sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Suihkuseurapiireissä

Eilen siis juhlimme miesmalli Murkulan 1-vee synttäreitä. Koska kemut oli ajoitettu aikavälille 13-16, joka on Nasun päiväuniaika, saavuimme hippoihin enemmän tai vähemmän tyylikkäästi myöhässä. 

Viksumpi yksilö olisi varmaan jo kutsun saadessaan tajunnut, että tuo ajankohtahan on nyt erityisen haastava meidän rutiineillemme, mutta en minä. Ehei. Sinä juhlapäivänä sitten aloin tarkistelemaan, että moneltakos ne hipat olivatkaan ja kuinkas tämä logistiikka nyt oikein järjestetään...

Päälle valikoitui nyt hieman erilainen asu kuin mitä viikolla vielä suunniteltiin. Eksyin nimittäin perjantaina H&M:n lastenosastolle ja pongasin sieltä niin mahtavan paljettipannan, että se oli saatava päälle. 

Keksin myös ovelan hämäyskikan kuinka se saadaan pysymään ipanan päässä. Panta kannattaa ujuttaa päähän esimerkiksi bodyn laittamisen yhteydessä (siinä päähän pujotuksen aikaan), jolloin ipana ei välttämättä edes tajua sen pukemista. Niin se sitten menee huomaamatta koko illan, ainakin meillä meni.


Luulet, etten huomannut tuota pantaa, mut tajusin sen kyllä. Ja sillä aikaa kun hait sen kameran, mä hieroin sen tuollaiseksi Björn Borg -tyyliseksi hikinauhaksi. Ja nyt otan nämä tossutkin pois.


Tossujen pohjassa oli joku tällainen tarra, luistaakohan ne nyt vähemmän ku nyppäsin sen pois? 
Eiku testaamaan.
********
Valkoinen body, sukkikset, panta & tossut - H&M
Musta perhoshihainen body - Mini Rodini
Tyllihame - Name it

Menimme siis myöhässä. Sisään astuessamme meno oli jo katossa ja vieraat viuhtoivat menemään kuin viimeistä päivää. Mutta niin se on kai aina seurapiiribileissä. Nasukka hetken aikaa tarkkaili menoa omaan tyyliinsä rauhallisen herkeämättä, kunnes kakkulautasellisen jälkeen oli valmis sulahtamaan menoon mukaan.

Murkulalla oli meno katossa jo heti ensi hetkistä alkaen, kuten sankarilla kuuluukin. Hän seurusteli kokeneen salonkileijonan tavoin eri vieraidensa kanssa, antoi anteliaana koko leluarsenaalinsa vieraiden käyttöön ja hurmasi niin juhlien naiset kuin miehetkin. Mutta hei, kuka nyt voisi vastutaakaan tätä:


P. Diddynkin juhlissa teemana on valkoinen. Hän on matkinut sen minulta.

Kakun leikkaaminen oli arvokas ja herkkäkin hetki. Murkula hieman arpoi juhlapuheensa kanssa, mutta myöntyi sitten supliikkina seuramiehenä pitämään lyhyen, mutta ytimekkään puheen. Ja kuinka osuvasti hän osasikaan tiivistää sen miltä tuntuu olla yksivuotias! Enpä olisi ainakaan itse kyennyt samaan.

Nyt en ehdi poseeraamaan, kun kiteytän tässä tunnelmiani.

Saatiinpa amatööriäidistä ja nasukastakin yhteiskuva, kun juhlien virallinen paparazzi ikuisti meidät herkkupöytien ääreltä. Siis luonnollisestikin juuri sieltä. Ja kuten huomaatte, pantateema ulottui myös äitiin. Tätäkö se sitten on, vaatesamistelu?

 Terkkuja lukijoille suihkuseurapiireistä!

Juhlista löytyi myös rakas ystävä Matilda, joka suihki piireissä menemään kuin kala vedessä. Nasu yllätti Matildan nukke kainalossaan, suloinen leikki joka ei ainakaan vielä ole nasukkaa liiemmin kiinnostanut. Siinä missä Matilda halaili vauvanukkea ja kantoi sitä mukanaan ympäriinsä, ramppasi nasukka Murkulan kirjahyllyllä raahaten mukanaan mitä kiinnostavampia opuksia. Onneksi aikaa teemaan sopiviin poskisuudelmiin löytyi kuitenkin.

Nasu hei, mä niin tykkään susta!

Tyypillinen mies kun on, Murkulaltakin löytyi vallan käheä menopeli. Ja tyypillinen nainen kun nasukka on, tämän porchen kyytiin oli päästävä. Herrasmiehen lailla Murkula oli tietenkin valmis myös koeajeluun, kyyditettäväänsä hellästi ympäri tiluksiaan kuljettaen. 


 Se oli siis kartanoni itäsiipi, seuraavaksi voin esitellä sinulle länsisiiven. Pidähän kiinni.

Lähdön hetkellä ymmärsimme Nasun kanssa kuinka korkean profiilin kutsuista oli kyse, sillä nasukka sai juhlista mukaansa vielä kotiinviemisiäkin. Eikä ihan mitä hyvänsä, vaan korkeaa teknologiaa. Uusi ihkaoma kaukosäädin.


Nasun kyydittämisen jälkeen Murkula pääsi vielä kiihdyttelemään oikein kunnolla.
Nasullakin hymy ylsi korviin saakka kotiinlähdön hetkellä, olihan kädessä Murkulan lahja.

Kunnon isännän lailla Murkulalla riitti virtaa aivan uskomattoman pitkään aina ensimmäisistä vieraista viimeisiin (lue: meihin). Mistään ei olisi huomannut herran juhlineen jo tuntisotalla. 

Saimme kuitenkin jälkikäteen todistusaineistoa siitä kuinka supermallitkin ovat, kaikesta huolimatta, kaltaisiamme. Myös he väsyvät, kuten rakas Murkulamme rankan juhlinnan jälkeen.

    Salonkileijona lepää.

Jotta kiitos vallan mahtavista juhlista Murkula! Meillä oli todella mukavaa ja erityisen kivaa oli tavata lukijamme Salla H, jonka nämä juhlat nyt luoksemme toivat. Oli hassua tavata ihminen, jonka jo jotenkin kokee tuntevansa (täällä blogissa käymiemme keskustelujen takia), vaikka todellisuudessa emme ole ikinä tavanneetkaan. No, nyt olemme. Toivottavasti tavataan taas uudestaan Salla!

6 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Hih! Kyllä tässä oli tunnelmat niin hyvin kiteytettynä että!

Mainittakoon vielä, että suurenmaailman tyyliin näin merkittävää virstanpylvästä elämässä juhlittiin oikein kaksi päivää putkeen (tai oikeastaan kolme, kun se varsinainen synttäripäivä oli perjantaina). Tänään serkkutytöt (ja muutkin sukulaiset) viihdyttivät sankaria yhtälailla uuvuksiin kuten eilenkin. Mutta kerrankos sitä elämässä täyttää yhden vuoden!

Ja kun muotiblogi on kyseessä, niin kerrotaan vielä detskut siitä juhlakalun asusta:
body - kangas Kameleont design, äidin itse väkertämä
farkkulappuhaalari - NameIt

Salla H kirjoitti...

Oli meilläkin se ajankohta vähän haastava, mutta tommosten bileiden takia me vähän joustettiin aikatauluista :)

Oon kyllä varma, että tavataan vielä uudestaankin :) Nasu oli kyllä livenä vieläkin suloisempi kuin kuvissa!

Nimetön kirjoitti...

Olipas taas ihania kuvia ja luettavaa! Tuo Nasun kotiin lähtö ilme on kyllä ihan paras! :)

t. Tiina & A.

mimmu kirjoitti...

Oi miten hauskan kuuloiset synttärit ja niin iloinen sankari :-) Nasu näyttää suihkineen mukana taas omana säihkyvänä seurapiirikaunottarena, kyllä kelpaa noissa juhlavaatteissa, hih.

Tuo samistelu taitaa välillä olla ihan alitajuista. Huomaan nimittäin aika usein että kun puen ensin poitsun ja vetäisen sitten äkkiä itse jotain päälle, niin eteisessä seisoo kohta kaksi samista. Joskus joku on tästä kerhossa huomauttanutkin, ja mitäs siihen sitten voi sanoa...juu mä aina mietin meidän vaatteet mätsääviksi, no en :-) mutta hassua anyway.

Onnellinen Koti kirjoitti...

Ihanat vaatesamikset :)

Sä olet niin hyvä kirjoittamaan, unohtui mun hetkellinen äkämökökiukkukin :D

Ja taisi olla aika ihanat ja antoisat kemut :)

Heli kirjoitti...

Elisa: Nonni, teillä oli todellakin sitten maailmanluokan bileet :) Mutta siis mitähä?? Olitko sä ITTE tehnyt sen bodyn?? Augh! Mahtavaa :)

Salla H: Eiköhän me törmäillä... ;)

Tiina & A. : Joo, lähtöilme oli kyllä sangen muikea eikä hymy hyytynyt vielä kotonakaan.

mimmu: Sankari oli elementissään ja sangen hurmaava, kuten aina. Hassuahan se vaatesamistelu on ja on pakko myös myöntää et mua todella nauratti toi kuva meistä: kaksi blondia, mustilla pannoilla. Me & mini-me :D

Onnellinen Koti: No mutta! Se on oikein että kiukkuilu hetkeksi helpotti. Ilo olla avuksi :)