lauantai 24. maaliskuuta 2012

Maakuntamatkailupäivä

Onneksi se viheliäinen tauti hellitti vihdoin otteensa, tänään on meinaan ollut taas lähes normaali olo. Sanon lähes, sillä hieman heikon olon tuollainen äkkipaasto toki jättää. Ei tosin onneksi mitään niin heikkoa, etteikö tänään olisi jo maistunut kunnon lehtipihvi, hehe.

Etukäteen ehdin jo harmitella sitä, jos tauti pitäisi vuoteen omana vielä tänäänkin, sillä täksi päiväksi oli suunniteltu hauska maakuntamatkailupäivä ihan kaksin miehen kanssa. Sitä kuuluisaa laatuaikaa, sano. Mutta ei hätää, Nasullekin oli luvassa kivaa eli yksi sen ehdottomista lempipäivistä. Päivä mummolassa.

Aamulla herättiin sen verran voimissaan, että suunnitelmat uskallettiin toteuttaa. Niinpä ei muuta kun tavarat ja tyypit Miniin, nokka kohti mummolaa ja seikkailuja. Päivän aikana ehdimme miehen kanssa kaluta pari uutta kirpparia, jotka osoittautuivat aivan mahtaviksi. Parasta päivässä oli kuitenkin rauhalliset hetket ihan vaan kaksin. Sellaiset pysähtyneet tuokiot, joissa oli sekä aikaa että tilaa vaan jutella ja olla. Ihan parasta.

Tulimme tosiaan vasta kymmenen jälkeen kotiin, minkä vuoksi ipana-raasu pääsi nukkumaan huomattavasti itselleen liian myöhään. Nasu on kyllä mestari valvomaan, se ei juuri ala väsymystään itkukänisemään, paitsi tänään ihan viime metreillä (lue: hammaspesun aikaan). Tosin ne itkut saattoivat johtua taakse sisukkaasti puhkeavista hampaistakin. 

Kotona olemme nasukan kanssa laitelleet hieman pääsiäistä. Tänä vuonna ostin jälleen optimistisesti uuden tipusatsin, katsotaan kuinka kauan nämä kaverit nyt selviävät hengissä. Tänä vuonna kun niiden on Rikin ohella selvittävä vielä Nasun uteliaista tutkailusessioistakin.


Mitä ihmettä täällä maassa oikein lojuu? Ohraa?
Rakkaat katsojat, saanko esitellä, todistusaineisto A: epäilyttäviä siemeniä.

 
Entä mikäs otus tämä tällainen on? Epäilyttävän värinen se ainakin on.
Piilotan ne kaikki tuonne koriin.


Mitä? Ja toinen samanmoinen, mutta vielä entistäkin härskimmän värinen? 
Mutsi hei, mitä ihmettä tämä nyt on? Onko nämä otukset nyt tulleet jäädäkseen?

1 kommentti:

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Violetit haalarit - Albababy
* Apinabody - Småfolk