keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Huivileikkejä


 Morjensta kaikille! Meitsi täällä taas viuhtoo menemään.
No perskeles, liukastuin kuin Katainen konsanaan näihin lörpöttäviin sukkiini.

No niin, nyt kaikki pelkän terveysruoan nimeen vannovat kunnon ihmiset saattavat kauhistella, mutta kerronpa kuitenkin. Tänään Nasu sai elämänsä ensimmäisen hampurilaisen, sellaisen kotona kokatun. Söimme näitä aikoinaan melko useastikin, mutta viime vuosien aikana ovat jääneet. Tiedä sitten, ehkä olimme kyllästyneet. 

Mutta tänään kaupan einestiskillä mies ehdotti, josko söisimme pitkästä aikaa itse tehtyjä kotihamppareita. Minuahan ei tarvinnut kauan suostutella, jotenkin oli itselläkin sellainen hampparifiilis. Niinpä kaupasta kotiutettiin kolme sämpylää pihveineen, Nasulle toki oma. Ja sitten ei muuta kuin kokkailemaan.


Mitä mutsi tällä tehdään? 
Nasu ja mies Ugly Christmas Sweaterissa kokkailemassa (paidan neulonut muuten allekirjoittanut!) 

 Isoille isot ja pienelle pieni.
Ei nyt ihan ehkä näteimmät mahdolliset, mut herkulliset silti.

Ihan yhtä innoissaan ei nassikka purilaisista ollut kuin mitä vanhempansa, mutta kyllähän se silti ihan kelpo annoksen sitä naposteli. Lisämausteen päivän ateroihin toi miehen kertomus päivän lounaasta: Tammelantorilta oli haettu kunnon tamperelaisten tavoin mustaa makkaraa. Nääs nääs.  

Illalla leikittiin uutta suosikkileikkiä, huivipiiloa. Nasu oli päivällä keksinyt jostain kaapin pohjalta meikäläisen sinne jemmaaman ärtsyn vihreän huivin, jonka alle oli vuoroin piiloteltu Rikiä, vuoroin ipanaa itseään. 

Riki hei, mä taion sut näkymättömäksi.
Sun tehtäväsi on maata siinä paikoillasi vaan, rentona ja liikkumatta.


Nyt hävis kyllä taikuri itse, abrakadabra.

Leikin kliimaksi syntyy aina huivin pois kiskaisemisen aikaan, jolloin huolella huivin alle piilotettu esine / eläin / henkilö paljastuu riemukkaan kiljahduksen säestämänä. Varsinainen Timo Taikuri tuo meidän ipana.

Siellä se karvahanuri nyt lepää peiteltynä, buahahaha.


Hellästi peittelen sut uudelleen. Kas noin.
Mutsiii! Iskäää! Kattokaa, mä taioin Rikin taas piiloon!

Tuon kissan kärsivällisyys, lempeys ja pitkämielisyys on kyllä jotain uskomatonta. Ehkäpä nuo metsään syntyneet elämän jakojäännökset ovat keskivertoa hellempiä, tietävät millaista elämän reunalla voi olla. Rikihän tuli meille aikoinaan kissojen katastrofiyhdistykseltä veljensä Rod Stewartin kanssa, Rodista tosin jouduimme muutama vuosi sitten luopumaan. Mutta Riki Sorsa se jaksaa painaa, onneksi.


Nasu sydän Riki.

6 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Nyt tuli nälkä!Mitä kokoa noi Alban pökät on?Pähkin 86/92 ja isomman välillä.

Johanna kirjoitti...

Nää on niin hauskoja nää teidän jutut! Jään aina joka iltaisella blogikierroksellani teidän kohdalle hörähtelemään ääneen. Meillä hilluu pari kuukautta Nasua nuorempi tyttö, joka on niiiin paljon vilkkaampi, kuin veljensä. Mutta aina nauravainen ja yönsä täysin nukkuva, joten saahan sitä vauhtia olla päivisin.. Keep up the good work!

Kasvukipuja kirjoitti...

Meidän nakut on kans ihan super kärsivällisiä noiden kahden kanssa! Toisen kissan ilmeestä kyllä voi lukea "nyt vituttaa", mut ikinä, koskaan ei milloinkaan oo kumpikaan sähähtänyt tai läpsässyt saati murissut.
Eilenkin tää meidän itsepäisempi ja itsenäisempi nukkui meidän peiton alla, typsy meni huoneeseen ja kuulin kun leikkikännykkä soi. Sit kuuluu "Äiitiii, leikin Kilon kaa, tuu ottaa kuva". Neiti sitten soitti tolle kissalle musiikkia ja sun vaikka mitä pilityksiä tosta leikkipuhelimesta ja toinen ei ollut milläänsäkkään -vaikka ilme oli paljon puhuva.

Ihanaa on seurata kissojen lapsien ystävyyttä ja sitä, miten lapsi oppii käsittelemään ja olemaan kissan kanssa.
Nää nakut on todellakin meidän perheenjäseniä ja aivan ihana kuulla, miten neiti halaa jompaa kumpaa ja höpöttelee toisen korvaan "sulonen oot" Rakastan sinnuu".

Heli kirjoitti...

Kati: Ahaa, oli ne sit sen verran houkuttelevan näkösiä? Ja oli meinaqan hy-vi-ä! Nasun pöksyt on kokoa 80/86 ja noissa kyllä mun mielestä vastaa ihan kokoaan. Suosittelen pöksyjä, on ihan megamahtavan malliset!

Johanna: Voi kiitos! Nasun kanssa kiitämme ja kumarramme (ja punastumme mielihyvästä). Energiset hymytytöt on ehkä parhautta ;)

Katriina: Oijoi, kuulostaa teidänkin kisut olevan aikas uniikkeja tapauksia! Mä odotan ihan innoissani sitä et nasukkakin alkais supiseen Rikin korvaan salaisuuksia, joita äiti vois sitten salakuunnella :D

vilppumaan erika kirjoitti...

Siis nyt kyllä! Mitä mitä mitä vanhat silmäni näkevät: Leidi on niinku kirjoneulonu jonku hirvipuseron ja sit kysyt multa, miten neulotaan? Onks tuo svetari syntyny jossain hypnoosissa ja enää siihen taitoon ei voi palata tai muuten alkaa samalla kaakattaa kuin kana ja kuopimaan maata? No eniveis, liekö sillä mun juutuupi-linkillä mitään virkaa, paitsi tietenkin sille sun pääasiallisesti läsnäolevalle persoonalle :D

Siirrynkin tästä luontevasti taas todistamaan, etten ole robotti!

Heli kirjoitti...

vilppumaan erika: Tunnustan. Ja heti perään selityksen sananen. Tämä on siis the villis, jonka nilkka murtuneena sisuuntuneena neuloin, kun en kerran neuloa osannut. Eli tämän kanssa opettelin, helpommallakin olisi toki voinut aloittaa. Juutuupi on odottanut rauhaista, itseen keskittyvää iltaa, jota ei vaan näemmä kuulu. Mummot rules!