maanantai 21. marraskuuta 2011

Ei pysty, ei kykene

Hassua miten ihminen voikaan olla laiska. Ja sitten valittaa ja kärsiä siitä ilman että kuitenkaan saa laiskuuttaan mitään tilannetta parantavaa aikaiseksi. Tällä kertaa kyse on niinkin simppelistä asiasta kuin kaapin penkomisesta. 

Meillä on kirkasvalolamppu, huolella keittiön yläkaappiin tungettu, josta en vaan yksinkertaisesti saa sitä kaivettua esille. En, vaikka joka aamu kiroan tuota ulkona levittäytyvää yötä ja siunailen tätä hullua tehomaata, jossa öiseen aikaankin on oltava tehokas. Ja yöksi määritän siis simppelisti ajan, kun on pimeää. Eli tällä hetkellä pauttiarallaa 65% päivästä.

Kuukausi sitten olimme Turkissa, istuimme t-paidoissa ja nautiskelimme lämpötilasta, johon ihminen on luotu. Sillä eikös me kaikki Afrikasta olla lähtöisin? Tuo tuntuu nyt niin kaukaiselta, sekä Afrikasta evakkoon lähteminen että sitten tuo Turkin reissu. Laiskuuttani kuvannee sekin, etten vieläkään ole saanut kaikkia matkakuvia koneelle ladattua. Matkaraportti siis odottelee jossain hamassa tulevaisuudessa.


Mulla ainakin piisaa virtaa ratsata tätä sun kassiasi.
Ihme kamoja sä täällä säilytät.

Ja nyt kun vauhtiin päästiin, voisinkin listata myös muita asioita, joita en laiskuuttani vaan saa aikaiseksi. Kirppispöytä pitäisi varata ja raivata meidän kaikkien kolmen ylimääräiset vaatteet sinne myyntiin. Ei pysty, ei vaan saa aikaiseksi. Sen sijaan kärsin joka aamu vaatekaapista naamalle tippuvista vaatteista ja liukuovet tukkivista kengistä. Kärsin ja manaan.

No entäs sitten nämä kylmät ilmat? No, talvitakit pitäisi ehdottomasti nostella eteisen yläkaapeista (huomannette yläkaappi-kaavan, sinne ne kamat hautautuu...) naulakkoon kesätakkien tilalle, mutta enpä vaan viitsi. Siksi kiroan ja palelen heppoisessa syystakissani ihan joka ikinen päivä. Hanskoista voin vain unelmoida.


Aina sä takavarikoit multa kaiken kivan.

Entäpä sitten sellaiset viralliset asiat, jutut jotka todella pitäisi hoitaa? No ei kuulkaas juuri mitään parannusta. Verokortinkin tilausta vitkuttelin niin pitkään, että todennäköisesti tästä ekasta palkastani rohmutaan nyt sitten se vaatimaton 60% veroa. Nice. Hyvää joulua vaan kaikille. Ja tämäkin tuska puhtaan saamattomuuden ansiota.

Auton katsastus ja huolto? Ehei, viimeistä eräpäivää tässä odotellaan, mitään ei senkään asian suhteen ole saatu aikaiseksi. Mikäs kiire tässä, ensimmäiset muistutukset taisivat tipahtaa luukusta jo pari kuukautta sitten. Toivottavasti pelivaraa on vielä... Ei pysty muistamaan. Kai ne sitten Hervannan valtaväylällä pillit vilkkuen pysäyttävät kun aika on täysi. Huoh.


Toivottavasti toi sun laiskuutes ei vaan tartu muhun. Mulla kun tätä puuhaa riittäis...

Muistattekos kun hehkutin syksyä ja kynttiläaikaa? No joo, sen jälkeen kun silloin kiskoin ne kynttilät esiin ja asettelin ympäri kämppää, ei tunnelmallisen kynttilänvalon eteen ole tehty yhtään mitään. Illasta iltaan valun sohvalla ja katselen ikkunalaudalla orpoina odottavia kynttilöitä. Ei jaksa, ei vaan pysty nousemaan ylös sytyttämään niitä. Niinpä röhnötän paikoillani ja haaveilen kynttilänvalosta. Surkeaa.


Hei mutsi, älä masennu.  Mä jeesaan sua. Sano vaan mitä pitäis tehdä!
*******
Keltainen body - Albababy
Ampparihaalarit - Metsola
Mustat sukat - H&M, itse värjätty

Laiska on laiska. Syytän vuodenaikaa, pimeyttä, alkanutta työtä, miehen työreissuja, suklaata, sohvaa ja mukavuudenhalua. Plus kaikkea muuta kuin itseäni. Sillä minähän en tälle tilanteelle mitään voi. Ei pysty, ei kykene.

Niinpä nyt olisikin hauska kuulla kuinka laiskoja te mahdollisesti olette? Tämä meikäläisen listaushan nyt oli vasta se kuuluisa jäävuoren huippu.

7 kommenttia:

ONIA kirjoitti...

Hei sä sentään värjäilet vaatteita ja KÄYT TÖISSÄ ja what not. Mulla olis tsiljoona hoidettavaa asiaa muuton ja uuden kodin kanssa, yksi tentti ensi viikolla (tänään tein ensimmäiset effortin sen suhteen ja varasin kirjastosta tenttikirjat..), essee kirjoitettavana ja luonnollisesti kasa kotitöitä. Vaatekaapit pitäisi ratsata, samoin kaikki muut kaapit, pitäisi varata lapselle neuvola-aika, hankkia tarpeistoa pikkujouluihin, ostaa pipo, leikata varpaankynnet ja nyppiä kulmakarvat. Plus vaikka mitä muuta. Ja tässä vaan istua pönötän sohvannurkassa kaiket illat :D

Olen oikeasti rasittavan saamaton, mutta yleensä kun alan oikeasti jotain tehdä niin saan asioita nopeasti aikaiseksi. Pitäisi vaan, noh, aloittaa jostain.

Eilen söin rusinoita ja pähkinöitä keittiössä, ja yksi tipahti lattialle. Pään sisällä kävi laiskiaisen ajatusketju "no poika sen sieltä kuitenkin noukkii joten ei mun tarvii, ai niin mutta pähkinään se voi tukehtua ja rusinoista menee vatsa sekaisin joten EHKÄ TÄN KERRAN jaksan sen poimia".

ONIA kirjoitti...

Ai niin, se piti vielä sanoa (romaanini loppukaneetiksi..), että meidän poju oli tänään kuumeessa, ja SILTI se jaksoi touhuta koko ajan jotain. Mitenköhän noilta taaperoilta sais pihistettyä vähän energiaa..?

Anonyymi kirjoitti...

Yksi laiskiainen täällä hei. Kirppispöytä, ne surullisen kuuluisat -09 hääkuvat kansioihin, kaappien siivoaminen jne. jne. jne. Lista on loputon ja mitä mä teen? Syön sohvalla suklaata. Mut on vallannut paniikki lähestyvän töihinlähdön tiimoilta ja yritän nyt käyttää kaiken lapsen hereilläoloajan kunnon laatuaikaan ja laiminlyön muut "pitäis pitäis"-hommat. Kun lapsi nukkuu niin mä murjotan sohvalla koska ihan kohta on tammikuu. Pirullista.

Eeva

L-E kirjoitti...

Hei vaan taas hei :D. Kiva että yrität saada ne haalarit mitattua... Minä yritän saada ne kaavat sitten piirrettyä ja sitten seuraavaksi yritän saada ne ommeltua :D. Juuh ja samalla toivon että saan aikaiseksi ennen kun napero kokonaan kasvaa haalari-iästä ohi eli osaa puhua sen verran että ilmoittaa ettei todellakaan aio pitää mitään tyhmää äidin ompelemaa haalaria. Kiitos muuten mittaamisesta jo näin etukäteen (lisätään vähän paineita ;)).

Minä olen kuuluisa siitä että suunnittelen, innostun ja sitten hmmm... jätän kesken, mulla on keskeneräisiä projekteja kaapit pullollaan, mutta eipähän ainakaan lopu tekeminen :D.

Muakin muuten vähäsen harmittaa että meidän napero otti ja kasvoi Nasusta ohi, meillekään ei siis tule teidän vanhoja ihanuuksia, höh.

Zallaah kirjoitti...

kotihoidontuen haku esim ;D taisi tulla just eilen vikat äippärahat.. juurikin syyskamojen pesu, talvijuttujen etsintä, 3kk likasena olleet kumpparit sentään heitin koneeseen äsken. jajaja, loputon lista.

Kati kirjoitti...

Ähh...mä en jaksa siivota nykyään. Pitäis puunata enempi mut hikisesti keittiö ja kylppäri on ne jota jaksaa. Elä ressaa. Keväällä on taas pirteempi fiilis ja ylikierrokset!

Heli kirjoitti...

ONIA: Joo, virtaa riittää välillä puuhailla hauskoja asioita (esim. värjätä nuo 4kk odottaneet vaatteet), mut sit takkien napit on edelleen ompelematta. Ja pysyvät kiinni tyyliin yhdellä napilla. Mut ihana kuulla muidenkin laiskottelevan villasukat jalassa sohvanpohjalla :) Mut teillä on tosiaan tuo muuttorumba edessä - ei käy kateeksi ;) Toisaalta ihana oma koti odottaa... Ja jos joku tosiaan onnistuu pullottamaan nassikkaenergiaa, tilaan mä suorilta kymmenen pulloa.

Eeva: Hei laiskiainen, täällä lasikamato. Mitä sinne yläilmoihin kuuluu, täällä maan alla on saamatonta ja pimeää ;) Ja hei, tiedän hyvin noi työhönlähtö-fiilikset, mut oikeasti, kyllä se hyvin menee! Tsemiä! Ja suklaa on hyvää :)

L-E: Arvaas vaan muistinko? No en tietenkään. Huoh. Puolustaudun superkiireisellä arjella, joka helpottaa huomenna ku mies palas tänään illalla työmatkalta. Ehkäpä nasu kirii vielä teidt kiinni, jossain vaiheessa... tehdään sit kauppoja pilottitakeista yms.

Zallaah: Mäkin meinasin myöhästyä, mut sit pongasin et netin kautta voi hakea kans. Suosittelen lämmöllä - voi yhä istua sohvalla, syödä suklaata ja pistää virka-asiat rullaamaan!

Kati: En ressaa. Todellakaan Oon liian laiska siihenkin :D