lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kevätsiivous

Hola, täällä ollaan meinaan oltu tänään ahkeria! Otimme miehen kanssa urakaksemme siivota talvitakit pois ja kevät-/kesätakit tilalle. Urakkaan kuuluu myös sama siirto kenkien puolella, vaatekaapien siivous sekä kenkien huoltotoimet.

Meni muuten vuosia ennen kuin ymmärsin, että kenkiä on todella huollettava, jos niistä haluaa nauttia useamman vuoden ajan. Suutari ja plankkaus, siinä varsin simppeli yhtälö kaltaiselleni kenkäintoilijalle ja sillä pääsee jo pitkälle.

Siinä missä minä ja mies olemme penkoneet vaatekasojamme, on Nasu kunnostautunut sähköopintojen saralla. Näytin ipanalle kirjaston lampun salaisuuden (lue: kytkimen sijainnin) ja siitäkös riemu repesi.


Eli kerrataanpa tämä nyt vielä.
Mä siis painan tästä napista tässä näin ja valo syttyy. Niinkö?


Kappas kehveliä, no niinpä syttyikin!
Joo-o, nyt on hallussa tämäkin taito. Eteenpäin sano mummo hangessa.

Ai että kun oli ihanaa asetella kaikkia keväisiä vaatteita paikoilleen! Näiden vaatesiirtojen myötä myös Nasun vaatekaappin sai nyt asetella uusia keväthankintoja, ihanuuksia joista erityisesti kengät aiheuttivat värinöitä. Jos ei Nasussa, niin ainakin meikäläisessä. Nuo Angulukset tuli esiteltyä jo aiemmin, mutta katsokaa nyt noita ihania Gucioita! Aah, tervetuloa kevät!


Angulusten parhaat kaverit, sanokaa hei Gucioille.
Ja kuosi, jota olen metsästänyt kau-an. Vihdoin löytyi!

Olenko muuten jo siunaillut sitä, kuinka taaperon jatkuvalla kehittymisellä on toinenkin puoli? On varmasti tullut kirottua sitä sotkemista, joka paikkaan ehtimistä ja kaiken penkomista, mutta on se vaan kivaa kun ei enää tarvitse pelätä ipanan saavan itsensä hengiltä 24/7. Nyt sen voi oikeasti jättää omaan huoneeseensa itsekseen leikkimään ja mennä vaikka juomaan kaffeet. Ah arjen luksusta!

Aivan. Entä saisiko olla muutama kivi?
Tarjoilen teille ne näin istualtaan, muodikkaan japanilaistyylisesti. 


Hä? Mitä se iskä nyt häiriköi mun kattaustani?
Jumankekka, sillähän on Munamies siellä alkamassa. Nyt tuli kiire!

Ennen illan leffaa seuraa vielä kuva-arvoitus. keksittekö mitä on tapahtunut? Kuka, mitä, missä? Ja ehkäpä tärkein: MIKSI?

Nasu was here.

10 kommenttia:

Kasvukipuja kirjoitti...

Tuttuja juttuja, Guciot <3 aarrekidin haalari, wuhuu!!! Tuo paitakin meiltä löytyy ;)

Kuulin tänään, et El NaturaLista tekee nykyisin myös kenkiä lapsille, ihan uus juttu mulle.
Itse oon Natutralistoja käyttänyt vuosia ja kahdeksan paria niitä multa löytyy, joten onhan se lapselle tää merkki siirrettävä!

Samoin kuin Marimekko, meidän suvussa Marimekko kulkee äidin maidossa, minun mummoni jo eläessään käytti Marimekkoa, minun Äitini on aivan hulluna ja minä nyt tottakai.
Käydäänkon tossa meidän lähellä olevassa tehtaanmyymälässä usein vierailulla ja viimeisin tän viikon löytö oli VALPURI YÖKKÄRI, keltaisena! NAM!! Siis valpuria, oi oi!
Mut toi tehtaanmyymälä on kyllä mahtipaikka, saa kankaita ihan törkeän halvalla ja muutakin sälää ihan pilkkahintaan :)

Kasvukipuja kirjoitti...

Voi luoja mikä määrä kirjoitusvirheitä. Milloinkahan opin tarkastamaan ennen lähetystä.

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Raitabody - Moonkids
* Pussihaalari - Maailman ihanin, Aarrekid

Katriina: VALPURIA???! Mitä? Missä? *Haistelee epätoivoisena ilmaa löytääkseen* Voi kiltti kulta, jos moiseen vielä törmäät ja omat säilöt on jo täynnä, OSTA minulle! Tahtoo, tahtoo! :) Ja tuo El NaturaLista oli tosi hyvä vinkki, en tiennytkään, täytyykin heti mennä tsekkaamaan valikoimia..

Heli kirjoitti...

...ja unohtui:
* Raidalliset sukkahousut - Lundmyr of Sweden

Sari76 kirjoitti...

Kerrassaan ihana tuo asu! Pitäis varmaan alkaa metsästämään tuota Aarrekidiä syksyksi meille :) Osaatko sanoa tuon koosta, onko naftia tai reilua mitoitusta?

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kuulin huhua että Marimekon ysmyihin olis tulossa tuota Valpuria! :)
/marika

Kasvukipuja kirjoitti...

Juu, tulee yökkäreinä ja hattuina ainakin valpuria, pitää olla nopea jos meinaa saada. Meidän lähimyymälän ysmy laatikossa ei montaa valpuria ollut ;)

Kati kirjoitti...

Ihanat kengät!

Heli kirjoitti...

Sari76: Toi on kyllä yksi munkin lemppareista - mustavalkoinen toimii. Aina. Ja hienosti saa haalittua setin eri valmistajilta, hehe. Toi pussihaalari on kyllä uskomattman monikäyttöinen; se on kohta vuoden ollut Nasulla käytössä ja yhä vaan menee. Suosittelen lämmöllä (vaikka onkin törkeän hintainen)! Toi on siis kokoa 80 ja ollut NAsulla vuoden ikäisestää. Aluksi laitoin noi henkeselit ristiin, nykyään ei tarvitse. Täällä kuvia noista ajoista kun pussihaalari on pikku-Nasulla: http://www.nasunasu.com/2011/07/maailman-ihanimmat-pussihaalarit.html

/marika: OU NOU!!! Sinne siis tappeleen, koska ne on???

Katriina: Mitä?! Pääseekö ysmy-laatikoita jo penkomaan? Ja koska ne tosiaan on, pakko mennä metsälle! Nimim. pakkomielteinen -77 ;)

Kati: Eikös! Ihana kevät kun saa tuollaisia jo pitää, mullakin tänään jalassa Converset. IHANAA!

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä ysmyt alkaa nyt keskiviikkona.
/marika