös sinne päähän ja toivotaan että arpaonni potkaisee!

Katja: Ihania nimiä kummatkin!

Satu: Tittamari onkin uuusi, en ole ennen kuullutkaan! Onpas hauska, Ruotsissa se voisi herättää vinkeitä tilanteita, kun luulisivat äidin varmaan aina huutavan tyttärelleen "Titta, Mari" :D

Jenna: Hilma onkin ihanan perinteinen suomalainen nimi, tykkään! Ja se alkais kans H:lla, mikä on lisäplussaa (sekä miehen että minun nimeni alkavat myös H:lla). Tervetuloa remmiin ja kiitos & kumarrus vaatekehuista :)

villahuivi kirjoitti...

Moi, mäkin nyt osallistun sitten arvontaan. Antaisin Nasulle nimen Paavo! Mun mielestä se on aika söpö nimi, ja joskus mieheni kommentoi jotain että "ai onko se Nasu tyttö?!? Miksi sillä on sen värisiä vaatteita?" HÖ! Jos ikinä lapsia siunaantuu, niin mä sitten puen ne, ei mieheni :)

Anonyymi kirjoitti...

Pojan nimistä tuli ensimmäisenä mieleen Eemeli;)Mutta kun Nasu on tyttö niin sanotaanko vaikka että Hulda.
Blogisi on tosi kiva ja ihania vaatteita Nasulla.

t.A-M

sirkkuli kirjoitti...

Nimeksi sopisi myös Vilma ja pojan nimeksi Valtteri

Heli kirjoitti...

villahuoivi: Oikein! Aina pitää osallistua. Paavo on ihana nimi, meidän muskarissa käy yksi ylisöpö Paavo ja fiilistelinkin jo, et sen nimen ehkä haluisin antaa jos saisin pojan. Mieskin tykkää. Ja hei, sun mies ei ole ainoa joka asiaa on ihmetellyt -viimeksi Sorsapuiston leikkikentällä joku insinöörismies väitti Nasua pojaksi, kun sillä oli sinistä päällä :D

A-M: Eemeli on ihana nimi ja siitä herää aina tosi lämpimiä muistoja, ainakin mulle. Rakastin nimittäin sitä, kun äiti luki mulle ääneen Vaahteramäen Eemeliä ja osaan edelleen joitain pätkiä ulkoakin. Samoin Hulda on ehdoton - mitenkähän olis Hulda Justiina? Fiilis ainakin on oikea, sen verran kova oma tahto tolla natiaisella on :) Ja kiitos paljon kehuistasi, piristivät kyllä tätä yskäistä päivääni!

sirkkuli: Mäkin tykkään Valtterista, siinä on nasta sointi! Vilma myös on kaunis nimi, se soi suussa ihanasti ja on itse asiassa melko lähellä Nasun omaa nimeä... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tytön nimi Meimi tai Hanne. Olisin itse antanut tytölleni nimen Hanne, mutta mieheni mielestä se oli pojan nimi.

terveisin Heli Kaarina

Reptile kirjoitti...

Ruu, Peppi, Pinja olis hauskoja :DD

Äni kirjoitti...

Löysin tieni vasta tänään tänne Nelliinan blogin kautta, mutta törkeästi aion heti osallistua arvontaan. Selailin uusimpia postauksia läpi ja heti ekana tuli mieleen touhuista Eemeli ja ulkonäöstä Eloveena eli ehdottaisin nimeksi Eevaa. :)
Täytyy kyllä tunnustaa aivan rehdisti, että aion myös jäädä lukemaan blogianne. Sen verran vauhdikkaalta tytöltä Nasu vaikuttaa! :D Saas nähdä millainen tuholainen meidän Typystä (nyt 2,5kk) tulee. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Nasun nimi on Martta. Ja jos ei ole ja voitan, niin kerrothan ihan vain minulle sen oikean nimen... ;)

Maija kirjoitti...

Ihan Olivian oloinen! Vaikka tiedän kyllä Nasun nimen ja taitaa lähipiirissä eräs Olivia olla jo ;) Mutta silti!

Maija

Heli kirjoitti...

Heli Kaarina: Meimi! Se oli kyllä mulle ihan uusi nimi. Hassua että sun miehesi mielestä Hanne on pojan nimi, mulle se on aina meinannut tyttöä. Tosin mulla onkin tuttavapiirissä ollut Hanne (tyttö).

Reptile: Ai että, Ruu olis ihana. Toidella sulonen, aivan ihana. Sitä ei muuten taidettu edes harkita aikoinaan, mut nyt se pitää kyllä heti laittaa ylös muistiin :)

Äni: Tervetuloa! Eeva olis mustakin kiva nimi ja sitä olisi ehkä harkittukin, ellei isosiskoni nimi olisi Eeva :) Eloveena on sulonen ja sopis kyllä meidän über-blondillemme... Tosi kiva jos jäät, Nasu on nyt 13kk vanha eli melkein 10kk Typyänne vanhempi. Voit täältä lueskella mitä on edessä, hehe.

Anonyymi: Voi voi, sun täytyy keksiä itsellesi joku osallistumisnimi, et voin ottaa ust arvontaan mukaan! Ja jos voitat, paljastan sulle Nasun nimen :)

Maija: Olivia on kaunis nimi ja soi suussa ihanasti. Eikä haittaa vaikka yhden jo tuntisikin, kyllä maailmaan mahtuu, hehe.

Tinki kirjoitti...

Minä olen tuo Marttaa veikannut anonyymi, jonka puhelin ei antanut laittaa nimeä mulle... Jos ei onnistu nytkään, niin nimimerkki on Tinki. :)

Heli kirjoitti...

Tinki: Mahtavaa! Nyt saatiin sulle nimi, jolla osallistua :) Eli ei muuta ku arpaonnea! PS. Tinki olis kans aikas nasta nimi tolle ipanalle...

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Nasu on ihan Helmi! :-)

terkuin Anna