tiistai 21. kesäkuuta 2011

Takiainen

Koko viikoksi on luvattu sadetta ja sadetta on totisesti piisannut. Tänään sitten jyrisi ja leiskui oikein kunnolla kun mieletön ukkoskuuro pyyhkäisi ainakin itä-Tampereen ylitse. Onneksi peruimme Matildan ja äidin vierailun (Madde on tulossa mopoilemaan), eihän tuonne ulos ole mitään asiaa. Paitsi Nasulla, joka nukkui partsillaan myräkästä huolimatta, sateen vain piiskatessa sadesuojaa ja taivaan muristessa päällä.

Synkeä ilma vaatii järeitä vasta-aseita. Mikä on pirteämpää kuin pinkki-oranssi? Ei tule ihan heti mieleen. Eli päälle puettiin Metsolan aurinkoja sillä periaatteella, että jos aurinko ei tule meidän luoksemme, hommaamme sitten itse omat aurinkomme.


Sun Ray haalari - Metsola
Mallin puuhat - Tärkeät paperit -kaappimme inventonti

En ole tästä aiheesta vielä tarkemmin kirjoittanutkaan, mutta natiainen elää nyt varsinaista takiainen-vaihetta. Sanonta "puntissa kiinni" kuvastaa viime viikkojen arkeamme loistavasti. Mihin ikinä menenkin, nassikka laukkaa (se ei siis enää oikeastaan konttaa, vaan pikemminkin laukkaa) luokseni, takertuu lahkeisiini ja punkeaa itsensä seisomaan. Siinä se sitten takiaisen omaisesti roikkuu kiinni, yritän minä ottaa askelia eteenpäin tai en. T/Natiainen on ja pysyy.


Tässä ollaan eikä muuta voida.

Kokopäiväiseen takiaisteluun kuuluu tietenkin myös äänekäs protestointi aina kun äiti häviää näköpiiristä. Siis valehtelematta lähes joka kerta, kun poistun huoneesta nassikka aloittaa surkean, hieman huutelua muistuttavan ääntelyn. Joka lakkaa vasta kun natiainen on laukannut minut kiinni tai olen itse älynnyt palata lähtöpisteeseeni. Kulkematta voitto-ruudun kautta.


Tyypillinen tilanne: takiainen on kiinnittynyt minuun tiukalla nyrkkiotteellaan.

Pikku tarrautuja aiheuttaa käytännön haasteita. Lähinnä nyt vaikka sellaisia, että jos noudattaisin sen haluja, en voisi päivisin tehdä muuta kuin seisoa paikallani eräänlaisena jättiläismäisenä ihmispuuna. Tukipuuna. Ja kun minä haluaisin tehdä päivisin hieman muutakin, outo kun olen. Kuten vaikkapa keittää kahvia, ottaa ja laittaa ruokaa jääkaapista tai kastella kukkia. 

Kantelin aikani nassikkaa mukanani, sillä tavalla vauvalehdistä tutusti lantioon nojaten. On se kumma kuinka muilla äideillä moinen kantelu tuntuu oninistuvan, tuntisotalla he vain leijuvat ympäriinsä vauva lanteilla lepäillen. Ei onnistu tältä amatööriäidiltä. Tuli ongelmia. Lantion kaareni ei ole riittävän kaareva, Nasu on yksinkertaisesti vaan painava ja narukäteni ilmeisesti liian heikot. Tästä yhtälöstä syntyy niska-hartiaseudun jökitystä, ärtymystä ja tutisevia käsiä. Muka-rentoutta.

Eipä hätää, löysin tänään ratkaisun jota olin itse asiassa suunnitellut jo muutaman päivän ajan, mutten ollut saanut itseäni käymään tekoihin kiinni. Tänään sain. Kaivoin nimittäin kaapeista vauva-aikana ahkerassa käytössä olleen rintareppu Manducan, joka hyllytettiin Nasun alettua omatoimisesti liikkumaan. Ja ihan suotta hyllytettiin, sillähän minä saan tuon takiaisen mukaan arjen puuhiin. Joten ei muuta kuin reppu päälle ja Nasu kyytiin.  


Verkkari-äiti ja rintareppu-takiainen yhteen ne sopii.

Ja taas mennään!

Kyllä meidän nyt kelpaa. Eihän tämäkään ratkaisu hartioille kutaa tee, mutta hermoille sitäkin enemmän. Ja Nasu tykkää kun saa olla mukana lattiaa lakaisemassa, kuivausrummulla tai vaikkapa keittiön pöytää pyyhkimässä. Outo tyyppi, kyllä se noita hommia vielä oppii inhoamaan. Viimeistään murrosiässä, mark my words.

7 kommenttia:

Ti kirjoitti...

Just mietin tuon Manducan myyntiä, kun sitä ei ole käytetty juuri ollenkaan. Likka viihtyy muutenkin. Hmmn... taidan vielä jättää tuon kapistuksen nurkkiin pyörimään ja odottelemaan takiaisen esiin kuoriutumista. Olen siis hyvin valmistautunut tulevaan.

Vadelmia kirjoitti...

Olen ennenkin mielessäni ihastellut, mutta tuo Sun Ray on tosi hieno. Olen vain liian saita ostamaan Metsolaa muuta kuin nappaamaan satunnaisia halvempia löytöjä (ja niissä ei Sun Rayta ole).

Meillä on myös tuo takiaisuusvaihe - tälläkin hetkellä tyttö roikkuu jalassa kiinni. Itse asiassa istuinkin alas hetkeksi, kun hermo paloi kotitöiden tekemiseen, niin että toinen pitää koko ajan kiinni tai kiipeää syliin tai selkään, jos kumarrun alas.

NooraK kirjoitti...

Takiaisen aiti taallakin.

Tuosta kotitoiden inhoamisesta... on viela vahan aikaa teilla ennen kuin tata voi ruveta kaytannossa harjoittamaan, mutta tassa hyvaa kirjoitusta:

http://www.omsh.com/honor-your-children-teach-them-to-work/

Heli kirjoitti...

Ti: Katotaan nyt, mitenkä Manduca auttaa, mut ainaskin tänään sain pyykit pestyä ja keittiön siivottua sen avulla. Hartiat saattaa pidemmän päälle huutaa hoosiannaa (riippu tietty vekaran painosta ja kantajan lihaksistosta), mutta jo tän pvän kokemuksella voin sanoa et on sen väärti. Saa hetken liikutella jalkojaan rivakasti ilman että takiainen jää jalkoihin.

Vadelmia: Kaikki Nasun Metsolat on meilläkin itse asiassa Huutis-löytöjä, en mäkään niitä täydellä hinnalla ikinä raaski ostaa. Mut metsästelyähän se vaatii. Muistaakseni koskaan ei olla kuitenkaan maksettu enempää kuin noin puolet ovh:sta, sen verran tarkka mäkin olen siitä paljonko suostun vekaran vaatteista maksamaan. Ettei harmita liikaa kun Kuningatar-hillot on rinnuksilla ;) Ja laatua kun on, kestää seuraavalle niin että oikeastaan melkeinpä omansa saa takaisin. SunRay-kuosi on munkin suosikki ja tämän haalarin pongasin lappuineen päivineen Huutiksesta, oli liian hoikalle tehty. Meidän luikulle siis juuri sopiva ;)

NooraK: Hei kiitos hyvästä lukuvinkistä! Vielä ei tosin pääse noita oppeja käyttämään, mutta kohta.... kohta :)

Salla H kirjoitti...

Kannattaa muuten koittaa sitä manducaa jo selässäkin, jättää itelle vielä enemmän vapausastetta. Musta manduca on kyllä esim. matkoilla tosi passeli, lentokentillä vaikka. Tai nyt ollaan lähdössä kohta mun siskon luo norjaan, niin mietin jopa toisen lainaamista, että sais vaikka pienillä haikeilla esikoisenkin kantoon, jos omat voimat loppuu (todennäköisempää kuitenkin, että opettelen sitoon kantoliinalla selkäsidonnan).

Mutta joo, takiaisvaihe on meillä jatkunut todella pitkään... Rasittavaa, mutta todennäköisesti ohimenevää.

Heidi kirjoitti...

Meillä on toi manducan poikittainen etuvetskari kiinni. Parani maisemat meidän juniorilla. Tosin olkahihna on edelleen suussa koko ajan :). Herralla pituutta 72cm. Säädöissä hieman opettelemista, mut on ollu kyllä hyvä hankinta. Tarvii testailla selkäreppua seuraavaksi.

Heli kirjoitti...

Salla H: Joo, mulla on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa kaivaa ne Manducan ohjeet ja selvittää miten kersan saa turvallisesti sinne selkään ja mitä säätöjä (jos mitään) pitää tuunata. Mut en ole vielä saanut aikaiseksi, pitääkin ryhdistäytyä. Kuinka kauan teillä takiaisvaihe on jatkunut?

Heidi: Joo, niin se on meilläkin kiinni, mut tota kuvaa varten se oli vielä jäänyt auki ku demosin aiemmin repun käyttöä syksyllä vauvan saavalle kaverille. Mäkin oon ollut megatyytyväinen Manducaan ja niin on ilmiestä päätellen Nasukin :)