torstai 16. kesäkuuta 2011

Amatööriäidin hetkellinen korskeus kostautuu

Aloitetaan päivän asusta, sillä se liittyy amatööriäidin päivän opinhetkeen, tuohon korskeuttani näpäyttäneeseen kärsimysnäytelmään. Mutta siis se asu ensin. Oli mopsimainen päivä, olo sellainen hieman ruttukuonoinen, joten kaapista louhittiin mopsia ylle. Ja sitähän löytyy.  


Possumoukari on korjattu ja taas toimii. Parhaimmillaan possut on silti suussa.


Asu alkaa olla valmis, ehkäpä päähän vielä jotain? 

No niinpä tietenkin, mopsiliina!


Pilvi body - Lindex
Mopsi housut, collegetakki ja huivi - Me&I
Valkoiset neulesukat - Ruskovilla
Possumoukari - HItaasti mutta varmasti hajoava muisto ulkomaanmatkalta

Mutta siihen kantapään kautta oppimiseen. Tulin siis juuri parvekkeelta, ennätyksiä rikkomasta. Muistan kuinka ennen vauvan saamista (ja itse asiassa sen jälkeenkin) ystäväni ja tuttavani ovat muistelleet omia vauvan nukutussessioitaan, joissa pihapiiri on vain raikunut ja lähitienoon mummelit katselleet pahalla silmällä että noinko sitä lasta rääkätään. Meille ei Nasun kanssa ole koskaan käynyt näin. 

Meillähän homma luonnistuu joka päivä seuraavanlaisen proseduurin mukaan: Minä imetän nasselin kotona, kaappaan sen kainalooni ja vien parvekkeelle. Asetan vaunuihin ja satunnaisesti hyssytän hetken, useimmiten sitäkään ei tarvita. Nappula jää nukkumaan ja huhuilee levänneenä parin, kolmen tunnin päästä. Sitten haen sen pois. Helppoa kuin heinänteko. Mutta aijai sentään, helposta voi ylpistyä ja ylpeydestä seuraa helppoihin virheisiin lankeaminen. Niin kävi allekirjoittaneelle tänään.

Antakaahan kun kerron. Pääsimme proseduurissamme turvallisesti siihen vaiheeseen, kun olin asettanut naperon vaunuihin nukkumaan. Se käänsi jo päänsä sivulle (nukahtamisen merkki), kun minä sain jostain selittämättömästä aivohäiriöstä päähäni riisua siltä tuon päivän asun collegetakin pois. Tuleehan piltille kuuma, tuumin ja aloin kiskomaan takkia pois. VIRHE! Nasu hätkähteli hetken (oli raasu ilmeisesti juuri ihanasti vajoamassa unimaahan), kunnes silmät pompsahtivat täysin auki. Jaa, nyt sitten valvotaankin vai, se tuntui ajattelen ja killitti minua.

Ja tästä se maratoni sitten alkoi. Siellä minä seisoin auringonpaisteessa, pää särkien ja hiki valuen hyssyttelemässä beduiinitelttansa vilpoisessa varjossa jokeltelevaa Nasua. Kokeilin kaikkea: imetystä, hytkyttelyä, työntelyä, hyssyttelyä, hyräilyä, Nasun jokeltelemaan jättämistä ja taas hytkyttelyä. Tunti kun oltiin asian parissa painittu, hirtti naperolla kiinni. Selkeä väsymyksen overload. 

Itku yltyi karjuksi ja minä tunsin kuinka ikkunoista tuijotettiin. Se olinkin nyt minä, joka varmasti herätti jossain taloudessa keskustelun "meille ei sitten kyllä ikinä tule tenavia". Keskustelu, jonka muistan miehen kanssa useamman kerran käyneemme aina kun jossain kirkui raivokas vauva. Ja ähäkutti, niin ne osat vaihtuvat. Nyt se olin minä, vauvanhuudattaja.

Asiasta opittua: Älä ikinä, koskaan, milloinkaan ylpisty kun vauvanhoidossasi jokin sujuu. Äläkä ainakaan missään olosuhteessa erehdy pitämään tätä sujuvuutta itsestäänselvyytenä. Ja mikä olennaisinta, älä sorru helppoihin virheisiin. Eli tässä tapauksessa: muokkaa se nukkuasu nyt hyvä ihminen hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa sopivaksi, ei silloin kun vekara-parka on juuri nukahtamassa.

Aamupäivämme koettelemus sinetöi päiväsuunnitelmani. Nakkasin juuri Buranan kurkkuun ja seuraavaksi aion laittaa tukkani nätiksi, meikkiä naamaan ja kivat vaatteet päälle. Me tytöt lähdemme kaupungille! Heti kun tuo rääkätty vauvaparka herää päikkäreiltään. 


Jotenkin on nyt palkittava itsensä ja Nasu, oli se sen verran ankea päiväunien aloitus. Amatööriäiti pahoittelee ja lupaa hyvittää kaiken vauvalleen tämän herättyä. Ja itselleen tietenkin. Eli me käydään nauttimassa päiväkahvit ja jätsit jossain kivassa keskustan kahvilassa, nätiksi laittautuneina. Tyttöjen päivä, jee jee! :)

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Hih, niin tuttua :-) Tää on se juttu, jolla saadaan haastetta tähän hommaan, aina jotain uutta. Ja jos se ei johdu äidin hölmöilyistä niin se on joku mystinen vaihe, joka palauttaa "ammattiäidin" maan pinnalle.

Hyvää tyttöjen päivää! Jos asuttais lähempänä tultaisiin moikkaamaan. Täällä nimittäin eka uhmakausi alkaa näyttämään merkkejä ja päiväkahvit ihmisten ilmoilla olis niin jees.

- mimmu

Heli kirjoitti...

mimmu: Joo, maankamaralle tultiin jotta mojahti!

Voi sentään, voimia sinne päähän uhmaiän kanssa! Meille moinen konsepti on edelleen tulevaisuuden uhkakuva, vaikka vääjäämättähän se tännekin saapuu. Ai että oliskin kiva tavata! Eilen Nasun kanss aitse asiassa hieman kaipailtiinkin kahviseuraa - meitä saa aina pyytää kahvitteleen! :)

Kiki kirjoitti...

Joo, sellaista se on. Meillä Okko huusi eilen kurkku suorana kun oltiin lähdössä kahville ja kauppaan. Syynä oli se, että hänet irrotettiin ihanasta sähköjohdosta, jota hän oli käpistellyt siinä odotellessa jo pitkän tovin. Huoh, syitä löytyy aina.

Heli kirjoitti...

Kiki: Ah, ihana akuulla kuinka muillakin huudetaan! Vaikka sitä järjellä tietää että varmasti huudetaan, on se aina voimaannuttavaa kuulla siitä :)