maanantai 25. heinäkuuta 2011

Sleeping Beauty

Kuten eilen kirjoitinkin, muutoksia naperon arjessa on tapahtunut näinkin lyhyessä ajassa kuin mitä tämä kirjoituspaussimme oli. Hassua miten pitää oikein eritellä mieltään tajutakseen, mitkä seikat ovat teille uusia ja missä järjestyksessä oikein niitä alkaisin availemaan. No, aloitetaanpa vyyhdin purkaminen vaikka siitä suurimmasta langanpäästä, nimittäin yöunista. Niistä paljon puhutuista kauneusunista, joiden puute lyö naisen kun naisen maihin kun tarpeeksi kiusataan. 

Taustatietona todettakoon, että meillähän Nasu on aina ollut hyvä nukkuja, päikkäreitä on mennyt jo pienestä pitäen tuntisotalla putkeen ja yötkin ovat olleet ehjiä. Kyllä on amatööriäidin kelvannut touhuta ja tohista. Mutta mutta, eipä lasten kanssa näköjään kannattaisi pikaisesti nuolaista, sillä takuuvarmasti homma vielä tipahtaa.

Nimittäin. Meillä napero otti hirmuisen kehitysspurtin ja sen seurauksena alkoivat öiset riehunnat, suoranaiset jumppatuokiot. Tuli kerralla kasa hampaita, ipana oppi ryömimään, istumaan, seisomaan, konttamaan ja kävelemään sellaisessa tahdissa, että silmissä vilisi. Hyvästi vaan hyvät yöunet ja hienosti nukkuva kersa, tervetuloa infernaalinen väsymys ja ketutus. Niinpä meikäläisen kohdalla ei enää hetkeen ole voinut puhua kauneusunista, kyllä kyseessä on ollut ennemminkin sellainen ihmisjärkeä ylläpitävä elintärkeä levontarve. Jokamiehenoikeus, sanoisin.

Muistelen psykologian opinnoistani, että yhtäjaksoinen valvominen voi viedä ihmisen psykoosiin. Älkää nyt hyvät ihmiset suotta pelästykö, psykoosista en tiedä vielä(kään) mitään, mutta itse sain kyllä kehitettyä itselleni sellaisen unettomuuden, että vaikka nassikka jo viime viikkoina onkin nukkunut ihan kelvosti yönsä (omassa huoneessaan, I might add), olen minä maannut sängyssä tönkkösuolattuna muikkuna ja valvonut pitkälle aamuun. Tunnustellut, kuinka pussit silmien alla kaikessa rauhassa yön pimeydessä venyvät kohti napaa ja rumana nauranut kohti kattoa koko idioottikonseptille "kauneusunet".   

Eli tulikohan jo selväksi? Olin hieman väsynyt ennen lomareissuamme. Olin jo perua koko reissun, mutta mies suoraan sanottuna pakotti minut sukunsa mökille Kuopion tuolle puolen. Ihanalle mökille, jossa apuun riensi enkelin kaapuun verhoutunut mummi - siltä se minusta ainakin tuntui. Sillä kun astuin autosta neljän tunnin ajomatkan jälkeen ja anoppi totesi ensitöikseen nassikan nyt nukkuvan heidän kanssaan, teki mieleni rutistaa hänet hengiltä liikutuksenkyyneliini tukehtuen. Pelastus! Tältäkö se tuntuu?


Mummi ja Nasu, tekstiilikaksoset tuvan hämärässä.
Mä otin hei tän jo lakanaksi mukaan, mennäänkö mummi jo nukkumaan?

Ja katso! Nassikka on siitä alkaen nukkunut yönsä heräämättä. Ihme! Tältäkö se tuntuu? Siinä meinaan ratkesi kerralla lievästi sanottuna muutama asia, nätisti niputettuna:
  • Nasu oppi nukkumaan reissua varten hommatussa matkasängyssään kertaheitolla, puhumattakaan  vieraissa paikoissa nukkumisesta
  • Nasu oppi olemaan yökylässä, mummin ja ukin luona
  • Nasu lopetti yösyömisensä
  • Nasu oppi nukkumaan koko yön putkeen, kertaakaan heräämättä
  • Nasu nukkuu nykyään yksin omassa huoneessaan, porukat kaksin omassa sängyssään
  • Ja ennen kaikkea: äitikin nukkuu nyt yönsä, heräämättä. Hyvästi ankea unettomuus, en tule kaipaamaan sinua millään tavoin! En minä, eivätkä silmäpussini.
Tuo öiden yhtäjaksoinen nukkuminen heräämättä on naperon yösyömisen takia ollut tietenkin mahdotonta tähän saakka enkä sitä ollut ennen tätä itseaiheutettua unettomuuttani niin kaivannutkaan. Nassikan syöttäminen meni yöllä siinä sivussa: heräsin, työnsin tissin suuhun ja nukahdin. 

Mutta ipanan kasvaessa parisänkymme nukkutila alkoi vähenemään ja lopulta yhden meistä oli siirryttävä pysyvästi omaan sänkyynsä, ehkäpä jopa omaan huoneeseensa. Ja kyllä se tuntui haluavan sinne jo itsekin. 

No, eihän siinä muuten mitään, mutta nyt yösyöttämisestä muodostuikin sitten varsinainen yöjuoksu. Oli noustava ylös omasta sängystä, siirrettävä ruhonsa asunnon toiseen päähän, nostettava ipana syliin, löydettävä edes jonkinlainen inhimillinen asento huoneen ainoasta muovituolista, pysyttävä hereillä imetyksen ajan (siinä kovassa muovituolissa), siirrettävä napero takaisin sänkyynsä ja sitten vielä palautettava inhottavasti jo heräämässä oleva oma kroppansa takaisin omaan sänkyyn. 

Ehei, olen aivan liian laiska moiseen. Niinpä yösyöttöjen lopettaminen tuli ikään kuin luonnostaan aiheelliseksi Nasun muutettua omaan huoneeseensa. Sillä kyllä, moinen yöllinen laiskuus on minulle erittäin luonnollista.


 Meitsi ainakin jaksaa jumpata, aamusta iltaan, miksei yölläkin. 
Katso nyt mutsi, tekis hyvää sullekin!

Mutta kyllä nyt tosiaan kelpaa. Laskeskelin tässä, että en ole raskaaksi tulemisen jälkeen nukkunut ehjää yötä, kiitos raskausajan pissahätien. Eli kun asiasta häkeltyneenä tätä oikein räknäsin, niin yli puoleentoista vuoteen en ole yötäni heräämättä nukkunut. 

Mutta nyt stop, en aio tehdä tästä mitään sankaritarinaa, sillä asia ei ole niin kamala kuin miltä se voi kuulostaa. En ole juuri kärsinyt asiasta ennen viime viikkoja eli ei, se ei ole niin pahaa kuin miltä se voi asian kokemattomasta kuulostaa. Joten rakkaat raskaana olevat ystäväni, ei sitä heräilyä kannata liikaa ennalta pelätä.

Päivän asu alkoi rakentua, kun alle puettiin Småfolkin ihana tipubody.

Päälle Moonkidsin lutuiset haalarit ja se on siinä!

Loppuun vielä alevinkki: Lasten Taikamaassa on alen loppuhetket käsillä ja monien laatumerkkien jäljellä olevista viimeisistä vaattekoista on jopa -40%. Jos säkä käy, koko on oikea ja saa merkkituotteen tosi edullisesti. Otanpa esimerkin. Nasulle Huutiksesta löytämääni mahtavan keltaista Metsolan lierihattua (ovh 25€) on nyt jäljellä yksi kappale, koko 46/48 (eli se sama mikä meillä on), hintaan 15€. Ei enää niin paha :)

6 kommenttia:

L-E kirjoitti...

Kiitoksia halirutistuksesta teille molemmille, olin todella sen tarpeessa. Vaikka tänään ei ole satanut enää ollenkaan niin paljon kuin eilen, silmistäni.

Kiitos omalle naperolle niin olen jopa nauranut tänään, ei yksinkertaisesti voi olla pysyvästi surullinen kun yksi pieni ilahtuu aina näkemisestäni.

Ja kun äiti kävi vähäisestä unesta tänään vähän hitaalla niin nassikka löysi eteisen ja järjesti kengät oman mielensä mukaan plus sääti mun sandaalit niin ettei niitä enää saanut jalkaan (melkoisen taitavaa, eikö).

Mutta onnea vaan teille yöunista! Meidänkin olisi varmaan aika luopua yösyötöistä ja muuttaa pikkuinen omaan huoneeseensa... Ai niin mutta hetkinen.... mihin omaan huoneeseen. Tarvii varmaan etsiä uusi koti tämän väliaikaisen ratkaisun tilalle (meillä yleensä nuo väliaikaiset ratkaisut ovat osoittautuneet hieman liian pysyviksi että katsotaan nyt :D).

Kiitoksia nettimaailman vertaistuesta, aion roikkua täällä vastakin ;).

Kati kirjoitti...

Haa, veit jalat suustani. Ihan sama fiilis valvomisten kanssa. Meillä jo välillä ehjempiä öitä, mutta here we go again. Mun unet häiriintyi pysyvästi 8 vuotta sitten esikoisen syntyessä, ja vaikka viimeyökin mentiin parin tunnin nukkumisella niin täällähän surffaan. Ei käsitä..Lisäksi haluan onnitella mahtavasta mummista!!Olen aidon ja rehellisen kade. Meillä ei valitettavasti isovanhemmat osallistu arkeen ja lastenhoitoon.

Vadelmia kirjoitti...

Nasun spurtti oli kyllä melkoinen. Muistan hienoja kuvia, joissa Nasun liikkumistapa oli kieriminen. Muistaakseni meillä silloin kontattiin. Nyt yhtäkkiä on kuvia, joissa Nasu kävelee sateessa. Näyttää edelleen konttaavan lapsen äidin silmiin aika oudolta. Meillä on vielä lähes hampaaton vauvahiuksinen konttaava vauveli (joskin kumma kyllä puhuva) ja teillä iso neiti. :)

hippa kirjoitti...

Hienoa Nasu ja onnea vanhemmat! Uni taitaa olla se juttu, mikä lapsiperheitä eniten puhuttaa. Ja syystä! Meillä neiti 8 kk harjoittelee konttaamista nyt päivin ja öin, ja äiti on vähän väsynyt juu... Tuttavaperheen muksu treenasi kaikkea mahdollista yöt läpeensä 3 kk ajan, huh! Nyt rauha on onneksi palannut taloon.

Mutta mua kiinnostaa, et mitä ne mummut sitten tekee, että nassikat oppivat nukkumaan?! Onko ne sitten vuorostaan ihan raatoja aamuisin vai kuinka?

Se teidän keltainen lätsä on kyllä magee! Tekisi mieli tilata, mutta epäilen, et mahtuisko enää ensi kesänä. Ehkä ei.

mimmu kirjoitti...

Hienoa miten teillä on menty eteenpäin uniasioiden kanssa. Mulla on aina ollut ihan kohtuulliset unenlahjat, joten en ole osannut arvostaa unta siten kuin nyt :-) Meillä poitsu on ollut melko hyvä nukkuja ihan pienestä asti, joten mitään mielettömiä valvomisia ei ole onneksi ollut. Mutta aina silloin tällöin tuntuu tulevan se joku "vaihe" (niitä varmaan riittää teini-ikään asti), jolloin herätään itkien muutaman kerran yössä ja siinä vähitellen kertyy univelkaa koko porukalle ja aika zombie sitä kyllä on jo muutaman valvotun yön jälkeen. Mun sympatiat on kyllä niin niiden lapsiperheiden puolella, jotka oikeesti ovat joutuneet taistelemaan näiden uniongelmien kanssa.

Niin ja sitten kun napero ei valvota niin äiti on tietysti niin pöljä että kukkuu täällä koneella yöllä kun pitäisi nukkua. Siispä hyv'yötä vaan :-)

Heli kirjoitti...

L-E: Hienoa, että halirutistuksemme tuli voimansa säilyttäen perille halki bittiavaruuden! Niinhän se on, että omat naperot ovat tämän elämän suola ja sokuri! Puhumattakaan ihanasta ja usein niiiiiin tarpeellisesta vertaistuesta :)

Mdeillä tosiaan oma huone ja yösyötöstä luopuminen auttoivat, mutta oli niistä jo aikakin luopua. Nasukin vaikutti kypsältä luopumiseen, sen tahidssahan mä olen nämä hommat halunnut tehdä.

Kati: Hyvä, jalat on välillä hyvä ottaa raikkaasen ilmaan hengittämään :) Nämä on tosiaan näitä vaiheita, nyt nautitaan tästä. kpohtahan se 1-vee rokotuspläjäys sit viimeistään pilaa kaiken ihanuuden...

Mummi on kyllä ehkä maailman ihanin ja tiedän olevani megaonnekas anoppini kanssa. En missään nimessä ota häntä itsestäänselvyytenä ikinä, omakin äiti on usein arjessa niin valitettavan kiireinen :(

Vadelmia: Joo, se oli ihan älytön. Olisin toivonut jotain ihan muuta, mutta sen sain :) Näyttää tuo kävely kuule mustakin oudolta, saas nähdä totunko ennen murrosikää, mutta mikä siinä on parasta on se, että mekotpa näyttää nassikan päällä nyt ihanilta! :D Hassua miten onkaan niin samanikäiset kehittyneet eri lailla: teillä on jo Liljalla ihania juttuja & oivalluksia, meillä taas "puhe" on lähinnä tiukkoja äänteitä vaan (niitä tosin tulee senkin edestä), mutta legoja onkin sit kahdeksan. Ja lisää tulee parasta aikaa. Mut teidän neidin mitat on paljon hienommat, me kauhulla odotellaan 1-vee neuvolaa...

hippa: Kyllä, uni kiinnostaa nyt ensimmäistä kertaa elämässä. Aiemmin ei ole paljoa hetkauttanut, vaikka esim. festarireissuilla onkin vedetty kunnon maratonivalvomisia. Nyt haikeudella moista muistellaan. nasu kans on treenannut öisin nyt parin kuukauden ajan, joten samaistun vahvasti tuttavaperheeseenne. Hirvittää jo, miten tuo tämän iltainen kävely sitten menekään uniin.... APUA!

Metsolan keltainen lätsä on sairaan hyvä ja sen verran väljä (ainakin Nasulle) et oon melko varma et menee vielä ens kesänä. Ellei nassikka kehitä äkillistä aivojen kasvua tai vesipäätä.

mimmu: Mä oon kans tullut kuuluisaksi kaveripiirissäni unenlahjoistani ja siksi järkytyinkin perinpohjaisesti itsestäni, kun tuon unettomuuden itselleni kehitin. Unettomuuden lissäki meinasi siis tulla identiteettikriisikin, hehe.