tiistai 19. huhtikuuta 2011

Amatööriäidin itsetuntonotkahdus

Ehtoota ystävät, hieman kallistuvat nyt nämä kirjoittelemiset myöhäisillan puolelle, kun päivisin on viime aikoina ollut erinäistä hoppua. Tänäänkin olin kyllä vakaasti aikonut kirjoittaa Nasun päikkärien aikaan ennen illan menoja, mutta sitten saimme uuden ystävän yllätysvieraisille pienen kuukauden ikäisen vauvelinsa kanssa ja kaikki hyvät aikeeni päiväkirjoittamisesta jäivät. Mutta olipahan vaan ihanaa tutustua ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä aina valuvista tisseistä retrovaatteisiin. Samalla tietenkin lounasta syöden, hihi.

Mikä ihana pikku hyttynen hän olikaan, vauveli siis! Tuntuu huikealta ajatella, että Nasukin on joskus ollut niin pieni. Ei sillä että se mikään jättiläinen vieläkään on, mutta kuitenkin. Kannattelee itse päätään, ryömii ja istuu. Aika lailla enemmän kuin mitä pieni kuukauden lapsi. En kunnolla muista sitä aikaa ja toisaalta muistan hyvinkin. Hassu tunne.

Aamulla päälle valittiin vankikarkurin asu, Barbapapoilla höystettynä. 

Hei äiti, sulta jäi tähän maahan jotain lojumaan.

 No ota nyt se kuva sitten.

Kuka täällä sukkia enää käyttää, nythän on KEVÄT!

Kas näin, mihin sä haluut tän?
**********
Raidallinen body ja housut - Lindex
Barbapapa sukat - lahja ystäviltä

Seuraa amatööriäidin tunnustus. Olen ollut viime viikot jotenkin lamaantunut ja epävarma itsestäni noiden Nasun ruokien, tarkemmin sanotuna liharuokien, suhteen. Jotenkin tuli yhtäkkiä sellainen tunne, etten osaa tehdä niitä. Kasvispöperöiden tekeminen, se multa sujuu, mutta noita lihapöperöitä en vain ole alkukokeilujen jälkeen saanut tehtyä. Mitä sinne laitetaan, kuinka maustetaan? Mitä saa antaa, mitä ei? 

Eikä tilannetta auttanut laisinkaan viime neuvolakäyntimme, jonka aikana tajusin ruokkineeni napero-raukkaa 4-5 kuukautisen valmisruoilla, kun toinen on kuitenkin täyttänyt kahdeksan kuukautta ja kaupassa olisi jo ihan omat ruoat sen ikäiselle. Tunsin itseni hölmöksi, vähän yksinkertaiseksikin. Miten en ollut tajunnut, että kasvanuthan tuo napero on? Ei sitä nyt samoilla pöperöillä kouluikään voi ruokkia. 

Lisäksi kaipasin omaa neuvolantätiämme Maijua, joka lähti pysyvästi AVA-klinikalle töihin. Kaipasin kuin hullu puuroa. Olisin halunnut puhua Maijun kanssa, puntaroida asioita, saada tukea ja ymmärrystä, mutten halunnut tehdä sitä uppo-oudon neuvolantädin kanssa. Tädin, jota lähinnä kiinnosti vain Nasun pituus ja paino ja heti niiden mitttaamisen jälkeen se, kuinka nopeasti hän saa meidät ulos huoneestaan.

Niinpä siis ajauduin kaupan valmisruokien pariin. Ja mikäs siinä, ihan hyviä vaihtoehtojahan ne ovat. Annoin lounaan niiden muodossa ja päivällisen omina vihannespöperöinäni, kunnes äkisti pari päivää sitten Nasu rupesi yhtäkkiä nyrpistelemään valmispöperöille. Otin lusikan käteeni ja maistoin itsekin. Hyi hitto! En kuuna päivänä söisi itsekään sitä lihapataa, mitä siinä hymyssä suin Nasulle tarjoilin. Ihmekös tuo ettei enää maittanut, nassikka varmaan päätti, että nyt saa toistaiseksi riittää nämä mauttomat valmismössöt. 

Mitä tehdä? Tuntui vaan koko ajan, etten osaa tehdä itse. Ohjeita on, tietoa saatavilla ja silti vaan oli lähtökohtaisesti sellainen olo ettei siitä mitään tule. Tämä on varsin outo tunnetila minulle, joka normaalisti uskon ehkä liiankin optimistisesti omiin kykyihini hanskata uusia asioita. Soitin siskolleni. Varttitunnin hartaan uskonvalamisen jälkeen ryhdistäydyin, päätin palautua omaksi itsekseni ja kokeilla. Kääriä hihat ja alkaa nussutuksen sijasta hommiin. Eli ei muuta kuin lohiostoksille. Ja katsokaas mitä sain tänään aikaiseksi:

Bataattia, lohta, tuoretta tilliä ja basilikaa, valkosipulia, oreganoa, nokare voita.

Ja sitä onnea, kun annoin Nasulle tuota ruokaa! Napero maiskutteli, hymisi ihanaa mmmamamammm-ääntelyään (mikä tarkoittaa että joku on erityisen hyvää tai kivaa) ja äidillä tuli liikutuksesta kyyyneleet silmiin. Minä osasin! Osasin tehdä lohi-bataattiruokaa, joka sai lapseni suorastaan villiintymään nautinnosta. Minä sen tein, ihan itte. Ja silläkin uhalla, että pidätte minua säälittävänä julistan tässä ja nyt, että minä todella juhlin ja tuuletin asian äärellä onnellisena. Se mikä jollekin toiselle voi olla arkinen itsestäänselvyys, voi toiselle olla suuri saavutus. Kuten nyt vaikkapa tämä tuore lohiateria minulle. Jiihaa!

Hassua miten sitä tosiaan lamaantui itsensä kanssa. Outoa, mutta opettavaista. Jatkossa en aio jäädä näin pitkäksi aikaa tuleen makaamaan, sillä näitä "argh, apua, en osaa" -fiiliksiä varmasti riittää amatööriäidille myös tulevaisuudessakin. Ja onhan niitä tähän mennessä aiemminkin koettu, en vain ole ikinä ennen lamaantunut tällä tavoin. Enkä kyllä aio tulevaisuudessakaan, tämä sai riittää. Ikävä kokemus, en tykännyt, eli ei kannata toistaa. 

Seuraavaksi voisinkin palata vaikka niiden rakkaiden käsitöiden pariin, niissähän mä olen tunnetusti superhyvä... :) 

Ilta hurahti sitten yhtiökokouksessa, jonne lähdin pienen dalmatialaiseni kanssa:


Mukavaa iltaa ja muistakaa te siellä toisessa päässä uskoa itseenne. Älkääkä vain lamaantuko niinkuin minä - se ei kannata!

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Jos meinaa purkkipöperöt tökkiä, ja aina ei ole aikaa eikä välttämättä mahdollisuutta tarjota omatekemää murkinaa, voin lämpimästi suositella Hipp luomuruokia. Meidän neidille ainakin maistui parhaiten nuo valmisruuista :)

Heli kirjoitti...

Anonyymi: Hei mukava kuulla että suosittelet just noita, sillä Prismasta viime reissulla tarttui mukaan juurikin Hippiä! Mikä yhteensattuma! Ajattelin, et luomulla ei kait kauheasti voi vikaan mennä... Ja todellakin tulee tilateita, kun sitä omatekemää safkaa ei ole tai sitä ei muuten vaan pysty.

Tiina kirjoitti...

Oli mahtavaa tutustua ja viettää pidemmäksi vierähtänyt hetki höpötellen tissi- ja muita juttuja. Lounas oli todella maistuvaa! Pitikin kysäistä, että miten sait siitä keitosta niin notkeaa ja paakutonta? Mulla noi "keitot" menee aina enemmän tai vähemmän soseiksi :D

Hyttynen kiittää ihailuista. On se hassua ajatella, että tästä avuttomasta nyytistä tulee puolessa vuodessa yhtä persoonallinen ja toimiva yksilö kuin Nasustakin! Ihana albiino teidän muikistelija :)

Heli kirjoitti...

Tiina: Älä muuta sano! Ihanaa kun tulit vieraisille :) Soppa meni ensin tehosekoittimeen (=möykyttömyys), sitten lisättiin kookosmaito (=notkeus). En siis tiedä johtuuko noista, lähinnä arvailen. mä en mikään kummonen kokkikolmonen ole, heh.

Hyttysestähän tulee ihana pikku vipeltäjä ja kuule nopeemmin kun ehdit sille nimeä keksiä ;) Kiitos vielä että sain paijailla ja haistella pikku Hyttystäsi!