keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Osa I: No mutta, kukas se siellä käytävässä?

Kuten jotkut ehkä muistavatkin, esittelin hieman taloamme viime vuoden postauksessa Tiivistäkää!. Se herätti mielenkiintoa - ihmisiä selkeästi kiinnostaa missä ja miten toiset ihmiset asuvat. Niinpä olemme saaneet jopa lukijatoiveita, että esittelisimme taloamme ja kotiamme hieman tarkemmin. Ja koska otan lukijatoiveet aina hyvin vakavasti, ei muuta kuin toteuttamaan! Päätin aloittaa kokonaisen postaussarjan kodistamme ja tämä olkoon sen ensimmäinen osa. Aloitetaan siis tänään itse talosta ja kerrostalo kun on, sen rappukäytävästä. 

Sisäänkäynti on mahtipontinen ja komea, silleen juuri sopivasti. Kuin 90-vuotiaan talon arvoon kuuluukin.


Ala-aulassa roikkuu ehkä yksi isoimpia pallolamppuja, joita olen asuintaloissa nähnyt. Se on tuo tuossa kuvan vasemmassa yläkulmassa, ette voi missata :)


Joka joulu koristelemme naapureidemme kanssa kuusen ala-aulaamme, niin tehdään myös talon muissa rapuissa. Syömme yhdessä jouluherkkuja, parannamme maailmaa ja kehumme kilvan taloamme. Varsin mukava jouluperinne! Lisäksi rappumme leveillä ikkunalaudoilla on eräs ihanuus, joka aina herättää vieraissamme ihmetystä. Laudoilla on nimittäin koko joulukuun karkkia ohikäveleville herkkusuille - tänä talvena olen varmaan yksin syönyt sieltä yhden konvehtirasian, buahhaha :D



Rapun seinämaalaukset ovat minusta ihanat. Muistan,  kun miehen kanssa aikoinaan tulimme taloon asuntonäyttöön. Olimme asunnon ostossakin amatöörejä ja meille oli kerrottu, ettei innostustaan saa missään nimessä näyttää. Pitää vain nihkeänä potkia nurkkia ja yrmeänä tiedustella yhtiövastikkeista, lainoista ja taloyhtiön hoidosta. No, ei tarvittu kuin tämä ylläoleva näkymä kun taloon sisään asti pääsimme ja minä tiesin, että kaikenmoinen nihkeän näytteleminen olisi yksinkertaisesti mahdotonta. Tämä on minun kotini ja ostan sen vaikka järki lähtisi! Loistava asenne tehdä asuntokauppaa :)


Jatketaan matkaa. Talossamme ei ole hissiä, joten hyötyliikunta on meille tuttu käsite.  Taloyhtiössä on suunniteltu viimeiset kaksikymmentä vuotta hissien rakentamista, mutta sitä vastustetaan, sillä se tuhoaisi ainakin osan tuota ihanaa rappukäytävää. Mekin miehen kanssa vastustamme hissejä, ainakin  nykysuunnitelmien mukaisesti porraskuilujen kohdalle rakennettuna.  Mutta jatketaanpa kapuamista, ei se vielä tämä kerros ole. 

Asumme kolmannessa kerroksessa ja voin tässä kiivetessämme kertoa, että on toki hetkiä kun olen kaivannut sitä penteleen hissiä. Esimerkiksi silloin, kun kannoimme ystävien kanssa talkootyönä (meillä näitä ihania talkootöitä piisaa, olemme jo surullisen kuuluisia niistä kaveripiirissämme) 300 tiiltä ja 500kg sementtiputua kotiimme takan rakentamista varten. Entä sitten polttopuut! Mikä onkaan ihanampaa kuin kädet tutisten ja toppavaatteet hiostaen raahata koivuklapeja pitkin näitä rappuja. Puhumattakaan miehen peliautomaatista, joka muutettaessa lankesi useamman miespuolisen ystävämme harteille, sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kas tässä on muuten parvekkeen ovi, jossa Nasu näkyy parasta aikaa olevan päiväunillaan. Käydäänpä kurkkaamassa lähempää.


Nasun nukkuparveke on siis yksi rappumme tuuletusparvekkeista. Näkymä sisäpihalle on hyvin rauhallinen ja hiljainen. Mikä on toisaalta hassua, keskustassa kun asutaan. Mutta hiljaista on ja täällä Nasu tykkää nukkua kaikki päiväunensa, jos vaan mahdollista.


Myös sisäpihalla on yhteinen joulukuusi. Sen valojen asentaminen on jokavuotinen seikkailu, sillä sisäpihan rakennuksen sähkövedot, joista kuusi saa valonsa, eivät ole sieltä selkeimmästä päästä. Sisäpihan rakennuksessa on tällä hetkellä liiketila ja taiteilijoiden työhuoneita, aikaisemmin siinä on ollut mm. saunatilat. Tuo pihan joulukuusemme on kyllä lähes kolmimetrinen, täältä parvekkeelta katsottuna se vain näyttää hämäävästi pienemmältä. 


Mutta siirrytäänpä täältä kylmältä parvekkeelta lämpimään ja jätetään Nasu nukkumaan rauhassa. Enää muutama porras ja kas näin! Perillä. Tässä on siis sisäänkäyntimme ja kyllä, niitä on kaksi. Toista sisäänkäyntiä käytämme tosin tällä hetkellä polttopuuvarastona, kuten ikkunoista voitte ehkä huomata.



Astutaanpa sisälle... (jatkuu seuraavassa numerossa).

6 kommenttia:

HannaL kirjoitti...

Aivan ihania perinteitä teidän porukalla! Enpä ole kuullut muista kerrostaloyhtiöistä joissa olisi noin tiiviin ja läheisen oloista toimintaa :)

Hihii, sun asunnon katselu kuulostaa ihan samalta kuin meikäläisenkin! Joo olis varmaan pitäny potkia ovenpieliä, ja valittaa vanhentunutta tapettia ja kaakeleita, mutta ei, meikäläinenkin riemusta kiljuen ihasteli kaikkea mahdollista. Mutta hei, kun tulee se oikea vastaan ja tunne siitä on kova, niin mitä sitä tunteitaan patoamaan ;)

Heli kirjoitti...

HannaL: Eikös vaan olekin. Enpä ollut mäkään ennen törmännyt moisiin yhteisöllisiin tapoihin ja perinteisiin. Aluksi ne hirvitti. Ekana vuonna etukäteen miehen kanssa sangen perisuomalaiseen tapaan keskenämme jäkätettiin, et halutaanko olla niin seurallisia... :) Mutta kivaa se on, nykyään joulu ei enää tule ilman yhteistä kuusen koristeluhetkeä. Eikä meitä tässä kauheasti ole, joka rapussa kun on vaan kaksi asuntoa. Silleen sopivasti et mahdutaan hyvin tarjoilupöydän ääreen, hehe.

Joo, mä oon niin nopee innostumaan ja vastaavasti surkea sitä peittämään, et mua voi lukea ku aapista. Mutta saatiin talo kodiksemme eikä edes kiskurihintaan eli sikäli vois sanoa, et onnistuttiin vastoin kaikkia neuvoja. Ähäkutti! ;) Joskus kannattaa olla rehellisesti se amatööri.

Kiki kirjoitti...

Kaunista! Ihan mielettömän ihanan näköinen asuinympäristö!! En ihmettele, että olet ollut innokas näytössä:D Ja sitten se tunne, jos on joutunut kilpailemaan muiden kanssa asunnosta. Grrrr:D

Heli kirjoitti...

Kiki: Viikon sisään tehtiin kaupat. Sikäli oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, et ku viikko alko, ni ei oltu edes käytä pankissa lainaneuvotteluissa ikinä. Ei siis suunniteltu asunnon ostoa sillä hetkellä, joskus tulevaisuudessa kyllä. Sit mun sisko löysi tämän hiljaisesta myynnistä ja tuli kiire. Loppu hyvin, saatiin tämä. Mut oikea prässiviikko se oli, mä kun vielä menin ihan kiihkossa tinkimäänkin, vaikka pyynnissä ei ollut ylihintaa ja halusin tätä enemmän kuin aavikko sadetta. Some things are meant to be :)

Nimetön kirjoitti...

Hihii! Törmäsin tähän blogiin, heitin arvalla tammikuun blogipostaukset ja avasin sit tän tekstin ja..mun lapsuudenkoti! Teidän nykyinen koti:) Tunnistin rappukäytävän seinäkuvioista ekana, niitä en unohda koskaan! Ootte onnellisia, hyvä kotivalinta!

Heli kirjoitti...

anonyymi: EI OLE TODELLISTA!!! Niin pieni maailma :D Kerroin asiasta miehellekin ja yhdessä ihmettelimme asiaa. Ja kyllä, tämä talo on ehkä maailman paras talo ;) Jos haluat joskus tulla katsomaan miltä lapsuudenkotisi nyt näyttää, niin tervetuloa! Keitän sulle kahveet ja esittelen nurkkia :D