tiistai 8. toukokuuta 2012

Varhaisdementikko

Välillä mietin onko minussa jotain vikaa kun en muista omasta lapsuudestani kovinkaan paljon ennen tiettyä ikää. Miehen kanssa usein vertailemme lapsuusmuistojamme ja olen saanut useammankin kerran huomata kuinka paljon varhaisempiin aikoihin hänen muistinsa tuntuu pureutuvan. Olenko minä siis jonkin sortin varhaisdementikko, mitähä?

En osaa oikein laittaa sormea siihen ikään, josta lapsuusmuistoni selkeimpinä alkavat, mutta lähes varma olen siitä etten asioita juurikaan vielä siitä kolmen-neljän ikävuoden tienoilta muista. Toki saattaa olla, että jos joku palauttaisi mieleeni jonkun tapahtuman noilta ajoilta, muistaisin siitä jotain. Mutta oma-aloitteisesti en tunnu noista ajoista juuri mitään muistavan. Toisin kun mieheni.

Tai ehkäpä muistikuvani ovat niitä sellaisia häivähdyksiä. Aavistuksia, mielen henkäyksiä. Haju siellä, äkisti välähtävä muistikuva täällä. Ehkäpä minun varhaismuistoni sitten vain ovat tuollaisia, siinä missä miehen ovat kadehdittavan selkeitä kokonaisuuksia eri tapahtumista ja tilanteista. Hmph, olen miehelle tästä enemmän kuin kateellinen.

Mutsi hei, mitenkäs tämä härveli nyt oikein toimii? 
Juujuu, en tietenkään roiski tällä sua, lupaan.


Siis laitetaanko tämä pää suuhun vai?
No vitsi vitsi, ei kai nyt sentään.

Toisaalta muistan erittäin elävästi tiettyjä hetkiä lapsuudestani. Esimerkiksi bussiaikataulujen oppimisen. Muistatteko vielä ne paperiset versiot, joita busseissa jaettiin? Sillä tavalla ovelasti taitellut läystäkkeet, joiden takaisin taittelukin oli jo haaste sinänsä. Ja kuinka pystysarakkeesta löytyi tasatunnit ja vaakariviltä minuutit. Muistan elävästi kuinka siskoni yritti opettaa minua lukemaan noita aikatauluja.

Muistan sen tuskastumisen, kun en vain tajunnut. Numerot hyppivät silmissäni, missään ei tuntunut olevan mitään järkeä. Ja sitten, yhtäkkiä, ne numerot ikään kuin liukuivat paikoilleen ja yhtäkkiä vain tajusin koko aikataulun idean ja rakenteen. Hei todellakin, tasatunnit tuossa, minuutit tuossa.

Sitä tajuamisen riemua! Aina silloin tällöin palautan mieleeni sen kuinka onnellinen, voi niin järjettömän onnellinen, olin oppiessani nuo aikataulut. Olin tikahtua siihen mielettömään onnistumisen tunteeseen, oppimisen hurmaan. Ihkaomaan kykyyni kääntää vain hetki aiemmin hieroglyfeiltä näyttänyt asia selkeäksi kokonaisuudeksi.

Silloin kun väsyttää tai ei vaan napostelisi haastaa itseään oppimaan uutta, tajuamaan ja klaaraamaan, muistelen tuota hetkeä. Sitä mahtavaa kykyä joka meillä ihmisillä on: oppimista. Kuinka hieno, siis aivan tajuttoman hieno kyky se onkaan! Eikä se pysähdy kuin mullan alla, ellei itse toisin päätä.

Tänään oli juuri tuollainen rankka ja uuvuttava työpäivä, jolloin sukellus tuohon muistoon tuli tarpeeseen. Päivä täynnä abstrakteja käsitteitä, teoreettista ajattelua ja aivan liian varhaista aamuherätystä univelkoineen. 

Illalla katselin kylpylelujensa parissa touhuavaa tytärtäni ja ihailin kuinka hän ei koskaan tunnu uupuvan oppismiskuormansa alle, vaikka se taatusti on päivittäin meikäläisen kuormaa suurempi. Niin on Nasu äitiään energisempi tässäkin asiassa.

Leikin tiimellyksessä näytin nasselille kuinka vessan käsisuihkumme toimii. Siinä yhdessä asialle nauraessamme ja Nasun silmitöntä riemua seuratessani mietin sitä millainen ihme tuo käsisuihkuhärvelikin ipanalle on. 

Eli laitan sen tänne hyvän etäisyyden päähän ja painan tästä säätimestä vai?
Ai-van, kappas kehveliä. Sieltähän sitä vettä nyt suihkuaa.


Suoraan suuhun! Ja laulan vielä päälle.
Mutsi hei, tämä on ehkä parasta ikinä!

Ja kuka tietää, ehkäpä tämä maaginen, ohikiitävän nopea yhteinen oppimishetkemme on yksi niistä hetkistä, jotka Nasu tulee jollain tavoin läpi elämänsä muistamaan? Minä ainakin tulen, se on varma. Sillä se onni aikuisuudessa on, että hieman hanakammin voin muistoihini takertua ja ne mieleeni tallettaa. Heli 1 - aivosolut 0.

5 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Nasun asu:
* Omaa nahkaa, kiireestä kantapäähän

Salla H kirjoitti...

Ilmeisesti toiset tosiaan muistaa tapahtumia paljon nuoremmalta iältä kun toiset. Mun varhaisimmat muistot (lähinnä niitä häivekuvia, mutta semmosia, että mulla on ihan selvä muistikuva) on jo jostain ajalta, kun oon alle 2. Mummini muutti pois yhdestä asunnosta, kun en ollut kahta vuotta täyttänyt ja pystyin kuvaamaamaan sen pohjapiirrustusta luotettavasti. Ihan selkeitä kokonaisuuksia on hallussa ajalta, kun sisko syntyi ja olin 3v 2kk. Mulla on kyllä muutenkin erittäin hyvä (sosiaalinen) muisti, ei semmoinen että olisin muistini ansiosta loistanut koskaan koulussa, mutta tapahtumia ja ihmisiä muistan edelleen tosi hyvin. En kyllä tiedä mistä johtuu.

Ihanat kylpykuvat nasusta :) Riippuen ton käsisuihkun sijainnista sen toiminnan opettaminen voi olla kyllä myös melkonen virhe. Meillä se on toisessa vessassa siten, että jos siitä painaa, niin kaikki vessapaperit kastuu. Muutaman kerran näin on käynyt ja sitten vaan räkäset taaperon naurut päälle ;)

--salla

Sarmanda kirjoitti...

Iltaa...yötä...mullakin on vielä yrittäjän toimistotunti meneillään. Ei kerrota kellekään, että karkasin tänne kesken kela-paperiden, laskujen laatimisen ja informaatiohaun. sssssh!

Mä muistan jostain yhden vanhasta, kun äiti ihmetteli miksi peitin kädet kun nukuin. No kuka sitä nyt tykkää, että joku tuijottaa, kun yrittää painella rauhassa ruususen maille!!

1,3-vuotiaana muistan, kun sisko toi ensimmäisen oranssin vappukaasupallon. Se oli upea ja ISO!

Ja 2,5 -vuotiaana mokasin. Ihailin hakkuuaukean kukkia ja äiti kertoi niiden olevan maitohorsmia. Seuraavan kerran kun ajettiin mökkitietä horsmien ohi, kuulutin: "Kato äiti noita ihanoita maitokannuja!"...elämä oli 2,5 -vuotiaalla nolostuksesta ohi kun tajusin mokani. Elämä on =P

Mukavia suihkuhetkiä tästä lähtien teillekin. Ei kun uudet biksut päälle ja Nasukin kanssa poolpartyt pystyyn!

Elina kirjoitti...

En minäkään muista ihan varhaisimpia juttuja, mutta sisareni muistaa paljon enemmän varhaislapsuudesta. Omia muisikuvat myös epäilyttävät, enkä ole aivan varma ovatko ne oikeita muistoja vai sekoitanko ne kertomuksiin ja valokuviin.

Heli kirjoitti...

Salla H: Juuh, näin se on. Mies meillä muistaa selvästi paremmin kuin minä. Olen kade. Vähänkö sullakin on varhaiselta vaiheelta mustoja! Käsisuihkun opettaminen ei vielä ole kostautunut, mut täytyy kyllä tunnustaa etten itse tajunnut tuota vaaraa laisinkaan ennen kuin siitä mainitsit. Amatööriäiti...

Sarmanda: Uskomatonta miten säkin muistat varhaisia asioita! Mikä ihme mua riivaa, olenko ainoa dementikko tässä asiassa?

Elina: Jes, vihdoin! Kohtalotoveri! Ja ihan samaa olen itse miettinyt, et missä menee muistonja missä kerrotun tarinan ero? Mut onko sillä sit niin väliäkään jos vaan muisto/tarina on mukava? :)