perjantai 10. helmikuuta 2012

Jätä edes lahjat

Olipahan vaan sangen kirkas päivä. Nappasin Nasun päivän asu -kuvia kerrankin aamupäivällä, Nasulla kun oli mansikkaluomen näyttö Taysissa (kaikki ok). Niin kauan kun sitä onkin kaipaillut kunnon luonnonvaloa, aiheuttaa se myös yllättäviä haasteita kaltaiselleni amatöörikuvaajalle. Esimerkiksi tämän päivän kuvissa Nasu näyttää lähes pyhimysmäisen valaistuksen saaneelta.

 
Hei, täältä tuoliltahan mä vihdoin yletän tähän iskän peliinkin.


 Tää joikkari on kyllä kiva käteen, tätähän pystyy venkslaan vaikka kuinka...
Jaa mitä?

Nasun pukemistouhut saivat neuvolassakin kehuja. Kun mittaukset oli suoritettu alkoi nassikka tapansa mukaan kiskoa housuja jalkaansa. Neuvolantäti ihasteli jotta "voi katsokaa, se koittaa itse pukea!". Siinä kohdin oli mainittava, että kyllähän tuo jo pukee, tarvittaessa vaikka koko setin päällensä. 

Kuten esimerkiksi tänään, kun se kävi eteisessä vetämässä kengät jalkaansa ja äidin kulkukortin kaulaansa. Oli ilmeisesti lähdössä toimistolle.


Ota sä mutsi sittenkin tämä, ei mua kyllä joku toimistotyö paljon napostele.

Puhutaanpa lapsuusmuistoista. Mies perheineen muistelee kauhulla erästä joulua, aikaa kun mies oli tokaluokkalainen. Oli jouluaatto ja pukin saapumista odotettiin enemmän kuin omia syntymäpäiviä. Ja se oli paljon se. Mies istuskeli nenä tiukasti ikkunalasissa kiinni, valmiina pongaamaan etäisimmänkin punanutun liikahduksen keskeltä rauhaisan lumisesta maisemaa. Ilta oli jo pimennyt ja kiihtymys käsin kosketeltavaa.

Mies kipitti kodin ikkunalta toiselle eikä ollut saada innostukseltaan puhutuksi. "Koska se pukki oikein tulisi, olihan sen jo kohta pakko tulla! Tässä oli jo veljien kanssa odotettu hyvä tovi." Mies keskitti katseensa pihalle, tuijotti herkeämättä valkoiseen pimeyteen... "Mitä? Eikös tuolla... tuo tuolla puun takana... eikös se vaan olekin punainen nuttu joka siellä heilahti?! On se! Joulupukki!"

Mies hypähti ikkunan äärestä kohti lattiaa - ikinä siihen osumatta. Hän jäi nimittäin sälekaihdinten naruista roikkumaan kuin hirtetty mies konsanaan. Siitä miehen vanhemmat hänet sitten pelastivat, oli raasu pukinodotushermostuksissaan kieputtanut narut kaulansa ympärille eivätkä ne penteleet hypätessä joustaneet.

Niin lähdettiin kohti ensiapuasemaa, jouluyönä. Eteisessä tuli se joulupukkikin vastaan. Mies oli voipunut, itkuinen ja kivistävä, mutta sai silti pihistyä pukille legendaariset sanat: "Jätä edes lahjat". 

Tänään sitten huomasin että tuo hirttäjäisviehtymys saattaa jopa kulkea geeneissä.

Tai-dat-tai... tra-la-lal-lal-lal-lal-lei... tam-di-tam.

Jotta näin meillä. Seuraavaksi aion sukeltaa erään projektin kimppuun, joka ehkä minut tuntevissa ihmisissä herättää puhdasta kauhua tyyliin: "Heli eeeeeiiiii!". Mutta minäpä en anna sen lannistaa, vaan olen jälleen niin täpinöissäni tästä ideasta että oksat pois. Raportoin sitten onnellisena maalissa, tässä kuitenkin aihealueesta kuvavihje:

Nämä ja mä, me ollaan kohta kavereita.

7 kommenttia:

Kiki kirjoitti...

No hui! Hurja kertomus!

Jee, neulomista! Pitääkin muuten huomenna kuvata minun käsityö, jota olen tehnyt vuodesta 2004 saakka. Ehehe. Niin ja en nyt tällä viittaa siihen, että epäilisin sinun kykyjäsi saattaa neulos valmiiksi, vaan siihen, että tulisipahan siitäkin minun tekeleestä (tai tekeleen alusta) jotain arvoa jonnekin, nimitäin huumoriarvoa.

Hauskaa viikonloppua! Huomenna minäkin kuvaan päivänvalossa. On ollut niin tylsiä ja ihan suttaisia kuvia kun olen kuvannut pimeässä. Harmi vaan, että meillä ei ole siistiä, mikä olisi edellytys sellaisille ihkuille sisustus+lapsikuville.

Kati kirjoitti...

Voi lapanen sentään. Heti tuli takauma koulun kässätunneille 80-luvulle, jolloin toisesta tumpusta olisi tehnyt torkkupeiton ja toiseen mahtui peukalo. Onnea vaan, ja kerro projektin etenemisestä!Nasu on kyl tosi taitava jos osaa housutkin pukea, ei ne suotta ihmettele. Meillä ei mene kuin kengät ja nekin vääriin jalkoihin.

Salla H kirjoitti...

Kiitos miehesi sälekaihdintarinasta. Meillä mies aina neuroottisesti kieltää leikkimästä sälekaihtimen naruilla (meillä on niitä keskikerroksen ikkunoissa kolmin kappalein ja kaikki sellaisissa paikoissa, joihin lapset pääsevät, etenkin esikoinen leikkii niillä usein syödessään). Olen vähän naureskellut hänen huolelleen naruista, mutta nyt olen itsekin vähän tiukempi.

Tsempit käsityön kanssa! Saat ihan varmasti jotain hienoa aikaan ;) Oisit vaan ostanut suoraan pyöröpuikot, niillä neulominen on aina paljon helpompaa&ergonimisempaa kun noilla kahdella suoralla, eikä niistä toinen voi kadota mystisesti :) Mää oon kova neuloon ja lapset kyllä keksii niillä puikoilla kaikkee huikeeta tekemistä. Meillä on olkkarissa tapetin alla vaan tosi pehmee puukuitulevy ja niinpä tapetissa on "muutama" reikä erinäisten puikoilla tapahtuneiden "remontti" leikkien jäljiltä... No lapset, mikä ihana tekosyy tapetoida uudestaan ;)

mukavaa perjantaita!

--salla

L-E kirjoitti...

Kappas, Nasun uusi neuletakkihan se siinä vikassa kuvassa, sellainen raidallinen... Vai olisko sittenkin vaan patalappu. Nooh, katsotaan.

Ja mä meinasin etten sano sun puikoista mitään mutta Salla H ehtikin ensin :D. Niin pitkään oon ite neulonut vain pyöröillä etten muistanut että tuollaisiakin puikkoja vielä myydään ;D.

Ja minäkin olen pitänyt miestäni kahjona kun se on kaihtimien naruja solminut ylös turvaan... No, ehkä en sitten enää sano siitä tavasta mitään.

Ja kappas vaan meillä sitten todellakin on kasvettu teistä ohi vaikka mistäs noista mittaustuloksista tietää montako senttiä ne heittää.

Nimetön kirjoitti...

juujuu ja mä en ole sitten mikään sanomaan sun tulevista neuleväkerryksistä kun ukkokin joutui odottelemaan omaa kaulahuivia huimat vuodenkaks ja tsädää..serkkuni loihti puolestani sellaisen sen mun säälittävän puolikkaan huivin tilalle:D ei oo käsityöt mun juttu..
-minna

Heli kirjoitti...

Kiki: Voi Kiki, noita surkeita esimerkkejä löytyy täältäkin suunnasta! Mutta koskaan ei olla liian vanhoja oppimaan, right? ;)

Kati: Joo, juuri tuollaista takaumaa vastaan aion käydä puikoin ja lankakerin, kunnon taistomielellä. Ans kattoo kumpi selättää kumman... Ja kyllä, housutkin menee Nasulla jos ne ei ole liian piukat tai hankalan malliset.

Salla H: Joo, meilläkin tuo tarina toimii oikeasti varoittavana esimerkkinä. Mutta myös hyvänä naurunaiheena, se kun vaan naurattaa aina :D Vaikka onkin toisaalta kammottava. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Meillä Riki on enemmän lankakerän kimpussa kuin Nasu, mikä tekee hommasta toisaalta haastavampaa, se karvakerä kun ei oikein tajua mitään... senkään vertaa mitä Nasu. Kun nyt vielä tajuais ne pyöröpuikot?

L-E: Juu, sehän se! Ja unohdit neulehaalarin sekä settiin kuuluvat töppöset, pipan ja hanskat. Ja unipussin, palmikkoneuleella :D Mut siis joo, jos joku selittäis ne pyöröpuikot mulle, ni homma helpottuis varmasti vielä entisestään? Muuten on kyllä yllättävän rattoisaa puuhaa.

-minna: No hei, löysin juuri kaapistani yhden aloitetun villatakin viidentoista vuoden takaa. Et silleen. Sulla on siis vielä hyvin aikaa ;)

Kiki kirjoitti...

Juu ei! Ja hei, nyt mun pitää kyllä kaivaa esille se Sveitsin lippu -kanavatyö, josta piti tulla lattiatyyny :D Otan kuvan ja heitän sen sitten menemään. Nimittäin kaikista niistä lukuisista työtunneista huolimatta se ei todellakaan edistynyt! JA sen jälkeen kun olin niihin pieniin reikiin tihrustanut sitä villalankaa kahteen suuntaan, siis ensin ylös ja sitten takaisin alas, huomasin, että ensinnäkin niitä kanavatyöpohjia myydään suuremmilla reijillä, jolloin työn saa tehtyä nopeammin ja että moni tee vain yhteen suuntaan. Niin ja kaiken lisäksi se nurjalle puolelle syntynyt kuvio näytti paremmalle. Mutta hei, ei multa ainakaan kunnianhimoa puuttunut kun heti ensimmäisenä olin lattiatyynyä tekemässä:D