torstai 4. elokuuta 2011

To tissi or not to tissi?

Kuva täältä
No niin, nyt olemme rikkoneet senkin rajan, että kirjoitukseni otsikossa esiintyy sana "tissi". Jiihaa ja juhlat pystyyn. Mutta asia on tärkeä, nimittäin tuo ihana imetys ja sen lopettaminen. Niin että te, jotka ette niin jaksa lukea imettämisestä, tisseistä ja luopumisen angstista voitte ehkä jättää tämän tekstinpätkän välin. 

Mutta te muut - tervetuloa syväluotaavan epätietoisuuden, muisteluiden ja haikeuden lähteille.

 **************

Olen imettänyt Nasua sen syntymästä saakka. Alku ei ollut sieltä helpoimmasta päästä enkä tiedä, onko kenelläkään esikoistaan imettämään ryhtyvällä. Ei meillä mitään kamalia vaikeuksia ollut, mutta uudesta asiasta kun oli kyse, olin ainakin minä hieman ällikällä lyöty. Nasu puolestaan, no, se tuntui syntymästään saakka tietävän mitä sen tissin kanssa piti tehdä. Oikeaa imemisotetta piti ehkä hetken aikaa harjoitella, mutta siinä kaikki.

Ongelmaksi meillä muodostui maidonnoususta johtunut rintojen paisuminen. Olen muutenkin isorintaista naislajiketta ja maidon noustua nousin aivan uuteen sarjaan -ihmismeijereihin. Tiedän, että kaikki imettävät äidit saattavat pitää itseään meijereinä, mutta ne meikäläisen hinkit olivat... no, varsinaiset lypsypullukat. Kuppikoosta en osaa sanoa niinkään tarkkaan, mutta piiitkälle eteenpäin ne rinnat tuntuivat jatkuvan. Täältä ikuisuteen. Niin että kun se maha lopulta synnytyksen myötä häipyi, en niiden rintojeni takia edelleenkään nähnyt varpaitani.

Maito siis nousi hyvin, mutta rinnat turposivat niin, että nännit hukkuivat siihen muhkeuteen täysin. Koko nännipihan alue nänneineen tuntui yhdeltä piukealta laatalta, josta tuo pieni natianen sitten yritti surkeana saada otetta. Onneksi Taysissa on mahtavia kätilöitä, jotka sinnikkäästi ja asiansa tuntien nyppivät nännini esiin (ei niin kivan tuntuista) ja auttoivat ne naperon hamuavaan suuhun.

Alussa siis mentiin niiden raivostuttavien nännikumien kanssa. Minä en ole luovuttajatyyppiä, joten purin hammastani, sähelsien kumien keskellä ja vannoin, että jos täysimetys nämä perkeleen kumit vaatii, niin minähän olen valmis kuin pioneeri sotaan. Mutta niin ne nännit onneksi rauhoittuivat ja kotiinlähdön päivänä (olin sairaalassa tiistaista sunnuntaihin) nakkasin onnellisena viimeisen rintakumin sairaalahuoneeni roskikseen. Vapaus, here we come!

Siitä saakka imetys on sujunut kuin tanssi. Puolivuotiaaksi Nasu oli täysimetyksellä ja kiinteiden alottamisen jälkeenkin äidinmaito on maistunut. Olen noudattanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositusta siitä kuinka vauvalle äidinmaito on se pääasiallinen ravinto aina vuoden ikään saakka. Ja niin se on nasukalle ollutkin. 

Myös niissä yösyötöissä ollaan menty hyvinkin lapsentahtisesti. Nasu on aina vuoden ikään saakka syönyt hanakasti öisin ja koska se on ollut sille niin tärkeää, on baari ollut auki läpi yön. Mitä nyt baarimikko on välillä nuokkunut tiskillään, mutta unessa on onneksi ollut asiakaskin. 

Vasta nyt vuoden iässä yösyötöistä luovuttiin, sanoivat ne hanakat neuvolantädit kahdeksan kuukauden iän kohdalla mitä hyvänsä. Meillähän ne kehottivat silloin lopettamaan yösyötöt hampaiden takia, minä äitinä olen kuitenkin painottanut ennemmikin lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia legojen sijasta. Sitä on annettu, mitä lapsi on tarvinnut ja Nasu tarvitsi yötissiä vanhempaan kuin mitä ehkä monet ikätoverinsa. 

No nyt sitten. On ilmeisesti tullut aika lopettaa imetys, sillä en myöskään näe itseäni äitinä, joka imettää lastaan kaksi- tai (herra paratkoon) kolmevuotiaaksi. Olen vähentänyt imetystä niin, että Nasu saa tissiä enää aamuisin, ennen päiväunia ja iltaisin ennen nukahtamista. Mutta mistä sitä tietää koska imetys tulisi lopettaa kokonaan? Syttyykö josain joku valo, saanko minä kohta jonkun megaoivalluksen tai alkaako lapseni kohta puhua ja toteaa ykskantaan jotta "ei kiitos mutsi, ei enää tätä"?

Missään ei neuvota kuinka tämä tulisi tehdä. Tai ehkä jollain keskustelupalstoilla neuvotaan, mutta minä en halua eksyä sinne. Sen tiedän, että sanotaan, että äiti sitten tietää koska hänen lapsensa ei enää tarvitse maitoa. WTF? Onko tämä nyt sen kaltaista "tietoa" taas, mitä mulle lupailtiin ennen synnytystäkin kun panikoin vauvanhoidosta? Että vaan tiedän mitä lapseni kulloinkin tarvitsee? No, anteeksi nyt vain, mutta en tiennyt. Todellakaan. Kaikki on pitänyt opetella - ja usein vielä sen kivuliaan kantapään kautta.

Ilmeisesti idea olisi pikku hiljaa vain vähentää ja lopetella imetystä. No, minä olen vähentänyt, kuinka paljon vielä? Vähennänkö imetyksen vain yhteen kertaan vuorokaudessa? Ja jos, niin mihinkä näistä kerroista? Iltaan, aamuun, päikkäreihin? Entä kuinka korvaan imetyksen niissä hetkissä, joissa Nasu on tottunut siitä yhä nauttimaan? Nasu ei edelleenkään pidä lehmänmaidosta, mitä sille nyt iltaisin puuron ohella sitten annan?


Yök, lehmänmaitoa, pakoon!
Mutsi hei, mä voin syödä vaikka näitä sähköhammasharjan vaihtopäitä.
********
Kyyhkysbody & potkarit - Tutta

Entäpä minä itse sitten? Naureskelin aina ennen sillä lailla pikkuisen hyväntahtoisesti naisille, jotka puhuivat imetyksen lopettamiseen liittyvästä haikeudestaan. "Eikös se ole kiva saada tissinsä ja siten kroppansa jälleen ihan vaan itselleen, voi juoda kaljaa ja syödä lääkkeitä huoletta", ajatelin melko dorkana. Ja kyllä, kirjoitettuna tuo kuulostaa vielä pahemmalta, mutta ymmärtänette ajatukseen liittyvän pointtini siitä kuinka nainen, joka ei enää imetä voi huoletta syödä vaikka antibiootin jalkasieneensä ilman että nassikka vaarantuu.

En siis ollut yhtään varautunut tähän. Haikeuteen. Surullisuuteen. Jonkinasteiseen ikävään. Imetyshetket ovat ihania enkä halua päästää niistä irti! Se läheisyys, lähes maaginen yhteys vauvan kanssa... Ja hei, minähän varoitin tekstin alussa, että tunnehöttöä on luvassa. Nytkin kun kirjoitan tästä luopumisesta, alkaa itkettää. Ja pitäkää hulluna vain, eipä ole ensimmäinen kerta. Voisin syyttää hormoneja, ja syytänkin, mutta kyllä tässä varmaan muutakin on taustalla.


Äiti lohduttaa pikku-Nasua.

Miksei kukaan ole varottanut, että imetyksen lopettamisesta voikin yllättäen tehdä vaikeaa omat tunteet? Ei ne vauvan tarpeet ja halut, vaan omat. Nasulle rinnan saaminen tuntuu edelleen olevan tärkeää, mutta yhtä lailla voisin kuvitella sen jo selviävän ihan hyvin ilmankin. Mutta minä taas, selviänkö minä ilman kahdenkeskisiä imetystuokioitamme? Olenko jo nyt lapsessasi raivokkaasti roikkuva äiti, vaikka juuri sellaista ajattelin välttää? 

Ja ennen kaikkea, olenko tunteideni kanssa ihan yksin? Onko teistä koskaan tuntunut tältä?

7 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Olen pitkään jo lukenut blogiasi, mutta nyt vasta innostuin kommentoimaan, kun aihe oli niin hyvä :) Oma pikkuiseni, nyt 1v7kk, oli myös täysimetyksellä puoli vuotta ja sitten osittain vielä 11kk ikään.

Minä tein lopettamisen juuri noin kuin sinä, eli vähensin imetyskertoja niin, että lopulta jäljellä oli vain yksi, iltaimetys. Ja sitten yhtenä ilta tyttö vain kieltäytyi täysin rinnasta, vaikka olin kuvitellut sen olevan hänelle hyvinkin tärkeä juttu... Eli joskus voi käydä niin, että sen vain tietää :)

Niin joo, ja korvasin imetyksen kirjan lukemisella ja loruhetkellä esim. ennen päikkäreitä ja illalla.

Oletko kokeillut piimää? Se kelpaa meillä edelleen juomana paremmin kuin maito, vaikka maito meneekin esim. puuron seassa.

Ja ei, et todellakaan ole tunteidesi kanssa yksin. Kyllä täällä joutui mies lohduttamaan aika lohdutonta äitiä pitkään, vaikka minäkin olin myös jo toivonut saavani kroppani takaisin. Ehkä se on se, kun imetys on niitä viimeisiä vauvan merkkejä eikä siitä vauvastaan haluaisi millään luopua.

Tiina kirjoitti...

Mä jo näen itseni nyyhkimässä imetyksen loppusuoralla, vaikka alku oli, kuten teilläkin, haastava ja itkettävän vaikea. Minäkin olen miettinyt sitä, että kuinka se sitten loppuu? En haluaisi mitään lapsen itkettämispakkovieroitusta missään nimessä, mutta tajuaako tuo sintti itse jossain vaiheessa, että nyt sille tissihommat riittää? Kyllähän ne jotkut pitkälle taaperoajalle jatkaa imetystä, tuskin heillä lapsia on täytynyt pakottaa jatkamaan... Olisiko se sitten täydellistä lapsentahtisuutta, että antaa lapsen tissitellä ihan niin pitkään kun vaan haluaa, vaikka koulukin jo alkaisi? Eiköhän se viimeistään lopeta homman, kun kaverit alkaa kiusata mammantissiksi... Huoh. Oikeasti toivoisin, että meilläkin tyttö vain päättäisi itse lopettaa vaikka iltasyömisen sitten jossain tässä seuraavan vuoden sisällä. Toistaiseksi ajatus on aika kaukainen, kun takiainen roikkuu tissillä harva se tunti. Viime yönä tosin tehtiin enkat: 5,5h!!! Sitä sietää jo vähän tuuletella :)

mimmu kirjoitti...

Oi, et ollenkaan ole yksin tuollaisten vuoristoratafiilisten kanssa. Luulen että lähes jokainen imettänyt äiti on käynyt läpi samat aatokset lopettamisen suhteen. Kuten totesit niin hormoonit ja tunteet ne tässäkin jyllää, ja lujaa.

Minä imetin poitsua reilut 6 kk, pulloruokinnan ohella. Imetys oli itselleni ihan miellyttävää hommaa, vaikka muutama tiukka rintatulehdus pääsikin sitä haittaamaan ja taisi kieltämättä nopeuttaa jonkin verran omaa lopettamispäätöstäni. Mutta vaikka minäkin olin mielessäni lopetuksen jo ajatellut valmiiksi moneen kertaan, huomasin että niin sitä viimeistä kertaa tuli vaan lykättyä useasti. Mies jo vähän pyöritteli päätään, kun joka toinen päivä totesin jämäkästi että se oli nyt tässä ja sitten taas herkistelin ja jatkoin :-) Tärkeintä kuitenkin on luottaa siihen omaan tunteeseen ja tehdä "surutyö" rauhassa. Ja luulen kyllä että naperolle se lopetus on loppupeleissä vähemmän tunteellinen juttu kuin äidille, vaikka muutama tisuraivari baarin sulkeutumisesta tulisikin :-)

Kuuntelet siis vain itseäsi ja käyt läpi asiaan liittyvät tunteet. Sillä onhan se totta että tämä on taas yksi iso askel siihen, että se oma pikku vauva onkin jo taaperomallia. Kyyneleet kuuluvat asiaan...niin minäkin silloin vetistelin useaan kertaan.

Kuten tuossa edellinen kommentoija jo ehdottikin, kannattaa imetyksen tilalle luoda uusia rutiineja, kuten esim. iltaisin lukeminen. Ja maitotuotteiden osalta lisätä ruokavalioon jogurttia, viiliä, piimää tms. Itse juomisen osalta kait sitten vaan kannattaa tarjota useammin vettä. Tähän olen vähän huono neuvomaan, kun meidän poitsu on varsinainen vasikka tuon maidonjuonnin osalta.

Tsemppiä sinulle ja virtuaalinen "kyllä se siitä" -hali :-)

Salla H kirjoitti...

Voivoi, täällä todellinen kohtalotoveri. Esikoinen se vaan lopetti ite, kun oli ehkä 1v 2kk (ja odotin vauvaa, kai se vaikutti eikä ollut mikään kova tissiposki muutenkaan). Olin silloin helpottunut eikä tuntunut kovin haikealta. No nyt tää "vauva" (1v2kk). se ois varmaan tissillä vieläkin koko ajan. Nyt se alko herään taas aikasin ja haluis tissiä. Just päätin eilen, että en anna enää yläkerrassa ollenkaan, mutta mutta.

Kuten kerroin nyt alko työt. Mennyt tosi hyvin, töissä suorastaan ihanaa, teen 6h päivää, niin aika menee siivillä. Kivat työkaverit ja aikuisten jutut. Lapset on viihtynyt päiväkodissa huippuhyvin, vauvakin on ihan innoissaan eikä oo kuulemma itkenyt kun ihan vähän ennen nukahtamista. No mutta sitten kun päästään kotiin, niin mitä teet kun se kipuaa syliin, menee imetysasentoon ja sanoo pääpää, joka tarkoittaa tissimaitoa... Tiedän, että se tarkoittaa. Voinko kieltää sitä? Raukka ollut päiväkodissa koko päivän ja nyt se haluaa olla äitin kanssa. En todellakaan voi. Oon siis päättänyt, että "niin kauan" kun se haluaa, niin annan sitä ip maitoa.

Esikoisella jätin maidot pois siten, että iltatissi jäi viimesenä pois. Sille on ihana sanoa, kun se sanoo, että äiti haluan tissimaitoa, että sää ite halusit lopettaa. Jos nyt lopetan vauvalle maidon antamisen, niin myöhemmin en voi sanoo, että halusit ite lopettaa.

Ei mitään iloo tästä postauksesta... mutta halusin kertoo :)

ONIA kirjoitti...

Voi et ole yksin! Minustakin imetyksen lopettaminen oli haikeaa, ja aina hetkittäin se jopa kaduttaa. (Ja tuohon "kropan takaisin saamiseen" - mä ainakin ottaisin mieluummin imetysajan terhakkaan rintavarustuksen kuin nykyiset löpsähtäneet kakkosneloset :D). Imetyksen loputtua meillä on kyllä parantuneet sekä yöunet että Inton ruokahalu suorastaan järrrjettömän paljon, joten luulen että meillä tehtiin vieroitus oikeaan aikaan.

Mutta niin. Minäkin luovuin ensin yöimetyksistä, siihen tarvittiin kyllä (ns. lempeä) unikoulu vuoden iässä, mutta jo muutaman itkuisen yön jälkeen lapsi nukkui läpi yön (!!). Sitten päästiin päiväimetyksistä, ne oli helppo korvata muulla puuhalla, lukemisella, ulkona nukuttamisella tms.. Eräänä iltana kokeiltiin ihan testimielessä iltaimetyksen poisjättämistä, ja nukahtaminen tapahtui ihan tavallisesti. Viimeisenä jätettiin pois aamun eka imetys (joka yleensä oli klo 6, pari-kolme tuntia ennen varsinaista heräämistä), joka oli kyllä se hankalin. Muutamana aamuna minä poistuin sohvalle, kun mies yritti saada maitopullon avulla virkistyneen pojan takaisin nukkumaan. Nykyään Into herää lähes aina vasta kahdeksalta, joten aamumaitoakaan ei ole ikävä. Äidille vaan on vaikeaa herätä salamana, kun ennen sai torkkua pitkään vauva rinnalla ;)

Meidän imetystarina on muuten lähes identtinen teidän kanssa, mutta minä kyllä lopetin imetyksen enemmän omasta tahdostani kuin lapsentahtisesti. Suurimpana syynä on Inton maitoallergia, jonka takia itse olin maidottomalla ruokavaliolla. Parina päivänä vieroituksen jälkeen vielä "sorruin" imettämään, kun poika selvästi kaipasi rinnalle, mutta sen jälkeen tyyppi ei ole itkeskellyt tai edes viihtynyt rinnalla ollenkaan (testattu on!). Imetyksen tilalle on sitten tullut luonnollisesti muunlaista läheisyyttä.

Meillä myös (soija)maidon juonti ja ylipäänsä ruokahalu lisääntyi tosi paljon imetyksen loputtua. Myös kaverin tyttö innostui lehmänmaidosta vasta kun imetys oli kokonaan ohi. Ehkä Nasukin siis tottuu uuden maidon makuun pikkuhiljaa? Lapsi ei vahingoitu, vaikkei ihan heti täyttä annosta maitoa päivän aikana saisikaan.

Imetys on ainakin mussa saanut aikaan ties mitä tunteita, ja oon kyllä purkanut niitä myös blogiini. Et siis ole siinäkään asiassa yksin :)

Nimetön kirjoitti...

No et todellakaan ole yksin tunteittesi kanssa! Imetin esikoistani 1v 1kk, ja poika vieroittui oikeastaan itse. Rimpuili irti tai puri tissistä jos päivällä yritin tarjota. Illalla ja yöllä olisi toisinaan halunnut vielä tissitellä, mutta iltaisin tarjosin vellipullon ja öisin vettä.
Henkisesti ei kyllä ollut helppoa minulle. Imetys kun oli oikeastaan ainoa asia, mikä meni esikoisen kanssa niinkuin oppikirjoissa. Tuntui, etten enää ollutkaan "hyödyllinen" lapselleni. Kadutti vielä pitkään, etten ollut sinnikkäämpi ja jatkanut kauemmin, vaikka oli kyllä niin lapsentahtinen imetyksen lopetus kuin vain olla!
Kuopus (tyttö) on nyt 7,5kk ja odotan jo kauhulla sitä, kun pieni tahmatassu ei enää olekaan rinnalla tuhisemassa ja vilkuile samalla minua silmiin. Voi kyynel, melkein tuli itku pelkästä ajatuksesta.

-Kaima-

Heli kirjoitti...

Virpi: Ihan mahtavaa että nyt kommentoit! Voi kumpa meillekin kävisi juuri noin, että Nasu vaan itse kieltäytyisi tisusta, jotta mun ei sitten tarvitsisi tuskaisena jälkikäteen miettiä, kiirehdinkö lopettamisen kanssa vai en... Huoh. Ajattelinkin tässä ihania kommenttejanne lukiessani, että taidan tehdä juurikin noin: jätän ensin sen päikkäritisun pois, sitten varmaan sen aamutisun ja vihoviimeisenä mohikaanina sitten sen iltatisuttelun. Jos nyt kaikesta tästä uhosta huolimatta pystyn siihen. Tällä hetkellähän imetän iloisesti vanhaan malliin, vailla mitään lopettamistoimia. Mutta suunnittelen kyllä sitäkin hanakammin. Ja eikös hyvin suunniteltu ole jo puoliksi tehty?

Tiina: Niin siinä kuules käy, että nyyhkimiseksi se menee. Ainakin jos yhtään reagoit kuten mä. Mä olen täällä tehnyt surutyötä jo jonkin aikaa (yhä silti asia pikkasen itkettää, välillä ainaskin) kun havahduin siihen tosiasiaan, et mullahan on sylissä jo taapero, ei vauva. Ja taaperot ei kait enää paljon imeskele. Tisua ainakaan. Voi kumpa Nasu tosiaan itse vaan jonain päivänä kääntäisi päänsä pois ja toteaisi jotta tisua ei kiitos enää!

Ja hei, onnittelut hienosta enkasta, totahan PITÄÄ tuuletella ja paljon! Mä kiekuisin kuule parvekkeeltakin, että täällä kuulkaas naapurit nukuttiin viime yönä - hell yeah! :)

mimmu: No niin mäkin salaa toivoin, että en olisi yksin vaan saisin juurikin näin ihanaa vertaistulkea teiltä. Kiitos rakkaat! Ja just noin on mullekin käynyt ku sulle: lopetus on alkanut oleen selkeänä mielessä sikäli, et nyt se pitäisi tehdä, mut silti saan itseni jatkuvasti kiinni siitä, että rutiinit menee kuten ennenkin ja mitään konkreettista en asian eteen saa aikaiseksi. Ajattelen vaan liikuttuneena jotta "no, jos nyt tänään vielä...". Olen kuin ikuinen laihduttaja diettipäätöstensä äärellä, hmph! :) Ja KIITOS halista - perille tuli ja tarpeeseen :)

Salla H: Voi mistä saisi tuollaisen vauvan, joka itse lopettaa asian? Nasussa ei moisia merkkejä näy, vaan tisulle ankkuroidutaan joka kerta yhtä onnellisena, äitiä silmiin rakastavasti killitellen. Lopeta siinä ny sitten... (jaat varmasti tämän juurikin noiden ip-tisutteluidenne kanssa)

Mut hei ihana kuulla työnalotuskuulumisia! Just noin mäkin olen asiasta ajatellut: aikuisten seuraa, lounastunti, iltapäiväkahvit... niin, ja tietenkin se kiva, oma työ! IHANAA! Vuodenvaihteessa on sitten senkin aika, vielä ei mulla hoppu duuniin ole. Ja ihana kuulla, wettä teillä on mennyt oin hienosti äidin töihin rantautuminen! *läpy* Ja hei, postauksestasi oli enemmän kuin iloa! Kiitos.

ONIA: Augh! En olekaan ehtinyt vielä mikettimään millaiset nämä meikäläisen daisarit on tyhjinä ilmanmaitoa... ilmeisestikään raskautta edeltävään aikaan ei ole enää paluuta? Ihanaa, isot tyhjät tisut onkin juuri sitä piristystä, mitä amatööriäiti kaipaa itkuiseen arkeensa ;) Ei vais, huumori helpottaa ja jo nyt tisujen ajatteleminen ja sun käyttämä ilmaisusi sai äänekkäännaurun aikaiseksi. Eli syvä kiitokseni.

Kiitos myös kertomuksesta siitä, miten sä jätit imetyksen pois. Nyt alkaa meikäläiselläkin kuviot ja tuleva strategia hahmottumaan. Toi aamuimetys on juurikin niin ihana ja sen pois jättäminen tulee aamu-uniselle äidille olee kyllä varmasti vaikea muustakin syystä kuin haikeudesta. Ja hei, jos mä nyt vaan lopetan ja Nasu edelleen vähän niinkun haluis tisua, niin eipä sitä sitten kovin lapsentahtiseksi voine kehua... Mut soijamaitoa ostetaan seuraavalta automarkettihelvetti-reissulta, kiitos tästäkin vinkistä!

Ja heti kun saan tämän valmiksi käynkin blogissasi vastavierailulla lukemassa imetyksen lopettamisen tuskasta - eläköön vertaistuki! :)

Kaima: Tarttuisikohan tuollainen "itse tisusta eroon"-henki, jos toisin Nasun teille vieraisille? :) Sillä juuri tuollaista nyt kaipaisin. Ja hei, älä suotta vielä kyynelehdi, sullahan on kadehdittavan kauan vielä imetysaikaa jäljellä (oletan, että imettelen surin piirtein yhtä kauan ku esikoisen kanssa)! Juurikin tuo silmiin rakastavasti katsominen, yhteinen hetki ja läheinen tuhina... AUGH!!!