maanantai 2. toukokuuta 2011

Sotkukotimme, olkaa hyvät.

Kiki haastoi minut kutsumaan teidät meille kylään ilman, että putsataan ja puunataan. Näytetään koti sellaisena kuin se on eli monella lapsiperheläisellä se varmasti tarkoittaa sotkukotia. Nämä kuvat on nyt sitten otettu eilen ja toissapäivänä aamupäivällä. Jaa miksikö eri päivinä? Seuraa tunnustus. Vihaan sitä kun asiat ovat kotona hyrskyn myrskyn, nautin kun ne ovat paikallaan. Ei tämä meidän koti nyt sellainen lukaali ole, että tilaa olisi levitellä kamoja ympäriinsä ja silti vielä mahtuisi siinä elämään. 

Tästä johtuen rutiineihini kuuluu järjestellä kotimme aina kun olen saanut Nasun päikkäreilleen. Lisäksi meillä järjestellään muutenkin päivän aikana: tavarat korjataan paikoilleen, tiskit koneeseen, vaatteet kaappeihin ja niin edelleen. Olen huomannut helpoimmaksi siivouskeinoksi sen, että kun aina "vie mennessään ja tuo tullessaan", pysyy koti suht pienellä vaivalla siistinä ympäri vuorokauden. Sellaisena, että sen sisustuksesta ja kauneudesta voi oikeasti nauttiakin ilman että jatkuvasti törmäilee johonkin (kuten minä kohelina ihmisenä aina teen silloin kun tasot ja lattiat ovat täynnä kamaa).

Niinpä kun sain Kikiltä tämän haasteen (itse asiassa jo kuukausi sitten), mietin hetken onko minun järkevää vastata siihen. Kuulostanko siivousnatsilta tai jeesustelijalta kun totean, ettei meillä oikeastaan koskaan ole kamalan sotkuista? Mutta se on totuus. Kun ei ole, ei ole. Minkäs teet. 

Enkä kuitenkaan halunnut alkaa sotkemaan tieten tahtoen vain tätä postausta varten, levitellä kuvia tahallisista sotkuista ja julistaa että juu, sotkua on aina, katsokaa vaikka. Kaikki meidät tuntevat ja kotonamme vierailleet tietävät ettei näin ole. Niinpä rehellisyys kunniaan tässäkin asiassa. 

Otin siis kuvia niistä pikku sotkuista, joita meillä päivittäin on ja joita minä sitten Nasun nukkuessa järjestelen. Pahin ongelmista on ehdottomasti tuo karvahanurimme Riki, jonka karvastaminen on niin infernaalista ettei sitä normaalin kissan omistava ihminen tajua. Vaikka me furminoimme sitä tiheästi ja minä siivoan olohuoneen tasot (mukaan lukien sohvat) teippiharjalla joka ikinen päivä, on tämä kämppä niin täynnä valkoisia karvoja, että itkettää. 

Meillä ei voi koskaan pitää kotona mustia vaatteita, aina on pieni valkoinen karvakerros vaatteen pinnassa pilaamassa särmän lookin. Ja se ei meinaan sitten lähde juuri millään irti vaatteesta. Niinpä vaihdamme miehen kanssa kivat vaatteemme jo eteisessä kotirömppävaatteisiin, joissa sitten hiihtelemme kotona ollessamme. Eli suhteellisen ison ajan arjestamme. 

Kotivaatteet ovat vaihteluna kiva tapa, pakkotoimenpiteenä raivostuttavaa. Joskus kun olisi kiva olla tyylikkäänä kotonakin. Alankin olla totaalisen kyllästynyt tähän ja joku ratkaisu asiaan on löydettävä. Mutta siihen voimme palata myöhemmin, nyt siis tähän sotkukoti-kuvitukseen.

Tässä kasassa on nukkunut kaksi aikuista ja loppuyöstä myös yksi pieni pallopää.

Aamupuuron jälkeiset leikit keittiön lattialla jäivät kesken, kun väsy yllätti.

Nasun nukkuessa äiti nauttii kiireettömän aamiaisen Aamulehden parissa.

Nasun vaatekaapin päältä löytyy usein yllättävänkin laaja likaisten vaippojen näyttely. Ne kun tulee usein viskattua sinne vaippaa vaihdettaessa (hoitopöytä on tuossa heti vasemmalla). 
Kuvausaamuna siellä oli tuoksumassa yön kakkavaippa ja aamupäivän ensimmäinen kesto.

Joku karvainen on yöpynyt mustalla Kukkapuron tuolillani. Jälleen kerran.

Mitä, pitääkö tulppaaneille antaa lisääkin vettä kuin vaan se, mitä maljakkoon laitettaessa sinne lorautetaan?

Näin siis meillä. Koska haasteessa käskettiin pistää tuska kiertoon, viskaan haasteen eteenpäin Vadelmialle (blogi nimeltä Appelsiinimyssy ja mansikkapöksy) ja Marialle (blogi nimeltä BlackBerries).

8 kommenttia:

Vadelmia kirjoitti...

Argh! :D

Meillä tarvitsee pikemminkin odottaa useampi päivä, jos haluaa kuvan siististä kodista... Onneksi ei ole kissaa, nimittäin meidän tytär ei tiedä montakaan niin hienoa lelua kuin teippiharja, etenkin silloin, kun äiti yrittää sillä leikkiä. Sitä pitää silloin välittömästi saada vähän maistaa ja koputella, tai muuten tulee itku.

Sara kirjoitti...

Ihanaa, että jollain on "luonnostaan" aina kotona suunnilleen siistiä! Meillä kahden tytön touhut kyllä näkyy koko ajan, ja sitä mukaa kun siivoaa, joku sotkee toisesta päästä. Vähän puolustaudun esimerkiks lasten päikkäreillä. Mulle on jäänyt mieleen sun postaus, missä olit ihan kummissasi kun Nasu oli nukkunut joku päivä VAAN kahden tunnin päiväunet. Mun suu loksahti auki, koska meillä vauvan kahden tunnin yhtäjaksoiset päiväunet on vain kaukainen haave, tavoittamatonta luksusta... Siis uskoisin, että jos vauva nukkuu vaikka 3-4 tuntia päivässä, jää äidillä enemmän aikaa kotihommiin, kun jos vauva nukkuu kahdet puolen tunnin unet päivässä.

Vähän selityksen makua! :D

villahuivi kirjoitti...

vitsit kun mä oon iloinen kuullessani, että kaikki lapsia sisältävät kodit eivät ole aina sotkupesäkkeitä by default.

Tuntuu, että monilla on lapset (teko-?) syynä kodin röttöisyyteen, ja mä olen miettinyt, että onkohan oikeesti meilläkin muka niin sotkuista jos joskus jälkikasvua tulee. Mäkin nimittäin nautin siitä, että esimerkiksi kivat huonekalut näkyy muutenkin kuin tavararöykkiön alta, tai että valkoiset sukat eivät muutu harmaapohjaisiksi kahden askeleen jälkeen. Kyllä mä toki ymmärrän että "lapsellisilla" voi olla leluja ympäriinsä. Enkä minäkään mikään siivousnatsi ole (tai ainakaan tunnusta!) mutta ei tarvikaan olla kun päivittäin laittaa tavaroita takaisin paikoilleen.

En nyt oikein osaa muotoilla ajatuksia kunnolla, mutta haluan kiittää. Jotenkin sen uskon antamisesta, että joskus tulevaisuudessa meilläkin on kodikkaan siistiä, eikä "kun on lapsia, niin meillä on vähän tällästä". :D

Heli kirjoitti...

Vadelmia: Hihii, no sithän tää tulee sulta nopeammin tämä haastepostaus kun miekäläiseltä ;) Meillä Nasu ei onneksi ole vielä huomannut teippiharjaa, mä kun riuhdon sen kanssa tosiaan lähinnä silloin ku Nasu nukkuu.

Sara: No mut hei, sulla onkin kaksi lasta! Varmasti ihan eri asia, nehän pitäis ensinnäkin saada synkassa nukkumaan, et äidillä tosiaan olis tämä päikkärihetki laittaa siivoukseen, kuten mulla on. Mut Nasu tosiaan nukkua puksuttaa vähintään ne kolmen tunnin päikkärit, joten jos siinä ajassa mä en saa järjesteltyä kotiakin hieman niin aika surkea suoritus multa :) Tiedän hyvin, et ollaan tosi onnenpekkoja ton nasukan nukkumisen kanssa ja helppohan se on sikäli mun huudella siivouksesta päivittäin. Joten ei mitään syyllisyysressiä tai itseruoskintaa siellä päässä, mähän täällä luvattoman helpolla pääsen! Eikä mitään selittelyä kuule, vaan raakaa faktaa :)

villahuivi: Joo, mua kauhistutti ihan tasan tarkkaan sama asia ku sua ennen ku sain lapsen. Rakastan sisustaa ja rakastan kotimme sisustusta, josta haluan nauttia joka arkipäivä. Olin masentuneena ihan varma, et kodistamme tulee kans sotkukoti, mut sit päätin, et meistähän se on kiinni! Jos se ei ole sotkukoti ollut ennen, ei sen tarvitse sitä olla vastaisuudessakaan. Toki järjesteltävää, sitä päivittäistä, on nykyään enemmän (me ei esim. miehen kanssa juuri leikitä ja levitellä lelujamme ympäri kämppää), mut ei se mitään mahdotonta ole. Kunhan on hyvät lelusäiliöt, esimerkiksi.

Eli pidä uskostasi kiinni, kyllä koti voi olla edelleen siisti ja sisustus näkyä, vaikka niitä pikku pallopäitä sinne asumaan tulisikin. Kunhan toisaan päivittäin jaksaa hieman järjestellä, mut niinhän sitä kotia pidettiin siistinä ennen lapsiakin eli sikäli ei mitään uutta. En mä nimittäin välttis jaksa siivota silleen isosti edes joka viikko, mielummin järjestelen hieman joka päivä. Se sopii meille, mut pitää tosiaan mennä sen mukaan mikä itselle sopii eikä riuhtoa liikaa. Tässäkään asiassa (= Helin mantra) :)

Vadelmia kirjoitti...

Niin siis meidänkin tyttären päiväunet oli tänään (ei mitenkään epätyypillisesti) puolisen tuntia kotona ja puolisen tuntia rattaissa kävelyllä. Herää pieneenkin kilaukseen tai rasahdukseen tai ilmanpaineen muutokseen (ok, viimeisestä en mene vannomaan, mutta todistettavasti esim. vyön kilahdus, haarukan osuminen lautaseen, lehden sivun kääntäminen ja kodinkoneiden napsahdukset on näitä kiellettyjä ääniä). Nyt yritän luoda musiikilla sellaista jatkuvaa suojaavaa äänivallia, mutta tämä on vielä kokeiluasteella ja vailla kannustavia tuloksia. :)

Ja missä määrin tytär on nykyään minuun sidoksissa, niin lähinnä mun pitää häntä viedä mennessäni ja tuoda tullessani. Hiukankin yritän johonkin suuntaan liikkua, niin kauhu iskee. Ihan kuin me muka oltais ikinä jätetty häntä mihinkään.

Mistä tuleekin mieleen Hannu ja Kerttu -satu: Kuinkahan iloisia Hannun ja Kertun vanhemmat sitten olivatkaan saatuaan lapsensa noidan luota takaisin (ensin siis kahteen otteeseen tahallaan eksytettyään heidät metsään)? "Lapset, huomenna mennäänkin soutelemaan järvelle!"

Heli kirjoitti...

Vadelmia: No mutta, vauvat totisesti ovat erilaisia tapauksia. Sinun vauvasi varmasti nukkuu sitten yönsä "kunnolla" ja heräilemättä? Toivottavasti tuo musiikin luoma verho toimii!

Todellakin tuo eroahdistus on myös meillä ollut kovaa. Liitty ikään ja hauska kuulla että näin on muillakin. Täällä minäkin Nasua kantelen milloin kukkia kastelemaan, milloin pyykkejä viemään.

Maria kirjoitti...

Hauska haaste :D Täytyypä ottaa haaste vastaan :)

Heli kirjoitti...

Maria: Mahtavaa! Sitä jään siis odottamaan :)