torstai 12. tammikuuta 2012

Kyselyt on kysytty

Heippa rakkaat lukijat. Vuodenalun ja blogin uuden ulkonäön kunniaksi pistin pystyyn viikon mittaisen kyselyn, jossa utelin kantaanne Nasun vaatetietoihin. Rontin vuoden ajanhan me olemme uskollisesti aina raportoineen Nasun päivän asun tuotetiedot, mutta viime aikaiset tapahtumat saivat minut miettimään, josko noiden tietojen poistaminen voisi ehkäistä Nasun kuvien mahdollista väärinkäyttöä.

 
Sillä aikaa ku sä mutsi mietit noita, ni iskä pisti soimaan ysärihitin "Please don't go"
ja me pistettiin yhdessä tanssiksi.

Kysely on nyt päättynyt. Vastaajista 57% koki vaatetiedot tarpeellisiksi ja vastaavasti 43% samantekeviksi tai täysin turhiksi. Tähän porukkaan liitin myös sen henkilön, joka valitsi oman vastaussuosikkini "kukamitähä". Ja ei, se en ollut minä itse. Tuloksissa on myös huomioitu ne muutamat lukijat, jotka kommenttiboksissa kertoivat vastanneensa vahingossa ns. väärin.


 Aaah, iskä kyllä tietää miten neitoa tanssitetaan.

Mitä tästä nyt pitäisi päätellä? Ero ei ole suuren suuri, vaan itse näen sen pikemminkin niin, että aika lailla kahtia porukka tässä asiassa jakaantuu. Tai ainakin ne teistä ketkä asiaan mitään viitsivät kommentoida. Jos ajatusta jatkaa hieman pidemmälle voi ajatella, että koko kyselyyn ehkä vastasivatkin ne, keillä on jokin mielipide tai kanta asiaan. 

Niinhän kyselyt tuppaavat yleensäkin toimimaan, porukka valikoituu. Eli kyselyymme vastasivat luultavimmin joko ne, ketkä kokevat vaatetiedot tarpeellisiksi tai ne, keitä nämä tiedot esimerkiksi ärsyttävät. Ja vastaavasti, todennäköisimmin vastaamatta jättivät ne teistä, keitä moiset tiedot eivät liiemmin kiinnosta.


Pistä isi seuraava biisi soimaan. Hmmm... oota, mä tiedän tän. 
Tää on leidi Kakka.

No niin eli jos vastauksianne näin tulkitsee, voisi ajatella että sitten kuitenkin enemmistöä eivät nuo vaatetiedot suuremmin kiinnosta. Ja tottahan on myös se mitä kommentoittekin eli kysyä voi aina, jos joku vaate kiinnostaa. 

Olen nimittäin nyt kallistumassa siihen, että tulevaisuudessa jätän nuo vaatetiedot tekstistä pois. Tarkkanäköisimmät ovatkin ehkä huomanneet ettei niitä ole enää tänä vuonna mukana ollutkaan. Tämä siksi koska a) suuri enemmistö teistä ei vastustanut ajatusta b) uskon että se tulee pienentämään Nasun kuvien väärinkäytön riskiä ja c) vaihtoehto on parempi kuin kuvien pilaaminen niillä raivostuttavilla vesileimoilla.

Mitäs sanotte? Repeskö jo ne kuuluisat peliverskit vai onko teistä joku jopa salaa tyytyväinen siellä? Ja joku taitaa edelleen ajatella jotta "kukamitähä?" :)

Mua mutsi kyl vähän arveluttaa mitä ne sanoo?

PS. L-E,  se kenkäpostaus oli tulossa jo pari päivää sitten, mut kun se mun prkl kone hajos, meni ne kuvat kengistä sen siliän tien. Eli tulossa se on, täytyy vaan kuvata kaikki popot nyt uudelleen. Huoh.

4 kommenttia:

L-E kirjoitti...

Niisk, mä sain oman peeässän :). Mä olen niiiiin sympatiseerannut sitä sun koneen hajoamista, muistanet että sama episodi läpikäytiin täälläkin lähimenneisyydessä. Onneksi tämä uusi kone on alkanut tuntumaan jo kaverilta (ystävä ei ehkä ihan vielä ;)), toivottavasti niin käy sielläkin.

Mulla on ollut nyt 12 päivän migrenitön jakso, vähän jänskättää koska jysähtää. Ja kyllä, 72 tunnin migreeni on olemassa, kuulin siitä itsekin vasta kun sellaisen podin viime vuoden lopuksi. Harkitsen vakavasti seuraavaa lasta, hieman ehkä epätoivoisena, äitini kun sanoi että hänellä oli veljeni ja minun välissä kaameat migreenikohtaukset mutta ne helpottivat kun minä synnyin :D. Jospa se sama kävisi sitten täälläkin. No, miehelle tuo ei ihan riittänyt syyksi hankkia perheenlisäystä ja mun tuurilla toisen lapsen jälkeen saisin jonkun ennenkuulumattoman 144 tunnin migreenin.

Jepujee. Mutta innolla odottelen popopostausta (popopoko?).

Nimetön kirjoitti...

En ehtinyt osallistua kyselyyn, mutta mulle sopii ettei tuotetietoja ole. Nasun kuvat ja jutut on muutenkin niin hauskoja, että seuraan blogia ihan varmasti joka tapauksessa! :D

Nimetön kirjoitti...

Hyvä päätös! Vaatetietoja on ollut kyllä hauska lukea näin lapsettomana lukijanakin, mutta vastasin kyselyssä, että ne ovat minulle samantekeviä tukeakseni sinua päätöksessäsi, jonka arvelin sinun oikeastaan jo tehneen.. ;) Tärkeintä päivityksissäsi ovat kuitenkin ehdottamasti olleet ihanat kirjoituksesi sekä kuvat Nasusta ja muusta elämästänne! Ne saavat joka kerta hyvälle tuulelle :) Kiitos ja jatkahan samaan malliin!

Terkuin,
Heli

Heli kirjoitti...

L-E: Sait peeässän ja postauksen kunhan saamaton äiti vain sai aikaiseksi ;) Kiitos kärsivällisyydestä! Toi koneen hajoaminen oli niin arsesta ettei vieläkään kiihtymättä pysty siitä oikei puhumaan... PRKL! Osanottoni puolestaan tuosta migreenistä, ihan kamlaa! Toivottavasti se nyt saadaan kuriin, PRKL!

Anonyymi: Kiva juttu että passaa ja jos alkaa tuntua siltä, voinhan niitä alkaa sinne taas lisäilemään. Nyt vaan ajattelin tesmiä josko kuvien ikävä esiin pompsahteleminen erinäisissä väärissä yhteyksissä näin vähenisi, jopa loppuisi... *fingers crossed*

Heli: Hejssan kaima, mahtava nimi sulla! ;) Kiva kuulla ettei vaatetiedoilla ole ns. korvaamatonta sijaa, sillä olin tosiaan hieman toivonutkin tuollaista tulosta. Mutta jos esim. 80% olisi niitä halunnut, olisivat ne sitten kyllä jääneet. Ja kuten ylle kirjoitinkin, ainahan ne voi palauttaakin jos siltä alkaa tuntumaan.