tiistai 7. helmikuuta 2012

Try walking in my shoes

Lapseni on nopea, pirun nopea. Se on niin energinen, kekseliäs ja ehtiväinen, että kömpelöt kolmekymppiset vanhemmat jäävät auttamatta vasta lähtötelineisiin kun ipana jo porhaltaa loppukaarteessa. 

Pelkästään tämän yhden illan aikana on saatu aikaan järjetön määrä sotkua, tuhoja ja sitä kuuluisaa "ympäröivän maailman kokemista", joka noille nassikoille tulisi salliakin. Mistä vaan saisi äiti rekkalastillisen lisäkärsivällisyyttä, vanhassa alkaa jo pohja näkyä?

 Aloitetaan kesyllä, ollaan meitsin huoneessa. Kai mä täällä saan mekastaa?


Mä ihan vaan näitä kirjoitushommia...

Kulkekaapa siis saappaissani hetki. Ja muistakaa, olette aina myöhässä. Vaikka kuinka kieli vyön alla kirmaisitte, myöhässä tulette ja pahasti. 

Jäätte toiselle rastille korjaamaan vahinkoja -virhe! Nassikka on kipittänyt jo seuraavalle ja kohta haistatkin päälle käännettyjen levyjen sulotuoksut. Rynnistät keittiöön estämään pikku pyromaanin esityöt samalla kuin kuumakalle itse mennä tömistää jo vessan puolelle.

Kato mutsi, siinähän sä oot! 
Mä löysin tällaisia iloisen värisiä pötkylöitä tuolta vessasta, toin ne tänne olkkariin tarkempaa tutkimista varten.

Mutta johan on paperisen makuisia pötköjä nämä. Ei irtoa kunnon makuja sitten millään.

Läähätät ja puhiset, huomaat miten olet järjestellyt kämppäsi jo kolmeen kertaan. Siivoaminen on mielentila, positiivisella asenteella kaikki sujuu kuin tanssi ja sitä rataa. Kukaan ei silti halua elää kaatiksella ja mitä enemmän kamaa on leviteltynä, sitä suuremmiksi damaget käyvät. Kokemusta on, joten sitä aloittelijan virhettä en enää tee, että jättäisin ihan kaiken naperon jäljiltä lojumaan. 


Sillä aikaa kun sä mutsi häsäät siinä niiden pötköjen parissa, ni mä taidan piirrellä hetken. 

Äidin työkalenteri sai vähemmän virallisen aloituksen.
Kuvan naama - miehen tekosia
Värimaailma - Nasu

Mutta mitäs se ipana nyt, hiljaisuus on pahasta. Kuolemanhiljaisuus kuolemaksi. Kipität äänettömyyden suuntaan, lähes maagisen äidinvaistosi ohjaamana ja kas! Siellähän se jälkikasvu on työn touhussa hankkimassa itselleen kallovammaa, mitäpä muutakaan.

Hgngh, äh, ömph... jiihaa! Vapise Tarzan!

.
Kato mutsi missä MÄ oon. 
Kiipesin tänne ihna itte sillä aikaa kun sä puuhasit jotain omias siellä olkkarin puolella. 

Nostat lapsen tuolilta alas ja mietit kauanko pulssillasi kestää normalisoitua. Hermot eivät taida toipua koskaan. Siitähän voi päätellä oman nykykuntonsakin; mitä nopeammin pääsee takaisin leposykkeeseen, sen parempi kunto. Ainoa ongelma lienee se, ettei syke ole tainnut koko illan aikana olla lepotasolla. Kuka tässä nyt levätä kerkiää?

Mutta mitäs tuolta nyt kuuluu? Höristät korviasi. Hetkeksi jäit omiasi miettimään ja heti jo termiitti nakertaa jotain luvatonta asunnon toisella laidalla. Läpinästä ja läiskeestä päätellen nyt levitellään kamaa ympäriinsä.


Huomaatteko nuhteettoman ilmeeni? 
Meikä järjestelee täällä kaikessa rauhassa kaappeja ja toi mutsi tulee tuohon huohottamaan.

Että näin, tällainen ilta täällä osoitteessa. Normi-ilta. Teille oli ehkä huojentavaa potkaista ne meikäläisen saappaat jaloistanne ja nostaa koipenne rauhassa lepoasentoon? No, enpä ihmettele, välillä sen tekisin mieluusti minäkin.

8 kommenttia:

L-E kirjoitti...

Ai että ihanaa! Siis se että jollain muullakin on tuollaisia päiviä noin 7 viikossa. Kaikki tuo näytti ja kuulosti niiiiin tutulta että enpä taida kyllä viitsiä vaihtaa elämääni ainakaan sinun kanssasi kun omassa riittää ihan samaa ja tarpeeksi :D.

Meidän neiti nukkui tänään sellaiset sekuntipäikkärit että väsymyksen määrä (ja koheltaminen) oli illalla huomattavan käsin kosketeltava. Juuh, sattui ja tapahtui ihan väsymyksenkin vuoksi kaikenlaista ja mieheni vielä kehtasi nauraa kun äiti paniikissa ryntäili pelastamaan jälkikasvuaan milloin mistäkin pinteestä... Sanoi että kato nyt, lapsella ei ole mitään hätää, äiti vaan hötkyilee... Juuh, mutta mieluusti pelastan jälkikasvuni ennen sitä kallovammaa tms.

Että onnea vaan valitsemallasi tiellä! Ja eikös vaan nukkuvat lapset ovat ehkä ihaninta maailmassa :).

Jemppa kirjoitti...

Voi venäjä. XD
Mä oon parin päivän aikana pimahtanut noin sata kertaa samasta aiheesta. Kun ei ehdi sohvalle istahtamaan saati edellisiä sotkuja selvittämään kun toinen on jo seuraavan tihutyön kumpussa tai hermostuu pikkuveljeen joka tahtoo myös leikkiä junalla. Hermojen lataus kesken päivän olisi ihan mahtava juttu toisinaan!

Väsyyneenä jaksaa onneksi joskus myös nauraa. ;) Maitokuppi kaadettiin tänään taas tahalleen noin sadatta kertaa ja mä menin torumaan "HiRrrveeen tuhmasti tehty, ei maitoa saa kaataa pöydälle!" Ja siitä se riemu sitten repesi itsellä ja miehellä. :D Ole siinä nyt sitten vakava ja vakuuttava. ;)

Maria kirjoitti...

Mieti sitä, että meillä on kaks samanlaista tuholaista :D Että todellakaan ei perässä pysy. Ja se sotkun määrä! On niin kotoisan näköistä noissa kuvissa tuo meininki....

Meillä muuten on ollut jo pitkään hellasuoja. Pakko olla, koska hellat oli käännetty päälle vähän väliä.

Tsemppiä! :)

Nimetön kirjoitti...

Ihan mahtavaa että muilla on samanlaista menoa kuin meilläkin! Joskus (?!) kyllä tuntuu että miksei KAIKISSA kaapeissa ole lukkoja ja sitä leikkikehää olen pohtinut myös...

Vauhtivekaroiden äiti kirjoitti...

Hih, ihana juttu, tämä sai minut ihan nauramaan ääneen!

Meilläkin ollut sama tilanne jo monta vuotta x 2. Joskus, kun on pakko saada jotain tehdyksi en vain juokse poikien perässä. Annan vain sotkea kunnolla sen yhden kohdan, ja siivoan sitten (kunnolla) kun oma homma on tehty. Tietysti vaaran paikat pitää ensin karsia pois :)

Kati kirjoitti...

NIIN tuttua täälläkin, tuplana :) Nasu on taitava, sai sun työkalenterin sivulle mahtumaan kuvan!Meillä piirrettiin tänään sohvaan ja naistenlehden kanteen ja mun huppariin..

Nimetön kirjoitti...

meillä on tällä viikolla 1. tanssittu keittiön pöydällä, 2. syöty tulppaania, 3. käyty suihkussa (vaatteet päällä), 4. keksitty, että keittiön hanaan ylettyy, kun kiipeää jakkaralle ja varvistaa. 4. keksitty, että työtason päälle pääsee seisomaan, kun kiipeää ensin sille jakkaralle, joka on haettu toisesta huoneesta. (leipäveitsi nostettiin tämän jälkeen ylemmäs) 5. järjestelty dvd:t, kirjat, isonveljen autot, leikkiruoat, oma vaatelaatikko 6. makusteltu isonveljen marmorikuulia.

ja paljon paljon muuta. Mutta onneksi vauhtia riittää näköjään muillakin.

Stokkesta kannattaa ottaa se turvakaari pois: napero pääsee helpommin istumaan. Sitä kiipeämistä on ihan mahdotonta estää..

Heli kirjoitti...

L-E: Mitekä mua ei yllätä ettet vaihtokauppaa havittele? ;) Nukkuvat lapset todella on a) kauneinta b) rauhallisinta c) rentouttavinta mitä tiedän. Ja ei, ennen omaa lasta en ajatellut näin. You live, you learn.

Jemppa: Joo, joko hermojen lataus tai sit totaalinen hermolobotomia. Mä puolestani nauroin tuolle sun kupinkaatamistorumisellesi, luin sen miehelle oikeilla painotuksilla ääneen ja naurettiin yhdessä. Kiitos, huumori aina kasvattaa hermoja ainakin hiukan.

Maria: Hei, mä olen etsinyt noita mystisiä hellasuojia nyt jo jonkin aikaa - kertokaa dorkalle mistä niitä saa??? Pliis?

Anonyymi: Tai jos sitä vaan kietois tuon ipanan kuplamuoviin? :D

Vauhtivekaroiden äiti: Mahtavaa että nauratti, kuten todettua, huumori kasvattaa hermoja :D Tässä kyllä oppii varsinaiseksi riskien ennakoijaksi ja priorisoijaksi sekä ennen kaikkea tekemään sen kaiken NOPEASTI.

Kati: Tänään Nasu piirsi omaan bodyynsa ja sohva on onneksi jo valmiiksi musta, mut eiköhän noita damageja ala nyt kasautua kun ne kynät on vihdoin löydetty...

Anonyymi: Hahaha XD KIITOS! Tälle yhteenvedolle nauroin makeasti ja pitkään. Toi mieleen omat lapsuusmuistoni, kun söin siskon marmorikuulat leikkien et ne oli karkia... Mä oonkin hei miettinyt tuota Stokken turvakaarta, et koska se oikein kuuluis ottaa pois? Kiitos siis vinkistä!