perjantai 11. marraskuuta 2011

Palindromipäivä

Tänään on hauska palindromipäivä, 11.11.11. Näistä tällaisista muistuu aina mieleen ne omat häät toisena samanmoisena päivänä 08.08.08. Niin oli kuulemma tänäänkin kirkot kovasti varattuja, enkä yhtään ihmettele. Voiko helpompaa hääpäivää olla, muistaa vanhana dementioituneena mummelinakin vielä vaikkei mitään muuta enää muistaisikaan, hehe.

Heti alkuun vielä sellainen varoituksen sana, että meikäläisellä on uudet pitkät kynnet (rakennekynnet), joiden kanssa kirjoittelu on ainakin toistaiseksi melkoista tuskaa. On mulla kynsiä ollut aiemminkin, mutta siitä on jo sen verran aikaa, että uudestaanhan näiden kanssa on taas opeteltava elämään. Joten tämä teksti jää nyt melko tyngäksi, koko päivä kun on työasioiden kanssa tätä näpyttelyä harjoiteltu ja enää ei sormet oikein taivu näppäimille.

Mutta asiaan. Viime päivien hieman, noh, miesmäisten asujen vastapainoksi tänään pukeuduttiinkin sitten hameeseen. Asu valittiin myös mummua silmällä pitäen, hän kun piipahti pitkästä aikaa luonamme iltapäiväkaffeilla.

Mitäs me täällä eteisessä mutsi tehdään?
Ahaa, täällä oli tämä isin isänpäivälahjakin vielä paketoimatta.

Ja tässä siihen kortti. Mahtavaa, nyt meillä on lahja koossa, kerrankin ajoissa.
*****
Violetti huppari - Albababy
Pinkit villaleggarit - Metsola
Violetti vakosamettihame - Me too
Ruskea riepu mallin olkapäillä - Ei asuun suunniteltu villahaalari

Mummu tuli siis pitkästä aikaa kylään ja toi ulkomaanmatkaltaan tuliaisina wienernougaata (kirjoitetaankohan tuo noin?). Se on kyllä hassua, sillä olen äidilleni kertonut jo teini-iästä saakka, etten liiemmin tykkää tuosta suklaasta, mutta aina hän sitä sitkeästi vaan tuo. 

Ja ei, äidilläni ei ole oma lehmä ojassa, sillä hän ei itse voi edes syödä suklaata. Ilmeisesti äiti on vaan aikoinaan päättänyt, että pidän tuosta suklaasta ja niin se nyt sitten on. Ikuisesti.

Mummu ja Nasu natustelee rusinoita & pähkinöitä.

Välillä hassutellaan, kutitellaan kaulasta ja kuiskitaan suoraan korvaan vanhaa kunnon Antti Mörö-leikkiä. (Kyseisessä leikissä kuiskataan niin lähellä korvaa kuin mahdollista, että "Antti Mörö tulee". Ideana on äänteillä ja puhalluksilla kutitaa uhrin herkkää korvaa, leikki juontaa omasta lapsuudestani ja suoraan olen sen lapselleni siirtänyt, hehe).
   

Sitten taas valikoidaan huolella uudet herkut.

Tänään tuli myös postissa pari niin ihanaa pakettia, että ne kuuluisat oksat pois! En olekaan hetkeen esitellyt teille mitään nettilöytöjäni yksinkertaisesti koska niitä ei ole ollut, mutta nyt töihin palanneena ansiotyöläisenä on taas hieman paremmin varaa hemmotella itseään ja perhettä. Joten huomenna voisinkin vaikka vilauttaa hieman tarkemmin minkälaisia ihanuuksia mukaan on taas tarttunut.


Mutsi hei, jos nämä kerran on mulle tulleet, ni MÄ ne kans sit avaan.


Ai että mitä kuoseja...! 
Ja kaikki nämä yksityikohdatkin -mutsi hei, nyt mä diggaan!

5 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Suloinen Nasu :) Ja ihanan näköinen tuo haalarikasa! :D

Nimetön kirjoitti...

muistan jostain lukeneeni, ettei maapähkinöitä sais antaa alle 8-vuotiaalle? Voi tosin olla taas kerran vanhentunutta tietoa..:) Eniveis hauska postaus taas kerran!

Nimetön kirjoitti...

Maapähkinöitä on joskus varottu niihin helposti muodostuvan hometyypin vuoksi. Mutta Suomessa valvonta pelaa kyllä. Ja jos tuota hometta olisi, olisivat pähkinät haitallisia niin lapsille kuin aikuisillekin (tai siis saattaisivat olla). Muusta en ole kuullut. Ja nuo saa/ei saa -listat taitavat aika paljon vaihdella maittain. Eikös Kiinassa vauvojen ensimmäinen kiinteäruokakin ole riisi&uppopaistetut munat. Suomessa neuvolantädeiltä nousisi verenpaine tappiin noista munista.

Äni kirjoitti...

Hihih, aivan hurmaava pieni pömppömasu Nasulla noissa ensimmäisissä kuvissa. :D Ja jälleen kerran aivan ihana päivän asu.

Heli kirjoitti...

Maria: Ja voi että mitä kasasta sitten vielä kuoriutuikaan! :)

Anonyymi: Mä olen kuullut joskus samaa, mut ei ne neuvolassa kauhistuneet. Ja lähinnä rusinoita tuo nassikka tuolta kulhosta syö, tosin en niitä pähkinöitäkään sen suusta ulos kaiva jos joku sinne eksyykin. Mä otan nää jutut aika rennosti :D

Anonyymi: Kiitos lisätiedosta! jajoska mä popsin pähkinöitä ihan urakalla, ei noi kauaa tuolla astiassa ehdi edes olla. Homeettomilta ovat maistuneet :D

Äni: Eikös vaan olekin aivan mahtava pömppä?! Vähänkö oon ylpee ku meidän hyttynen on vihdoin kasvattanut tuollaista masua... :)