torstai 9. kesäkuuta 2011

Wanted: Amatööriäidille käsikirja

Välillä olisi kätevää, että nappula tulisi tänne maailmaan käyttöhjeiden kanssa. Ja nyt en niinkään puhu sellaista ohjeista kuten mitä vauva syö, miten vaippa vaihdetaan tai miksi se itkee. Ei sillä etteivätkö nekin ohjeet tulisi tarpeeseen. Nyt puhun kuitenkin ohjeista, jotka selittäisivät vauvan käytöstä erityisesti silloin, kun se ei noudata aikuisten maailmasta tuttua logiikkaa. Ja varsinkin silloin kun vauva toimii aikuisten logiikan kanssa päinvastoin. 

Niin on esimerkiksi tässä nukkumisasiassa. Me aikuisethan tiedämme, että jos väsyneenä nukkuu päiväunet ei illalla välttämättä uni tulekaan silmään. Ja jos nukkuu huonosti yönsä, on päivällä väsynyt ja kaipaa päiväunia. Tämä kaikki on meille aikuisille hyvin loogista; näinhän se maailma tosiaan toimii. Vaan eipä toimi vauvan maailma. Vauvan maailmassa hyvin nukutut päiväunet ennakoivat hyviä yöunia ja vastaavasti huonot yöunet heijastuvat usein väsymyksenä seuraavaan päivään ja tekevät päiväunistakin katkonaiset. Hyvä kertautuu hyvänä, huono megahuonona. 

Eli tiivistettynä: aikuisella huonot unet takaavat hyvät seuraavat unet, vauvalla puolestaan hyvät unet takaavat hyvät seuraavatkin unet. Mun aikuisen logiikalla se on jotenkin järjetöntä; kuinka sitä hyvää unta kunnolla nukkumisen jälkeen vaan piisaa? Ikään kuin hyvin nukuttu yö aukaisisi jonkun nukkumislippaan, josta sitten iloisesti ammennetaan. Ja jos vastaavasti ei nukuta, menee lipas entistä visummin kiinni eikä sitten ainakaan nukuta. Ei tajua. 

Tällaisiin seikkoihin amatööriäiti kaipaisi käsikirjaa, eräänlaista amatööriäidin vauvantulkintaopasta. Ettei asiaa tarvisi karvaasti kokemuksen, yrityksen ja erehdyksen kautta oppia. Ja sitten unohtaa, palata alkuuun ja oppia uudelleen. Näin juuri minulle kävi Nasun nukkumisen kanssa. Sillä nythän tuo ipana nukkuu taas vallan loistavasti, oli helle tai ei. 

Turvauduin nimittäin erääseen hyväksi havaitsemaani vauvakirjaan (josta kirjoitin jo aiemmin täällä) eli Pantleyn kirjaan. Normaalisti karsastan kaikenmaailman vauvakirjoja (ovat vaan niin ärsyttäviä), mutta tämä kirja tekee poikkeuksen. Se on itse asiassa ainoa vauvakirja, jonka olen edes lukenut ja sen avulla Nasu oppi nukkumaan näitä maratonipäikkäreitäänkin.

Tajusin, että nasukka on mennyt aivan liian myöhään nukkumaan. Ja minä olen kuvitellut, aivan kuten Pantley kirjassaan kertoo monen muunkin vanhemman virheellisesti kuvittelevan, että iltakasilta nukkumaan laitettu vekara herää aamuviideltä. Tätä me tosiaan olemme miehen kanssa pelänneet ja niinpä Nasun nukkumaanmenoaika on hitaasti mutta varmasti liukunut melkein yhteentoista. Tehtiinpä asiaan nyt korjausliike ja katso! Vekara nukkui tyytyväisenä iltaysistä aamuysiin ja päälle reilut kolmen tunnin päikkärit. Kaikki tämä hirveässä helteessä edelleen. 

Tarinan opetus: kun kantapään kautta opit jotain, varmista säännöllisin väliajoin että opitut seikat pysyvät päässäsi - ja ennen kaikkea arjessa mukana. Kyllähän minäkin tämän kaiken tiesin, jossain vaiheessa vain unohdin noudattaa oppimaani. Ja annoin hyvien rutiinien korvautua huonoilla tavoilla. 

Asiasta moottorisahaan. Tänään kävi ensimmäisen kerran sellainen moka, että unohdin kuvata Nasun päivän asun. Kuvitelkaa! Olin illalla taloyhtiön kokouksessa ja kun pääsin kotiin, oli napero jo matkalla unimaahan. Onneksi mies oli kuvannut Nasun iltapuuhia, joten niistä sain edes jonkinmoisen kuvan Nasun ihanasta päivän asusta. Asuun kuuluneet Moonkidsin keltaiset froteekalsarit pitänee sitten kuvata toisella kerralla.

Oho! Pääsit iskä yllättämään kesken kaiken!
*********
Iloisen raidallinen froteemekko - Pikku Onni
Mallin puuhat - luvattomia ja siksi niin hauskoja

Nasu oli siis keksinyt tänä iltana ensimmäisen kerran sen tosiasian, että wc-paperi on rullassa. Rullassa, jonka voi omin pikku kätösin keriä auki. Ja että yhdessä vessan kaapista on lisää näitä maagisia rullia.

On se kätevää että vessapaperi tulee meillä nyt valmiina paloina.
Ettei tarvitse itse nähdä sitä repimisen vaivaa.

Lisäksi mies ja Nasu olivat kylpeneet ennen iltapalaa. Ihana, vilvoittava iltakylpy. Vilvoittava Nasulle, miehelle, kahvinkeittimelle, kaakeleille, keittiön kaapistolle ja kameralle.

Jes! Meitsi kylpee!

Jösses ku on kivaa!

6 kommenttia:

Salla H kirjoitti...

Mää oon kanssa pantleyni lukenut... esikoisen kanssa en tajunnut sitä, että myös esim. käsi on vastaava uneen vievä rituaali kun tutti/tissi. Esikoinen sitten aikoinaan vaati, että häntä pidetään kädestä ja heräsi heti, jos käsi irtosi. Nukuin sitten viimeisilläni raskaana lampaantaljalla (joka on kyllä mahtavan paksu, äitini uudesta seelannista tuoma) esikoisen sängyn vieressä ja pidin kädestä :) Nyt vauva on yrittänyt muutaman iltana, että pitäisin sitä kädestä ennen kun nukahtaa, mutta nyt oon ollut kovana ja en oo antanut edes pikkusormea. Varoittavana esimerkkinä siis vaan siitä, että myös käsi voi olla yösyötön ja monen muun kaltainen pahis ;)

Kiva, että nasu on nyt nukkunut hyvin! Kun aloin lukemaan tätä blogia aina haikeudella muistelin mun ja esikoisen ihania aamuloikoiluja ja mekään ei päästy mihinkään ennen kymppiä. meillä oli sinä kesänä mm. kattoremppa ja työmiehet purki katon pään päältä ja silti me vaan nukuttiin ;) Nauti nyt vaan täysin siemauksin siis ihanista pitkistä aamuista, koska jos nasulle joskus tulee pikkusisarus, niin voi olla, että vastaavista aamuista saa vain haaveilla ;)

Heli kirjoitti...

Salla H: Joo, sehän siinä Pantelylla sit onkin ongelmana, et tuntuu et kaikki voi toisaalta olla vaaran paikkoja. Ja toisaalta mietityttää josko tästä yösyötöistä luopumisesta sittenkään selvitään huutamatta (kuten Pantely lupaa). Mutta uskon vakaasti siihen mitä säkin kirjoitit, et niin kauan kun se itku tapahtuu turvallisten vanhempien lähellä, ei se ole pahasta. Katotaan miten meille käy... ;)

Mä muuten taidan muistaakin, et sä kommentoit sillon aikanaan jo, et nauttisin vaan rauhassa pitkistä aamuista! Ja me tosiaan nukuttiinkin Nasun kanssa monta kuukautta aina puoleen päivään, nykyäänkin usein kymppiin. Ja kyllä, nykyään osaan todella nauttia siitä ja epäilen, et jos lisää pikupirpania siunaantuu, on moiset luksus-lokoilu-aamut muisto vaan. Ja hei, hyvät on teilläkin ollu unenlahjat, jos kattoa on ryskitty ja te vaan ootte nukkua tursastelleet - oikea meininki! :)

Vadelmia kirjoitti...

Mahtavat toimintakuvat!

Tein muuten toissapäivänä ns. helit, kun huomaamattani pudotin vaipasta kakan vessan lattialle ja astuin sitten sen päälle. Muistin, että olen lukenut tällaisesta. :)

Ti kirjoitti...

Kiitos tästä! Ei uskoisi, että olen kasvattanut ja nukuttanut yhden, nykyään jo teini-ikäisen. Kädetön olo vauva-asioissa. Muka valoisaa...
Laitoin tänään vauvan nukkumaan ajoissa, kuten ohjeistit. Ei voi ymmärtää, että miksi täälläkin nukkumaanmenoa on venytetty turhan pitkään. Kello on nyt varttia yli yhdeksän ja vauva nukkuu. On nukkunut rauhallisesti jo puolisen tuntia. I'm in heaven.

Salla H kirjoitti...

No epäilemättä oon jo kommentoinut niistä ihanista aamuista aiemmin, niin paljon niitä haikeudella muistelen ;)

No tänään meillä veti kaikki sikeitä kasiin!

Mää en kyllä ois pystynyt sitä pantelyn irroitusmenetelmää käyttämään, koska nukahdan aina ite samantien, kun se tissi menee sinne suuhun. Siksi se karu huutaminen. Ja en ehkä tarpeeksi korostanut, että meillä vauva on _todella_ voimakastahtoinen. Esim. 11 kuukautisen aloitti itkupotkut, kun ei saanut sitä mitä halusi. Ja silti vaan se yksi tosi paha huutoyö. Mutta toki, jos pystyt lempeämpiin menetelmiin, niin aina parempi!

PS. bileistä puheenollen, kyllä tänään facebook huusi kaihoisia terassi- sekä puistopicnicviestejä ja täällä sitä istutaan vaan koneella, kun mahdollisuudet päästä terassille on olemattomat miehen "työmatkan" (kesäjuhlat helsingissä) ja lasten ainoan tampereella asuvan isovanhemman paettua ulkomaille juuri tänään.

Heli kirjoitti...

Vadelmia: Joo, siis todellakin "helit", mä oon nimittäin astunut siihen ihteensä jo useammankin kerran... Otan osaa :)

Ti: Kyllä kuule se nukkuhuoneen valosuuskin vaikuttaa, meillä autto sekin kun sun ohjeen jälkeen tsekattiin huoneen pimeys varmasti kohdalleen. Eikös ookin ihanaa kun oma aikaa kasvaa? Jo pelkästään sen takia ipana kannattaa nukuttaa ennemmin aikaisin kun myöhään ;)

Salla H: Joo, muistan sun kommenttisi, koska sne jälkeen lakkasin jauhamasta siitä "meidän lasikottelusta" ja aloin vaan nauttia aamutursastelusta. Eli kiitos niistä kommenteista!

Mull aon sama onglema sen Pantleyn otteen kanssa, nukahdan autuaasti kun oon saanut tissin suuhun. Nytkin oon herännyt jo monena yönä pari tuntia yöimetyksne jälkeen siihen, et napero lussuttaa autuaasti tississä kiinni ja mä oon nukkunut sangen epämukavassa asennossa viime tunnit. Käsittämätöntä millä unisella imuotteella se niin hyvin pysyykin kiinni! Eli jo tänkin takia unikoulu lienee paikallaan, hyväunilahjainen äiti ei pysty muuhun ;)