torstai 17. toukokuuta 2012

Tahtoo tehdä itte!

Sataa, sataa ropisee. Ystäväni on tällä hetkellä Kreikassa reissussa ja Facebookista hänen allasbaari-kuviaan katseltuani kieltämättä hieman kateus kalvaa. Olisihan se ollut ihanaa helatorstaina seistä auringossa kylpevässä puistossa sen sijaan että värjöttelimme miehen kanssa vieretysten olemattomien katosten alla identtisen keltaisissa sadetakeissamme. Toisilla on ne tuulipuvut, meillä näköjään sadeasut.

Sadesäähän ei ollut juuri muuta mahdollisuutta kun pukea kirkkaankeltaista päälle. Ulkona oli ehkä harmaata, mutta meillä kotona loisti pikkuinen päivänsäde. Eläköön värit!

Moikka kaikille! Tänään minä ole lähinnä leikkinyt pelikorteilla.


Välillä hieman jumppaillut, sitten taas löffinyt.

Tuo Nasun päällä oleva t-paita on uusimpia nettilöytöjäni. Se on ihan mielettömän pehmoista luomupuuvillaa, kankaan valmistajasta en osaa sanoa mitään. Hauskoja leijonia siinä on, ehkäpä joku teistä tunnistaa sen? 

Joka tapauksessa, Facebookissa on myyntipalsta, jossa ompelijat ja tavalliset ihmiset voivat myydä itse tekemiään lastenvaatteita. Sieltä sitten pongasin tuon paidan, monien muiden viimeaikaisten löytöjen ohessa.

Hitsit että riepoo kun en itse osaa ommella. No, tällä hetkellä moinen tyssää varmaankin jo siihen ettei aikaa yksinkertaisesti ole. Mutta tänään päätin, että jos jokus lisää lapsia saamme ja elämässä on hieman vähemmän muita projekteja päällä, menen kursseille ja opettelen. Sen verran on meinaan vaateideoita pää tulvillaan... 


Mulla taas on pää täynnä ideoita siitä mitä näillä meidän huushollin kaikilla vempaimilla voiskaan tehdä. 


Tämä palanen menee selkeästi tähän ja...
Hei mutsi, älä nyt häiritse siinä. Mene tuonne noin, tuonne olohuoneeseen. Isin kanssa matsia katsomaan.

En nähkääs tajua juuri mitään kaavoista, applikoinnista tai vuorituksista. Kuten en mistään muustakaan ompeluun liittyvästä. Ja onhan täällä tullut jo esiteltyä niitä surullisia ja jästipäisiäkin yrityksiä tehdä itse jotain, joten tämä tosiasia meikäläisestä ei liene enää kenellekään uusia asia. 

Mutta ans kattoo ny. Jospa sitä tulevaisuudessa tarttuisi tähänkin haasteeseen, johan mä aloin jo kutomaankin. Ja ei, en ole raskaana. Enkä tällä hetkellä, luoja paratkoon, edes suunnittele moista. Ensin pitää pullauttaa unelma tehtaasta ulos, muun muassa.


 Hyvä mutsi! Hyvä Suomi!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On muutes Ikasyrin valmistama kangas, ja aivan ihana! Käy vilkaisemassa joutessasi www.ikasyr.fi, ideasi varmaan sen kun lisääntyvät...
Ihana keltainen asu!
-Satsa

L-E kirjoitti...

Jep, Ikasyrilta Paapiin leijonia. Arvaas kellä on rontti 1,5metriä tuota tuolla kankaana :D.

Onko nuo kanttaukset tuossa paidassa mustat?

Jemppa kirjoitti...

Toi on kyllä niin södeä kangasta! Mallikin on. ;) Kovasti haaveilen tilaavani siitä jotain, mut en vaan saa aikaiseksi. :D

Koska me saadaan kuulla lisää unelmatehtaasta? Mulla on villi veikkaus, ja mua niin kiinnostaisi tietää et olisko se oikea veikkaus. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo ommeltujen vaatteiden ryhmä facessa on kyllä aivan mahtava! Mulla on siellä yks luottomyyjä, ennen näitä sivustoja jo tilasin häneltä hyvin paljon, todella taitava ja aina tilaa uusimmat kankaat varastoonsa.
Meillä on pojalla tuosta samasta Anniina Isokankaan suunnittelemasta kuosista t-paita keltaisilla kanttauksilla.
-Elisa

Satu kirjoitti...

Töissä speksattiin yhdistettyä ompelu ja viskikerhoa. Tervetuloa mukaan :) Mä osaan ommella, mutta en juo viskiä ja muilla se on toisinpäin.

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Ihana leijonapaita - Ikasyrin kankaasta jonkun taitavan omeplema
* Keltaiset velourhousut - Metsola

-Satsa: Olet oikeassa ja kävin jo kuolaamassa! Nyt on sit IHAN pakko opetella ompelemaan, nyt niitä idoita vasta alkoikin pursuta... APUA! Kiitos vinkistä!

L-E: Mielettömän ihana kangas, sano! Ja niin tajuttoman pehmoinenkin vielä. Kanttaukset ovat mustat juu ja toimivat musta tosi hyvin. Olis saanut ruskeanakin, mut halusin mustat :)

Jemppa: Suosittelen lämmöllä tilaamaan, on meinaa ihan tajuttoman pehmoista ja laadukkaan tuntuistakin. Ja niin nättiä jotta! Pesunkestävyydestä en vielä osaa sanoa, mut toivon parasta. Unelmatehtaasta kerron heti kun voin, kerro sä sit et osuitko oikeaan...? Ja nyt mua alko riivaan uteliaisuuus et mikähän se sun veikkaus on ;)

-Elisa: Se on ehkä paras ryhmä ikinä! :) Et viitsis jotenkin vinkata tai vaikka laittaa mailia et kuka se sun luottis on? Siellä kun on sitä tarjontaa niin paljon ja kiinnostais tietää et mitä muut suosivat?

Satu: Hei, mä oon messissä! Ja multa sujuu tosiaan se viski, mut ei ompelu. Yhdessä me oltais sun kanssa täydellinen pakkaus ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kai mä voin tähän hänen nimen sanoa? Vai voinko? :D Meneekö mainostamiseksi?
No sanon kuitenkin, poista tää kommentti jos siltä tuntuu!
Mä laitan sen tällee sulkuihin (Jaana Taipalmaa - Iha ite tehty) ettei kukaan huomaa. Shh.
-Elisa
ps. HirRRveen HiRRveen taitava on hän.

Heli kirjoitti...

Elisa: Mahtavaa, kiitos! Ja mähän sitä nimeä nimenomaan pyysin. Ja kyllä hyvää tekijää saa kehua, palkintoa hyvästä työstä. Täytyykin lähteä metsälle etsimään kyseistä taitajaa... KIITOS! :)