sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Lullabub Cot Rocker / asennus

Tänään oli tosi kiva uintikerta, Nasu jopa kurottautui oma-aloitteisesti uimapatjalta luoksemme. Eli siis teki komean sukelluksen istuma-asennosta, vieläpä aivan vapaaehtoisesti. Muutenkin napero potki, hihkui ja pärski siihen malliin, ettei ole epäselvää etteikö sunnuntaiaamujemme tuskaheräämiset ole sen arvoisia. Todella koomassa tänäänkin nimittäin hallille raahauduttiin, unohdin jopa sen itse ompelemani muovifrotee-hirvityksenkin kotiin ja sen seurauksena turvakaukaloa onkin sitten kuivateltu loppupäivä.

Kuten ennenkin, uinnin jälkeen päälle puettiin pehmoista haalaria iloisissa väreissä. Nasulla oli touhu päällä vielä pitkään kotonakin ja nassikasta oli mahdotonta saada poseerauskuvaa selällään. Sen sijaan sain taltioitua yhden Nasun meganopeista käännöksistä.  






Vai että poseerauskuvaa halajat? Nyt meitsi kääntyy, tat-ta-daa! Can't touch this!


 Tosta noin heittäen mennään. Ehditkös mutsi edes räpäyttää silmiäsi?
 
 
Leppishaalari- Duns
Punaiset jarrusukat - Finnwear, kaupanpäällisiä Huutiksesta 

Jotkut teistä varmaan muistavatkin, kuinka olen jo aiemmin maininnut tuon hauskan australialaisen keksinnön, Lullabub Cot Rockerin? Kehdonjalat, jotka hytkyttävät pinnasänkyä eri rytmein. Lukijan vinkistä kiinnostuin vempeleestä ja aikani googletettuani karu totuus selvisi: Suomesta sitä ei taida saada mistään. Ei niin mistään. Ruotsissa sitä sen sijaan oli, Barnens Husissa, mistä asiasta vinkannut lukijammekin oli omansa ostanut. Mutta mutta, vaikka tämä ystävällinen ja ihana lukijamme olisi jopa postittanut Nasulle sellaisen, loppui se sitä ennen jo Barnens Husistakin. Plääh!

Mutta ei hätää, keksijän sivuilla Lullabubia myytiin ilman postikuluja, joten ei muuta kuin tilaamaan sieltä. Olihan sitä nyt selvitettävä onko niissä netin lukuisissa ylistävissä käyttäjäkokemuksissa perää vai ei. Me tosin olisimme tarvineet tämän ennemminkin silloin, kun nasukka oli pieni vauva ja hytkyttelimme häntä uneen milloin kantokopassa, milloin kehdossa. Mutta voi tälle yhä nytkin olla käyttöä, varmasti ainakin silloin kun yösyötöistä aletaan luopua.

Sain Lullabubini vihdoin tullista viime maanantaina ja vasta tänään saatiin aikaiseksi jalkojen kiinnitys, saamattomia kun olemme. Kiinnitys vaati reikien poraamista pinnasängyn jalkoihin ja meillä kun ei kunnon poraa edes ole, piti eilen käydä lainaamassa sellainen mummolasta. Mutta tänään sitten alettiin sanoista tekoihin.

Siinä se nyt on, Australian ihmevekotin.

 Kaikenmoista.

Onneksi Brion pinnasängyn jalat ovat sen verran pehmoista puuta, ettei poraamisessa mennyt hermot minulta, ei mieheltä. Usein niin käy, sillä emme todellakaan ole mitään remonttireiskoja. Muistan kerrankin, kun yritimme nakuttaa sähköjohtoja niillä pienillä napsuilla jalkalistoihin kiinni. Viidessä minuutissa kaunis lautalattiamme oli peruuttamattomasti lommoilla, kumpikin kiroili sylki vaan suusta roiskuen ja johdot irvistelivät edelleen pitkinä maata pitkin valuvina matoina. Tämän takia meidän huushollin kaikki sähköjohdot onkin nykyään liimataustaisilla johtokouruilla kiinni jalkalistoissa. Ja siinä pysyvät.

Takaisin asiaan. Eli ne Lullabubin jalat, ne saatiin kerrankin paikoilleen ilman virheporauksia, tapaturmia ja ärräpäitä. Kaiken kruunuksi Nasun sänkykin mahtui edelleen paikoilleen parisängyn ja seinän väliin.

Siinä ne nyt on. Valmiina värisemään.

Meidän ohella myös Riki oli kiinnostuneesti mukana vempeleen kokoamisessa. Koko perheen voimin siis askaroitiin Nasun uuden härpäkkeen kimpussa - tosin karvahanurista ja natiaisesta ei liiemmin ollut apua.


Venatkaa hei, meitsi tsekkaa noista ohjeista miten se kootaan.  

Lullabubin jalat oli helppo kiinnittää pinnasänkyyn, piti vain porata kiinnitystulppien kokoiset reiät keskelle pinnasängyn jalkoja. Kiinnitystulpat nostavat jalat sellaisten liikkuvien osien keskelle, mikä mahdollistaa sängyn värisemisen. Sänky ikään kuin kelluu liikkuvien alustojen päällä. Se mikä tässä mekanismissa on erityisen hyvää on, että tämä ansiosta myös Nasu voi omalla liikehdinnällään itse hetkuttaa sänkyään. 

Lullabubin kontrollointi tapahtuu kaukosäätimen (hihi) avulla. Eli senkun vaan laiskasti röhnöttää sängyssään, painelee kaukosäätimen nappeja ja antaa masiinan tehdä työn. Vempeleessä on neljä eri värinämoodia: auto, vene, äidin sydämensyke ja masussa olo. Käyttö osoittanee mikä meidän naspandeerokseen uppoaa parhaiten.

Tämä siis Lullabubista tältä erää. Jatketaanpa itse käytöstä ja masiinan tarpeellisuudesta sitten seuraavassa osassa kun ollaan ensin päästy käyttämään tätä. Silloin sitten luvassa viiltävän tarkkaa käyttäjäanalyysia - tai sitten ei. Omien taitojen rajoissahan täällä kirjotellaan, hehe. 

Ei kommentteja: