maanantai 21. maaliskuuta 2011

Vaatemyyntiä ja viikon amatööriäiti-vinkki

Eilen illalla sain energiapuuskan ja päätin jälleen siivota nassukan vaatekaappeja. Tällä kertaa tositarkoituksella. Aiemmilla kerroilla, esimerkiksi silloin kun järjestin pois 62-koon vaatteet, en raaskinut laittaa yhtäkään niistä myyntiin. Totesin kuitenkin itsekseni, että on a) järjetöntä b) mahdotonta c) yksinkertaisesti ahnetta pyrkiä säästämään kaikki Nasulla olleet vaatteet. Ei meillä tässä talossa nyt niin paljon säilytystilaa ole.

Niinpä sitten eilen illalla avasin kaappien ovet ja päätin karsia sieltä ensimmäisen satsin myyntiin. Ja kyllä, Huutikseenpa tietenkin. Nolottaa kertoa, mutta osaa vaatteista emme ole ehtineet pitää laisinkaan. Kuten esimerkiksi tätä päivän asua, Meandin ihanaa medaljonki mekkoa. Ja kuten kuvasta näkyy, mekko menee nyt lähinnä tunikana. Mikä sekin on aivan ihana. Myönsin kuitenkin itselleni, että on jo aika laittaa näitä ihanuuksia kiertoon seuraaville pikku taapertajille.

Ruskea-valkoinen body - Pippi
Medaljonki mekko - Me&I
 Ruskeat sukkahousut - H&M
Linssinsuojus - Päivän herkku

Nukkumaan mennessä olin saanut vaatteet valokuvattua, seuraavaksi pitäisi sitten hakata ne Huutikseen myyntiin. Muutamia vaatteita olen sinne jo laittanutkin, mutta nyt ajattelin pistää ronskisti myös noita "merkkivaatteita". 

Hassua miten tähänkin puuhaan tulee sellainen flow-tunnelma ja into: kun vaan pääsin sen aluksi päälle hyökyneen luopumisen tuskan yli, tuntuu nyt ainoastaan hyvältä laittaa näitä vaatteita pois. Saavatpa ne sitten uuden elämän jonkun toisen natiaisen päällä ja siten kierrätys jatkuu. Ja ehkäpä se nassikka jopa ehtii pitää niitä vaatteita, hehe. Mutta on tuossa ilmoitusten tekemisessä vaan aikasmoinen duuni! Kunnioitan niitä jotka myyvät siellä satoja vaatteita, hyvä kun itse saan parisenkymmentä ilmoitusta aikaiseksi.

Tänään meillä on Nasun kanssa ohjelmassa äidin muuttokuorman loppurutistus. Heti kun napero herää, lähdemme tullin kautta äidin luokse urakoimaan. Jaa miksikö tullin? No siksi, että ne meidän Lullabub Cot Rockerit saapuivat vihdoinkin, jippii! Lupaan niistä heti käyttöraportin kunhan vain saamme ne kytkettyä ja tositoimiin. 

Mähän kävin jo perjantaina siellä tullissa yrittämässä ja pääsin jopa hiplausetäisyydelle siitä paketistani. Mutta sitten multa puuttui taas jokin lippulappu ja tullitäti kääntyi kannoillaan, vei Lullabubit mukanaan nurkan taakse ja paketti jäi armotta viikonlopuksi tulliin. Argh! Tänään sitten uudella innolla & lapuilla uudestaan. 

Lopetan tänään amatööriäidin viikon vinkkivitoseen. Vauvan myssyhän on kätevä korvien suojaaja ja erityisesti näin nollakeleillä se on maan mainio toppahaalarin kanssa käytettävä hattumuoto. Karvalakit kun tuppaavat jo olemaan liian kuumia, ainakin meidän kuumapäälle. Mutta, se myssy kannattaa kuitenkin pukea oikein päin:


No mutta kukas se siellä parvekkeella huhuilee?  
Joku öttiäinen, jolla on nenä ja suu, muttei muuta.

Ai, Nasuhan se siellä! 

3 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Ihanaa kuulla että joku muukin on sortunut vaatehamstraukseen :-) Täällä sama vika. Meillä on meneillään "joka-kyläpäivä-eri-villapaita" -kuukausi, jotta ehditään käyttämään kaikkia ennenkuin kasvu ja kesä tulevat vastaan. No, jospa tästä oppii jotain...tai sitten ei.

Vaateostoksilla kun tulee edelleen käytyä, mutta itselle ei osaa nykyään ostaa mitään, poitsulle vaan. Tähän voi kyllä osittain vaikuttaa myös tämän äidin uusi vartalosiluetti :-)

Ihana mekko!

- mimmu

Nimetön kirjoitti...

Hei, missäs se linkki sinne huutiskohteisiin? ;)

Heli kirjoitti...

mimmu: Voi kuule kuomaseni, to-del-le-kin vakavaa vaatehamstrausta havaittavissa myös täällä päässä! Augh! Mut pitäähän mammalla harrastus olla :)

Anonyymi: Ai hitsit, voiskin tosiaan laittaa linkin tänne! Hyvä huomio siis :) Laitan linkin heti kun saan hakattua ne kohteet sinne, koitan tässä lähipäivinä saada aikaiseksi.