perjantai 17. kesäkuuta 2011

Sisäinen Kylli-täti puskee pintaan

Päivän asuksi puettiin tänään Marimekon Unikkoa. Muistan kuinka teetin itselleni aikoinaan tästä samasta kankaasta ylioppilasmekon. Se oli aikaa, kun Marimekko ei ollut mitenkään muodissa eikä kukaan ikätovereistani edes tunnistanut Unikko-kuosia. Eli aikaa, kun Unikko ei vyörynyt jokaiseen pyyhkeeseen, kippoon, kuppiin ja tohveleihin. Kyllä, tällainenkin aika on ollut olemassa. Ja kyllä, olen juurikin niin vanha että olen elänyt sitä aikaa.

Hei mutsi, vaihdettaiskos tämä valkoinen body tähän puna-valkoraidalliseen?


Valkoinen body - H&M
Pinkit leggarit - Lahja Ruotsin sukulaisilta
Unikkomekko - Ompelijan tekemä, löytö Huutiksesta
Froteinen käännettävä hellehattu - Löytö Huutiksesta

Mainitsin joku päivä sitten kuinka minulla on askarteluprojekti kesken. Nyt voisi olla hyvä hetki hieman valottaa mistä on kyse ja paljastaa askartelupaskartelu-projektini tulokset. Heti kärkeen todettakoon, etten todellakaan ole keksinyt mitään uutta. Anoppini totesi tuotokseni nähtyään, että tuollaisia hänkin tuunasi kultaisella 70-luvulla. 

Mutta kun homman pistää itse liikkeelle, hankkii vaadittavat vermeet ja saa jotain omasta mielestään hienoa aikaiseksi, ei ainakaan mua haittaa vaikka jokainen äiti väsäisi näitä. Niin että jos homma on teille tuttua kauraa, ei postauksessa ehkä ole mitään kiinnostavaa luettavaa. Saattaapi olla että tämän jutun lukeminen on teille suoranaista ajanhukkaa. Mutta kerronpahan projektistani silti. Lukeminen siis tästä pidemmälle, kuten aina, omalla vastuulla.

Jaa mikä hommako? No Piltti-purkkien uudelleenkäyttö ja tuunaus tietenkin. Eli kaikkihan lähti liikkeelle arjen tilanteesta: aikani kun noita lasipurkkeja kierrätykseen roudasin aloin miettimään, eikö noista penteleistä nyt saisi tuunattua jotain uuskäyttöä tätä arkea kaunistamaan. Aikani asiaa mietittyäni hoksasin maustekaapissa ärsyttävästi kieppuvat pussit, purnukat ja lasipurkit. Eikös nyt noita voisi yhtenäistää Pilttien avulla? Tuumasta toimeen.

Marssimme Nasun kanssa Clas Ohlsonille tarvikkeita jemmaamaan. Spray-maalia, ikioma pikkuinen Dymo-kone (olen haaveillut sellaisesta jo kauan) ja olimme valmiita koitokseen. Tärpätti löytyi kotoa. Ja hei, tähän väliin amatööriäidin vinkkivitonen: sitä ärsyttävää liimaa, mikä niissä purkeissa pesun jälkeen edelleen on, ei kannata jynssätä Fairylla irti. Minä kokeilin, on aikaavievää ja puhdasta tuskaa. Sen sijaan tärpätillä se lähtee suit sukkelaan eli älkää tehkö kuten minä, vaan aloittakaa liimanpoisto suoraan tärpätillä. Säästätte uskomattoman paljon hermojanne.

 Muuta ei tarvita. Paitsi tietty ne purkit.

Pestyt purkit mukanamme siirryimme anoppilan nurmikolle maalailemaan. Kannet sanomalehden päälle, ravistus ja suihkis vaan. Jo lähtivät ärsyttävät kinkun, hedelmät ja potkan kuvat, tilalla kauniin kiiltävä musta pinta. Ja tähän kohtaan voisin itse asiassa antaa toisen vinkkivitosen: kannattaa pitää kumihanskoja kädessä spreijatessaan, tuo spraymaali tuntuu lähtevän erityisen huonosti käsistä irti. Kädet jaksoin vielä hinkata, mutta kynsien kohdalla iski laiskuus ja jätin ne suosiolla mustiksi. Siitä se sitten kuori irti muutamassa päivässä.

Hyvästi kinkkukannet! 

Ai että, nätisti kiiltelee. Me like.

Kansien maalaamisen jälkeen alkoi itse asiassa projektin hauskin vaihe, Dymon käyttö. Masiinassa tuli ostopaketin mukana mustaa nauhaa, joten pääsin saman tien purkkisavottani kimppuun. Miten voi joku puuha ollakin niin hauskaa, tämä lienee jo säälittävää! Istuin keittiön pöydän ääressä ja nimikoin maustepurkkeja eikä mikään olisi ollut sillä hetkellä kivempaa puuhaa. Taidankin tästä kirjoittautua hoitoon.

No mut hei kamaan, onhan noi nyt hienoja.

Maaninen Dymo-nimikoija iski jälleen.

Oi sitä nautintoa. Mieskin siirtyi tietokoneensa äärestä ihmettelemään äkisti seonnutta vaimoaan, mutta pääsi kärryille homman hienoudesta saman tien kun annoin hänen nimikoida yhden purkin. Mutta vain yhden.


Teki mieli kikkailla noiden nimien kanssa, mutta hillitsin itseni.
Nyt niissä lukee kesysti mitä purkissa on ja ehkä ihan hyvä niin. Meillä kun tuo mies on se joka kokkaa. 

Aikani siinä nimikoituani iski yllättävä ongelma: mausteet loppuivat kesken ja purkkeja oli vielä parisenkymmentä jäljellä. Mitä niihin nyt tungen? Apua! Tarvitsen lisää nimikoitavaa! Olin jo koneen kanssa matkalla Nasun hoitopöydän luokse aikomuksenani kirjoittaa siihen "Nasu on vesseli", kun mies esti aikeeni. Jotain rajaa, tuo kerettiläinen pyysi. Hmph! 

Uusi, uljas maustehylly.

Nyt minulla on siis kaapissa parisenkymmentä mustakorkkista Piltti-purkkia vailla toimintaa. Ja lisää tulee koko ajan. Olisiko teillä rakkaat lukijamme jotain vinkkejä mitä muuta voisin noilla purkeilla tehdä? Vinkkejä, ideoita, ihan kaikkea otetaan ilolla vastaan!

10 kommenttia:

L-E kirjoitti...

Askarteletko? Hmm, miten musta tuntuu että vastaus on "ei vielä" :D. No, mutta jos askartelisit ja kun tulevaisuudessa askartelet Nasun kanssa niin nuo purkit on vallan oivia sen kaiken pikkusälän säilömiseen esim. helmien, paljettien jne. ja jes! Nekin purkit saa nimetä!

Mä täällä taas kyttäilin koska päivität ;). No, itse asiassa olin päivittämässä omaa blogiani (jonka loppukommenttien tyyli on tänään surkeasti plagioitu tästä blogista häpeilemättä) ja hihi, mulla on linkki teille niin huomasin että olit juuri päivittänyt.

liiska kirjoitti...

mäkin sain oman dymoni männä kuussa ja voi jesta oli hauskaa! dymotin linssit huurussa kaiken vastaantulevan ja mies meinas lentää persiilleen töistä kotiutuessaan.. tein hänellekin oman nimitarran, jännä juttu että se edelleen pyörii tässä työpöydällä :D saa nähdä rupeanko itsekin pilttipurkkeja dymottamaan kunhan tuo oma lapsi rupeaa tyhjäämään niitä.

Heli kirjoitti...

L-E: Njoo, en kyllä askartele. Vielä ;) Mutta luulisin, että senkin rajan rikon sitten kun napero on sen ikäinen. Kiitos siis vinkistä, ihan loistava idea! Ja parasta että siihenkin kuuluu nimikointia, jippii! :D

Ja hei, mäkin väijyn seuraamiani blogeja. Se on vaan normaalia, hihi!

liiska: Haha, kuulostaa ihan meidänkin perheen astelmalta. En tosin tehnyt (vielä) miehelle nimitarrraa, miten loistava idea! ;)

Kiki kirjoitti...

Jo on hienoja! Hyvä Heli! Minä kannan edelleen niitä purkkeja kierrätykseen, vaikka on meilläkin muutamassa sellaisessa mausteita.

Mulla olisi pari kurkkupurkkia odottamassa maalausta ja mietin, missä niitä voisi alkaa spreijaamaan. Että menisinkö ihan yhteiselle pihalle, vai tuleeko joku urputtamaan.

PS: Dymo on ihana!

mimmu kirjoitti...

Täällä purkit viedään nykyään suoraan kierrätykseen. Aluksi niitä tuli säilöttyä just tällainen askartelu mielessä, mutta jouduin toteamaan etten vaan saa aikaiseksi. Mut ehkäpä tän hienon esimerkin myötä sittenkin, noista tuli tosi makeen näköisiä. Saatko sä ne kannet kiinni ihan tiiviisti, kun musta tuntuu että se on ihan mahdotonta?

Mut toi Dymo on ihan huippu :-) Mäkin hankin sellaisen tässä keväällä ja siinä nimikoinnissa on kyllä jotain hermoja rauhoittavaa. Tuntuu että koti on jotenkin enemmän järjestyksessä kun kaikki on nimikoitu, vaikka oikeesti kaikki on kuin pommin jäljiltä, hih.

Heli kirjoitti...

Kiki: Kiitoksia kehuista, tästä tuunauksesta oon oikeasti itsekin ylpeä eikä kerrankin mikään mennyt edes pilalle! Ja Dymo on tosiaan vienyt mun sydämeni, niin säälittävältä kuin se kuulostaakin.

mimmu: Kyllä munkin varmaan tarvii kohta alkaa niitä viemään taas kierrätykseen, rajansa purkkien tarpeellakin, hehe :) Suosittelen kyllä kokeileen edes paria purkin tuunausta, on HAUSKAA!

ONIA kirjoitti...

Oijoijoi, juurikin tuo tuunausprojekti on ollut mulla työn alla jo kuukausia. Nyt on pakko saada aikaiseksi! Välineetkin on valmiina, kun hankin lapsuudenhaaveen eli Dymon synttärikutsuja varten ja mustaa spraytä yhteen toiseen projektiin. Pilttipurkkeja löytyy vinot pinot ja äärimmäisen sekainen maustekaappikin on omasta takaa. Täytynee tänä iltana pistää spreijaten ja naksutella menemään.

Dymottaminen on tosiaan huikeeta, mäkin nimikoin about koko kodin irtaimiston :D Pysyyköhän tuollainen dymotarra kyydissä tiskikoneessa? Olisi kiva naksutella esimerkiksi pojan nokkamukiin nimi.

(Joo oon hullu kommentoija ja tungen romaanikommenttini joka postaukseen!)

Heli kirjoitti...

ONIA: Nonniin, nyt vaan työn touhuun. Jos mä onnistuin, sä onnistut varmasti! Dymottaminen on todellakin niin koukuttavaa, et en tiedä pitäiskö se luokitella jo jonkin sortin päihdeaineeksi...

Ja hei, me ollaan Naun kanss atäällä riemuissaan ku te lukijat kommentoitte ja saadaan dialogia monoglogin sijaan. Niin että jatkahan hyvää työtä hullu kommentoija ;)

Jonna kirjoitti...

Voi jukra, tätä samaa mäkin harrastan, paitsi et oon säilöny purkkeihin kaikkee pikkusälää, askartelujuttuja yms. Dymo on huippu!

Heli kirjoitti...

Jonna: Kyllä, kun asiasta alkaa avautumaan huomaa, että meitä Anonyymeja Dymottajia (A.D) onkin lähes joka nurkilla. Olemme täällä, tavallisten ihmisten seassa, piilossa ;)