keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Auktoriteettikammoinen amatööriäiti

Eilinen postaus Nasun päivähoidosta kirvoitti hyviä kommentteja ja mietiskelin aihetta vielä tänäänkin. Koko päivähoitokeskustelu höyryää kuumempana kuin beduiinin sandaalit ja niin hullu en siis todellakaan ole, että tuohon intohimoja lietsovaan keskusteluun haluaisin sen laajemmin osallistua. Varsinkin kun mitä minä siitä sen laajemmin osaisinkaan sanoa. Niinpä kuten ihmisten päiväkirjoissa yleensäkin, kerron vain meidän tarinaamme.

Mainittakoon se nyt kuitenkin näkyvästi vielä kaikille, mitä 'hippa':n kommenttiin vastasin. Nimittäin minäkin olen varsinainen takinkääntäjä, päivähoitokeskustelun Paavo Väyrynen. Ennen raskaaksi tuloa kuvittelin sitten joskus olevani lapsen kanssa kotona sen äitiysloman mittaisen ajanjakson, minähän rakastan työtäni. 

No, raskaaksi tultua sitten ajattelin, että ehkäpä sitä voisi hieman pidempään olla, kunnes synnytyksen hetkellä tiesin jo olevani puolitoista vuotta kotona, ainakin. No, nyt kun se puolitoista vuotta on täynnä, olisin ehkä vieläkin pidempään. En mä ennen Nasun syntymää tajunnut vauvoista mitään, etenkään kuinka pieni vaikkapa 9kk vanha vauveli on. Hyvä kun tajuan nytkään.

Kertoessani Nasun hoidon järjestämisestä ja siitä mikä hänelle sopii, puhun siis todellakin vain ja ainoastaan omasta nasukastani. On tarpeeksi haastavaa koittaa lukea ja tulkita omaa lastaan, jonka kuitenkin jo aika hyvin tuntee. Miten ihmeessä voisin yrittää sanoa mitään kaikista muista lapsista, joita en tunne? Ehei, en mitenkään. Niinpä otan kantaa siihen mikä meidän tilanteessamme meidän perheellemme on parasta.

Siis MITÄ? Hä? Ai tunnet sä mut vai?
No osasitkos arvata että olin kahvinkeittopuuhissa?


Hei lukijat, saisko olla kuppi kahvia? On meinaan purut itse huolella valittuja.
*********
Sateenkaariasu - Molo
Mallin puuhat - Näitä ei äiti sitten osannutkaan aavistaa

Kumarran myös syvään teille, rakkaat lukijamme, sillä te olitte juurikin saaneet asian hännän päästä kiinni. Ainakin jokainen kommentoija oli, tiedä sitten kuinka moni siellä hiljaa ymmärsi väärin ja narskuttelee nyt hampaitaan, hehe. Mutta siis, kuten Anonyymi kommentissaan osuvasti kirjoittaa:

"Heli, rakastan tätä kohtaa: "Ja nyt ei sitten ole mitään halua työntää lusikkaa mihinkään laajempaan lapsenhoitokeskusteluun. Tämä on vain ja ainoastaan meidän tilanteemme eikä siitä tule laajentaa mitään mielipidettä sen laajemmalle. Jokainen toimii varmasti heille parhaan tyylin mukaan ja eri asiat sopivat toisille." Mikään ei minua ärsytä kuten ainoan oikean julistaminen. Perheen sisälläkin eri lapsille saattaa toimia eri vaihtoehdot. Samankin perheen eri lasten kohdalla eri elämäntilanteet ja lapsilla eri luonteet, yksi lapsi perheestä saattaa olla kotihoidossa vaikka kuinka kauan ja toinen mennä 10kk:n iässä päikkyyn. Ja kaikkien hoitoratkaisujen tueksi ja vastaan löytyy myös tieteestä faktaa. Ihan myös varhain aloitetun päikynkin puolesta. Joten on parempi unohtaa tuo ainoan oikean julistaminen, koska sellaista ei ole. "
 
Rakas Anonyymi, en voisi olla kanssasi enemmän samaa mieltä. Juuri tämä oli kirjoitukseni pihvi, ajatusteni ydin. En usko elämässä ehdottomuuksiin, kammoan kaiken maailman dogmia ja kärsin jonkin asteisesta auktoriteettikammostakin. Tämän yhtälön päälle on siis mahdotonta lähteä sovittamaan mitään oikean julistamista, ainakaan meikäläisen suuhun.


Hei kaikki ja terveisiä täältä jätepisteeltä, ajattelin nyt esitellä teille hieman löytöjäni. Kuten näette, todistuaineisto on kiistaton. Tässä taloudessa syödään suklaata nukkumaanmenoaikani jälkeen.

Mielelläni kuitenkin kuulisin muidenkin ratkaisuista eli kertokaahan vaikka anonyymeina miten teillä nämä natiaisten hoidot on järjestetty? Ja minkälaisia kokemuksia teillä asiasta on? 

T'ässä blogissa ketään ei tuomita, haukuta tai arvostella - minä lupaan pitää siitä huolen. Me vanhemmat, voi me äidit ja isät tarvitsemme vertaistukea, tsemppiä ja kokemusvertailua. Sitä ei maailmassa koskaan voi olla liikaa!

Eli ugh, minä olen puhunut. Puhukaa nyt te :) 

9 kommenttia:

L-E kirjoitti...

Hiihaa. Ihan tässä viime päivinä on käynyt mielessä että voisihan sitä päiviänsä töissäkin viettää... Mutta juuh, on ollut sanoisinko hieman työlästä tuon alta metrin mittaisen täystuhon kanssa... Tai sitten vaan lomalta arkeen paluu ei sujunutkaan vallan lauleskellen ;).

Mun äitini oli koko työikänsä päiväkodissa töissä ja sanoi ettei sinne veisi pientä lasta edes äärimmäisessä pakossa :O. Eli siis täysin pois suljettu vaihtoehto meidän perheessä.

Toistaiseksi meillä homma toimii siis niin että minä olen kotona ainakin tämän talven, katsotaan jatkoa sitten kun on ajankohtaista.

Ja voi kun mun mielestä olis kiva että lapsi osaisi hieman ilmaista itseään eli kertoa hoitopäivistään sitten kun sellaisiin on aihetta. Nyt sanavarastoon kuuluvat ääljiö, kissa, äiti, isiiii ja loput on vielä vauvaruotsia että kuinkas sitä tuollaisen vielä ihan vieraan hoitoon raaskisi antaa?

PikkuHoo kirjoitti...

Onpas ihana kuulla, että Nasu saa jatkaa kotoilua isänsä kanssa :)

Meillähän on kaksi lasta, poika 3,5v ja tyttö 11kk. Minä oon ollut kotona lasten kanssa pojan syntymästä asti ja aijon olla siihen asti kun tyttö täyttää kolme sen jälkeen teen osa-aikaista työtä tai alan opiskelemaan. Minun kotiäitiys helpottaa meidän arkea suunnattomasti sillä minä ja mies tehdään molemmat vuorotyötä.

En kuitenkaan ole ollut ihan täysin kotona sillä oon tehnyt koko ajan (äitiyslomaa lukuunottamatta) keikkatyötä omalle osastolleni miehen vapaa päivinä. Nyt olen menossa kuudeksi viikoksi töihin kun mies jää isäkuukaudelle. Saan päivitettyä lääkeasiat ja pääsen kiinni työhön taas keikkatyötä ajatellen. Jos miehellä olisi vakituinen työ niin harkitsisin vakavasti itseni irtisanomista ja jäisin kotiin siihen asti kun lapset ovat koulussa tekisin vain keikkatyötä jota meille sairaanhoitajille on tarjolla paljon. Mulle ei työ tällä hetkellä ole mikään intohimo haluaisin olla vaan kotiäiti ja nauttia nuista lapsista. Vaikkakin mulla on ihana työpaikka ja mukavat työkaverit niin nyt haluan omistautua täysin lapsilleni ja työn vuoro on sitten joskus taas. Rahallisesti ollaan pärjätty ihan hyvin kun mietitään tarkkaan mitä ostetaan ja minun keikkatulot ovat iso lisä lompakkoon.

Kati kirjoitti...

Hah-nyt tuli hyvä kysymys- meillä kun on monenlaista kokemusta.

Kunnan päiväkoti, perhepäivähoito, srk:n kerho, kotiin palkattu yksityinen hoitaja, vanhempainvapaan oikeasti jakaminen tasan- kaikkea on tämän lauman kanssa kokeiltu ja kaikki ovat siinä hetkessä juuri sille lapselle olleet hyviä ratkaisuja.

Erityislapsellemme teki hyvää päästä opettelemaan ryhmätaitoja vaikka olin kotiäiti jossain vaiheessa- ne opit auttoivat koulunaloituksessa ja poika sai kavereita, joita ei aiemmin ollut.

Kaksi ekaa lasta oli isän hoidossa siitä asti kun pienempi oli 5kk, noin vuoden ikään asti. Teki hyvää erityisesti iskälle :D Joka kyllä oli esikoistakin hoitanut alle vuotiaana 4kk.

Ite sain kyllä töissä koko ajan vastailla idiottikysymykseen "miten ihmeessä sä voit jättää vauvan ja tulla töihin". Se oli tosi ärsyttävää, kaunis ajatus vanhempainvapaan jakamisesta tarkoittaa siis käytännössä äidin syyllistämistä ja isän glorifioimista ("kuinka sä jaksat!!Voi toi on niin upeeta et oot kotona") jos oikeasti jakaa vapaansa tasan.

Mä olen lakannut aikoja sitten välittämästä mitä muut meidän perheen ratkaisuista ajattelee, ja pohtimasta mitään universaalisti oikeiden hoitoratkaisujen tekoa.

Yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen. Lisäksi mä ajattelen, että paikka ei niinkään ole olennainen vaan hoitopäivän pituus. Koitan taaperoilla pitää max. 6h/vrk hoitoaikaa, isommat voivat olla vähän enemmän. Itekään en jaksais joka päivä olla 10h työpaikalla, joten lastenkaan ei tarvitse.

Nimetön kirjoitti...

Meidän nuorimmainen ollut ihanassa päikyssä huipputätien kanssa 12kk iästä alkaen. Tosi hyvin mennyt ja lapsi rakastaa sitä paikkaa. Hyviä kriteereitä seurata päikyn tasoa on tätien vaihtuminen/sairauslomat. Tuolla ei saikkuja ja samat tätit olleet jopa vuosikymmeniä. Tiedän myös huonompia päikkyjä. Esikoinen ollut perhepäivähoitajalla, josta jälkikäteen kuulin kamalia asioita. Tiedän tampereella täyden kympin perhepäivähoitajia ja sellaisia, joille en lasta veisi mistään hinnasta (jos kehtaisin pystyisin kertomaan sellaisia tarinoita, että niskavillat nousee pystyyn). Ja kokemuksesta voin sanoa, että tosi vaikea itse tietää tasoa, ellei ole joku joka osaa pitkältä ajalta suositella. Myös kotona muksuja hoidettu ja päiviä/viikkoja lyhennetty. Kivaa ollut sekin. Esikoinen on aina ollut enemmän kotona viihtyvä ja kuopus tykkää päikystä.

Nimetön kirjoitti...

Kokonaisuus ratkaisee. Itselläni ollut se sääntö, että kun lapset ovat töiden takia päivähoidossa, en enää pidä lapsia ylimääräista hoidossa muiden menojen takia vaan kaikki vapaa on yhdessä tekemistä. Kotihoitojaksoina taas saatan käyttää hoitajaa helpommin vapaa-ajanmenojen aikana.

Nimetön kirjoitti...

Mulla oli aika samat fiilikset kun sulla. Siis kun tulin raskaaksi, kuulutin töissä kovaan ääneen, et meikäläinen ei sit ole mitään kotiäiti-tyyppiä, tulen samantien äitiysloman loputtua takas. Juuuust. Soittelin sit pomolle et toi josko sitä jäis vielä puleks vuodeks hoitovapaalle.. :D Ja nyt kun poikanen pitäis laittaa vuoden vaihteessa päiväkotiin, mun sydän itkee joka hetki kun ajattelenkin asiaa :( Valitettavasti omakotitalon osto on se syy miksi on pakko palata takas töihin. Koska itse olen kasvanut omakotitalossa, en voi kuvitella kasvattavani lasta missään muualla kuin omakotitalossa missä on tilaa temmeltää ja ennenkaikkea se oma ihana iso piha, se oli mulle se tärkein juttu lapsena, joten saa olla myös poikaselle ;) Mutta onneksi mieheni ja minun työajat menee vähän päällekkäin niin hoitopäivä pituus pikkasen lyhenee :)
On nää vaikeita juttuja, mielipiteitä on yhtä monta kuin äitejäkin.

Nimetön kirjoitti...

Tuo Kati:n saama kommentointi miehen jäämisestä vauvan kanssa kotiin on kyllä raivostuttavaa! Itse olisin kovasti sen puolesta, että vapaat jaetaan isän ja äidin kesken niin tasan kuin mahdollista, ja siksi 6+6+6kk malli kuulostaa musta esimerkiksi oikein hyvältä vaihtoehdolta. Samoin mun korvaani kalskahtaa aina ikävästi jos kuulee päiväkotien henkilökunnan suusta etteivät ikinä laittaisi omia (pieniä) lapsiaan sinne, kuten L-E kirjoitti... jotain täytyy olla tosi pahasti vialla sellaisessa päivähoitopaikassa via onko koko systeemi sitten jotenkin ihan mätä? Asun ulkomailla ja täälläkin toki on hoitopaikkoja laidasta laitaan, mutten silti näe että ne olisivat täysin soveltumattomia pikkulapsillekaan. Toki hoitajilla on varmasti vähemmän aikaa yksittäisille lapsille kuin kotihoidossa oleville lapsille, mutta en näe että se välttämättä on mikään hirvittävä asia (jos hoivaa ja turvaa kuitenkin saa säännöllisesti).

Omista lapsista ensimmäinen oli vajaa kaksi vuotta minun kanssani kotona, sen jälkeen vuoden isän kanssa jona aikana aloitti myös osa-aikaisen päiväkodin. Kakkonen meni päiväkotiin vuoden ikäisenä ollen sitä ennen sekä minun että isänsä hoidettavana. Itselläni ei ollut mahdollista olla pidempään kotona, ja muutenkin nyt sopi elämäämme hyvin että lapsi aloitti hoidon jo aiemmin. Itse teen vajaata työviikkoa eli hoitopäivät eivät veny kovin pitkiksi.

Itse olen nähnyt niin monenlaisia lastenhoitomalleja ja tapoja, että olen tullut siihen tulokseen että lähes millä lailla vaan voi lapsista tulla täysin normaaleja ihmisiä (tai olla tulematta). Toki omalle lapselle tahtoo aina parasta, mutta loppujen lopuksi liika filosofointi ja pohdiskelu voi joskus olla siinäkin aiheessa joskus jopa pahasta. On tehtävä niinkuin parhaalta tuntuu: Just go with the flow. :)

Nimetön kirjoitti...

Jos katsoo asiaa ihan suoraan silmiin niin eikös hyvän päiväkodin tai perhepäivähoidon tee ne ihmiset, jotka sitä työtä tekevät! Lapsille ihan sama onko päiväkoti (tai perhepäivähoito)70-luvun kerrostalon kellarikerroksessa vaiko hulppeassa puutalounelmassa, kunhan ne TÄDIT ovat hommaan sopivia, motivoituneita, henkilökunta ei vaihdu ja sitä henkilökuntaa on riittävästi. Tärkeää on myös sosiaalinen kontrolli, jos päikkyyn on päässyt sopimaton työntekijä ja paikka alkaa olla sellainen, ettei sinne omia lapsiaan haluaisi - pitää tilanteesta raportoida ylöspäin. Toinen asia on tietysti riittämättömät resurssit jne. Paljon on Suomessa päiväkotiin hyvin tyytyväisiä lapsia ja vanhempia, joten kyllä siellä aika usein on hyvin sopivaa porukkaa töissä! Ei tarvitse pelatä jos sinne saa/joutuu lapsensa laittamaan, että nyt ollaan tuhon tiellä :-) Sama pätee perhepäivähoitoon, hoitaja tekee työtä persoonallaan. Ja sinnekin sattuu huippuja, ja ei niin hyviä..

Heli kirjoitti...

L-E: Samaa mäkin toivoisin, et Nasu osais puhua ku hoitoon menee. Mutta kattellaan nyt, näillä suunnitelmilla mennään nyt kevääseen saakka ja katsotaan tilannetta sitten.

PikkuHoo: Tiedätkö, anoppini juuri totesi mulle, et mun pitäis uudelleenkouluttautua sairaanhoitajaksi, koska sillä alalla on helppo tehdä lasten mukaan keikkahommia ja siten saada lisätienestejä (hänellä siis omaa kokemusta). Ja niinhän kuulut Sinäkin tehneet ;) Voi, kunpa mäkin voisin keikkailla ja siten järjestää juustoa leivän päälle...

Kati: Sä todella olet tässä asiassa jo ainakin semi-asiantuntija, sen verran teillä on eri versioista kokemuksia :) Kiva kuulla teidän kokemuksista, niinhän nekin osoittaa et aina tilanteiden mukaan kannattaa mennä ja tilanteetpa penteleet tuppaavat aina muuttumaan. Mikä tekee elämästä mielenkiintoista ja elämisen arvoista, kuka sitä samaa päiväänsä murmelina jaksaa tahkota? :)

Anonyymi: Hyvä pointti, niinhän se taitaa alalla ku alalla paljastaa. Itselläkin on meinaan kokemusta siitä kuinka menon mennessä huonoksi sairaslomat tiimissä kasvavat... eli lienee normi-ilmiö alalla ku alalla? Ai hitsit, et viitsis vaikka maililla mulle vinkata kuka Treella on hyvä ja ketä välttää?!

Anonyymi: Aamen. Juurikin se kokonaisuus. Kuten niin monessa muussakin asiassa.

Anonyymi: Samat kuulutukset mullakin joo. Onneksi ei kukaan töissä ole niitä muistellut ;) Mekin aina miehen kanssa säännöllisin väliajoin mietitään tota omakoti-asiaa, kumpikin kun ollaan sellaisen kasvatteja. Toistaiseksi kuitenkin asutaan kerrostalossa ja silti asuntolainaa on ihan tarpeeksi :D

Anonyymi: Samaa mieltä, vihaan noita kommentteja koti-isistä minäkin! Ja kannatan tuota 6+6+6-mallia. sunkin kokemukset osoittaa musta hyvin sen, miten nämä asiat ovat aina tilannekohtaisia ja kuinka kokonaisuus ratkaisee. Ja liika pähkäily ei ainakaan mulle usein tuo ratkaisuja, vaan ongelmia. Luotan intuitiooni vahvasti, siihen miltä tuntuu. Ja tähän saakka tunne on ollut todella oikeassa, joten sen kanssa jatketaan (hautaan saakka) :)

Anonyymi: Nimenomaan. Päiväkoti on vain rakennus, hoidosta kun puhutaan on kyse ihmisistä. Ja ihminenhän tuo natiainenkin on - kemioiden siis soisi synkkaavan hoitajien kanssa. Onneksi meidän kanssa synkkaa :D