Käsinpesijän juhlat

Enpä olis uskonut, että tämäkin päivä vielä nähdään. Pesin nimittäin juuri KÄSIN pyykkiä. Kyllä, luitte oikein, käsin. Oon ehkä joskus nuoruudessani pessyt käsin pyykkiä (muistaakseni niitä balettipukuja), mutta sen jälkeen en ole paljon käsiäni pesuvedessä liotellut. Kyllä kyllä tiedän, että rintsikat pitäisi pestä käsin. Ja muutamat muutkin vaatekaappini hienoudet. Niinhän tässä elämässä paljon pitäisi. Mutta laiska kun on vaan laiska, niin siellä ne ovat iloisesti pyörineet muun pyykin seasssa. Vaihtelevin menestyksin.

Mutta nyt. Pesin sitten Nasun villavaatteet käsin. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että onhan se aika homma, sitten kuitenkin. Olisi ihana kirjoittaa, että eihän tuo ollut juuri mitään. Mutta ei, oli se. Ensin piti liotella niitä pesuvedessä (villavaate on muuten märkänä megapainava), sitten huuhdella kunnolla ja lopulta koittaa saada ne alkuperäisessä muodossaan kuivumaan jonnekin tasaiselle. Sillä nuo villavaate-penteleet kun tuppaavat näköjään venymään ja vanumaan kosteina. Erityisen jännän puuhasta teki se, että osa villavaatteista on Nasun serkuilta lainassa ja niitä ei olisi kauhean kiva palautella talven jälkeen nukenvaatteina.

Urakan jälkeen on tietenkin helppo röyhistää rintaa ja ylpeillä. Ja juuri niin aion nyt tehdäkin. Silmämääräisesti tarkastellen näyttäisi nimittäin siltä, etten onnistunut tällä kertaa tuhoamaan mitään. Uskomatonta. Kaikki näyttävät suurin piirtein sen muotoisilta vaatekappaleilta kuin mitä ne soikkoon mennessään olivatkin. Pipo on pipon mallinen ja haalari edelleen haalari. Eikä esimerkiksi shortsiasu. Jahuu!

Ai jai, kyllä amatööriäitikin välillä onnistuu!

Herranjestas kun nuo pipot näyttävätkin kuvassa isoilta... 

toivottavasti vaan kuvassa?

Nasu löffi yökkärissään puuhanurkassaan, kun äiti kotiäiteili pesusoikkonsa kanssa. Eli keittiön tiskialtaan. Ei täällä nyt mitään hienoja soikkoja ole, tietenkään. Mutta tajusin sentään pestä keittiön tiskialtaan kauttaaltaan ennen pesutalkoiden aloittamista. 

Kun pyykit saatiin kuivumaan, oli päivän asun aika. Ja yhtäkkiä tajusimme Nasun kanssa, että blogimme muuten täyttää tänään päivälleen kuukauden! Kuukausi sitten astuimme bloggaajien arvovaltaiseen joukkoon ja esittelimme itsemme. Ja nyt teidät, rakkaat lukijamme, lasketaan jo sadoissa. Huikeaa! Nopeastipa on kuukausi kulunut, iloisesti temutessa aikakin totisesti juoksee. 

Jonkun mielestä kuukausijuhlien pitäminen on  ehkä noloa ja säälittävää, meistä mahtavaa. Kun aloimme mieheni kanssa seurustelemaan (ikuisuuksia sitten, toim.huom), vietimme kuukausipäiviä varmaan viisi ensimmäistä vuotta. Kävimme syömässä, oluilla, elokuvissa tai viihteellä tapauksen kunniaksi. Joskus annoimme toisillemme lahjojakin. Musta on ihanaa juhlia arkiseltakin tuntuvia asioita ja mikäs nastempaa, kun kerran kuukaudessa juhlia jotain rakasta? Eli tätä blogimme ensimmäistä kuukausipäivää juhlitaan taatusti myös.

Hei beibi, eiköhän juhlita!

Kuukausipäivämme kunniaksi Nasu halusi pukea amatööriäidin tuskannäytteen: surkeankuuluisat etanahousut. Kun tuskaisesta käsityöteutaroinnistani on kulunut tarpeeksi aikaa, näyttää lopputuloskin nyt syystä tai toisesta inhimillisemmältä. Nämähän ovat oikeastaan aikas suloiset pökät! Kyllä, aika kultaa näköjään muistojen lisäksi myös lopputuloksen.

Hei mutsi, tänään muuten juhlitaan!

Vaaleanpunainen body - c

Tummansiniset itse tuunatut potkarit - kirppikseltä

Vaaleanpunaiset villasukat - karmiinin  Nasulle tekemät

Meikäläinen juhlii tänään sirkuksen parissa. Tampereella on nimittäin Circus Ruska festivaalit, joita ystäväni ovat olleet järjestämässä. Joten jos olette liikekannalla ja Klubilla tai Pakkahuoneella tänä iltana, tulkaa han nykäisemään vaikka hihasta. Juhlavaa lauantaita kaikille!