tiistai 9. elokuuta 2011

Auringoinpaistetta palkinnon muodossa

Eilen siis juhlimme nahkahääpäiväämme. Koska juhlinta oli ajoitettava nasukan päiväunien jälkeiseen aikaan mutta kuitenkin ennen yöunia, ei meille kovin montaa tuntia aikaa siihen jäänyt. Vaan eipä tuo haitannut, tällä hetkellä elämää juhlaa on jo se, että pukeutuu mekkoon, laittaa hiuksensa kampaukselle ja koruja kaulaan & korviin ja lähtee kaksin miehensä kanssa syömään. Näin myös teimme, tosin mies jätti mekon ja korvakorut väliin. 

Kävimme Siperian Bella Romassa pitsalla, Plevnassa elokuvissa ja terassilla oluella. Voin kertoa, että hileisenä maanantai-iltana ei terasseilla juuri ihmisiä ole. Siellä on korkeintaan kaksi tuoretta vanhempaa, jotka ovat varastaneet kahdenkeskisen hetken juhliakseen hääpäiväänsä ja ollakseen hetken ihan vaan kaksin, omassa loistavassa seurassaan.

Nasu oli mummolassa tämän ajan hoidossa ja juhlan kunniaksi myös naperolle puettiin päälle uudet haalarit ja hattu. Jotkut sanovat näitä Metsolan haalareita jouluhaalareiksi, joulualesta ne itse asiassa aikoinaan ostinkin, mutta minusta ne kyllä ovat ihan jokaisen vuodenajan byysat. Kuten nyt vaikka elokuun. 

Ja koska tuo asu oli musta niin ihana, sisältäen kaikki kolme lempiväriänikin, oli se poikkeuksena normaaliin puettava myös tänään päälle. 

Isi hassuttelee selän takana ja nasukka toteuttaa uusinta hupiaan: taaksetaivutusta.
Välillä toki poseerataan vakavana.

 

No ota nyt niitä kuvia, ni mä oon ku en oliskaan.

Nyt riitti tämä sisätiloissa hattu päässä istuminen, minen oo mikään pikkugangsta. 
*********
Mustavalkoinen pilkkubody - Marimekko
Punaiset haalarit - Metsola
Pallosukat - Marimekko
Mahtava leppismyssy - Löytö Huutiksesta

Hei, porukoilla on joku juhlapäivä tänään!

Tähän loppuun hieman sadepäivän piristystä, täällä Tampereen suunnalla on nimittäin sadellut enemmän tai vähemmän koko päivän. Vaan eipä hätää, saimme T&T -blogin pitäjältä Nannalta ihanan tunnustuksen, johon on kiva lopettaa tämän päivän horinat. Palkintoon sisältyi kymmenen kysymystä, joihin vastasimme Nasun kanssa yhdessä.
 Kysymyksiä suosikeista

1. Väri: H: musta, valkoinen, punainen, N: tällä hetkellä kaikki värit. 
2. Eläin: H: orangutangi, N: Riki
3. Numero: H: 13, N: mitä numerot ovat?
4. Alkoholiton juoma: H: jäätee, N: tissimaito
5. Facebook vai Twitter: H: Facebook, N: oma blogi
6. Intohimosi: H: unelmien toteuttaminen, N: paikkojen sekoittaminen
7. Saada vai antaa lahja: H: antaa, N: saa :)
8. Kuvio: H: aaltojen liike, N: oma tapetti 
9. Viikonpäivä: H: perjantai, N: ihan jokainen päivä
10. Kukka: H: lilja, N: kaikki viherkasvit

3 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Ihana myssy Nasulla!Invaasio on kateellinen. Onnistuin hukkaamaan pussillisen pipoja kevään muuttorallin aikana, ja nyt ei saa aikaiseksi hankkia uusia. Eikö muuten ole ihanaa kun kahdenkeskisestä ajasta on taas tullut juhlaa kuten suhteen alussa? Minkäs leffan kävitte katsomassa?

mimmu kirjoitti...

Oi, kyllähän tuo jo ihan kunnon hääpäiväjuhlinnalta kuulostaa...ja seurahan se on joka ratkaisee :-)

Suloinen asukokonaisuus jälleen kerran. Tuo Marimekon pallopaita on niiiiin ihana, en ole vielä raaskinut ostaa, mutta varmaan kohta sorrun.

Syksy se valitettavasti tuntuu puskevan tänne vähän eteläämpäänkin sateiden muodossa, pöh. Mutta tilauksessa on edelleen aurinkoa, vaikka helteitä joutuneekin odottelemaan taas ens kesään. Pitäis muuten varmaan ostaa meidänkin jotkut kurahousut, hmmmmm.

Heli kirjoitti...

Kati: Toi on kyllä meidänkin uusi lemppari, tosin ehkä hieman iso vieläkin. Mä taas omaan päinvastaisen ongelman: pongailen jatkuvalla syötöllä Huutiksesta ihania myssyjä ja kaapeiss aon kohta yksi kokonainen hylly Nasun hatuille. Ja ipana kun on viime aikoina alkanut kiskomaan niitä kaikkia päästään pois, ei kiva.

Ja KYLLÄ, juhlien aiheet on totisestik muuttuneet ;) Käytiin katsomassa tämän päivän E.T eli se Super 8.

mimmu: Amen. Ja seura oli juttuineen loistavaa hileisellä terassillakin ;) Löysin ton Marimekon bodyn (paitakin olis i-ha-na) Huutiksesta ja se on ollut megahyvä löytö: kuosi pysyy ja koko on joustanut jo pari vaatekokoa. Hintakin oli vaan pari euroa, joten sallin itseni sortua. Kohta täytyy ostaa uusi kun tuo jää pieneksi. Ei onneksi ihan vielä kuitenkaan.

Lupasivat muuten loppuviikoksi ja vkonlopuksi taas aurinkoa, hell yeah! Mä löysin Joutsan kirppikseltä kurasaappaat täydentämään tuota haalaria ja Huutiksesta saman merkin hanskat, joten sen puolesta sadesäät sais tulla. Mutta vaan sen puolesta :)