lauantai 17. joulukuuta 2011

Tämä blondi pukee itte

Tänään se sitten tapahtui ensimmäisen kerran. Aamiaisen jälkeen, miehen lähdettyä töihin ja minun nautiskellessa sitä pyhää amuukahviani, nasukka istahti tyynesti keittiön lattialle ja päätti jotta nyt loppui tämä yöppärissä hyppely. Niinpä se riisui erittäin systemaattisesti yöhaalarinsa avaten ensin vetskarin, jota olin näemmä erheellisesti pitänyt sille haastavana. Ei minkäänlaista haastetta, vestkari sujahti napaan saakka auki kuin vettä vain.

Sitten käsi ulos hihasta, sen jälkeen toinen ja ylös. Haalarin työntäminen nilkkoihin, vasen jalka sätkien vapaaksi ja viimeinen potku oikealla jalalla. Kas vain - vapaa!


  Hihii, siihen se yöppäri nyt jäi!
Mä tuon sen mutsi sulle.


Tossa noin, ole hyvä. Sun ei mutsi tarvitse edes nousta, mä riisuin jo ihan itte.

Eikä se siihen päättynyt. Seuraavaksi oli vuorossa päivän asu, joka nasukan piti myös saada pukea päälle ihan itte. Siinä ei mutsi paljon saanut auttaa, mitä nyt ojentaa haalarit odottaviin pikku kätösiin ja kehua kulisseista. 

Hassuinta puuhassa on se, miten Nasu hyökkää jokaisen löytämänsä vaatteen kimppuun samalla pukemisinnolla, oli se sitten lähtötilanteessaan alasti tai täysin puettu.


Löysin nämä lapaset tuosta lattialta, puen ne nyt samaan syssyyn.


Kato mutsi, ei mitään ongelmia. Tänne vaan lisää puettavaa, kiitos.
*********'
Raidallinen haalari - Metsola
Punaiset lapaset - Villervalla

Kauhuissani odotan jo aikaa, kun tuon itse pukemisen ohella alkaa se protestointi äidin valitsemia vaatteita kohtaan. Vielä siitä ei näy merkkiäkään, vaan yhdessä ihailemme eteisen suuresta peilistä tai uunin heijastavasta luukusta kulloistakin asua. Auvo, joka tulee vielä järkkymään. No, nyt nautitaan tästä.

Olis varmaan päikkäriaika, mä vedän jo tän toppahaalarin päälle.

Kas näin se käy, tässä ei kauan nokka tuhise.


Anna mulle mutsi jotain haastavampaa puettavaa, tämä on jo niin nähty. 

Tänään olimme miesmalli Murkulan syntymäpäiväkesteillä ja bilereportaasia tapahtumasta seuraa hieman myöhemmin, kunhan ensin saan tilaisuuden viralliselta paparazzilta päivän kuvasatoa. Itse en kehdannut kamera kaulassa killuen tilaisuuteen mennä, jonkinlainen häveliäisyyden taju löytyy näemmä minultakin.

Lahjaksi olin metsästänyt salonkileijonallemme Tutan retroleijonaa, mutta voi onnetonta! Olin arvioinut kokoluokan väärin ja unohtanut kuinka raamikkaita nuo mallimaailman uroot ovat. Niinpä asun body oli juuri jetsulleen sopiva, mutta haalarit ehkä jo naftinpuoleiset. Kyllä harmitti! Note to self: varmista AINA etukäteen sankarin vaatekoko, äläkä vaan tee sokkona omia arvioitasi. Ne näemmä menevät aina pieleen. 

Tänään siis opin senkin, että vaikka kuinka olen kuvitellut tämän äitiyden lisänneen tietämystäni esimerkiksi lasten vaatekokojen suhteen (asia, joka oli täyttä hepreaa minulle vielä vauvan synnyttyäkin), ei näin olekaan. Se, että osaan hädin tuskin arvioida Nasun vaatekoon, ei vielä tarkoita että tietäisin asiasta yhtään mitään. Fiksuinta on nöyrtyä tämän tosiasian edessä ja ky-sy-ä. Kysyvähän kun ei tunnetusti tieltä eksy.

4 kommenttia:

Jemppa kirjoitti...

Nasu on ihan mahdottoman kätevä käsistään! Ei meidän 1v10kk poika oo muuta ku sukkia yrittänyt joskus itse jalkaan.. ;) Tässäkö sitä jo huomaa tytön ja pojan eron? :D
Miten toi teidän raitahaalari muuten näyttää ihan 92 kokoiselta? ;) Täältä sais vaihtoon 86 kokoisen, menis sekin varmaan nasulle ihan mahdottoman hyvin, ei tekisi tiukkaakaan! :D

Äni kirjoitti...

I-ha-na toppahaalari! Ja onpas Nasu tosiaan jo taitava, ohhoh! :D

Onnellinen Koti kirjoitti...

Voi mikä muru! :D

Heli kirjoitti...

Jemppa: Voi kunpa olisikin kokoa 92, ni olisin jo jeesinyt sua! :) Nasu on kyllä jopa pelottavan kätevä käsistään, ans kattoo mihin se vielä kykenee...

Äni: Toi on meitsinkin lemppari ja aikas kauan sain Huutiksesta metsästää...

Onnellinen Koti: Aaawww! Kiitos! :)