tiistai 22. toukokuuta 2012

Mitäs me kätkijät

Tunnustettavahan se taas on. Olemme jälleen lipsuneet pyhistä kasvatusperiaatteistamme kuin Matikaisen Marjo ladulla ilman havujaan. Eli nakatkaa nyt joku niitä periaate-havuja, perkele! Ei tästä lepsuilusta muuten mitään tule.

Jaa mistäkö on kyse? No kuulkaas, tästä:

Hahaa! Suklaamuna.
Onneksi osaan jo itse kuoria tämän.


Tuosta lohkaisen reilusti toisen puolikkaan suuhuni.
Mitä sitä kursailemaan.

Ja jottei nyt vallan väärää kuvaa syntyisi on äidinmaineeni vuoksi toki heti kiirehdittävä tarkentamaan, jotta ei tuo ipana nyt päivittäin noita munia nassuta. Ei edes viikottain. Pointti tässä nyt on se kuinka aiemmin vannoin Nasun saavan makeaa vasta kun se sitä itse osaa pyytää.

Olisihan se pitänyt tajuta että määritelmä on onnettoman väljä ja epätarkka. "Pyytämisenkin" kun voi rajata aika lailla miljoonalla eri tavalla. Eihän tuo ipana nimittäin vieläkään sanallisesti suklaata osaa pyytää, mutta eivät ne sen toiveet epäselviksi jää. Jos siis sattuu suklaata näkökenttään ilmaantumaan.

Jottei nassikka lussuttaisi suklaata kuitekaan liian tiheään, olemme kehittyneet melko oveliksi piilottajiksi. Etten jopa sanoisi kätkijöiksi. Mielestäni repertuaarini otsikolla "piilotetun suklaapalan esiin kaivaminen ja salassa nauttiminen" on suorastaan Baftan arvoinen kyhäelmä mitä uskottavampia harhautusliikkeitä, hämyjä ja lähes naivin viatonta näyttelemistä "Kato Nasu tonne, Riki tanssii" -tyyliin.

Sitten kylmän rauhallisesti tämä toinenkin puolisko.
Älä mutsi yhtään kerjää siinä, mä syön tämän kokonaan itse.


Sitten lopuksi tutkitaan tämä lelupuoli...
Ja siis kyllä, minä pidän suklaasta. Mitäpä sitä häpeilemään.

Äitinä sitä todellakin saa olla oman vajaavaisuutensa ja sanasyöppöytensä äärellä suorastaan liikuttavan usein. No, eipähän pääse harhakuvitelmat jylläämään, saati sitten erinomaisuudestaan ylpistymään. Ja mitäpä silläkään on loppujen lopuksi väliä, keskeneräisiähän me kaikki täällä olemme. 

Liiat odotukset, kaavat ja ajatusvankilat kasaavat vain turhia paineita ja ahdistavat. Täällä on päätetty ottaa elämä nautinnolla vastaan, vaikka sitten välillä suklaaseen koko perheen voimin sorruttaisiinkin. On niitä suurempiakin syntejä, eikös?

PS. Poistin ja sitten palautin sen sanasyötön tuolta kommentonnista. Miksikö? No, sain aivan omitusia kommentteja, jotka vaikuttivat miehestä robotin tekosilta. Suojaudutaan nyt niitä vasten ärsyttävillä sanasyötöillä, pahoitteluni L-E!

8 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Raidallinen body - Moonkids
* Pussihaalarit - Aarrekid
* Raitasukkikset - Lundmyr of Sweden

ONIA kirjoitti...

Meillä on myös käytössä härskit harhautukset, kun kaapista on pakko saada herkkuja. Ja sitten on olemassa "äitin rusinoita" eli suklaarusinoita ja "aikuisten juomaa" eli limsaa. Pullaa, piirakkaa ja semmoista Into saa silloin jos satutaan kahvipöytään yhdessä, mutta karkit ja suklaat ajattelin pimittää vielä pitkään ;) Mun oli kyllä tarkoitus olla sokerinatsimutsi 2-vuotissynttäreihin asti, että pikkuisen on täälläkin lipsuttu..

PS. Laitoin sulle sähköpostia! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä meilläkin syödään herkkuja vaikka minäkin vannoin että ei ennenkun osaa pyytää ;) tuttu tilanne!

L-E kirjoitti...

Voi juukelis. Nyt mua kiinnostaa millaisia omituisia viestejä sait siltä robotilta ;D. Että oliko niissä päätä tai häntää :D.

Meillä on selvitty helpolla kun meidän neiti ei yhtään tykkää makeasta. Tiedän, olen yrittänyt, koska mulla ei ollut asian suhteen periaatteita :D. Mutta niin vaan, lattialle lentää yhden haukkauksen jälkeen niin pulla kuin suklaakin. Ei se ainakaan äitiinsä ole tullut, kehen lie ;).

Ihme robottikysely taas materiod Acluded... Huh, ehkä selvisin, ehkä en ;).

ulmai kirjoitti...

Suklaa se on suurinta herkkua täälläkin. ;D

Erja kirjoitti...

Meillä on neljä tyttöä ikähaarukalla 11 vuotta-11 kuukautta ja voin kertoa, että periaatteet on heitetty romukoppaan herkutteluasioissa jo toisen lapsen kohdalla lopullisesti. Esikoisen kanssa oltiin muka tarkkana kuin porkkanat "ikärajasta", mutta siitä se sitten lapsi lapselta lipsui ja lipsui ja lipsuu edelleen... 11-kuinen kuopus on tiennyt jo pidemmän aikaa miltä suklaa maistuu ja osannut "pyytää". Näillä mennään. Ei ole niin vakavaa, kunhan suklaa ei ole lapselle se pääasiallinen energian lähde.=D

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on tapahtunut sama juttu! mä kans aattelin että ei herkkuja! nooh.. kyllä tuo meidän vaavi niitä saa, ja ikää on reilu 1v. tai no jäätelöä se on saanut, karkkia ei vielä.. mut lisäksi muita herkkuja (keksit, pullat, kakut...)

Heli kirjoitti...

ONIA: Nasuun ei uppoa lasinkaan nuo "äidin rusinat" yms, koska ipana haluaa aina mun lautaselta ja mukista kamaa, vaikka mitä hyvää olisi sen eteen katettu. Kiitos mailistasi, vastasinkin heti ja eiköhän tästä rehvit aikaan saada.....! Jeejee! :)

L-E: No tässäpä yksi esimerkki ettei tarvitse tämn asian äärellä uteliaisuudessa kihistä: "Olen itse suunnitellut keskustella blogimerkinnässäsi on uskomattoman realistinen. En valita kuulla jotain täysin uutta tämän vuoksi olen todella tarjota samanlaista sivuston sisällä minun Yhdysvaltoja aikana asiaa niin tämä tietty auttaa?? S kaikille paljon. Pystyin hyvä etsiä tietoa aiheesta ja huomasi suuren määrän blogeja, mutta toisin kuin. Kiitos paljastava niin paljon sisällä sivuston."

ulmai: Amen to that! Ei liene sattumaa, että ipana on meillä suklaan perään...

Erja: No karto, mä olen siis samankaltaisella kasvatustiellä kuin sä! Tosin mä olen heittänyt rennoille ranteille jo heti ekan kanssa, haha :D Homma on musta juurikin noin kun sanot: ei se ole niin vakavaa.

Anonyymi: Eihän elämä ole elämisen arvoista ilman satunnaisia herkutteluita. Siksi niiden nimikin on herkku eikä vaikka arkiruoka :)