perjantai 27. tammikuuta 2012

Puolitoistavuotias

Pikkuruinen Nasu täytti tänään puolitoista vuotta. Ei sen enempää ja joko niin paljon? Juoksin illalla pallosalamani perässä kamera heiluen ja koitin saada siitä virallista puolitoistavuotispotrettia, mutta laihoin tuloksin. Niinpä kirjoituksen kuvat ovat nyt vähemmän juhlallisen pönöttäviä ja enemmän aidolta elämän vilskeeltä maistuvia pläjäyksiä. Otetaan niitä poseerauskuvia sitten myöhemmin.


No hei kamaan, mä tutkin nyt lelujani enkä ehdi poseerata sulle.

Tätä virstanpylvästä on juhlistettu kahden kesken tyttöjen seurassa. Mies lähti reissuun ja me nasukan kanssa katsomaan ystäväni sirkusesityksen ensi-iltaa. Nasu istui pimennetyssä salissa arvovaltaisen hiljaisena, mitä nyt oikeissa kohdissa muisti hihkua innosta (lue: hiljaisina hetkinä). Ystävä totesikin myöhemmin, että Nasu täydensi esityksen siihen sopivilla äännähdyksillään. Näinköhän ipanasta on kuoriutumassa tuleva sirkustaiteilija?


Tiedä vielä siitä sirkuksesta, mutta kiipeämisessä olen jo ainakin aikas peto.

Minkälainen on puolitoista vuotias tyttäreni? Voi, ei sitä voi lyhyisiin sanoihin ja yksiulotteisiin adjektiiveihin kahlita. Nasu on täynnä elämää, virtaa ja liekkiä. Tunnistan siinä samankaltaisen elämänjanon ja sisäisen vimman, joka itsessänikin on. Tempperamenttia ja tahtoa löytyy eikä virta lopu käytännössä koskaan kesken.

Nasu hassuttelee, on ilkikurinen ja suorastaan hurmaavan huumorintajuinen. On hassua kuinka me nauramme samoille jutuille vaikkei yhteistä kieltä vielä olekaan. Ainakaan sillä tavoin että voisimme yhdessä tarinaa iskeä. Leikimme nenäleikkiä tai uutta suosikkia kielileikkiä ja nauraa käkätämme kuin puolijauhoiset.

Nasu ei ole oikeastaan koskaan pahalla tuulella, vaan on perusolemukseltaan tyytyväinen ja hyväntuulinen. Eipä sillä, kyllä se saisi minusta olla vaikka joka päivä pahalla tuulella ja silti se olisi mielestäni maailman ihanin. Mutta kun Nasu ei ole, se on yhtä valtavaa aurinkoa koko tyttö. Kuuluu pienten jalkojen tepsutus lautalattialla ja ennen kuin nurkan takaa edes ilmestyy se tuttu virne, on huone jo täynnä valoa.


Voi elämä! Mä oon mä.

Nasu on utelias ja todella aikaansaava, etten jopa sanoisi ahkera. Joskus tuntuu että se on valoakin nopeampi, joka tapauksessa äidin ajatusta nopeampi se ainakin on. Se on tullut todistettua monta kertaa. Ja kuinka ketterä, taitava ja omatoiminen se onkaan! 

Nasu on hirvittävän lempeä ja hellä. Päivittäin saamme miehen kanssa nauttia nassikan märistä pusuista, tiukoista haleista ja makiapinan lailla hartioiden ympäri takertuvista pienistä sormista. Tuo pikkuruinen kaveri on täynnä rakkautta koko kahdeksankymmentä senttiseltä varreltaan, varsinainen rakkauden taskuraketti.


Heittelen tässä vaan palloa ja kun kukaan ei katso, annan salahalin pupulleni.

Nasu on tarkkaavainen ja helposti innostuva. Se on rohkea ja luottaa siihen että elämä kantaa. Ainakin luulen niin, sillä sellaisella asenteella se uusiin asioihin tarttuu ja maailmaa tuntuu katselevan. Tosiaalta nassikasta löytyy myös tarkkaileva puoli, se, joka esimerkiksi leikkipuistoon mentäessä nousee pintaan. Tällöin mikään ei ole ipanasta kiehtovampaa kuin seisoa hievahtamatta paikoillaan ja tarkkailla muita lapsia.

Ipana viihtyy myös itsekseen, välillä tuntuu jopa siltä että mutsi paikalle saapuessaan häiritsee sen leikkejä. Nassikka voi leikkiä itsekseen pitkiäkin aikoja, kiertää ympäri kämppää sitä tutkien ja itsekseen touhuten. Nasu onkin erityisen hyvä keksimään puuhaa itselleen, pelkästään kenkähyllyllä viihdytään pitkiä aikoja kenkiä sovitellen ja niiden kiinnitysmekanismeja tutkien.


Onkos tuo nyt sitten korva? Ja tämä tässä käsi?
Tämähän on vallan veikeä otus tämä meitsinn puolitoistavuotislahja.

Nasulla on maailman suloisin ääni. Välillä se kuulostaa pikkuruiselta menninkäiseltä, välillä haltijalta, välillä Star Warsien ewokilta. Aina kuitenkin ihanalta. Uusimpana juttuna nasukka on viime aikoina alkanut murisemaan. Terhakka pörinä vaan kuuluu eri puolilta kämppää kun ipana painaa menemään. Mitä lie mielikuvituksissaan leikkii?

Odotan niin aikaa kun Nasu alkaa puhua, kertoa omia ajatuksiaan ja tapaansa hahmottaa tätä maailmaa. Nyt sanavarasto on vielä melko suppea, tosin se tuntuu kyllä karttuvan vauhdilla. Sen sijaan kuullun ymmärtäminen tuntuu pelaavan jopa pelottavan hyvin, miehen kanssa olemmekin tulleet siihen lopputulokseen, että Nasu ymmärtää kaiken. Siis aivan kaiken.


Kerro sä mutsi vaan se juttus loppuun, mä istun tähän rauhassa kuuntelemaan.

Nasu on siis kaikkea tätä ja voi niin paljon enemmän. Se on oma ihana persoonansa, täydellinen pakkaus, josta en vieläkään voi täysin ymmärtää että olen sen saanut. 

Pikku hiljaa minulle on alkanut myös valkenemaan mitä äidinrakkaus todella on. Tunnen sen niissä klassisissa munaskuissani, se muljuu vatsanpohjalla ja väijyy liikutuksen aaltoina silmäkulmassa. Se on, kuten rakkaus aina on, jotain minua suurempaa. 

  Mä oonkin mutsi tälla lailla kerällä sun sydämmessäsi, oon tehnyt kodin sinne. 

Niinhän tässä kävi, että aloitin kirjoittamaan kepeää tiivistystä siitä mitä kaikkea nasukkani puolitoistavuotiaana on. Lopputulemana istun sohvalla läppäri sylissäni ja ihmettelen posket märkinä miten siunattu olenkaan. 

Kuinka nassikka on tullut elämäämme ja muuttanut sen lopullisesti. En ole enää se sama Heli joka aiemmin olin, eikä mies se sama mies joka ennen isyyttä oli. Ja että lapsemme on juuri Nasu, tuo ihana blondiini takkutukka, jollaista ei ole toista.


Miten se onkaan täydellinen, ei ole asiaa millä se saisi minut vastaansa kääntymään. En voi ymmärtää vanhempia, jotka hylkäävät lapsensa. Ja silti surullisena tiedän että heitä on. Kuinka joku voi leikata itsestään niin olennaisen palan irti ja jatkaa elämänsä? 

Minä tiedän, etten ikinä kykenisi moiseen. Nasuliini, olen aina sinua varten. Ensisijaisesti sinua varten, lupaan sen. Paljon onnea pikkuruinen tyttäreni, puolitoista vuotta on hieno ikä! Ellei jopa tällä hetkellä se paras.

11 kommenttia:

mama90 kirjoitti...

Paljon onnea puolitoistavuotiaalle Nasulle, suloinen typy ! :) Täällä iloitaan 23 täydestä raskausviikosta.:D Olen ollut jo pitkään teidän lukija ja nyt uskaltaudun kommentoimaan, kerrassaan mainio blogi teillä ! Oon ihan koukussa. :)

Äni kirjoitti...

Kirjoitat niin ihanasti Nasusta, että et ole ainoa, jolla on posket märkinä. :) Tein itse vähän vastaavanlaisen kirjoituksen Typystä puolivuotispäivän kunniaksi joulukuussa, ja aika samanlaisin lopputuloksin. ;D Kai me äidit vaan ollaan tällaisia, pikkutyttäriimme ja -poikiimme toivottomasti rakastuneita!

Anonyymi kirjoitti...

Hiljainen anonyymitaustalukija täältä kommentoi, että olipa IHANA kirjoitus :´)

Mirkku kirjoitti...

Voi ei ihana postaus, tippa tuli linssiin tätä lukiessa! Onnea Nasulle 1,5v päivän johdosta, meillä siihen on vielä matkaa reilut pari kuukautta!

ONIA kirjoitti...

Onnittelut puolitoistavuotiaalle! Kylläpä Nasu tosiaan onkin samanluontoinen kuin meidän Into. Ja ikäeroakin on TASAN kuukausi! Meillä ei tosin aurinko paista ihan joka hetki, kiukkua ja mystisiä pelkotilojakin mahtuu päiviin. Mutta onneksi sentään suurimmaksi osaksi on hyvä vire päällä ja mahtava meininki :) Minäkin tykkään tästä iästä, ei enää vauva muttei ihan vielä uhmaikäinenkään. Just passeli.

PS. En uskaltanut sanoa eriävää mielipidettäni tuohon pinkki-pohdintaan, sanon siis vaan että tämä kelta-musta asu ON tosi hieno :D

Anonyymi kirjoitti...

ihana kirjoitus Heli,oma tyttöni,pienin näistä 7lapsesta täytti juuri 1v3kk ettei meilläkään enää pitkästi ole juhlapäivään.naurua leikkiä kolttosia hellyyden osoituksia mahtuu meilläkin tirpan päiviin ja välillä myös kiukkua ja itkuakin mutta elämää sekin vaan on.Onnea Nasulle!:)

Salla H kirjoitti...

Ihana postaus! Oikein paljon Onnea Nasulle. On ne lapset vaan niin ihmeellisiä. Tässä iässä on kyllä niin ihanaa just toi sanavaraston lisääntyminen, miten vähillä sanoilla ja miljoonilla eleillä pystyykään ilmaisemaan niin paljon :)

Tuohon hylkäämiseen liittyen. Minä olen lähdössä vapaaehtoisesti työhön liittyvälle, oletettavasti upealle matkalle Ruandaan tiistaina. Mun työpaikka tukee siellä SOS-lapsikylää ja me lähedemme viemään terveisiä niille lapsukaisille.

Sydän itkee jo nyt verta, kun joudun olemaan rakkaimmistani erossa pidempään kuin koskaan ennen. Lapset ovat matkani aikana kotonaan isänsä kanssa, mutta silti tuntuu vaikealta. Olen kuitenkin päättänyt nauttia matkasta täysin siemauksin, mutta aika tavallla erilainen on tämä matka kuin ne matkat ennen lasten syntymää. Minustakin tuntuu kyllä ihmeelliseltä, miten jotkut voivat jättää lapsensa "pysyvästi".

--salla

Heli kirjoitti...

mama90: Voi mama, ONNEA! Meni oikein kylmiä väreitä kun luin viestisi ja siis ihanan uutisesi. Ihanaa :) Onko vauva ensimmäinen? Kiva että olet viihtynyt matkassamme, tällaisten horinoiden keskellä :)

Äni: Kyllä, vastarakastuneita, mutta jo nyt pysyvästi sydämemme menettäneitä. Mutta niinhän se pitää ollakin :)

Anonyymi: Hei hiljainen ihana taustalukijamme, tosi kiva kuulla Sinusta! Kiitos!

Mirkku: Onnea teillekin jo etukäteen, niin ne vilisevät nämä virstanpylväät silmissä. Kohta vien lasta jo rippileirille... kääk! Ja kiitos kauniista sanoistasi.

ONIA: No kuules, ihan samaa olen mäkin miettinyt teidän juttuja lukiessani! Kyllähän Nasu toki itkee, ei sillä, mutta melko harvoin ja oikeastaan aina selkeästi syystä (väsy, nälkä, oma tahto-harmistus). Olispas joskus hauska tutustuttaa Into ja Nasu, samoilla huudeilla ku asutaan. Me mutsit voitais sit siunailla maailman menoa tamperelaasella asenteella ;) Ja kyllä, kelta-musta on munkin ikisuosikki!

Anonyymi: Oi joi, seitsemän onnensädettä! Sinä olet totisesti siunattu, vau! Juuri tuotahan se arki nassikan kanssa on, kaikkea elämään kuuluvaa sopivassa suhteessa, pyyteettömän rakkauden kera tarjoiltuna. Sehän se vaan niin ihmeellistä onkin, päivittelee tämä umpirakastunut yhden vesselin amatöörimutsi :)

Salla H: Ihan mahtavaa, sulla on hyvä duunipaikka ja avara oma sydän! Toivon sulle ikimuistoista, antavaa ja avartavaa matkaa, varmasti on arvokas matka. Olen pikkuruisen kadekin, toivottavasti moinen mahdollisuus joskus astuu meikäläisenkin elämään. Viehän välittämisen viesti multakin sinne Ruandan pikku nassikoille, tiukan halin kera! ja ei, en ikinä tule ymmärtämään kuinka joku voi lopullisesti hylätä lapsensa. On se hylkäys sitten fyysinen, henkinen tai kumpaakin.

mama90 kirjoitti...

Kiitos ! :) Kyllä ensimmäinen on ja yksikseni tätä yllätysvauvelia odotan saapuvaksi. Jännä, miten lastaan rakastaa vaikka sitä ei ole edes nähnyt livenä koskaan. <3 :) Nytkin on sellainen iltajumppa menossa että vaikka ei äiti saa nukutuksi, niin hymy nousee korviin kun katsoo vatsan muljumista ees taas !

Hyvin teidän horinoiden keskellä viihtyy, bongailen myös ihania vaatekuoseja ja ideoita omalle aarteelleni. Kyllä, myönnän suoraan että teillä on siellä päässä ai-van ihana vaatemaku ja joudun törkeästi ehkä joskus varastamaan ideoita ;) Retro kunniaan !

Jemppa kirjoitti...

Tämä kirjoitus oli kyllä niin ihanaa luettavaa ettei mitään rajaa. :) Tässä ihan herkistyy ajattelemaan omia lapsiaan ja sitä miten onnekas sitä onkaan kun minulle on suotu kaksi ihanaa poikaa. <3
Paljon onnea mahtikselle 1,5v Nasulle!

Heli kirjoitti...

mama90: Oi joi, se on kyllä jännää kun omaa lastansa masussa kasvattelee - ja aina se on ihme. ONNEA! Vielä kerran :) Ja hei, ideat kiertävät, jalostuvat ja elävät - kaikki vaan kiertoon mitkä kelpaa. Olemme ylpeitä Nasun kanssa että tyylimme innostaa. Ja voih, nuo lastenvaatteet ovat kyllä loputon suo, varo vaan ;)

Jemppa: Tuplaihmeet siis! ;) Kiitos kehuista, niin se vaan äidit herkistelee...