tiistai 7. kesäkuuta 2011

Ei nukuttanut, hassu juttu

Täällä ne ennätykset vaan paukkuu. Ei pelkästään helle-enkat, vaan Nasun mystiset yöheräämiset saavuttivat viime yönä uuden, oudon tason. Minäpä kerron mitä tarkoitan. Nasseli heräsi siinä puoli neljän aikoihin nälkäisenä ja valmiina syömään. Tarjoilin siis ruokaa, napero nukahti ja nostin sen takaisin omaan sänkyynsä. Hetki ähinää ja kaveri on hereillä. Jotenkin se onnistui kiskomaan itsensä unesta valveille muutamassa minuutissa vain koska oli päätynyt omaan sänkyynsä.

Yritän tuttia, ei kiinnosta. Lullabub hytkymään ja kaveri tuntuu vain virkoavan. Seuraa väsyneen äidin luovutus: nostan ipanan uudelleen aterialle ja päätän huolestua asiasta myöhemmin. Esimerkiksi valveaikaan. Nassikka syö jälleen hanakasti ja nukahtaa onnellisena väliimme, levyttää pikku raajat x-asennossa ja tuhisee.  

Reitti siis selvä, ajattelen ja kouraisen nyytin syliini. Nyt sinne omaan punkkaan ja äiti vihdoin unimaahan, ajattelen ja lasken nukkuvan pienokaisemme sänkyynsä. Otan hyvän asennon ja olen juuri vajota syvälle ihanaan uneen, kun naapuripunkasta kuuluu ryskettä.

Ja kas, pikku aerobiccaajahan se siellä pomppii. Muutama minuutti, siis ruhtinaallinen muutaman minuutin rauha & lepo ja sätkiäinen on taas virittänyt itsensä taistelukuntoon. Mitä ihmettä tämä on? Näin ei ole käynyt ikinä, normaalisti Nasu kyllä jää uneen, kun se on sinne kerran vajonnut. 

Tiivistän pitkän, kolme tuntia kestäneen taistelun lyhyeen ja totean, että rakas naperomme valvoi sitten kolme tuntia silmät väsymyksestä sikkarallaan. Ipana haukotteli, hieroi silmiään, nauroi, jokelteli ja valvoi. Piru vie kun se vaan valvoi. Puoli neljästä puoli seitsemään aamulla. Ai niin, ja sanoinko jo, että niin valvoin sitten minäkin?


Ei mitään hajua mikä ipanaa valvotti. Helle? Sen on pakko olla tämä helle, makuuhuoneessamme oli avonaisesta ikkunasta huolimatta välimerellinen lämpötila ja kun tuo pikkupatteri vielä kyhnyttää kyljessä, on hikivirrat taattu. 

Mutta mitä tehdä asialle, hellettähän on luvattu nyt koko viikoksi? Käärinkö meidät, koko perheen, pakastinkylmiin lakanoihin kuten joku ehdotti Aamulehdessä? Kaivoin jo tuulettimen esiin, se toimi vuosi sitten raskausaikana, ehkä se auttaa nytkin. Huoh, täällä amatööriäiti ei taaskaan tajua lastaan.

5 kommenttia:

Ti kirjoitti...

Voi tuska. Kolme tuntia? Huoh.
Hmmm... onko makuuhuone kuinka valoisa? Meillä jäi tässä yhtenä yönä pimennysverho vähän auki ja huone oli semivaloisa koko yön. Mies ajatteli heräävänsä aamulla helpommin, kun aamuaurinko kurkkii verhonraosta. Heräsi sitten pikkulikka. Kahdelta. Ei nukahtanut syötön jälkeen, vaan v a l v o i oikein urakalla. Luuli ilmeisesti aamun jo tulleen, kun oli niin valoisaa. On muuten sen yön jälkeen pimennysverho pysynyt hyvin tiukasti kiinni ympäri vuorokauden -ihan varmuuden vuoksi.

Salla H kirjoitti...

Voimia sinne vaan, voi olla vähän haastava kombo tää kesä (valo ja kuumuus), Nasun ikä ja tissiriippuvuus ;) Mää lopetin mun ex-vauvan (täytti viime viikolla 1v) imettämisen tossa pääsiäisenä eli karvan vaille 11kk ja parani yöt kyllä eksponentiaalisesti. Meillä lopetettiin tutin syöminen kun vauva oli 8kk (kun se vaan vihas sitä ja suuttu esim. yöllä kun sitä yritin sille tunkea) ja sen jälkeen olin elävä yötutti kunnes lopetin sen yöimetyksen. Nyt nukkuu 75% öistä ihan helposti omassa sängyssä ja joskus jos herää klo 4 niin otan sitten viekkuun ja nukkuu siinä aamuun. En tiedä paljonko Nasu nyt syö päivällä, mutta se yöimetyksen lopettaminen kyllä saattaisi auttaa (sehän myös saattaa parantaa päiväsyömistä, jos sen kanssa on ongelmia). Toinen, mikä vois auttaa on se, että et siirrä häntä nukkuvana sinne omaan sänkyyn vaan nukutat sinne / annat olla kainalossa syömisen jälkeen ja nukkua siinä. Ja nopeet liikkeet on tärkeitä, siinä vaiheessa kun se herää niin pitäis saada se uneen asap. Meilläkin oli muuten tota valvomista, kun en tarpeeksi nopeesti ottanut kainaloon, jos heräsi klo 4-> eli oli jo nukkunut semmosen 7-8h ennen heräämistä. No en tiedä oliko tästä mitään apua, mutta tässä omia kokemuksiani.

Heli kirjoitti...

Ti: Luin kommenttisi ja tiedustelin heti mieheltä kuinka valoisa meidän makkari sen mielestä on. Pimennysverhot on, mut onhan se huone näin kesäkuun valkoisissa öissä valoisa eikä asialle voi oikein tehdä mitään. lohduttavaa kuulla että muuallakin valvotaan keskellä yötä - sillon kun itse valvoo, tuntuu koko muu kaupunki nukkuvan. Mikä antaakin mahtavan pohjan itsesäälille, jota yön pimeydessä säännöllisesti harrastan ;)

Salla H: Luin kommenttisi miehelle ääneen - näin meidänkin on tehtävä! Kuulostaa meinaan ihan identtiseltä tuo teidän tarinanne. Myöskään Nasu ei suostu sitä tuttia syömään (vihaa sitä ja herää vaan pahemmin kun yritän sitä suuhun tunkea) ja mulla olo on kuin jättimäisellä tutilla. Hikisellä sellaisella.

Normaalisti nasukan on pystynyt siirtämään syötön jälkeen nukkuvana sänkyynsä ja se on ollut lähinnä onnellisen oloinen sinne päästyään, mut tosiaan tollon se sit heräs siihen. Ihme tyyppi. Viime yönä onnistuin taas siirtään sen nukkuvana sänkyynsä -hä? Mut nämä yösyönnit vois kyl loppua lähiaikoina - kuinka te lopetitte ne? Löytyiskö yhtään hyviä metodeja/vinkkejä amatööriäidille, joka on kyllästynyt oleen mega-Mam (tarkoitan ilmaisulla nyt sitä tuttia)?

Salla H kirjoitti...

Tässä meidän "lopetustarina" :) Meillä oli keväällä monta ulkomaan matkaan (kävin kolmisin lasten kanssa moikkaamassa tuttuja kahteen kertaan ja sitten vielä perheloma). Olisin ehkä halunnut lopettaa yösyötön jo aiemmin, mutta noiden kolmisin tehtyjen matkojen takia en voinut, koska halusin, että vaan vauvan varmuudella yöllä nukahtamaan uudelleen.

Eli meillä yöllä syöminen oli melkoista tapasyömistä tai paremminkin tapa nukahtaa. Lopetin esikoisen syöttämisen kun hän oli n. 10kk juuri siitä syystä, että söi nukahtaakseen. Minulla oli siis kokemusta yövieroituksesta ja tiesin, että itkua on tiedossa. Esikoinen jaksoi itkeä kunnolla yhden yön ja sitten tokana yönä vähän inisi ja kolmantena yönä oli jo ryytynyt kohtaloonsa. Tämä nykyinen vauva on kuitenkin tahdoltaan aika tavalla voimakkaampia ja mietin, että saattaa jaksaa huutaa montakin yötä. Niinpä sitten vieroitusajankohdaksi valittiin pääsiäinen, vaikka (ja koska) oltiin menossa mummolaan (ja taiteen sääntöjen mukaan kai vieroitus pitäisi tehdä kotona), mutta ajateltiin jos rääkyminen on mahdotonta esikoinen voi nukkua mummin ja ukin kanssa. Mies tuli työmatkalta vasta kiirastorstain ja perjantain välisenä yönä, mutta se oltiin vielä kotona ja se oli sitten ensimmäinen vieroitusyö. Vauva huusi yhteensä ehkä 3h kolmessa erässä. (ja esikoinen ei ihme kyllä herännyt siihen), Pidettiin vaan välissä ja siliteltiin (ja torkuttiin ite). Ajateltiin, että ei se varmaan voi tuntea oloaan turvattomaksi siinä.

Tokana yönä heräsi samoihin aikoihin, mutta huusi enää kerran ehkä 30 min ja muutoin vaan inisi (taas meidän välissä heräämisestä asti, esikoinen varmuudeksi mummin ja ukin kanssa). Kolmantena yönä riitti silittelyt ja sitten kun tultiin kotiin alkoi viihtymään omassa sängyssä.

Nykyisin tosiaan nukkuu about 6.30 asti omassa sängyssä (meillä ei oo pimennysverhoja) ja silloin ikävä kyllä ei enää nukahda uudestaan (johtuu kyllä myös esikoisesta) Joskus herää jo neljältä, mutta silloin jatkaa meidän sängyssä uniaan helposti. Silloin klo 4 en oo koskaan edes yrittänyt nukuttaa takas omaan sänkyyn, koska meen niin vähillä unilla, että oon täysin autopilotilla kun haen sen vaan meidän viereen, ei oo kertaakaan käynyt mielessä koittaa nukuttaa.

Meillä mies oli tiukkana kun lopetin, että en saa antaa alussa maitoa ennen kun ollaan oikeasti herätty. Nyt olen sitten välillä yrittänyt antaa esim. tolloin klo 6.30, mutta se on nyt sitten vierottanut itsensä tissiuniassosiaatiosta niin vahvasti, että ei sitten välttämättä jatkakaan uniaan. Mutta se on sitten toinen tarina ja esikoisella on osuutensa asiaan.

Mutta tosiaan rääkymiseltä tuskin voi välttyä ja luin jostain, että sitkeinkään ei yli viikkoa huuda. Tsempit vaan!

Heli kirjoitti...

Salla H: Hei kiitos ziljoonasti, että jaoit meidän kanssamme "lopetustarinanne"! Minä luin sen ensin ja mies sitten. Se antoi hyviä vinkkejä ja ennen kaikkea uskoa asiaan. Meillä tämä on nyt kypsyttelyn asteella ja jos päätetään edetä, tehdään se juhannuksena kun miehen loma alkaa. Nyt kun töissä on loppurutistus ei jaksa valvoa.

Jotenkin tuo meidän napero on sen verran tempperamenttinen tapaus, että epäilen mahdollisen huudon kestävän tarpeeksi kauan niin, ettei meille jää epäselvyyttä mitä HÄN haluaisi tehdä. Mutta katsotaan, katsotaan. Nyt meillä nimittäin taas nukutaan hyvin, mutta mikäänhän ei ole varmaa paitsi muutos... ;)