tiistai 3. huhtikuuta 2012

Vastavirtaan

Olen elämässäni toiminut usein täysin toisin kuin valtaosa. Tehnyt välillä juuri niin kuin on varoiteltu että "älä tee". Ja nyt puhun siis hieman suuremmista elämänvalinnoista kuin hiusväreistä. 

Välillä valinnut jotain niin erilaista, että läheiset ovat vain pyöritelleet päätään, välillä jättänyt jopa kertomatta. Elämäni päätöksiä tehdessäni ei erilaisuuden tavoittelu ole missään nimessä ollut mikään arvo, niin vain on tapahtunut intuitiota seuratessani.

Uskon vakaasti siihen, että ihmisen tulee elää itsensä näköistä elämää. On otettava oma elämä haltuunsa ja tehtävä siitä sellaista, mitä haluaa. Ei niitä kuvioita kukaan muu tule muuttamaan, harvoin ainakaan positiiviseen suuntaan. Paikallaan istumalla ja vain muutosta odottamalla harvoin tapahtuu mitään. Paitsi ajan ja mahdollisuuksien ohimarssia.


Ai jaa. Mä kyllä istun tässä hievahtamatta ja odotan että Pikku Kakkonen alkaa.
En hievahdakaan.

Kas niin mutsi, taas kannatti vain olla ja odottaa. Nyt se alko!
Hei älä nyt enää toljota siinä. Hieman katselurauhaa, kiitos!

Mutta ei se aina helppoa ole, ei todellakaan. Itse asiassa olisi niin paljon helpompaa toimia kuten "kaikki muutkin". Hyväkään itsetunto, luottamus vaistoihinsa ja siihen että tietää mitä tahtoo ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että jokainen meistä epäilee joskus. Varmatkin asiat voivat oikeana hetkenä tuntua erittäin epävarmoilta.

Tällä hetkellä elän elämässäni jälleen vaihetta, jossa olen luovimassa vastavirtaan. Lujaa. Toimimassa selvästi eri lailla kuin suuri enemmistö. Näin on tapahtumassa useankin asian suhteen ja kaikki ne ovat kyllä täysin itse päätettyjä asioita. Tarkoitan, että olisin aivan hyvin voinut niiden kohdalla valita toisinkin. 

Mutta erinäisistä syistä johtuen olen jälleen oman tieni valinnut, sen ruokkoamattoman sivupolun jota ei paria askelta pidemmälle näe. Ja voi pojat, se minua kihelmöikin! 

Samoin tänään on erään asian tiimoilta ollut hieman alakuloinen ja surullinenkin olo. Tiedän, että olen itse tälle polulle astunut, mutta silti aika ajoin katson haikeana niitä muita, jotka sitä turvallisempaa polkua näyttävät tallustavan. 

Nyt on se aika. Kyseenalaistan, mietin ja pähkäilen. Olen hieman surullinen. Tämä päätös on, kuten päätökset aina, samaan aikaan myös luopumista jostain. Kun jotain saa, luopuu jostain. Toivotaan etten joudu luopumaan ikuisiksi ajoiksi. 

Niin, olo on tänään ollut hieman mollivoittoinen ja surkea. Kyllä se taas tästä.    

6 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Tsemppiä! Täällä meikäläinen on luopunut kotiäidin arjesta, ei aina niin ihanasta, mutta silti... Olen saanut työelämäni takaisin, mutta puntarissa tietty painaa vastaan se, että oma nassikka on päiväkodissa ja päivän jälkeen haisee jonkun toisen ihmisen syliltä!! Mutta kaikenkaikkiaan kaikki jää tässä järjestelyssä plussan puolelle, se on pääasia. Vaikka mä joka päivä vähän haikeilenkin. Kyllä niin saa tehdä. Unelmatehtaankin kanssa :)

Heli kirjoitti...

Elisa: Tsemppiä duunarimutseuteen! Se on muutos ja vaikka olisikin muutos hyvään, kuuluu kolikon kääntöpuolelle ihanyhtä lailla niitä haikeuden tnteita. Myötätuntohaleja siis myös sinne päähän, I feel you! Tämä mun haikailu ei itse asiassa nyt niinkään johdu tästä unelmatehtailusta, ehkäpä vain etäisesti kiertokautta. Tämä on niistä muista päätöksistä joita olen ohessa tehtaillut...

Nasun Asu:
* Ruskeat sukkikset - Metsola
* Pullabody - Arpajaisvoitto ihanalta Vadelmialta "Appelsiinimyssy ja mansikkapöksy" -blogista

Nimetön kirjoitti...

Hellou Tampere,

ja virtuaalinen tsemppihali sinne mollivoittoiseen hetkeen. Ainahan nämä elämän suuret, ja miksei pienemmätkin, valinnat antaa aihetta kipuiluun. Mutta ainakin itse olen huomannut, että kun asiaa on tarpeeksi työstänyt ja murehtinut, se on kuitenkin tehtävä, jotta lopussa voi vahvasti seistä päätöstensä takana. Ja intuitio, siihen kannattaa aina uskoa, sillä ainakin mun kohdalla sen perusteella tehdyt päätökset on aina osoittautuneet oikeiksi, vaikka sitten vasta jonkin ajan kuluttua.

Täällä tosiaan painetaan hommia jo vaikka kuinka monetta kuukautta, tosin tuo 4 pvn työviikko tuo helpotusta ja tuntuu aika luksukselta. Töihinpaluu sujui yllättävän vähällä kipuilulla, eli aika oli oikea. Mutta nyt tuntuu että täälläkin ajatukset ovat alkaneet harhailemaan sen suhteen, että onkohan tämä toisaan sitä mitä haluan tehdä. Kyllä se äitiys varmasti muuttaa omaa persoonaa (haluaa tai ei) ja ajatuksia siitä mihin (työ)aikansa haluaa kuluttaa. Mutta onneksi kevät (tuosta sääherran tilapäisestä mielenhäiriöstä huolimatta) porskuttaa eteenpäin ja valoa riittää eli kyllä se tästä :-)

Teidän seikkauluja olen edelleen ahkerasti seuraillut, mutta kommentointi on valitettavasti jäänyt vähälle. Sen verran väsynyttä mutsia sitä tulee iltaisin oltua. Niin, että unelmatehtaan paljastumista täälläkin odotellaan, vesi kielellä :-)

Mutta nyt taas ajatukset työasioihin, hilrimpsis Nasu & co.!

- mimmu

ONIA kirjoitti...

Kyllä tässä nyt lukijaa koetellaan, kun niin kovin salamyhkäisesti puhutaan asioista! Odotan kieli pitkällä, mitä unelmatehdas ja muut päätökset tuovat tullessaan (vuokra-asunto, muutto ulkomaille, maailmanympärimatka..mitämitä!?).

Tsemppiä vastavirtaan soutamiseen, se on joskus kyllä sen arvoista!

Saara kirjoitti...

Kyllä kuulostaa täsmälleen samoilta ajatuksilta kuin itselläni joku aika sitten kun toteutimme perheeni kanssa haaveen ulkomaille muutosta. Oltiin aivan innoissamme asiasta ja myös siitä, että mepä uskalletaan tehdä asiat omalla tavallamme omassa järjestyksessämme. MUTTA, kun kaikki kaveripiirin kaveriperheet ovat aloittaneet talonrakennusprojektin (uskomatonta mutta totta) omalla tutulla paikkakunnalla omien ystävien ja sukulaisten lähellä, niin kyllä välillä meinasi rimakauhu iskeä kun itsellä onkin edessä hyppy vieraaseen kaupunkiin vieraaseen maahan ilman yhtäkään tuttua saatikka isovanhempia yms.. Mutta täällä ollessamme ei ole kaduttanut kertaakaan ja perheitämme ja ystäviämme näemme kyllä ihan säännöllisesti edelleen, vaikkakin harvemmin! Mitähän jännää teillä on edessä ;). Veikkaisin jotain vastaavia muuttokuvioita, tai sitten yrittäjyyttä!

Heli kirjoitti...

-mimmu: Hei ihana mimmu! Luin veistisi eilen kesken työpäivän ja täytyy sanoa, että se piristi työpäiväni totaalisesti! Onnistuit niin hyvin tavittamaan tunnelmani ja ne kipukohdat, joiden kanssa nyt painin Ja valoit uskoa, kyllä näin on vaan toimittava! :) Mä olenkin itse asiassa väillä ajatellut sua ja miettinyt miten se työhön paluusi, josta aiemmin kerroit, sitten lähti rullaamaan? Tosi kiva kuulla, että rullaa! Ja kuulostaa, että olennaisten asioiden äärellä sitä ollaan sielläkin. Ehkäpä tämä äitiys on ihan oikealla ja hyvälläkin tavalla saanut kyseenalaistamaan niitä asioita elämästään, jotka on hyväkin tässä kohdin kyseenalaistaa? Niin sinulla kuin minullakin. Ihana kuulla että olet matkassa mukana edelleen viihtynyt, unelmatehtaan ovet luvataan avata heti kun vaan lupa saadaan. Promise! :)

ONIA: Pahoitteluni! Ollaan koettelemuksen alla niin kirjoittaja kuin lukijatkin. Kaltaiselleni lörpölle on yhtä tuskaa asetella sanansa niin etteivät ne paljasta liikaa ja itse olen sen verran utelias luonne, että voin hyvin kuvitella kuinka tuskaa näitä sepustuksia on sitten lukea. Mutta eiköhän tästä jo kohta voi alkaa puhua... Fingers crossed! :) Ja kyllähän vastavirtaan soutaminen kehittää mysö hauiksia, eikös? ;)

Saara: Ihana kuulla! Voi, niin ihana kuulla! Juuri tuollaista vertaistukea, kokemusten jakamista ja tsempiä kaipasinkin! Pelastit Saara sinäkin päiväni <3 Juuri noin se menee, nämä muutosfiilikset, epävarmuus, halu ponnistaa ja rimakauhu... Mutta uskon että kyllä me täällä(kin) tullaan lopulta side silmillä jyrkänteeltä hyppäämään. Sellaisia me vaan ollaan, mihinkäs seepra raidoistaan ja sitä rataa. veikkuksiisi en voi vielä sanoa mitään, mutta tunnelmat - ne todella on samat! ;)