sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Voi ei! Se tekee taas itte...

Rikon heti lupaukseni. Päätän ryhtyä uudelleen ompeluhommiin. Voi hyvä luoja miksi teen tämän itselleni? Puolustuksekseni on todettava, että tämä projekti on ideatasolla yksinkertaisesti niin helppo, etten voi vastustaa kiusausta. How hard can it be? Okei, okei, pitäisihän mun jo tietää, että useimmiten käsityöasiat on sit käytännössä mulle jumalattoman hankalia, mutta tämä ei voi olla.

Ongelma on siis seuraavanlainen. Vauvauinnissa pikku piltti pitää laittaa johonkin viihtymään siksi aikaa, kun mamma pesee itseään tai pukeutuu/riisuutuu. Ja ainakaan minä en selviä siitä vauva käsivarsilla. Koska en viitsi lykätä Nasua aina jollekin ventovieraalle siinä naapurisuihkussa (ja usein silläkin tyypillä on oma vauva), tarvitaan  siis säilytysastia. Lisäksi vauva pitäisi saada suihkuhuoneista allasalueelle ja takaisin, mielellään elävänä ja vahingoittumattomana.  Mä nimittäin voin kertoa, että märkä vauva on liukas kuin ankerias ja vääntelehtiikin usein vielä kuin sellainen. Niinpä neuvoivat turvakaukalon käyttöä.
 
Periaatteessa se toimi. Kaukalossa Nasu matkusti altaille ja suihkuun ja siellä hän myös viihtyi äidin oman pikku pesutuokion aikana (paino sanalla pikku). Kiitos rakkaiden lukijoidemme neuvojen tajusin suojata kaukalon muovifroteella. Pidin itseäni varsinaisena niksi-äitinä, kunnes yritin nostaa märkää Nasua altaasta kaukaloon. Kankaan pannahinen meni kurttuun, valui kaukalon päältä ja ruttaantui. 
 
Kun Nasu oli lopulta edes jotenkin päin kaukalon kyydissä, oli se simpuran muovifrotee rytyssä mun jalkojen alla. Ja kaukalo tietenkin vettyneen märkä. Hmpgh! Ei kehdannut kirota muiden vanhempien läsnäollessa, joten koitin nauraa kireästi ja sihisin hiljaa miehelle jotta nouki nyt tuo frotee messiin ja sassiin.
 
Tälleen rutussa se oli. Ja pahasti.
 
Pukukopeilla mietin asiaa tarkemmin ja tarkastelin froteepalaa. Kotona se oli näyttänyt tarpeeksi suurelta, mutta käytännön testi osoitti sen auttamattoman liian pieneksi. Noin metrin pala ei ilmeisesti riitä mihinkään, nyt tarvitaan massaa kehiin! Kotona löysin kaapeista toisen samankokoisen palan. Ja vot! Idealamppu syttyi päähäni enkä näköjään vieläkään ole oppinut pelkäämään sitä hetkeä. Saati sitten välttämään. Eihän tässä tarvi kuin ommella nämä kaksi palaa yhteen ja siinä on! Ei voi olla vaikeaa. Eli ei muuta kuin kone esille ja froteet kasaan!

No näinhän se toimisi!

Aloitan mallailemalla kankaita yhteen. Hmm...ihan eivät ole samankokoiset, mutta ero ei ole suuri. Joitakin senttejä. Kyllä nämä tähän saa nätisti, tuumin ja lyön palat ompelukoneen painikkeen alle. Etkö harsi tai käytä edes nuppineuloja, parahdatte varmaan. En, sillä mitään ei ole epäonnisen etanakeikan jälkeen opittu. Jästipää on jästipää. Puolustuksekseni muistuttaisin, että koko homma tosiaan tuntui ajatuksena niin helpolta.

Nimittäin fiaskohan tämäkin saakelin käsityöidea sitten lopulta on. Aloitan naivin hyväuskoisena ompelemaan, hyvässä itseluottamuksessa ja hyräillen. Kyllä osaan, senkun vetelen kaksi palaa suoralla tikillä kiinni toisiinsa, vakuutan itselleni. Onhan suora tikki sentään osattava, äiti-ihminenkin kun vielä olen.

Vastoinkäymiset alkavat siitä hetkestä kun painan ompelukoneen jalan muovifroteille. Se simpuran vaihdettu neula, jonka viime ompelufarssissa jouduin vaihtamaan, on löysällä ja irtoaa alkumetreillä. Tai pikemminkin alkusenteillä. En hermostu vielä tässä vaiheessa. Hidastetun rauhallisesti vedän lanka-froteemöykyn ulos koneesta, setvin sen, kiristän neulan paikoilleen ja aloitan alusta. Yritän aloittaa edellisten (purettujen) tikkien päältä jottei tulisi turhia reikiä. Onnistun saamaan aloituspaikan vanhan päälle ja ompelusuora voi alkaa. Baana on auki, ei muuta kuin hanaa, tuumin ja poljen konetta hieman lujemmin. 

Päästelen loppuun saakka ja vedän froteet irti koneesta. Mutta vaikka tarkastelen lopputulosta ilman kritiikkiä, on sentään oltava rehellinen. Tämäkin meni nyt pieleen. Ei menny niinku Strömsössä, ehei. Kuinka on mahdollista että ihminen epäonnistuu jopa tällaisessa tehtävässä? Olenko kirottu?

Jostain kumman syystä (joku minua viisaampi ehkä osaa selittää?) froteet menevät ryppyyn. Siis kurtulle. Näyttää siltä kuin olisin huolella rypyttänyt koko perhanan sauman - vaan kun en ole! Tarkoitus oli tehdä suoraa ja tasaista, huomaamaton liitossauma. Ja tulos? Käsissäni on kylläkin aiempaa suurempi muovifrotee kaukalon suojaksi, mutta sen keskellä kulkee joku ihme rypytyssauma. Koko hoito muistuttaa yhtä suurta albiinonvalkoista karjalanpiirakkaa. ARRRRGH!

Siis MITÄ tapahtui?

Ei auta, tällä on nyt mentävä seuraavaan vauvauintiin. Naurakoot ne vauvauinnin vanhemmat jotka aamuseiskalta jaksavat. Kieltämättä nauraisin itsekin, jos moiseen hirvitykseen jonkun toisen kaukalossa törmäisin. Noh, ei auta kuin toivoa että ruma kapistukseni kuitenkin toimii tehtävässään, muuten on edessä ankeat purkutalkoot.

Ai niin, Nasun päivän asu. Tänään jatkui rokotetuskat, tosin lievempänä, joten jatkoimme hyväksi havaitulla haalarilinjalla. Kuvaa ottaessa nauratti sentään jo hieman. Nasua ilmeisesti elämä yleensä, minua käsityösurkeuteni. Jos ei osaa, ei vaan osaa. Kyä se näin o!

Nallehaalari - Fixoni (lahja rakkailta ystäviltä)

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Onkohan sulla liian tiukka/lyhyt tikin pituus? Ompelukoneella nuo froteet kyllä aina vähän tuppaa niskottelemaan. Saumuri olis parempi peli noihin. Mutta onko sillä väliä, jos tulos on toimiva ja saat kädet vapaaksi?

Heli kirjoitti...

Katja: Tikin pituutta itsekin epäilin ommellessani ja vaihtelin sitä pitkin matkaa. Kävin varmaan kolmessa eri koossa, mutta silti ryppy on koko matkalta suorastaan häkellyttävän tasainen... Saumuri vois olla tosi high techiä mulle. Varmaan auttais, mut hennooko tällänen tunari sellaiseen sijottaa? ;)

Toivon todella, et toi edes toimii. Ruma se on ainakin ku petolinnun persaus.