maanantai 23. tammikuuta 2012

Pelle Hermannille palkinto

Terve vaan kaikille, täälläpä oma rakas isänmaallisesti sinisiin pukeutunut Pelle Hermanninne taas huhuilee päivän kuulumisiaan. Miehen mukaan näytin kuulemma eilisissä haalarikuvissani tismalleen Pelle Hermannilta, kuvaus, jonka otan suurena kohteliaisuutena. Pelletukan luominen ei kuulkaas ole sieltä helpoimmasta päästä, kokeilkaa vaikka. 

Ja vielä harvempi omaa sellaisen kuminaaman, josta Hermannin saa käänneltyä esiin. Ei puutu kuin ihka oma Käkätin, se inha kepakko. Voi änkeröinen!

Ja juuri kun siellä tuumitte, jotta ei hyvää päivää on siinä muijalla taas jutut, räjäytetäänpä koko potti ja kaivetaan esiin Nasun Asun äskettäin saama blogitunnustus. Kyllä, se on aivan totta. Mallamoija, tuo entinen Paska äiti, nykyinen Arjen pakkaaja, lahjoitti meille varsin germaanisen ja jämptin palkinnon

Herranjestas. Ich bin sprachlos.

Kiitos Mallamoija, kaikkien näiden rimanalitusten keskellä tämä tunnustus lämmittää mieltäni kuin nuotio beduiinia. Laitan sen myös heti kiertoon, kuului se sitten proseduuriin tai ei. Eli, rakkausmerkkini saavat Pikku-Okko ja ihana Into -täältä tulee, ottakaahan koppi! Jaa miksikö näille pikku herroille? No, sanotaan vaikka niin että kyseisillä herrasmiehillä on tärkeä rooli arkemme sulostuttajina. 

Jatketaanpa kukkaisissa mietteissä. Koska tunsin äkillisesti kevättä rinnassa ja optimismini oli (kuten yleensäkin) katossa, ostin kotiin kukkia arkeamme kaunistamaan. Ostin kerralla kolme, kavereiksi toisillensa. Oli keltaista, sinistä ja violettia. Onnessamme ne sitten Nasun kanssa kotiin purimme.

Ahaa, tämä viimeinen olikin sit violetti yksilö.
Hähää, kiskaisen noista kukista heti ku tuo mutsi kääntää selkänsä... kjäh kjäh.

Ota sä Riki tämä keltainen ni mä otan sinisen...
Hei karvahanuri, älä yhtään mene penkomaan sitä violettia siellä!

Mutta nuo penteleet, ovatko nyt sitten esikkoja, ovat sanoneet sopimuksensa irti ja pettäneet minut sangen katalalla tavalla. Nuhjaantuivat mokomat alta aikayksikön. Tällä hetkellä ruukuissa valuu surkeasti kellertyneitä ja vakavasti masentuneita esikoita. Mitä tein muka väärin?

Pitäkää tunkkinne perkeleen rehut, vaihdan suosiolla kuivakukkiin. Hmph.


     Ei se mitään mutsi, älä sure. 
Olihan näistä iloa sen lyhyen aikaa mitä elivät.

5 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Liika kastelu kellastuttaa lehdet :) eli enskerralla vettä vähemmän.

Henna

Nimetön kirjoitti...

Uuh, Pelle Hermanni -vertauksiin on suhtauduttava kunnioituksella. Mun yksi miespuolinen kaveri oli joskus baari-illan päätteksi saanut loistoidean muuttaa afronsa Pelle Hermanni -lookiksi. Ei enää herättyä tuntunut ihan yhtä hyvältä idealta ;)
Delegoi toi kukkahomma miehelle. Niin meillä on viherkasvit kukoistaneet yhteisissä kodeissamme :)
Ja toi Nasun ilme tossa vikassa kuvassa :D !!!
-Hilkka

Kiki kirjoitti...

Voi Nasu ja sen äiskä:) Kiitos!

PS: Okko lähti äsken suihkussa hammasharjaa pakoon. Ja kasteli parketin siinä samalla:/ Tämmöstä meille tänään:D

ONIA kirjoitti...

Oho, mitäs täältä löytyykään! Oon kyllä aina ollut surkea pallopeleissä ja kopittelussa, mutta nyt yritän saada kiinni - kiitos paljon tunnustuksesta!

Mäkin olen ulkoistanut kukkainhoidon miehelle. Ne pari viherkasvia jotka sinnittelevät vuodesta toiseen ovat kyllä ilmeisen karaistuneita..

Heli kirjoitti...

Henna: No sekö se olikin?! Ja mä kun ajattelin kerrankin hoitavani niitä :( Ah well, we live, we lear. Kiitos vinkistä!

-Hilkka: Ihan mahtavaa, mäkin itse asiassa suunnitelin aikoinaan leikkaavani afroni pois juurikin noin, mut se sit jäi. Sun kaverisi pääsi olennaisesti pidemmällle ku mä :) Ja otetaanpa mies viherpuhutteluun :)

Kiki: Voi Kiki ja Okko, olkaatte hyvät!

ONIA: Ja koppi se oli! Olkaa hyvät olette todella sen ansainneet :) Ja kyllä nyt mies saa luvan alkaa puunaamaan noita rehuja, mulla alkaa mennä hermot mokomiin pettureihin.