tiistai 4. lokakuuta 2011

Nasu arkijäynäilee

Tänään sitten tesmittiin noita ihan itte värjättyjä Metsolan haalareita, niitä jotka paremmin ruskeina tunnetaan. Meillähän ne on nyt sen innokkaan värinpoiston seurauksena oranssit. Mutta hei, olis niitä ankeampiakin värejä maailmassa kun oranssi, joten ei muuta kuin päälle vaan ja tuntumaa ottamaan.

Vihdoinkin kukka jota saa nyppiä!

Tsiigaa mutsi, ihan ku näissä mun pöksyissä.
********
Kukkahaalari - Metsolan ruskea Daisy, ihan itse värinpoistettu
Ruskea froteebody - Metsola

Ajattelin tänään kertoa hieman nasukan päiväpuuhista, niistä pikkujäynöistä ja kepposista joita täällä päivästä toiseen äidin kiusaksi harrastetaan. 

Ensiksikin tämä natiaisen kuvaaminen. Nyt tuo ipana on ihan selkeästi jo havahtunut siihen, että sitä todella kuvataan. Siis että mitä se tarkoittaa; kiinnostavaa mustaa laatikkoa vielä kiinnostavammalla linssinsuojuksella. Ja kun tuon äärimmilleen viritetyn mielenkiinnon yhdistää toiseen pinnalla olevaan asiaan eli purkkien vimmaiseen kansittamiseen, saadaan tulokseksi lähes mahdoton kuvattava.


Rauh! Muahan et mutsi kuvaa. Mä sut kansitan.


Hähä, sainpas tän! Ja nyt se vaan paikoilleen, tai-dat-tai...

Toinen, ilmeisesti ihan vakio lapsiperheiden hittituote, on tuo astianpesukone. Se jaksaa kiinnostaa, päivästä toiseen. Ja erityisesti tietenkin se pikkulusikoiden, haarukoiden ja veitsien astia, jonka sisältö on ihan pakko levitellä ympäri asuntoa heti, kun se vaan pikkunakkien varmaan otteeseen saadaan. Ja se otehan ei ole haasteen eikä minkään takana.


Ensin koneen ovi auki, sitten laskutason kautta haarukoita levittelemään.
Eikä tartte auttaa, ei.

Jääkaapin ja pakastimen oviin kiinnitetyt magneetit ovat nekin saaneet kyytiä jo kuukausien ajan. Ensiksi niitä vain syödä lussuteltiin, nykyään tihutyöt ovat edenneet jo sille asteelle, että magneetteja löytyy kodistamme mitä uskomattomimmista paikoista. Nimimerkki rintsikoistaan yhden valkoisen esiin kaivanut.


Naps, naps vaan! Ja meitsi poimii aarteet talteen. 
Mihinkähän näitä tänään piilottelis, hmmm...?

Aivan oma lukunsa ovat kaikki kaapit, ovet ja laatikot. Sen vessanpytyn kannen rummutuksen lisäksi Nasu arvostaa todella korkealle kuivaruokakaapin (pastat, jauhot, säilykkeet jne) ja DVD-kaapin tyhjentämistä. Tai no, kaappien räjäyttäminen olisi ehkä oikeampi sana. Yhtenä päivänä nassikka käveli minua vastaan täysin tyytyväisenä kokonaista valkosipulia rouskutellen. Hienosti upposi, kuorineen päivineen. Oli näemmä käynyt hieman evästä hakemassa.

No, kuten aiemmin kirjoitinkin, haettiin niitä Ikean oviensulkijoita. Jos vaikka toimisivat niitä megasupersurkeita kulmasuojia paremmin. Toistaiseksi ovat pitäneet Nasun vaatekaapit siistinä, mutta noita muita kaappeja ollaan tähän asti koitettu sulkea pelkällä maalarinteipillä.

Mutta katso, tuo natiainenhan on oppinut avaamaan nuo meidän huolella liimaamat salpamme. Niin se kävelee tyynen rauhallisesti teipin luo, äheltää hetken ja kas! Johan taas aukeaa se suljettukin kaappi (lue: kielletty). Täällä selkeästi kasvaa ja kypsyy seuraavan sukupolven Houdini.


Voi ei, säälittävää. Taasko ne porukat yrittää jotain ankeaa teippikikkaa.
Kas näin, ongelma ratkaistu!

Edellä mainittujen peruskaappien lisäksi on olemassa yksi erittäin sähköjohtoinen kaappi, johon Nasulle ei pitäisi olla mitään asiaa. Puhun nyt miehen toisesta vauvasta, parimetrisestä peliautomaatista, joka nököttää olohuoneen nurkassamme. Onneksi kaapista on nyt sähköt kytketty pois, mutta ei tuo johtojen sekoittelu nyt varmaankaan kauhean hyvää itse pelille tee.


Mitähän, jos työntäisin tämän kortin nyt tänne...
Jaa mitä mutsi? Tää on vaan tällainen muovikortti, älä hätäile.

Sitten välillä mennään äitiä pakoon. Varsinkin jos tiedossa on jotain ikävää. Jaa mikä sitten on ikävää? No, sehän vaihtelee mystisesti päivästä toiseen. Välillä ikävää on päälle pukeminen, välillä pelkkä vaipan laitto. Välillä risoo syöminen ja välillä, huoh, pelkkä äidin naamataulu.

Mä oonki täällä peilipöydän sisässä sua paossa, hihi.

Catch me if you can!

Ai et mahdu vai? Mä taas mahdun hienosti, jopa venyttelen. Tsiigaappas.

7 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Haa, kovin tutulta kuulostaa. Mahtis toi vika kuva!Joko sait kameraan sovelluksen?Mä unohdan aina klikata tässä kommenttiboksin alla sitä seuraa tekstejä-täppää enkä muista aina lukea kaikkia vastauksia..

elinarsku. kirjoitti...

hih! meillä maisteltiin yks päivä kauppareissun jälkeen banaania kuorineen. Ässä "auttaa vähän" (ommien sanojensa mukaan) ja antaa kauppakassista tavaroita, jotta äiti tai isi voi laittaa ne kaappiin. no, minä siinä istuin sitten vielä eteisen lattialla, kun en jaksanut nousta/päässyt ylös lattialta. Ässä tulee mun eteen seisoon ja sanoo "nam, hyvää!". kysyin että mitä isi oikein anto sulle ja isi vastaa keittiöstä ettei mitään. minä sitten kaivamaan neidin suusta sitä "ei mitään". sieltä tosiaan löytyi sitten banaanin kuorta palanen. ei ollu ylettäny nappaamaan ees ite banaania mukaan, mutta "nam, hyvää" oli. :D

Nimetön kirjoitti...

Ihana pieni termiitti! Ja musta on haalarit on paremmat oransseina kuin ruskeina! :) Nasulla on tosi paljon samanlaisia ilmeitä kuin tuolla meidän poitsulla ja eleetkin on samoja, meidän poikanen ei vaan vielä pääse äitiä karkuun. :D Yritys on kyllä kova, mutta toistaiseksi konttausasennossa huojuminen ei ole tuottanut toivottua tulosta. Toki kaikkea vastaan pitää protestoida äänekkäästi kun ei karkuunkaan pääse. :P

Eeva

liiska kirjoitti...

viimeiset kuvat on niin ihania, tuli hymy huulille tännekin yrmylään missä suupielet on roikkunut alaspäin koko illan <3

Maria kirjoitti...

Ihania kuvia nuo viimeiset! :)

Tutulta kuulostaa. Meillä kanssa tehdään ihan kaikkea mitä vaan kuvitella saattaa. Ja pienempi alkaa pikkuhiljaa seuraamaan perästä... Mulla on kohta kaksi tuholaista :) Ja vielä päälle tuon isomman uhma-ikä :D

Heli kirjoitti...

Kati: No en saanut vieläkään aikaiseksi hommata sitä applikaatiota. Saamaton on näemmä saamaton ;)

elinarsku.: Yök! Banaania ei muuten ole tullut kuorineen vielä maisteltuakaan enkä ikinä taida. Sen on pakko olla karmeaa, jopa karmeampaa kuin tuo Nasun valkosipuligurmee :) Eli ehdotonta vauvakirjamatskua!

Eeva: Voi hitsit, olispas kiva nähdä joskus teidän samisilmeilyä! Ja mä tykkään noista haalareista kans niin paljon enemmän tollasina, pitäisköhän vinkata Metsolan tuotekehittelyyn... :)

liiska: Voi ku ihana kuulla, tiedän tunteen. Piristystä ollaan viime päivinä kaivattu täälläkin päässä, ehkä siksi Nasukin on noissa ilmeissä nyt kunnostautunut :) Ilo olla avuksi!

Maria: Ai että, teillä on tosiaan vielä se ihana uhmaikä... HUI! Sitä kauhulla odotellessa.

Kiki kirjoitti...

Hehe, mainio Nasu! Ja kylläpä kuulosti tutulta nuo Nasun toimet - ihan samoja asioita puuhataan täällä meilläkin:)