maanantai 8. elokuuta 2011

Hääpäivä

Tänään on miehen ja minun kolmas hääpäivä ja ajatelin hetken asiaa mietittyäni kertoa teille tarkemmin häistämme. Miksikö mietin asiaa? No siksi, että tämän blogin nyt pitäisi kertoa lähinnä arjestamme tuon nassikan kanssa eikä ehkä miehen ja minun tarinastani. Toisaalta taas tiedän itse blogien aktiivisena lukijana, että kirjoittaja tekstien takana kiinnostaa myös ja kaikenmoiset lisäpilkahdukset anonyymiteetin takaa ilahduttavat lukijoita. Ainakin itse olen sellainen lukija, hehe.

Ja nyt kun on tullut jo lipsautettua Nasun oikea nimi ja väläytettyä miehen ja minunkin nimiä (ne näkyivät eräässä jo poistetussa valokuvassa, niiden mustakantisten kirjojen kansissa... KIITOS aktiivinen lukijamme asian huomauttamisesta!), ei varmasti kauhean suuresta salaisuudesta ole enää kyse, jos kerron kuinka menimme naimisiin. 

Varsinkin kun itse oikeastaan haluankin kertoa siitä, jotta saan tähän virtuaaliseen päiväkirjaani tapahtuman kirjattua. Mistä sitä näet tietää, mitä tällainen reikäpää enää kymmenenkin vuoden jälkeen muistaa? Ja minä aion säästää tämän blogin Nasulle, joten näin myös rakas häätapahtuma tulee kirjattua muistoksi.

Eli tämän pitkällisen ja monesta lukijasta varmaan täysin turhan johdannon jälkeen kerron nyt teille kuinka Heli sai miehensä, puoli valtakuntaa ja sukunimen jatkeen omakseen. Luvassa romanttista ja tunteikasta höpinää, sillä tällaisesta asiasta ei mielestäni muulla tavoin vaan voi kirjoittaa. Till death do us part.

********************

Tapasimme mieheni kanssa kesällä 1999 Särkänniemen huvipuistossa, jossa olimme kumpikin kesätöissä. Olin juuri asettunut täysillä sinkkuuteeni, vietin erittäin mukavaa kesäkissa -kesää erään Suomessa lomalla olevan rauhanturvaajan kanssa enkä todellakaan kaivannut sillä hetkellä tosirakkautta elämääni. Edellisessä suhteessani kun oli siivet pahasti palaneet ja olin nyt hädin tuskin saanut ne kasvatettua ennalleen. Minä halusin lentää, vapaana ja vailla itsensä satuttamisen vaaraa. 

Niipä ensimmäisenä työpäivänä tapasin Miehen, tottakai, ja siitä hetkestä sydämeni nyrjähti niin sijoiltaan, ettei paluuta ollut. Ei, vaikka käytännön tasolla seurustelumme järjestyminen oli enemmän kuin haastavaa. Ei, vaikka ensimmäiset kuukaudet hoin miehelle suu vaahdossa kuinka EN HALUA rakastua, saati seurustella. Ei, vaikka sydämeni oli jo ikuisesti mennyttä. Järki se vaan huusi kauhuissaan vastaan, rakastuminen kun on aina sen tasoista hullua heittäytymistä ettei tosikaan. Kuin benji-hyppy vaillla narua: on vaan luotettava että rakkaus kantaa eikä paiskaa maahan.

Aloimme siis seurustella. Se vaan tapahtui: tapaamisestamme saakka olimme yhdessä lähes päivittäin ikään kuin olisimme olleet aina. Vaikka emme tietenkään olleet, puhuttavaa ja tutustuttavaa riitti ja samaan aikaan tuntui hassusti siltä kuin tuntisi toisen jo ennestään. Olimme niin samanlaisia, katsoimme elämää samasta vinkkelistä, pidimme samoista asioista ja nauroimme yhdessä, että aloin ajatella meidän ehkä olleen sielunkumppaneita edellisessä elämässämme. Ja ehkä sitä ennen ja sitä ennen. Vaikka minä en oikeastaan edes usko sielunvaellukseen.

Kolmen vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Sitä ennen olimme asuneet vuorotellen joko yksiössäni tai miehen kaksiossa, mutta kuitenkin niin, että kummallakin oli oma koti. Se oli tärkeää, tuo kolme vuotta oli ihanaa deittailun täyteistä aikaa, sillä tarvittaessa omaa tilaa sai aina kun halusi. 

Tänä päivänä tuntuu, että kovin monet syöksyvät hirveällä vauhdilla tekemään heti ensimmäisinä vuosina ihan kaiken, mikä varmastikin sopii sitten heille. Meille on sopinut tällainen hidas eteneminen - tällä tavoin jokaisesta virstanpylväästä, vaiheesta ja juhlasta on voinut nauttia kunnolla ja pitkään. Näin edeten väliin on aina mahtunut myös sopiva annos arkea, sitä mistä se kestävä onni oikeasti kumpuaa.

Oltuamme viisi vuotta yhdessä ostimme oman kodin, tämän jossa edelleen asumme. Puhuimme satunnaisesti naimisiinmenosta, mutta se tuntui jäävän arjen, loma-aikojen rinkkamatkailun, opiskelun ja kaiken muun jalkoihin. Sitä oli toiseen niin sitoutunut, ollut alusta saakka, joten asian virallistaminen ei tuntunut mitenkään kiireelliseltä. Olimme toki aina puhuneet menevämme kyllä joskus naimisiin, mutta jotenkin se vuosien saatossa vain unohtui. Hassua kyllä. Ilmeisestikään en kuulu niihin naisiin, jotka suunnittelevat häitään, "päiväänsä prinsessana", ala-asteelta saakka. Hehe.

Kun juhlimme yhdeksättä vuosipäiväämme Suuri Asia nimeltä Vauva alkoi ilmestyä puheisiimme, salakavalasti ja melkein kaksi vuotta ennen kuin uskalsimme asialle mitään tehdä. Pyörittelimme teemaa, jänistimme ja kauhistelimme vauvan mukanaan tuomaa vastuuta. "Siihen se elämä sitten loppuu", tuumasimme ja varasimme jälleen yhdet lennot maapallon toiselle puolelle. Tällä kertaa huijasimme kuitenkin kaikkia, sillä kerroimme lähtevämme Bostoniin peruslomalle muutamiksi viikoiksi. Ihme kyllä sen uskoivat kaikki. Ihme se on sikäli, että aiemmat kohteemme olivat suoraan sanottuna kohdistuneet hieman jännittävimpiin paikkoihin ja meitä pidettiin ehkä enemmän sellaisina seikkailulomailijoina kuin pakettimatkalaisina.

Suudelma maistuu hyvälle ihan missä päin maailmaa tahansa.

Tosiasiassa ompelijaystäväni teki minulle kauhealla kiireellä satiinista, Hollywoodin menneiden aikojen iltapuku -tyylistä hääpukua. Lennot oli kylläkin varattu Bostoniin, mutta siitä oli jo seuraavaksi päiväksi buukattu jatkolento Las Vegasiin. Jossa aioimme mennä naimisiin. Puukirkossa, vain me kaksi, keskellä yötä, maagisena päivänä 08.08.08. Sormukset teetimme niin ikään Suomessa valmiiksi (valkokultaa ja kahdeksan mustaa timanttia), haimme vaadittavat luvat ja purimme kieltä. Tästä ei meinaan hiiskuttaisi kenellekään!

Ihana, päälle tehty hääpukuni. 
Tukkasöherrys, jota myös hääkampaukseksi kait kutsutaan,  omaa käsialaa.

Kotona askartelimme vielä kolmisenkymmentä korttia, joihin liimasimme valokuvamme ja kirjoitimme lyhyesti ja ytimekkäästi "Yllätys! Menimme naimisiiin 08.08.08 Las Vegasissa". Askartelimme kortteihin sydämiä, hopeahilettä ja koukeroita. Pakkasimme kortit kirjekuoriin, päälle ystävien, sukulaisten ja lähiperheen nimet osoitteineen ja korttikasa matkalaukkuun. Ne lähettäisimme Las Vegisista häidemme jälkeisenä päivänä.

Hääpäivän aamiainen. Tänään minusta tulee rouva.

Hääpäivänämme jännitys nousi. Pelailimme rulettia kasinoilla, söimme hyvin ja jännitimme hieman. Vihkiminen oli varattu klo 01 yöllä ja kuinka ollakaan, meinasimme myöhästyä omista häistämme. Meidät tuntevat eivät varmasti ylläty tästä laisinkaan. Siellä me kuitenkin seisoimme ajallaan vanhan puisen kappelin ulkopuolella, kahdestaan, taivas täynnä tähtiä ja mielet liikuttuneena. Oli suorastaan maagista ajatella, että kukaan ei tiennyt tästä yhtään mitään. Vain me kaksi.

Taustalla Vegasin valot.

Juuri ennen vihkimisen alkamista mies näki taivaalla tähdenlennon. Kuulostaa ehkä uskomattomalta, eihän niin käy kuin leffoissa. Tiedän, mutta niin todella kävi meidän häissämme. Ajattelimme miehen kanssa, että se oli hyvä merkki. Ei tämä avioliitto ihan pieleen voisi mennä, hihi.

Vihkimisen suoritti valtavan paksu yönmusta pastori, joka meidät nähdessään hihkaisi innoissaan "Halleluja!". Kun musiikki alkoi soida, juoksin minä alttarille niin vauhdilla, etä hyvä kun musiikista kuultiin pari ensisointua. Tälle mies naureskelee vieläkin. Mutta minulla taisi sitten olla kiire, odottihan alttarilla se rakas liehutukka, jonka omakseni halusin. 

Vihkipuhe oli lyhyen ytimekäs, hauskakin, ja se taltioitiin nauhalle. En aio valehdella tässäkään kohtaan, vaan tunnustan rehellisesti että liikutuimme kumpikin. Se oli jotenkin niin tajuttoman intiimiä, vain meidän kahden juttu, etten osaa sitä näillä latteilla sanoilla kuvailla. Niin suurta tunnetta ei sanoihin voi kahlita.  

 Vuokra-autossamme, puolisen tuntia vihkimisen jälkeen. Herra ja rouva.

Loppusuudelmien jälkeen kappeliin säntäsi valokuvaaja, joka otti meistä pöllämystyneet ja höttöisen onnellisen näköiset viralliset vihkikuvat. Tämän jälkeen nousimme vuokra-autoomme, ajoimme legendaariselle Las Vegas -kyltille ja otimme oman hääkuvamme. Sen, joka on kehyksissä kotona ja jota katselemalla palaan aina tuohon taianomaiseen yöhön.

 Just married.

Kuvan ottamisen jälkeen ajoimme Stripiä pitkin hotelliimme. Koko Las Vegas hehkui miljoonissa keinovaloissaan ikään kuin kanssamme juhlien ja olimme hävyttömän onnellisia. Jäljellä oli vielä melkein kaksi viikkoa häämatkaa ja me nyt, uskomatonta kyllä, aviossa.


Tuore rouva herkkänä hetki ennen shampanjan korkkaamista.

Hypätäänpä sitten takaisin Suomeen. Postitimme kortit ja parin päivän jälkeen puhelimet alkoivat piristä. Tempauksemme oli kaikille yllätys ja pienimuotoista haikeutta oli havaittavissa. Läheisemme kun olisivat halunneet juhlia kanssamme. Mutta ei hätää, myös tämä oli otettu huomioon! Järjestimme nimittäin kolme kuukautta vihkimisen jälkeen, keskellä synkeää marraskuuta, hääbileet.

Teemana oli tietenkin Las Vegas ja paikkana vanha tehdaskiinteistö. Juhlat alkoivat siitä kun valkokankaalle heijastettiin tallennus vihkitilaisuudestamme (tämän vuoksi se siis tallennettiin), jotta kaikki pääsivät osalliseksi vihkimisestämme. Kun loppusuudelma näkyi kankaalla, juonsi bestman meidät sisään sillä tavalla hollywood-maisesti. Juoksimme kulisseista lavalle ja bileet saaattoivat alkaa! 

 Tahdon. Niin minäkin.

Ohjelmaa oli laidasta laitaan aina vanhan ajan tanssiorkesterista sirkusartisteihin, DJ:n soittoon, puheisiin (sukuni rakastaa puheiden pitämistä), perinteiseen häävalssiin ja sadoista kuvista koostettuun esitykseen elämänhistorioistamme. Voin nimittäin vakuuttaa, että kaikenmoista noloa kuvamateriaalia (ainakin meikäläisestä) piisasi vuosien varrelta.


Tästä se lähtee, vaikke mitään parkettien partaveitsiä ollakaan.

Lähempänä kolmea vetäydimme miehen kanssa hotelli Tammeriin yöksi, onnistuimme nimittäin saamaan sieltä huoneen ennen suuren remontin alkamista. Onneksi, sillä Tammer on ehdottomasti meidän kummankin lempparihotelli täällä Tampereella, historiallinen ja kaunis. 

 Joku pitää meille koskettavaa puhetta, mies hassuttelee jo rennosti ilman takkia.

Huoneessamme oli oma sauna, parveke ja ihanasti ajan patinaa. Huoneemme nimeä en valitettavasti enää muista, joku historian suurmies se muistaakseni oli. Ja se toinenkin hääyö, no, se oli ensimmäisen lailla ihana :)

********************

Niin meistä siis tuli aviopuolisot toisillemme. Ensimmäistä hääpäiväämme juhlistimme tavoillemme uskollisena ulkomailla, New Yorkin Little Italyssa valtavan pasta-annoksen äärellä. Toinen hääpäivämme meni elämän ihmeen äärellä, Nasu oli silloin yhdeksän päivää vanha ja meidän elämämme kaikkea muuta kuin loppunut. Tänään on sitten kolmas hääpäivämme, sanovat sitä nahkahääpäiväksi. Ja sitä lähdemme viettämään nyt.

29 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Hymyilyttää, liikuttaa ja taas hymyilyttää. Onnea hääpäivään!

Anonyymi kirjoitti...

Voi että, mikä maailman ihanin teksti! Sydän ihan suli<3 Maailman parhaat vanhemmat kyllä Nasulla.

Ja nyt on pakko sanoa yks juttu, sun miehes on ihan ÄLYTTÖMÄN tutun näkönen. Jossain ollaan ihan varmasti tavattu tai sitten hän näyttää vaan joltain julkkikselta :D

-E

Kiki kirjoitti...

Ihanaa Heli! Hyvää hääpäivää teille!

Ja meillä on tänään toinen hääpäivä! Saavuimme juuri Hvitträskistä, hääjuhliemme maisemista, hääpäivän kahveilta.

Anonyymi kirjoitti...

Olipas teillä ihanan kuuloiset häät! Hauskaa hääpäivää=)
-Paula

Kati kirjoitti...

Voi, hauskaa hääpäivää!Oli kiva lukea teidän häistänne, kaikilla on niin omannäköisensä seremoniat ja kemut :) Huomenna sun pitää sitten paljastaa millainen oli tämä kolmas hääpäivä, kun teillä on ollut niin upeita kaikki aiemmat!

HannaKarmiini kirjoitti...

Onnea ja iloa hääpäiväänne!

PikkuHoo kirjoitti...

Hyvää hääpäivää ja oli mukava lukea erilaisista häistänne :)

Katja kirjoitti...

Onnea! Kuulostaa täydelliseltä!!! :) Liikuttava teksti!

Samaa ulkomaan pakoa haaveilevana kysyisin mitä kaikkia papereita piti olla, että voi mennä naimisiin Las Vegasissa..?

Nauttikaahan nahkahääpäivästänne!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan mahtavaa! Ja todella kivasti kirjoitettu, melkein piti pidätellä henkeä ja räpytellä silmiä.
Minuakin kiinnostaa, mitä papereita/todistuksia ulkomailla avioituminen vaatii?

L-E kirjoitti...

Ohhoh. Onpas hassua. Meilläkin oli tänään hääpäivä. Vuosia tuli jo seitsemän.

Onnea siis teillekin!

Salla H kirjoitti...

Ihana kertomus! Munkin piti vähän kiivaammin räpytellä ripsiä tätä lukiessa, vaikka oon töissä aamukahvikupin kanssa.

Onnea oikein paljon kolmevuotishääpäivän johdosta :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihana tarina, kyllä vaan piti minunkin silmäkulmaa pyyhkäistä lopussa. <3 Mekin valittiin hääpäiväksi tuollainen helposti muistettava pvm, 090909. :)

Eeva

Nanna kirjoitti...

Onnea oikein paljon kolmevuotishääpäivän johdosta ♥

Tunnustus löytyy blogistani! :)

maria kirjoitti...

<3 <3 <3

villahuivi kirjoitti...

Voi kun ihana kun jaoit tarinanne meidän kanssa! Mullakin tuli ihan tippa linssiin, kuulostaa niin täydelliseltä!

Jännä miten sitä etsii samankaltaisuuksia itsestään ja lukemistaan asioista, nyt minä löydän vaikka mitä yhteistä susta ja sun miehestäs ja musta ja mun miehestäni. Seukattiin pitkään ja reissattiin ennen naikkariin menemistä, ynnä muuta "samanhenkisyyttä". Teidän hääsysteemit oli kyllä muuten erilaiset kuin meidän, mutta mekin vietettiin hääyömme Tammerissa. Meidän eka hääpäivä meni hieman NYCiä arkisemmin Särkkiksessä :)

Heli kirjoitti...

Ti: Voi kiitos! Mua liikuttaa kyllä nyt nämä teidän ihanat kommenttinne!

-E: Voi ei, ei noin ihanasti voi sanoa! Jos nyt näkisit mut, olisin punainen ku keitetty rapu :) Mies on asunut lapsesta saakka Tampereella, käynyt koulunsa Linnainmaalla ja Ristinarkussa ja on töissä vaatelalalla, auttaisivatko nämä tuntomerkit paikallistamaan? Mies ei osannut nimimerkistäsi vielä tunnistaa Sinua ;)

Kiki: Siis onko meillä SAMA hääpäivä, vuoden erolla? Uskomatonta! Onnitteluhalit sinne päähän, näin tyylikkäästi päivän myöhässä ;)

Paula: Voi kiitos! Oli ne ainakin meidän näköiset, kahden tällaisen höröpää-tuuliviiri-matkustelijan, jotka tosin nyt on ainakin toistaiseksi rauhoittuneet vaihtamaan vaippoja, pesemään pottaa ja leikkimään Röllin tahtiin, hehe :)

Kati: Nyt oli vaikea lyödä laudalta nuo aiemmat hääpäivät, sen verran isoja juttuja osunut jokaiselle. Tästä hääpäivästä tuli ihanan arkinen tavisjuhla, mikä sopi meille vanhemmille oikein hienosti: meille kun oli jo juhlaa laittautua, pukeutua ja olla kaksin ;)

Karmiini: Kiitos, sitä riitti! Vaikkei maanantaina kauheasti hippailijoita terassilla näkynytkään, hehe ;)

PikkuHoo: Kiitos! Ja kiva kuulla, että siitä oli kiva lukea. Mietin tosiaan, että kiinnostaako ketään meidän hempeilyt. Mutta sitten sisukkaasti päätin, et tämä on minun päiväkirjani ja minä haluan siitä teille kertoa. Joten tosi ihana kuulla, että teistäkin oli kiva siitä lukea :)

Katja: Kyllä se itsellekin täydellistä oli. Hassua, vaikka en tosiaan kuulu niihin, jotka hääpäiväänsä pitkään suunnittelevat, siankin täydellisen hääpäivän. mikä munkki! :) Ja on kiva kirjoittaa jostain ihanasta, kun välillä tämä arki (kuten kenen hyvänsä) ei mitään yhtä juhlaa ole. Silloin on ihanaa muistella näitä elämänsä juhlahetkiä.

Tottakai saa kysyä! Kävimme maistraatista hakemassa sen esteettömyysjutskan ennen lähtöä ja varmistimme tarviiko muuta. Muistaakseni ei tarvinut, mut maistraatti tosiaan tietää. se riippuu myös maasta, jossa aikoo naimisiin. Sit ennen ku palattiin Suomeen, piti lähetellä ja leimauttaa erinäisiä dokumentteja Ameriikan päässä, jonka jälkeen ne lähetettiin meille kotiin ja sen jälkeen vietiin maistraattiin hyväksyttäviksi. Se oli sinä sit se.

Anonyymi: Voi, ihanasti sanottu! Vastasin jo tuohon aiempaan, mutta jos lisätietoa kaipaat niin voit laittaa mulle mailia, ni voin koittaa selittää tarkemmin stepein miten tuo kaikki hoitui. Melko simppeliä se sit loppupeleissä oli, mut riippunee toisaan maasta joss aaikoo avioitua, Suomella ku on eri sopimukset eri maiden kanssa.

L-E: Ei. Oo. Todellista. Mikä säkä, mikä todennäköisyys? Jo kaksi teistä jakaa saman päivän meidän kanssamme :)

Salla H: Sinäkin ihana! Nyt sitten mä räpyttelen täällä :) Iloa ja energiaa sinne töihin, oon kade sun lounas-ja kahvitunneistasi sekä tietenkin aikuisseurasta :)

Eeva: Voih! Kiitos kauniista sanoista Sinulle! Juurikin sen takia me kans haluttiin toi hääpäivä, ettei ainakaan ensimmäiseksi pääse unohtumaan, hehe.

Nanna: Kiitoksia. Ja erityisen suuri kiitos ihanasta tunnustuksestasi - täytyykin heti ottaa tuo ihanuus esiin :)

maria: :) :D :DD

villahuivi: Ihana kuulla, ettei ollut mitään liian megaällöä ja ärsyttävää, tarkoitus kun ei tosiaan ollut mitenkään isotella etä "näin ihanaa meillä". Ei todellakaan aina arjessa ole noin ihanaa, mutta tuo hääpäivä kyllä oli. Kummallakin kerralla, joskus amatöörivaimokin näemmä onnistuu ;)

Ja hei, mä teen ihan samaa! Haen (ja löydän) yhtenevyykisä seutraamieni blogien kirjoittajista. Ja kuulostaa, että meissä tosiaan on useampi yhtenevyys, kivaa! Muistatko sä muuten niitä Tammerin huoneiden nimiä? Muistelin miehelle, että meidän huone olis ollut "Kekkonen", voiko olla? Ja hei, mä ehdotin miehelle et oltais eilen nimenomaan menty Särkkään, mut ei enää kunnolla ehditty. Ja siellä on tullut useampi kesä hierottua töiden merkeissä, mut kyllä sinne on taas mentävä. Ehkä ensi hääpäivänä?

Anonyymi kirjoitti...

Joo kumma kyllä jos ei tunnistanut minua nimimerkistä! :D

Mutta taitaapi olla muuten vaan tutun näköinen mies, koska asuinpaikkojen perusteella meidän tiet ei oo kyllä voineet mitenkään kohdata. Ehkä siinä miehessäs on sitten jonkun julkkiksen näköä ;)

-E

villahuivi kirjoitti...

Heli, me oltiin Tammerissa ihan tavishuoneessa. Järkeiltiin, että koska siellä ei ihan kauheesti ehdi viettää aikaa, niin ei rässitä siihen. Piti mennä sitte häämatkalla parempaan hotelliin kakkoshääyöksi, ei tullut mentyä, eikä seuraavallakaan matkalla :) Mutta kyllä vois olla varmaan Kekkos-huone, luulis ainakin Kekkosen yöpyneen Tammerissa!

Tehän voitte viettää Särkkiksessä tulevia hääpäiviä koko perheen voimalla, jälkikasvukin kiittää! Hih!

Muuten, munkin mielestä muuten sun mies vaikutti tutun näköiseltä, varmaan vaatekaupasta. Tai tuli myös mieleen, oottekohan viettäneet villiä nuoruuttanne YO-talolla! Olette kyllä vähän meitä vanhempia, mutta tuntuu että monet "tutunnäköiset" tamperelaiset on pyörineet YOlla joskus ~vajaa 10 vuotta sitten :)

liiska kirjoitti...

vooee hanipööt, tuli sellaiset ihanat hyvänmielenhyrinät mielikuvasta kuinka nasun kanssa käytte äidin ja isin hääpäivää ja -juhlaa lävitse awww! <3 en voi sillee mittään mutta kyllä tuli tästä ihan kyynel silmään niiiisk :)

mimmu kirjoitti...

Oi oi oi, täällä oli tällainenkin postaus.

Ihana tarina, ihana idea, ihanat häät, ihana hääpari ja pisteeksi iin päälle vielä noin ihana pikkuinen. Nyyh ja niisk miten romanttista :-)

Heli kirjoitti...

-E: Ihme mies tosiaan. Annoinkin jo palautetta, että onko se nyt megaloman takia hitaalla vai vanhenemassa, ukonrähjä ;) Tosin sun julkkiskehut sai sen jopa hieman lesoksi, mies siis kiittää että joku vihdoin huomaa hänen upeat, lähes kuuluisat piirteensä :D

villahuivi: Hyvin järkeilty. Me maksettiin siitä sviitistä ainoastaan sen takia, että porukat makso :) Mies voi tosiaan olla vaatetusalan liikkeestä tuttu, mutta tositunnustus on se, että siellä YO-talolla on juurikin tullut asuttua melkoisen monta vuotta näiden viimeisten 10 vuoden (ja ylikin, hui!) aikana. Oltaiskos notkuttu samalla tiskillä tai tönitty toisiamme tanssilattialla? Tosin niinä aikoina olin lähinnä blomdi ;)

liiska: No just näin mä tän ajattelinkin! Omat porukat ku niin vähän on muistelleet häitään, hääpäiviään tai ylipäänsä muitakaan suuria juhliaan. Mä halusin Nasun kohdalla korjata tämän seikan, mikä sen ihanampaa kuin kertoa lapselleen kuinka isi ja äiti tapas, rakastu ja karkas naimisiin? :) -> No nyt mullekin tuli tippa linssiin ku kelasin pikana vuosia eteenpäin tohon tilanteeseen, sniisk!

mimmu: Täällähän tämä ;) Voi niisk mimmu miten kauniisti säkin meistä kirjotat. Tämä vastailuhan menee nyt ihan vetistelyksi mun puolelta... syytän niitä perkuleen hormoneja ja teidän kauniita sanojanne.

villahuivi kirjoitti...

ollaan kyllä ihan varmasti notkuttu samalla tanssilattialla ja tönitty toisiamme samalla tiskillä ;)

Heli kirjoitti...

villahuivi: Sehän oliskin ihan parasta! Asutko muuten vielä itse Tampereella eli onko mahdollista törmätä uudelleen jossain tiskillä tai tahmaisella tanssilattialla? ;) Tiedustelee äiti, joka on perjantaina lähdössä pitkästä aikaa tsekkaamaan niitä oluttiskejä...

villahuivi kirjoitti...

Me asutaan vielä tällä hetkellä Tampereella, mutta viikon päästä on muutto - yllätys, yllätys - Helsinkiin. Todennäköisesti tulee vielä kyllä pyörittyä Tampereellakin, kuitenkin perhettä ja paljon kavereita asuu täällä, joten ei se törmääminen ihan mahdotonta ole!
Hmm, nyt perjantaina se ei tule kyllä tapahtumaan, koska ollaan menossa mökille. Mutta kivaa irtiottoa, kannattaa tarkastaa niiden oluthanojen sisältö perinpohjaisesti ;)

Heli kirjoitti...

villahuivi: Oluthanat tarkistettu! Ja hyvää muuttoa teille!

vilppumaan erika kirjoitti...

Hei vähänkö ihanan cheesy tuo las vegas-juttu <3 terveisin tämä hassu nainen, joka lukee näitä menneitä juttuja edelleen :)

Heli kirjoitti...

vilppumaan erika: Eikös vaan? Pieni tsiiseys elämässä tekee välillä oikein kutaa ;)

vilppumaan erika kirjoitti...

Kyllä! Ja siis ihan hyvällä sanoinki, että hyvä tsiiseys, hyvä!

Heli kirjoitti...

vilppumaan erika: Nimenomaan niin kommenttisi otinkin :) Mistä tulikin mieleeni, et nyt tähän energiattomaan synkeään syksyyn tekis aikamoista poikaa joku tsiiseys...hmmm.