Aamulla pistettiin päälle verkkarimainen oloasu, retro vaaleanpunaraidallinen froteehaalari. Otettiin siis iisisti. Tiedossa kun oli lähtö lastenkutsuille. Ja ei mille vain lastenkutsuille, vaan rakkaan serkkutytön syntymäpäiville ja samalla Nasun ensimmäisille lastenkutsuille. Päätimme hienostella.
Mutta aamupäivä siis löffäiltiin froteessa. Bonukseksi kaapista löytyi mahtavat possutöppöset, joissa on liukuestepohjat. Niillä sopii ponnistaa lattiasta vauhtia. Tosin Nasun hermot menee, kun kesken vauhtien käännetään väkisin selälleen kuvattavaksi.
Froteinen potkuhaalari - Retrolöytö Huuto.netistä
Possutöppöset - Japanista
Mutta sitten, vihdoin odotus palkittiin ja oli aika pu-keu-tu-a! Nasu sai mummilta joululahjaksi juhliin juuri sopivan hienostelumekon, joten ei ollut pelkoa asukriisistä. Toisin kuin äidillä. Miesmalli Murkulan muotiohjeiden mukainen persoonallinen loppusilaus piilotettiin tällä kertaa helmojen alle.
"Jiihaa! Vihdoinkin kutsut!"
Valkoinen body ja hienosteluhame - Miraakkeli
Sydämelliset sukkahousut - Lindex
Rimpsupöksyt - Polarn O. Pyret
Niin, tänään on siis rakkaan kummityttöni syntymäpäivä ja kuten ahkerimmat lukijamme ehkä muistavatkin kävimme eilen Nasun kanssa ostamassa hänelle hartaasti toivotun syntymäpäivälahjan. Hartaasti toivotun, mutta pitkin hampain ostetun. Ensimmäinen osa tätä lahjaa oli jo joululahja, vaaleanpunainen baletti-tylli-hamonen. Ja nyt oli vuorossa siis lahjan jälkimmäinen osa, balettitossut. Asu on valmis ja pikku ballerina täynnä tanssia. Ihanaa, mietitte ehkä.
Miksi siis nihkeilen? Syy ei ole suloisessa kummitytössä, syy on omissa lapsuustraumoissa. Antakaahan kun selitän. Minä tanssin klassista balettia, tanssin sitä aina 6-vuotiaasta 18-vuotiaaksi. Tanssin tosissani ja tähtäsin ammattitanssijaksi. Ja kun minä teen tosissani jotain, teen sitä täysillä. Ja sisulla. Siksi ne etanapotkaritkin valmistuivat, periksi ei anneta prkl!
No, ammattilaista minusta ei hillittömästä treenaamisestani huolimatta koskaan tullut. Hillitömällä tarkoitan sitä, että tanssiminen vei minulta jo yhdeksänvuotiaana monta iltaa viikossa, oli kesäleirejä ja sen sellaista. Käytännössä elin nuoruusvuoteni baletille ja siinä sivussa harrastin peruskoulua. Näytin ulkoisesti myös siltä, sillä ei liene tervettä että 172cm pitkä nuori nainen painaa alle 50 kiloa... Rakastin tanssimista, mutta toisaalta myös vihasin sitä. Olin hyvässä vauhdissa matkalla kohti suunniteltua ammattiani, kun tanssijan urani kuitenkin katkesi yllättäen (humalassa) kaksoismurtuneeseen nilkkaan ja hyvä niin. Siunattu humala! :)
Kuva: www.sibeliustalo.fi
Älkää käsittäkö väärin. Minusta baletti on ihana harrastus, kaunis ja herkkä. Mutta liika on liikaa. Ja voin kertoa, että sille on syynsä, miksi 1980-luvun venäläisiä opetusmetodeita ei enää juurikaan käytetä. Varmasti rennon asenteen omaavan ja muutenkin kultaisen opettajan ohjauksessa pikkuiset ballerinat pääsevät kiinni tanssimisen ihanuuteen, en epäile sitä laisinkaan.
Toista oli kuitenkin tanssia sellaisen suorituskeskeisen hirmun johdolla, joka oli päättänyt tehdä pikkupilteistä ammattilaisia jo siinä vaiheessa kun he itse hädin tuskin osasivat kulkea bussilla treeneihin. Ja koska itselläni on kokemuksia vain tuosta jälkimmäisestä, en voi itselleni mitään. Suhtaudun balettiharrastuksen aloittamiseen lähtökohtaisesti nihkeästi. Piste. Traumat on traumoja ja anteeksi niitä ei pyydellä.
Voi kumpa kummityttöni (ja Nasu) innostuisi sen sijaan vaikka itsepuolustuslajeista, katutanssista tai flamencosta! Mutta itsehän ne tietenkin harrastuksensa valitsevat ja minä sitten vain vien ja vikisen ;)
6 kommenttia:
Ja sitten kehiin kuvia Helin balettivuosista.
Oi, ihan uusi juttu, mitä en tiennytkään!
Ihana lahja kummitytölle! Ja hyvä, että opetusmetodit ovat muuttuneet!
Voih, meidänkin neiti olisi iki-onnellinen balettiasusta!
katja S: Jaa-a, kiinnostaakohan ne ketään? Voin mä kaivaa tuolta valokuvakaapeista jotain todistusaineistoa, jos yleisö niin toivoo? ;)
Kiki: Joo, meillä kaikilla on synkeä historiamme. Tai siis ainakin mulla on ;) Mut ei vais, ihanaahan se oli. Mut jälkikäteen on toisaalta harmittanut etten valinnut sellaista tanssilajia (kuten esim flamenco, jota nykyään harrastan), jota olis voinut hyvin jatkaa aikuisenakin ilman että kropan rajat tulee yksinkertaisesti vastaan. Ja klassista balettia en vaan enää voi harrastaa, kun mieli ei taivu siihen et kroppa ei kykene enää valtaosaan niistä liikkeistä mihin se aikoinaan taipui helpostikin. Eli jäykän kropan lisäksi on tämän asian suhteen jäykkä mielikin, haha :D
Katja: Voi että harmittaa, etten itse ole säästänyt jotain omia balettiasujani. Voisin nyt jakaa niitä innokkaille pikku-ballerinoille :) Ootko harkinnut sellaisen ompelemista? Sun taidoilla vois hyvinkin onnistua: lykkäät vaan sen tyllin kiinni sellaiseen tiukkaan bodyyn. Apua, ideatasolla tämä taas kuuulostaa pelottavan helpolta... Näin mä aina ajaudun hankaluuksiin ;)
Täällähän se rennon asenteen omaava kultainen opettaja odottelee kunhan ikää tulee tarpeeksi... ;)
Jarna: Hehee, moro! Taidankin tietää kuka Jarna se siellä kirjoittelee...Sä jos kuka tietänet mistä traumoista puhun? ;)
Mutta sä ihan varmasti kuulutkin just noihin kultaisiin ja ihaniin opettajiin. Olisitpa sä opettanut aikoinaan mua! Ja sulle kyllä annan Nasun sitten aikoinaan, jos nassikan polku jatkuu äidin jalanjäljissä...
Lähetä kommentti