maanantai 28. helmikuuta 2011

Tutta, my love

Onkohan jo tullut selväksi, että rakastan Tutan retro- ja uusretrovaatteita? Kyseisen sarjan vaatteita on nähty Nasun päällä jo aikas monena päivänä, kuten seuraavasta kuvakollaasista ajanjaksolta joulukuu - helmikuu voi päätellä. Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos.


 


 




No, tänään saatiin vihdoin päälle Tutan ihanat retroleijonat, jotka ovat olleet tähän saakka aivan liian suuria. Löysin nämä Huutiksesta (kuten itse asiassa lähes kaikki nuo muutkin Tutat) jo joulukuussa, mutta vasta nyt ne saadaan käyttöön. Olen hypistellyt leijonia aina silloin tällöin Nasun kaapissa, ihastellut niiden värimaailmaa ja kuosia sekä odottanut aikaa, jolloin Nasu ei enää huku niihin. Välillä ollaan piruuttaan kokeiltu, joko nyt. Ja ei, aina on vaan housut pyörineet päällä. Kunnes tänään, miehen isyysloman alkamisen kunniaksi, napero ei yllättäen enää uponnutkaan niihin. Nassikka on siis jälleen kasvanut, ja kunnolla.


Hiukan on ehkä väljä tämä 74-senttinen body, mutta mielummin väljä kuin kiristävä.
Kiristävässä ei mahdu kunnolla temuamaan.

 

Turkoosi retroleijona body - Tutta
Punaiset retroleijona haalarit - Tutta  

Onhan noita muitakin lempivaatemerkkejä, mutta kotimainen Tutta on kyllä yksi niistä selkeimmistä. Luulisin, että ihastumiseni taustalla vaikuttaa merkin nerokkaat kuosit ja väriyhdistelmät, jotka vievät mut kotoisasti sinne 1970-luvun fiiliksiin. Ei liene sattumaa, että Tutta on viime vuosina julkaissut sellaisia froteisia retrovaatteita, kuten esimerkiksi Tutta 50v-sarjassa on.

Eli ei vaadi suurtakaan keittiöpsykologia toteamaan, että puen Nasua aika pitkälle samankaltaisiin vaatteisiin ja väreihin, kuin mitä itselläni lapsena oli. Paitsi että mulla oli aina pienenä froteeta (ehdottomasti housut, ei hametta), kattilakampaus (malli, joka tulee kun päähän laitetaan kattila ja leikataan reunojen ylimenevät latvat pois) ja nenä täynnä pisamia (joita yritin sinnikkäästi pestä pois). Niin, eikä koskaan sitä kaninkorvahattua, jota aina toivoin. Tiedättehän, tätä joka  naperolle oli heti ensimmäiseksi talveksi pakko ostaa:

Nasulle pupulakki. 

Noh, nyt tavoitteenani on siis antaa nassikan pitää pidempää tukkaa jos haluaa (lapsuudentrauma siitä, kuinka mua luultiin kattilakampauksessani pojaksi, ei hellitä otettaan) ja pitää mekkoja jos haluaa (eipähän ole aina polvet puhki kuten mulla oli). Mutta niille pisamille mäkään en sitten voi enää mitään.

2 kommenttia:

HannaL kirjoitti...

Ihana Tutta! Nuo retrokuosit vetovat täälläkin. Meilläkin kaapissa odottaa tuota leijonaa, kun tyllerö tuosta vielä vähän kasvaisi!

Tosi kiva muuten tuo uusi juttusarja Nasun elämän alkupuoliskosta! Hauska nähdä miten typy on kasvanut :)

Heli kirjoitti...

HannaL: No kato, voidaan kumpikin hymistellä kuinka suositaan suomalaista - verhotaan tämä hulluus siis isänmaallisuuden ylvään aatteen taakse, hihi :)

Ja kiva kuulla, että uusi juttusarja miellyttää. Tarkoitus olis niissä seuraavissa osissa sitten hieman avata sitä vauva-arkeakin: millaista se oli tuohon aikaan Nasun kanssa, mitä puuhattiin, miten se nukkui jne.