tiistai 23. elokuuta 2011

Koittakaa ny saada jo aikaiseksi!

No nyt sitten hajosi muistikortinlukijakin! Hyvä puoli asiassa on se, että saimme selvitettyä syyllisen kameroidemme kuolemiseen. Eivät ne ole meidän kamerat, jotka kuolevat, vaan niiden muistikortit. Tämä prkleen muistikortinlukija tappaa niitä tasaista massamurhaaja-tahtia. Argh! Voiko enempää ärsyttää!

Näin ollen en saa teille nyt päivän asusta kuvaa millään, vaikka kuinka hakkaan ja kiroan tuota rakkinetta. Ei auta, masiina pysyy mykkänä kuin lahna laiturilla. Siitä suivaantuneena työstän teille nyt tekstiä sitten senkin edestä, hehe.

*****************

Hieman ennen kuin jäin äitiyslomalle, asetin itselleni tavoitteen. Yhden ainoan tavoitteen, asian, jonka toivoin saavani aikaiseksi reilut puolitoista vuotta kestävän äitiyslomani aikana. Ei mitään megalomaanista (tyyliin, kirjoitanpa tässä sit vaikka väitöskirjan), ei mitään tehoiluäitimäistä (tyyliin: ompelen naperon kaikki vaatteet itse) eikä todellakaan mitään kotihengetärmäistä (tyyliin: siivoan kaikki kodin kaapit). Ehei, minun tavoitteeni oli selkeä, pitkään roikkunut ja tuttu.

Saman tavoitteen asetin itselleni nimittäin rontti pari vuotta sitten kun irtisanouduin työpaikastani. Irtisanoutumiseni syyt olivat moninaiset (yksi tärkeimmistä oli suorittaa loppusuoralla olleet opinnot loppuun), minkä vuoksi täysin toimettomaksi en irtisanoutuessani ollut heittäytymässä. Tällöin asetin itselleni tämän saman tavoiteen, oikeastaan toiveen, saada eräs asia tehdyksi ennen kuin palaan työelämään.

No, valmistuin ja palasin työelämään tavoitettani ikinä saavuttamatta. Jos rehellisiä ollaan, en edes alkanut koko puuhaan sen rontin puolen vuoden aikana, mitä työelämästä pois olin. Ja juuri siksi asetin itselleni tämän saman tavoitteen nyt uudelleen mammalomani alkumetreillä. Jospa toisella kerralla onnistuisi?

Nyt varmaan jo ärsyyntyneinä mietitte, että mitä ihmettä se nyt on yrittänyt siellä vuosikausia saada aikaiseksi ja mitäs se nyt sitä tolleen panttaa? Enpä panttaa enää, sillä tavoite on ollut tämä: saada meidän vuosien varrella kertyneet reissukuvamme kansioihin. Piste. Kuulostaa simppeliltä, mutta se ei kuvapaljoudesta johtuen todellakaan ole sitä.

Muisto, joka vaatii arvoisensa kansion.

Homma ei siis ole mikään pieni. Kuten olen ehkä kertonutkin, olemme kaksitoistavuotisen yhteisen taipaleemme aikana reissanneet melkein vuosittain - ennen nassikan syntyä. Harrastamme (vai pitäiskö nyt sanoa harrastimme) rinkkamatkailua, joka koostui pelkistä lentolipuista ja Lonely Planeteista. Siis tyyliin meno-paluu liput jonnekin päin maailmaa ja kaikki muu hoidetaan sitten perillä kun nähdään mihin nenä näyttää. 

Tällä kertaa nenä näytti Kambodzaan ja tälläinen kaveri sieltä löytyi.

Niitä kuvia on siis kertynyt, sitä kai yritän tässä kertoa. Toiset sijoittavat omaisuuteen tai arkielämän mukavuuteen, me elimme opiskelijaelämää työtä tehden ja kituuttaen, voidaksemme nostaa kytkintä aina oikean hetken koittaessa. Rehellisyyden nimissä on myös tunnustettava, että useamman vuoden opintolainat ovat myös huvenneet ihan eri valuutassa kuin Suomen markkoina. Mutta, elämä on valintoja ja nämä reissut olivat meidän valintojamme. Poissa jostakin, lisänä jossakin.

Opintolainan voi ihan hyvin laittaa vaikkapa tuk tuk -kuskin lompakkoon. Pieninä osasina tosin.

Tai venekuskille maksuksi sukellusreissusta.

Ensimmäiset kansiot saimme miehen kanssa aikaiseksi jo syksyllä, kun nassikka parikuukautisena pötkönä nukkua köllötteli takkatulen loimussa ja mies oli isyyslomallaan. Suurin osa jäi kansioiden loppuessa kesken ja niinpä päätimme hoitaa urakan loppuun miehen megaloman aikana. Ah, kuinka ihanaa onkaan lykätä urakoita sinne "parempaan aikaan"!

No niin, hyvät oli aikeet. Nythän on sitten tätä hirmulomaa (yhdeksää viikkoa) enää tämä viikko jäljellä ja kuvat huutelevat ivallisesti säilytyslaaristaan (johon törmään harva se päivä niin että yksi varpaista on aina kestona violetti). Miksi muuten säilytyslaatikot ovat aina vaan tiellä, sijoitti ne sitten minne hyvänsä? No mutta asiaan, eilen sanoin miehelle, että nyt on ryhdistäydyttävä. Nasu syö kuvat ennen kuin saamme ne kansioihin turvaan. 

Eilen sitten keräsimme kasan valokuvakansioita, kiinnitystarroja (mahtavia pikku kapistuksia!) ja aimo annoksen motivaatiota. Nyt se tehdään! Ja voi ihmettä, tänään me olemme kansioineet yhden reissuista, mikä on puuhan hitauden huomioonottaen saavutus, vaikka se saattaakin kuulostaa vähältä. 

Mmmm.... beer!
Meillä kun on tapana haalia reissuiltamme kaikenmoisia muistoja aina kaljapullojen etiketeistä kuitteihin, simpukoihin ja maan valuuttaan. Ja koska niitä sitten lätkitään kuvien lomaan muistoja elävöittämään, vie homma aikaa enemmän kuin pelkkien valokuvien liimaus.

Tälle puuhalle on kait nykyään mediaseksikkäämpikin nimitys, olikos se nyt skräppäystä? Joka tapauksessa, näin me pikku hamsterit olemme kansioineet aina ja siksi se kestää niin turkasen kauan. Huoh.


 Voiton puolella ollaan, huomenna siirrymme jo reissuun vuodelta 2004. Ja lopuksi, jos aikaa riittää ja luoja suo, saamme ehkä hääkansiomme sieltä Vegasistakin tehtyä. Olisi jo korkea aika, kohta ei meinaan ole vihkikappelin myyvästä ja prameasta mainoslehtisestä (ah kuinka romanttista) enää mitään jäljellä...      

7 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Voih, menitkin muistuttamaan. Mulla on 2001 toukokuussa tehdyn rinkkareissun kansion teko puolessa välissä... Hääkuvat sentään sain ekan äitiysloman lopulla kansioon. Sopivasti juuri ennen neljättä hääpäivää.

Digiaika on kyllä tuonut vähän helpotusta, nimittäin viime syksyisen Australian reissun kuvista askartelin talven pimeinä tunteina valokuvakirjan. Sinne ei kyllä saa mitään lippuja tai muuta sälää niin helposti sekaan, mutta voi hyvillä mielin antaa lapsille selailtavaksi kun kovalevyltä löytyy varmuuskopio. Ja kyllä sitä ahkerasti luetaankin :)

Kati kirjoitti...

Me ei edes yritetä. Reissutkin on vain lähialuematkailua, tai Saksaan. Ja Saksahan on Rädyn mielestä paska maa, joten mitä sitä kansioittamaan :) Mä kyllä nuorempana skräppäsin oikein innolla kaikki reissut. Millois Nasu pääsee ekalle ulkomaankomennukselle?!Meillä esikoinen oli 9kk. Invaasio ei tällä menolla pääse ikinä.

Kati kirjoitti...

Lisäänpä vielä että arvaas kuka ei myöskään saa kuvia koneelle, hukkasin i-luurin virtapiuhan, ja kuvat on siellä niin. Pentele. Osuikin taas sun kanssa samalle päivälle. Turkmeenien tekosia!

Maria kirjoitti...

Mulla on myös kaikki kuvat laittamatta, edelleen! Piti äitiysloman aikana laittaa ensimmäistä odottaessa, mutta ei ollut energiaa aloittaa moista urakkaa ja jäänyt on. Nyt ei ole sitä vähääkään siitä energiasta jäljellä :D

Ihanilta kuulostavat nuo teidän reissut!

Nimetön kirjoitti...

Auts, nyt tunnen piston sydämessäni. Muistelen nimittäin, että kun jouduin jäämään sairauslomalle viikkoja ennen äippälomaa, niin lupasin miehelle että nyt ainakin hääkuvat laitan lepäillessäni vihdoin kansioon (toinen hääpäivä on ovella ihan just) ja tuhannet matkakuvat kehitän vihdoin paperiseen muotoon koneelta. Tapahtuiko kumpaakaan? Ei. Miten se voikin olla tällainen ikuisuusprojekti. Nyt tuo puolivuotias pojannaperon on tietenkin tekosyy nro.1 miksi en urakkaan tartu edelleenkään. Vaikka tasan tiedän että joskushan se on vaan tehtävä.

Me ollaan ehditty kolmivuotisen taipaleemme aikana tehdä yksi tuollainen reppureissu (pelkät lennot varattuna ja majoitukset + suunnitelmat paikanpäällä fiiliksen mukaan) ja voi itkut että se olikin ihanaa. Kambodza osui myöskin meidän reitille, mutta se oli kyllä kokemuksena niin jäätävä että toista kertaa ei sinne suunnata. Not my cup of tea.

Nyt kun talonrakennus ja äippälomailu kiristää budjettia niin että samanlaisia kuukauden irtiottoja ei ihan heti olla tekemässä (jos koskaan, onnistuisko sellainen matkailu lapsen kanssa..) niin on niihin muistoihin vaan kiva upota.

Eeva

Nimetön kirjoitti...

Mää oon ainakin sitä mieltä, että maallista omaisuutta on ihan turha kerätä, sitä kun ei mukaansa täältä saa.( joo, vanha juttu mutta totta:)

Itsekin mieluusti matkustelisin ja hakisin kokemuksia muualta ja sitä toivon omille tytöillekin. Eli välillä terassin rakentamiset saa jäädä ja jokin ihana kohde saa nekin rahat..

-Paula

Heli kirjoitti...

Satu: joo mä tiedän, tää taitaa olla se monilla rästiin jäänyt velvollisuus. Toisaalta, on niin ihanaa kuulla ettei ole yksin ;)

Kati: Kyllä Nasun ensimmäistä reissua ollaan jo plänätty, jos syksyn pimeydessä uskaltautuis etelän hetelmiks... kolme tällaista albiinoa, ei välttis tule nättia jälkeä :)

Maria: Niinhän siinä aina käy, et valokuvat on se vimeinen homma, jonhon ryhtyy. Mäkin ennemmin vaikka siivoan, mikä on kyllä hassua sikäli, et noita valokuvia on tosi kiva laittaa sit ku siihen puuhaan vaan saa ryhdyttyä.

Eeva: Hahaa, sä oot mennyt tekeen saman lupauksen ku mä! Reppureissuja kyllä suosittelen, tosi meilläkin ne lienee nyt hyllytettyjä määräämättömän ajanjakson. Tai sit pakataan nasukka rinkkaan mukaan :) Kamobza kyllä oli joka kerta (ollaan oltu parisen kertaa) hevi paikka, paljon kaikkea kurjaa, mut ihania ihmisiä ja kaunistakin. Muhun se on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, vaikken itsekään sinne ole palamassa enää. Mut sama homma mulla, et nyt kun noi tollaset matkat on toistaseks hyllytetty, on ihanaa sukellella muistoihinsa ;) Vai teette te taloa, vautsi vau! *ihailee*

Paula: Aamen. Allekirjoitan ihan kaiken. Mutta tämäkin on niin elämänkatsomuksellinen asia, ettei parane kiistellä jos toisin ajattelee. Mut mä ajattelen tasan niinku sä ;)