tiistai 4. tammikuuta 2011

Heli tekee itte

Uusi vuosi, uudet paljastukset.

Rakas päiväkirja, rakastan tuunausta. Tunnustan avoimesti, että minä kuulun juurikin niihin ihmisiin, jotka heti uuden kännykän saatuaan muokkaavat siitä suurin piirtein kaiken mahdollisen näköisekseen. Taustakuva, soittoäänet, valikoiden ulkonäkö, ulkokuoret, järjestelmä-äänet, you name it. Tuunaan kotia, hiuksia,  työpistettä, ruokaa, vaatteita, teknisiä härpäkkeitä, autoa...jopa ystäviä. Tai no, heidän kamojaan. Ja luvan kanssa tietenkin, hehe ;) Niinpä lienee vain luonnollista, että tuunaan myös Nasun vaatteita.

Mistä siis aloitin? Lähtötilanne oli seuraavanlainen. Vaatekaapin retrot tummansiniset samettipotkarit ovat löytö Fidan kirppikseltä, hinta 1€. Ne ovat hyväkuntoiset, pehmoiset, söpöt... mutta hieman tylsät ja persoonattomat.


Tarvitaan pala puhtaanvalkoista puuvillavelouria (Eurokankaasta, hinta alle 2€), joka pestään ja rumpukuivataan ettei se jatkossa enää kutistu.


Sitten hieman mielikuvitusta ja piirrustustaitoa. Aloitan itsesuggestiolla ja uskottelen itselleni ettei tämän idean toteuttamiseen vaadita kuin että keksitään haluttu hahmo, piirretään se valkoisen velourin nurjalle puolelle ja viimeistellään olento liittämiskuntoon (eli käännetään saumat, silitetään yms.). Sitten olento haalarin peppuun kiinni ja vot, valmista tuli.

Vastoinkäymiset alkavat jo tästä. Kirottu velour ei suostu siliämään, vaan näyttää kolmen silityskerran jälkeen edelleen albiinolta merimakkaralta. Päätän näyttää kankaalle taivaan merkit ja pingotan sen erinäisten painojen avulla sileäksi. Minuahan et kangasräppänä pysäytä!   


Sitten vain kynä käteen ja luomaan. Haluan simppelin muodon, mutta koska en kehtaa tehdä ameebaa, päädyn lopulta etanaan. Virtaviivainen muoto, ajattelen. Virhe! Sillä pannahisellahan on esimerkiksi sarvet! Käsi täristen (miksi se aina tärisee kun on tarkaa piirrettävää) saan etanaa muistuttavan olioni piirrettyä ja vaivoin leikkaan kuvan irti. Vaivoin, sillä kangaspainoni vaikeuttavat tehtävää.

Entä nyt? Roikotan kädessäni lörpäkkää ja uhkaavasti rullautuvaa etanaa. Kuinkas tämän nyt saa kauniisti haalareihin kiinni? Muistatteko ala-asteen ompelukoneen ajokortin? No, se tulee nyt todella tarpeeseen. Ompelen etanaa suoralla tikillä ja kiroan joka mutkaa. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo, sillä nyt otus ei ainakaan rullaudu enää. Innostun, ja siitä ei koskaan tällaisissa projekteissa seuraa hyvää.


Otukseni tarvitsee silmät, päätän. Virhe jälleen! Vaikka käytän miehen viiksisaksia, epäonnistun surkeasti.  Iloisen ja uteliaan näköisen otuksen sijaan minua tuijottaa nyt maaninen etana. Että pitikin, kiroan. Onneksi Nasu ei näe peppuaan, sillä tämä otus on pelottava. Pure and simple. Niitähän lastenvaatteisiin juuri kirjotaankin -pelottavia otuksia. Hyvä Heli. Että pitikin lähteä keulimaan, olisin pysynyt silmättömässä otuksessa vaan.


Ja eteenpäin! Päätän siistiä etanan reunat siksakilla. Eikös niin aina sanota, "siistiä reunat"? No, ensiksi koneen langat menevät jumiin. Eipä tässä mitään, rauhoittelen itseäni ja selvitän takut.


Sitten kone tekee sen uudelleen. Tällä kertaa myös neula katkeaa. Tunnen, kuinka otsasuoni alkaa tykyttää ja hermot mennä. Miksi, oi miksi, aloin tähän? Minä, kärsimättömistä kärsimättömin ihminen. Kiroilen, anelen ja hikoilen. Mikään ei auta. Ompelukone tuijottaa minua ilmeettä takaisin, kuin tappajahai valmiina iskuunsa.


Lopulta otus on siisti ja valmis kiinnitettäväksi. Eli ei muuta kuin nyt tämä vaan kiinni tähän, helppoa kuin heinänteko, ajattelen. "Enää?" Olenko hullu? Ensiksikin, minähän en harsi. En, sillä vihaan sitä. Vänkäsin aikoinaan ala-asteen käsityön opettajallemme etten koskaan tule elämässäni harsimaan, joten miksi opetella turha taito? Ja hyvin on tässä elämässä selvitty tähänkin asti harsimatta. Joku toinen (lue: fiksumpi) saattaisi harkita harsimista viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa nuppineulojensa olevan loppu. Mutta en minä, ehei. Neulojahan nuo ompeluneulatkin ovat eli ei muuta kuin niillä kiinni vaan.


Ähryän ja ompelen. Kyllä, se on hankalaa. Kyllä, harsiminen olisi varmasti tehnyt tästä(kin) helpompaa. Kyllä, kaduttaa koko projektiin ryhtyminen, mutta periksi ei anneta! Aika kuluu ja hitaasti mutta varmasti saan etanan haalareihin kiinni. Valmis!

 
Tarkastelen aikaansaannostani. Mitä ikinä aplikointi onkaan, se ei ole tätä. Lisäksi otus pussittaa pepusta, tiedän. Tähän voisi väittää, että tein sen tahallaan "ilmavaksi", koska nassikan peppu vie tilaa. Mutta se ei ole totuus, otus jäi pussille vahingossa. Onneksi käyttötesti kuitenkin osoittaa, että Nasun peppu tosiaan vie tilaa ja otus on pussittavana parempi. Eläköön, kerrankin onnekas vahinko!

Riisun haalarit ja päätän silittää etanan viimeisen kerran, jos se vaikka nyt siliäisi. Mutta mitä hiivattia! Kirottu rakkine sylkee vettä etanan päälle ja etana sinertyy. En ole uskoa silmiäni: onnistun pilaamaan haalarit viisi minuuttia niiden valmistumisesta! Tämän on oltava jonkin sortin surkea ennätys.



Ehkä se ei näy? Ehkä se ei näy kun Nasu vauhdilla myyryää ja pylly heiluu? Oli miten oli, koko etana lienee ekan pesun jälkeen sitten vaaleansininen. Jos hyvin käy.


Tämä riitti nyt tältä erää. Jotenkin epäilen että näistä ei tulevaisuudessa Huuto.netissä tapella. Mutta on ne sentään tehty itte.

Niin, ja tämä on siis tänään Nasun päivän asuna, koska natiainen ei vielä osaa protestoida. Hähää!  



















Valkoinen body - H&M
Tummansiniset potkarit - Fidan kirppikseltä
Etana pepussa - tuskalla itse tuunattu

15 kommenttia:

Salla H kirjoitti...

Eksyin tänne alunperun Murkulan johdattelemana! Suosittelen lukemaan vaikka tämän erittäin taitavan applikoijan ohjeet ennen seuraavaa applikointia ;)

http://ruttu-nuttu.blogspot.com/2009/10/muutama-sananen-applikoinnista.html

Maija kirjoitti...

Hyvinhän se meni :D :D :D Eheheh :D I so can feel the pain.

Heli kirjoitti...

Salla H: Ah, tiesin että Murkulan mieskauneus saa naiset seuraamaan häntä tänne kuin mehiläiset hunajaa ;) Tervetuloa, ja toivottavasti viihdyt!

Meitsi kun on sellainen auttamaton "tehdään ensin, kadutaan sitten" -tyyppi, niin harmittaa aina mokailtuaan ku neuvoja olis kyllä ollut saatavissa. KIITOS ihan helmestä vinkistä, taidankin tehdä sivusta itselleni huoneentaulun JOS vielä joskus jossain mielenhäiriössä päädyn aplikoimaan jotain. Tai tarkemmin sanottuna yrittämään aplikointia ;) Mielikuvien tasolla se tuntui niiiin helpolta, snif!

Maija: Juu, toooosi hyvin. Kaipa se on niin, että tuska opettaa? ;)

Heli kirjoitti...

Salla H: Ja vielä, miksi oi miksi en tosiaan lukenut ohjeita netistä etukäteen??? Mullahan on mennyt oikeastaan kaikki tossa pieleen, aina tukikankaan puuttumisesta ompelutyyliin ja silmien ompelemiseen saakka! Huoh. Mähän voisin alkaa postaan antiohjeita kaikille käsityöihmisille tyyliin: älä tee sitä näin :)

Katja kirjoitti...

Hyvä, hyvä, kyllä se siitä lähtee ;)

marjatta kirjoitti...

Voi Heli, että sä oot hyvä. Tuli niin mieleen mun eka tekeleet Henkalle.

Päivi kirjoitti...

Viimeisestä kuvasta näkee että käyttäjä on tyytyväinen (ehkä myös tietämätön mutta ei lähdetä sille raiteelle... ;)) ja sehän on tärkeintä!

Tää sun blogi on ihana. Tästä on tullut osa mun iltarutiinia - aleksin nukuttamisen loppuvaiheissa voi aina tsekata päivän asun ja muut kuulumiset :)

Heli kirjoitti...

Katja: tai sitten hyytyy lähtöviivoille eikä lähde ;)

Marjatta: Kiitos tsempistä! Ei kuitenkaan ole sellainen olo, et oon hyvä ;) Lähinnä olo on sellainen, että hävettää. Mutta kaikkeahan on kokeiltava ja lisää tuunausideoita pursuaa jo mielessä...

Päivi: Joo, nimenomaan tietämätön koska ei näe peppuunsa ;) Nasulle käy kaikki, kunhan vaan saa suuhunsa jotain mitä jäytää. Ja mua jäytää toi etanan sinilaikullisuus. Kohta pesen sen vaan ihan sen takia, ettei tarvitse sitten enää arpoa minkä värikseksi se pesussa muuttuu. Ihana kuulla olevansa osa sun iltarutiinia! \0/

Salla H kirjoitti...

Ei ollut tarkotus olla näsäviisas kun laitoin ton urlin :) Tajusin vaan, että saatat tarvita kipeesti apua ennen kun alotat seuraavan projektin, saatoin jopa hätääntyä että oot jo tekemässä sitä ja samaan aikaan vauva oli tissillä ja 2v laattas eli en oikein ehtinyt muuta kun laittaan vaan nopeeta ton linkin ;)

Toi nainen kenen toi blogi on on niin taitava ja aikaansaapa, että aina vaan tulee itelle todella laiska olo kun sen töitä kattelee. Kun toi nuorimmainen oli vauva se useimmiten ompeli sille aamulla puhtaan bodyn (tai siltä musta silloin tuntui kun sitä blogia seurasin) ;)

Heli kirjoitti...

Salla H: No worries, en ottanut sitä ollenkaan sillain! Vaan otin sen vastaan ikionnellisen kiitollisena, sillä tuo todella oli ihan sairaan hyvä linkki! En olis ite jaksanut googletella ja etsiä, jos jostain mielenhäiriöstä johtuen olisinkin etukäteen tietoa hakenut. Eli mähän tässä oon suunnattoman kiitollinen sulle! :) Ja kyllä, tarviin kipeesti noita neuvoja jos ikinä enää "aplikoin". Nyt on vielä pientä rintamaväsymystä ;) Eipä sullakaan helmi tilanne siellä päässä ollut - sulla on oltava neljä kättä kun tuollaisia tilanteita klaaraat! ;)

Nimetön kirjoitti...

Tosi käheet pökät! Mulla on jotenkin aina sellanen ylisuoritusfiilis että jos teet ohjeista tai jollain kitillä/setillä ni se ei oo sama kuin ois ite tehny. Eli noi on sitte ainaki ite tehdyt, aidosti ja oikeesti!

Nyt jos saa esittää toiveen niin toivoisin kovasti postausta pimamamuodista. Mikä on kuuminta hottia tällä hetkellä yöasujen maailmassa?

T. Nina

ps. ja nyt tää täti lähti nukkumaan, nähden varmaankin unia pienistä tytöntylleröistä, elefanteista ja etanoista ;)

Heli kirjoitti...

Nina: Joo, todellakin oon tehnyt ite ja oikeesti! Ja jos tarkaan katsoo, voi tummansinisellä sametilla nähdä kaiken sen hien ja veren, jota noiden äärellä vuodatin ;)

Ja kuten kirjoitinkin, lukijoiden toiveet otetaan täällä meillä päin vakavasti. Hassua, miten samoilla linjoille liikutaan, sillä olin itse asiassa jo suunnitellut tekeväni yöasuista jossain vaiheessa postauksen. Joten, stay tuned, tulossa on! Ja toivottavasti näit hyviä unia, mahtavaa että jaksoit noin ahkerasti raapustuksiani lukea! *liikuttuu*

Nimetön kirjoitti...

Nuo potkarit on ihanat! Mä olisin ekan ompelukoneen solmun tullessa repinyt kankaan väkisin irti rikkoen housut, etanan ja koneen. Oot sissi!

T:Adan äiti

Heli kirjoitti...

Adan äiti: Nyt kyllä punastun, kun noin kehut potkareita. Kiitos! :) Saas nähdä miten käy kun pesen ne...

Kyllä mäkin kuule muutaman hermopaussin jouduin pitämään, ettei etana päätynyt Riki-kissan leluksi. Se kun tuntui suhtautuvan otukseen kaikkein lempeimmin. Ja ääneen tuli karjuttua, ihan kaikkea sitä ei kehtaa kirjoittakaan ;) Olo oli kuin Amerikan merijalkaväen boot campin läpikäynellä siinä vaiheessa, ku voipuneena potkareita Nasun ylle sovittelin. Ja loppufiilikseen (ku huomasin silitysraudan värjänneen etanan) ei sit enää löydy ees sanoja. Täysin painokelvotonta.

Kiki kirjoitti...

Hieno on! Etanapeppu:)