lauantai 30. huhtikuuta 2011

Shampoodle

Palasin vielä nopeasti kertomaan päivän asusta, jottei perusasiat vallan unohtuisi. Tätä asua olen etsinyt Huutiksesta jo hyvän aikaa, mutta en ole kunnolliseen yksilöön törmännyt. Ennen kuin hetki sitten. Kysessä on ruotsalaista designia oleva nerokas Shampoodle-asu, joka kasvaa kantajansa mukana ällityttävänkin pitkään. Nerokkuus piilee hauskan näköisissä resoreissa. 

Jotkut saattavat muistaakin nämä Marakattimarssin keltaiset pöksyt, jotka aikoinaan huusin Shampoodlen kaipuussani. No, nyt on sitten itse asukin, eikä maksanut kuin 10€ (ovh on yli 50€).


Myllymuksujen versio ja ehta Shampoodle.

Alun perin olin ajatellut, että värjäisin asun saman väriseksi kuin tuossa Shampoodlen mainoskuvassa. Kirkkaan sininen kun miellyttää silmää. Mutta kun asu saapui huomasin, että sitä on käytetty todella vähän (oli itse asiassa vielä laputkin tallella) ja väri on priimakuntoinen. Värin nimittäin kuuluukin olla tuollainen retromainen, hieman kuluneen näköinen. Ja yllättäin asun violetti miellyttikin silmääni, ehkäpä en värjääkään näitä.

 Kyllä, äiti antaa minun leikkiä saksilla. 
Tosin niissä on suojus päällä, mutta kuitenkin.

 
Resoreita olisi tarjolla kaksi kertaa meikäläisen säären mitta.
Eli kasvuvaraa on.

Asu myydään hauskassa pussissa, josta en nyt huomannut ottaa kuvaa. Se on joka tapauksessa asun värinen ja puuvillainen pussukka, jossa on kätevä kuljettaa vaikkapa Nasun ruokia mummulaan matkatessa. Lisäksi asuun kuuluu toki huppari, joka kuvattiin tällä kertaa coolisti viereen aseteltuna.

Uskokaa tai älkää, mutta tuo saksien asuun mätsäävä väri ei ole laskelmoitua.
Se oli vaan se esine, joka Nasulle jäi hoitopöydältä käteen. 


Violetti pallobody - Nanoou
Verkka-asu reteillä resoreilla - Shampoodle
Barbapapa sukat - Lahja ystäviltä

2 kommenttia:

S kirjoitti...

Tosi hyvän värinen puku, vaikka sininekin olis magee. Voithan värjätä sitten kun kyllästyt. Puku on pitkäikäinen.

Heli kirjoitti...

jarna: No älä muuta sano, oon itekin lämmennyt tolle värille yllättävän paljon. Ja totta turiset, että ehtiihän sitä värjätä vaikka myöhemminkin - ei kaikkea tarvitse aina tehdä heti ;)