Terveisiä neuletehtaalta! Osa teistä ehkä muistaakin kuinka villapöksyjen neulomisen jälkeen puhkuin onnistumisen riemua ja kerroin seuraavaksi aloittavani hupullisen neuletakin neulomista. No, tästähän on jo aikaa ja olette ehkä pohtineet, josko menin haukkaamaan hieman runsasta palaa kaikkinen neule-uhoineni?
Ei hätää, neuletakki on huppua vajaa valmis. Se on vain ollut telakalla aikas yllättävästä syystä. Minä olen nähkääs neulonut tilauksesta noita villapöksyjä. Kuvitelkaa, minä!
Ensin tuli yksi tiedustelu, sitten toinen. Kainon ystävällisesti tiedusteltiin josko voisin neuloa pöksyt kysyjän lapsellekin. No mutta, passasihan se. Niinpä olen viime viikot neulonut noita tilauspöksyjä pientä korvausta vastaan ihmeissäni siitä, että ylipäätään kelpaavat. On tämä hassu maailma.
Tällaiset ne villapöksyt siis on, mä voin toimia mallina.
Vähän hassut ja itsetehdyn näköiset ehkä, mutta joka silmukka mulle rakkaudella neulottu.
Mutta voi pojat on ollut hauskaakin! On mukavaa neuloa ja vielä mukavampaa ilahduttaa toisia ja kuvitella pöksyni jonkun toisen natiaisen jalkaan jossain päin Suomea. Tänään sitten sain viimeiset pöksyt valmiiksi tältä erää ja jatkoin neuletakin hihoilla. Enää ei siis puutu kuin se pahuksen huppu, jonka haastavuutta pelkään jo ennakkoon. Mä kun en oikein osaa lukea ja tulkita noita kryptisia neulomisohjeita.
Mutsi tuunas nämä mun pöksyni tuollasella pinssillä, kun oli neulonut piiiiikkasen liian pitkät henkselit.
Eli ei toi mun mutsi mikään pro-neuloja ole, todellakaan.
Tänään on ainakin Tampereella ollut ihan mielettömän kaunis ja aurinkoinen päivä. Eli kyllä, yritän puhua säästä, hampti-dampti vaan. Mies nimittäin kielsi minua kertomasta seuraavaa, sanoi että pitävät kaikki meitä aivan törkeän huonoina vanhempina, mutta jokin pikkupirulainen minussa tahtoo nyt kuitenkin jakaa seuraavan. Sillä itsestäni tämä kaikki tuntuu vaan niin uskomattomalta.
Kyse on siis tästä aamusta. Vietimme eilisillan miehen kanssa aamukahteen saakka jutellen ja haaveillen, etten jopa sanoisi unelmoiden. Niin, edelleen siitä meidän unelmastamme siis (josta en edelleenkään vielä voi sen enempää paljastaa). Tänään sitten heräsimme miehen kanssa kymmenen yli kaksitoista -hiljaisuuteen. Kyllä, luitte oikein. Kello 12.10.
Katsoimme toisiamme, toinen valitteli liian pitkästä nukkumisesta johtuvaa selkäkivistystä, toinen ihmetteli talon hiljaisuutta:
- "Mites se nassseli, onkohan se vallan kuollut sinne huoneeseensa?"
- "En mä ainakaan ole kuullut koko aamuna yhtään mitään, oletko sä?"
- "En, en yhtään mitään. Kävin aamuysiltä veskissä ja hiljaista oli kuin haudassa"
Just joo, kuolluthan mä.
Kattokaa ny mikä zombie täältä möyryää. Rauh!
Tursasvanhemmat lähtivät yksissä tuumin kohti nassikkansa huonetta, lievän syyllisyyden painaessa hartioita. Ihmettelimme miten emme olleet heränneet aiemmin, miksei nasukka ollut huhuillut kuten se aamuisin aina tekee?
Vielä huoneen ovellakin oli hiljaista, ei kuulunut ääntäkään. Avasimme oven vain löytääksemme rakkaan lapsosemme tyynen rauhallisena sängystään istumasta ja kirjojaan lueskelemasta. Oven auetessa nassikka katsahti ovelle ja purskahti meidät nähdessään iloiseen naururupatteluun. Että hyvää huomenta vaan.
No hei, mulla oli ehkä vähän muuta puuhaa aamulla.
Hävettää, ainakin ihan pikkuisen. Tunnen oloni varsinaiseksi laiskiaiseksi, oikeaksi turskaksi. Siellä me nukkua röhnötimme puoleenpäivään, ihan kuten ennen vanhaan (lue: aikana ennen Nasua). Ja lapsemme leikki & puuhasteli ilmeisen tyytyväisenä itsekseen.
En olisi i-ki-nä uskonut, että taaperoarki voi olla tällaista. En olisi uskonut vaikka olisi kristallipallosta näytetty. Sen takia asiasta on ihan pakko kirjoittaa tännekin, ei sitä muuten usko. Joten kyllä, elämä lapsen kanssa on jatkuvaa ihmettelyä.
10 kommenttia:
Nasun asu:
* Valkoinen body & sukkikset - H&M
* Punaiset villapöksyt - Ihan itte tehdyt
* Taustalla röhnöttävä mies - Nasun tursas-iskä
Nasu on kyllä ihan huippu! :D Meillä naperoherätyskello ilmoittaa kyllä heräämisestään varsin äänekkäästi, jos ei pienemmällä volyymilla tulla sängystä nostamaan. En edes muista niitä aikoja, kun viikonloppu tarkoitti sitä, että saattoi nukkua pidempään aamulla... Typy herää joka ikinen aamu klo (06-)07, mikä ei edes tuttujen äitien mukaan ole kovin paha.
Nasula on kyllä ihanat unenlahjat! Olkaa vaan onnellisia ettekä häpeissänne, ihanaa, että lapsella on sama rytmi kun vanhemmilla!
Minä muuten olen joutunut kanssa melkoiseen mielenmyllerrykseen työpaikkakuvioiden takia, mutta kuten sinäkin minä päätin jäädä vanhaan paikkaan. Pääsyynä lienee se, että minä olin hakenut tätä paikkaa syksyllä, josta nyt soitettiin olisinko kiinnostunut.
Nyt olen viikon pohdinnan jälkeen päättänyt, että en ole. Uskomatonta, jos joku olisi kertonut minulle vuosi sitten, että aion kieltäytyä ko. työpaikan tarjouksesta olisin lähettänyt itseni hoitoon. No ehkä joku ikävästi ilman töitä jäänyt käyttöliittymäsuunnittelija saa sitten sen paikan, josta minä kohta kieltäydyn kohteliaasti.
Onnea kuitenkin noihin teidän salaperäisiin unelmointeihin! Toivottavasti kaikki menee kuten haluatte :)
--salla
Hih! meillä on käynyt melkein samoin... Tosin oli päivä ja oltiin minä ja mieheni koneella kattomassa jotakin "tärkeää" ja siihen unohduttiin.. kunnes huomattiin että on liian hiljaista, missä tenava? No se oli olohuoneessa sohvan takana lukemassa kirjoja :D
Ei ne onneksi aina pahoja tee, ku on hiljaa :)
Jeeah, oikein! Nasun siirryttyä taaperosänkyyn voitte opettaa Nasun tarjoilemaan teille aamukahvit sänkyyn ;)
Oi mä en kestä tota ekaa kuvaa: aivan ihana sädekehä ja ilme Nasulla! Ja siellähän toinen vanhempi vielä unelmoi taustalla ;)
-Hilkka
Parhautta!Nasu sopii teidän perheeseen ja te Nasulle. Nih!Villahousutkin on edelleen reteet!oletko jo keltamustat ampparipökät väkertänyt?
Oih, olen niin kade tuosta pitkään nukkumisesta.Ja myös noista housuista. Ne on niin mahtavat!
Äni: No samaa olen kuullut ja siksi tämä meidän tursastelu suoraan sanottuna hieman hävettääkin. Mut osataan me siitä nauttiakin :)
Salla H: Hei Salla, oon ajatellut sua ja miettinyt et mitäköhän kuuluu kun ei ole susta hetkeen kauheasti kuulunut (stalker-blogisti tällä vaan moikkamoi)? Nyt siis selvisi - olet tehnyt suurta ja itseäsi yllättävää päätöstä sinäkin. ONNEA! Teit varmasti oikean päätöksen. Olis ihana tavata ja jutella, musta tuntuu et meillä olis aika lailla puhuttavaa... töidenkin puolesta meinaan, vink vink ;)
Anonyymi: Hihi, ihana kuulla! Meitä unohtelijoita on siis muitakin, jeejee :) Ja elämälle kiitos kirjoista, eiks jeh?
-Hilkka: No mutta, mikä loistava idea! Mä haluan vielä pullaakin sen kahvin kanssa ja sen jälkeen voin todeta jokaiselle asiaa arpovalle, että ei kannata miettiä enää yhtään lapsen saamista, oottekos ajatelleet tätä aamukahvi-aspektia :D Se eka kuva on muuten munkin ehdoton suosikki, tosin ei rötköttävän miehen takia. Mies lähes pilaa sne kuvan, mut en saanut sitä rajattua poiskaan :)
Kati: Kyllä, sitä se suoraan sanoen on :) Ja hei, mahti-idea! Miten en ole itse tajunnut,nepä otan heti villatakin jälkeen työn alle... Lupaa nimim. Neulojahirmu -77
Elina: On tämä kyllä luvatonta hemmottelua, myönnän. Ei kukaan tällaisesta osannut varotella... Ja hei, pitäiskö mun neuloa teillekin tuollaiset ;) Tosin aikuisille en osaa, oon miettinyt asiaa pitkään, mut en osaa kaavaa muokata itselleni sopivaksi (lue: isopyllyiselle). Tarvisin pöksyjä balettiin siis, älä pelästy. Niin ronski en mäkään (vielä) ole, et noissa pitkin toimistoa vetelisin :D
Miten teit nuo lahkeet pöksyihin? Käspaikan sivun ohjeessa ei tainnut olla niitä. Entä miten henkselit ovat kiinni takaa? Ommeltu?
Kyselee NeulontaHirmu -86 ;)
Anonyymi: No kah, noukin sieltä lahkeesuista vaan silmukoita (olikohan 30-40 välillä) ja neuloa posotin sitten sopivan pituiset lahkeet. Henkselit ompelin villalangalla kiinni, aivan kuten ne napitkin. Ja henkseleistä ei kannata sit tehdä liian pitkiä, omien kokeilujeni mukaan jotain 25cm tienoilla tais olla sopiva. Ne kun tuppaa pannahiset venymään. Tosin laitoin ne sit edestä ja takaa ristiin ja oli vallan söpön näköinen eli virheetkin voi hämäämällä piilottaa ;)
Lähetä kommentti