maanantai 20. kesäkuuta 2011

Hei, äidillä kasvaa karvaa päässä!

Nasu on viime päivinä tajunnut sen, että äidin päästä kasvaa hassua karvaa, josta voi kiskoa. Eli tukkaa. Sitä se nasseli sitten kiskoo pienet nyrkit karvaa tursuten, kiskoo ja nauraa hekottaa. Äiti lisää pökköä pesään heiluttelemalla päätänsä Nasun naaman lähellä niin, että hiukset osuvat naamalle ja sekös vasta hauskaa onkin.

Kyllä, vauvan kanssa arkipäivänsä tiiviisti elävänä todella huomaa kuinka hauskoja pikkuasiat ovatkaan. Ja kuinka jännä maailma on, varsinkin kun koittaa katsoa näitä elämän itsestäänselvyyksiä hieman uusin silmin. Miksi todellakin mun päästäni kasvaa pitkiä karvoja? Onhan se nyt ihan hullunkurista kun sitä tarkemmin pysähtyy miettimään. Ainakaan se ei ole missään mielessä itsestäänselvää, varsinkaan jos asiasta kysyy sellaiselta, jonka omassa päässä kasvaa lähinnä untuvaa.

Ja kuinka oudolta kieli tuntuu kättä vasten, miettikääpä? Muistan aina Nasun ilmeen kun se ensimmäisen kerran työnsi kätensä suuhuni ja minä tunnustelin sen sormia kielelläni. Mikä härregud tuo pehmeä ja liukas on, näytti sen palloiksi laajenneet silmät kysyvän. Ja jälleen sama hekotus, tuo ihana hekotus, jota en ikinä onnistu tallentamaan videolle. Nyyh.

Varmaankin jokainen vanhempi on jossain vaiheessa samojen ajatusten äärellä, ihmettelee itsekseen maailmaa edes hetken lapsen silmin. Miettii itsekseen sitä, miten niin moni asia on ehkäpä hieman salakavalastikin elämän edetessä muodostunut itsestäänselvyydeksi. Otetaanpa esimerkiksi hikka. Mikä ihme saa ihmisen nikottelemaan, päästämään hassun "hik" äänen rytmikkäästi jonkin aikaa ja palautumaan sitten ns. normitilaan? Käsittääkseni tiede ei vieläkään pysty varmuudella selittämään mistä hikka johtuu ja mikä sen aiheuttaa. Eli onhan sekin vaan kumma juttu.

Tai vaikkapa nukkuminen, siinä vasta hullunkurinen konsepti. Kuinka sitä joskus sitten selittää ihan tosissaan  lapselle, että ihmisten nyt vaan täytyy säännöllisin väliajoin mennä pimeään huoneeseen ja maata siellä tuntisotalla silmät kiinni, liikkumatta, mitään tekemättä. Ikään kuin akkujaan lataamassa. Ja jos näin ei tee, ennen pitkää kuolee.

Maailman kummastelua varten päälle puettiin pirteää ruskeaa, sillä sanoi kuka mitä tahansa, minun mielestäni tällainen kunnon syvä ruskea on pirteä väri. Varsinkin yhdistettynä keltaiseen, oranssiin tai punaiseen. Tänään valittiin oransseja pöllöjä, noita eläinmaailman viisaita otuksia. Jospa vaikka osa siitä viisaudesta tarttuisi meihinkin: pieneen maailman kummastelijaan ja sen oppaana toimivaan äitiin, joka on itsekin välillä aikas yllättynyt siitä mistä tämä maailma koostuu. Edelleen. 

Tänään ollaan ihmetelty esimerkiksi sitä, että maailma ei lopukaan ulko-oveemme.

Hei äiti, posti tuli. Mut on näköjään pelkkää mainosta ja ilmaisjakelua tänään.

 
Siis MITÄ IHMETTÄ täällä on? Ooooh!

Katselen ihan muina naisina ympärilleni eikä jännitä yhtään, 
vaikka maailmankuvani heitti juuri häränpyllyä.


Melko kylmä tämä ulkomaailman graniittilattia, hihi.
*****
Pöllö body - Lindex
Ruskeat froteehaalarit - Tutan retroa, löytö Huutiksesta

Ei kommentteja: