keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Miks teidän kotona on tommosta?

Seuraa kuva-arvoitus. Mikä on tämä kuplamuoveissa vaaniva mörkö?


No se olin MÄ! Pöö!

Tein varsinaisen löydön (tai no, rehellisyyden nimissä siskoni sen löydön teki ja vinkkasi sitten minulle) eBaysta; joku lontoolaisen designliikkeen pitäjä myi varastoaan pois ja sieltä sitten löysin monta vuotta pongailemani ihanuuden Nasun huoneeseen. 

Kyseessä on eräs klassikkohuonekalu (joku meistä on hieman hurahtanut....), josta moni varmasti ajattelee että järkeäkö nyt tuollaisesta on suuria maksaa. No, minä sain sen melkein puoleen hintaan ja perusteita on sillekin miksi kannattaa maksaa. Jokainenhan näkee maailman tavallaan ja arvostaa itselle tärkeitä asioita nimenomaan omista syistään.


Täältä mä sen esiin kaivoin.

Ensinnäkin minua miellyttää tietty tyyli ja estetiikka, huonekaluista puhuttaessa siis. Kuten vaatteissakin, tyyli & kauneus on katsojan silmässä eikä näistä asioista kannata kiistellä. Todetaan nyt lyhyesti että tietyn aikakauden ja tyylin huonekalut saavat sydämeni läpättämään. Ken tietää miksi?

Olen yli kymmenen vuotta hitaasti mutta varmasti keräillyt kotiimme noita huonekaluja, rahaa säästäen ja löytöihin reagoiden. Muistanette ehkä esimerkiksi eteisemme Konjakkituolin? Historiansa vuoksi se merkitsee minulle paljon muutakin kuin vain designia ja klasikkotuolia. Minulle se edustaa erään aikakauden loppua ja esimerkiksi sitä, että itseensä on uskottava ja unelmiaan voi toteuttaa.

Lisäksi mua miellyttää se tosiasia, että huonekalut kestävät äidiltä tyttärelle. Ajattelen jo nyt lämmöllä kuinka Nasu voi sitten kotoa muuttaessaan ottaa palan lapsuudenkotiaan mukanaan, asioita joihin liittyy muistoja ehkä koko sen elämän varrelta. Miten se saa uudesta kodistaan heti kodin tuntuisen, sellaisen, jossa on aina pala lapsuutta mukana. 


Siis mitä? Joko sä oot mua omaan kotiin muuttamassa?
Hyvä ku oon vasta omaan huoneeseeni päässyt.

Tämä ajatus pohjaa omaan surkeaan kohtalooni. Lapsuudenkotini myytiin vanhempieni erotessa kun olin rontti parikymppinen ja se otti todella lujille. Joulupyhinä ajoimme vanhan kotitaloni ohitse, ikkunoissa paloi valot ja joulukuusikin näytti olevan samassa paikassa kuin meillä oli. Siellä se oli, minun kotini, toisten kotina. Sydämessä muljahti ikävästi.

Kaikessa siinä ero- ja myyntihärdellissä taisi vanhemmilta unohtua me lapset. Se, että olisimme ehkä halunneet lapsuudenkodistamme jotain muistoksi. Pieniä palasia, jotain kestävää. Mutta ei, kaikki tyhjennettiin ja vauhdilla. Niinpä minulla on muistona ainoastaan se, mitä hädissäni ehdin pelastamaan: Sarpanevan suunnittelemat pallon muotoiset ovenkahvat, suuria käpyjä pihamaalta ja katoissamme roikkuvat pallolamput.

Joten, minä sisustan kotiani kauneus ja perinnöt silmissä siintäen. Mutta toisin kuin Kummelin legendaarisessa "Perintöä odotellessa" -sketsissä, minä ajattelen oman perintöni sijaan sitä mitä lapseni minulta aikanaan perivät. 

Saadessaan esimerkiksi jonakin päivänä tuon Konjakkituolin he voivat istua sen lempeän pehmeään syliin, hiljentyä hetkeksi ja muistella sitä kuinka tärkeä se tuoli mutsille aikanaan oli. Ja millaisia asioita se edusti - kaikki toivottavasti heillekin tärkeitä arvoja.


Tjaa, vaikea vielä sanoa. Mitä ensinnäkin on unelmat?
Meni liian vaikeaksi, meitsi häippäsee.

PS. Mikäkö se löytöni oli? No, tässä Nasu istuu sylissäni ja tutkii härveliä innoissaan. Yhdessä koskettelemme palloja ja mietimme minkä värisiä ne ovat.

Eli toi on pinki ja toi sininen, toi vihreä ja toi punainen.

5 kommenttia:

Salla H kirjoitti...

Toi hang it all on niin ihana :) Onnekas Nasu kun se sen joskus saa.

Musta on muuten oikeesti tosi ihanaa, että mulla on paljon tavaroita meidän porukoilta ja mummolasta, mummilta jne. ei mitään superdesignia, mutta muistoja. Istun nytkin sohvalla, joka hankittiin mun rippijuhlia varten ja oon sen ite päälystänyt uudestaan. Olkkarin nurkassa on lasten kalusteina mun äitin isän äitille ja sen sisaruksille tekemät setit joilla minäkin olen lapsena leikkinyt. Esikoinen nukkuu isänsä vanhassa sängyssä. Telkkarin alla on mummin vanha artekin ritiläpenkki vain muutamia mainitakseni. Oikeastaan uusia huonekaluja on tosi vähän ja ne on suurimmalta osin jotenkin vähän huonoja.

Eli: ymmärrän hyvin sua tässä asiassa. Tunnen myös tuskan "menetyistä asioista" Mun mummola myytiin kun olin teini ja siellä olisi ollut kaikkea ihanaa, mutta en saanut niitä säilöttyä mihinkään, joten pelastusarmeijalle mänt.

Kiki kirjoitti...

Voi, tuo on niin kaunis! Olisin sen jo hankkinut, jos sille olisi paikka. Onnea Nasulle [äidin] hienosta hankinnasta!

Nimetön kirjoitti...

Ihana. Oliko oikeasti melkein puoleen hintaan vai "MELKEIN" puoleen hintaan? Ja uskaltaisko kysyä kaupan nimeä..?
terv. Ei anonyymi vaan se, joka haluaisi "vempaimen" myös.

mimmu kirjoitti...

Voi ihku, toi on niiiin ihana ja kestää varmasti äidiltä tyttärelle. Superlöytö...vieläköhän niitä olisi vai onko kuinka kauan sitten kun tilasit ja mistä?

Ja oon kyllä ihan samaa mieltä että kun satsaa "klassikoihin", niitä jaksaa katsella vuodesta toiseen ja ovat todella hintansa väärti. Sitäpaitsi oma arvostus jotain mööpeliä kohtaan on ihan eri luokkaa, jos siihen on säästänyt pitempään. Kestävä kulutus rules :-)

Asiasta viidenteen...täällä vietetetään nyt vikaa vkl ennen töihin paluuta ja voi että tunteet myllertää, kääk. Kiva on mennä takaisin, ei siinä mitään, mutta onhan tää taas yksi pieni venytys tuohon napanuoraan. Sen verran tiiviisti on viimeiset kaksi vuotta oltu poitsun kanssa. Kerron sitten ens viikon jälkeen miten tämä on alkanut rullaamaan.

Mutta nyt nautitaan pitkästä viikonlopusta :-)

Heli kirjoitti...

Salla H: Voi että, oon ihan megakade sulle! Juuri tuollaista itsekin toivoisin, että mulla olisi. Esineitä juurineen. Mutta onneksi niitä juuria voi alkaa sit kasvattaa omassa kodissaan, nuo omat huonekalut on mulle jo aikas tärkeitä kun ovat kulkeneet mukana hyvän aikaa ja tuovat siten muistoja eri elämänvaiheista - vaikkakin aikuiselämän. Menetyn asian tuska on todella kamala eikä siihen auta muiden hokemat siitä kuinka "ei saisi kiintyä materiaan". Paskat, miksei? Materian keskellähän me olemme, unelmoimme ja suremme. Eli lyhyesti: elämme. Kai nyt johonkin ne muistot matkan varrelta saa ankkuroida?

Kiki: Se on kaunis, veilä kauniimpi kuin kuvissa! Ja Nasu tykkää siitä valtavasti, päivittäin leikimme palloilla. Näinköhän saan sitä edes laittaa seinälle... :)

Anonyymi: Esimerkiksi ihanassa Nest-verkkokaupassa sen ovh on £182 ja minä sain omani aitoustodistuksineen hintaan £90. Eli itse asiassa hinta oli alle puolet ;) Missään en ikinä tuohon hintaan ole sitä pongannut, vaikka kauan olen etsinyt. Toki voi jostain löytää, mutta omiin silmiin ei ole sattunut. Myyjä oli eBayssa ja kävin varta vasten katsomassa olisiko sillä vempaimia lisää. Tällä hetkellä hän ei myy mitään, mut jos tulevaisuudessa myy, voin vinkata?

mimmu: Voi että, nyt en pysty auttamaan (Kts. vastaukseni Anonyymille)! Mut tarkkaillaan tilannetta. Kestävä kulutus, kierrätys, juuret ja perinteet indeed :) Voi että sulla on edessä isoja muutoksia, kauhesti tsemppiä! Mut kyllä se töissä olokin kivaa on, usko pois! Ja hienosti se menee, oon ihan varma. Napanuora venyy ja paukkuu, mut onneksi se on tehty yhdestä ihmiskehon vahvimmista materiaaleista: ihosta. Niinpä voimme luottaa ettei se katkea vaan antaa myöden juuri sen verran kun tarve on. Tulekin heti sit kertomaan miten lähtee sujumaan, me pidetään Nasun kanssa peukkuja! Positiivisella asenteella vaan häntä pystyssä duuniin, täältä tullaan työmaailma -asenteella :)