keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Syntyis jo!

Unirintamalla heräily jatkuu. Syy ei kuitenkaan ole se, mitä niin usein pikkulasten vanhemmilla eli se lapsi itse. Ehei, meikäläisen tilanteessa sekä lapsi että mies nukkuvat autuaasti illasta aamuun. Se on tämä keskeneräinen prosessi, mainitsemani Suuri Päätös, joka meikäläistä valvottaa. En saa unta illalla ja heräilen aamuyöstä. Näen häröjä unia, hikoilen ja herään tietämättä millä planeetalla olen ja mitä elämää elän.

Petturi-intuitio on edelleen hiljaa kuin haudassa makaisi ja kello tikittää. Päätös, sen on kohta synnyttävä. Jos ei muuten niin keisarinleikkauksella, prkl. Turhauttaa tämä tällainen, normaalisti tiedän aika tarkkaan kuinka toimia ja miksi - kiitos intuitioni. Ja nyt tämä päätös, se ei kuulkaas synnykään helpolla. Ei vaikka kuinka puserran, ponnistan ja tuskailen.


Mä niin tiedän mistä sä mutsi puhut. 
Muakin todella tuskastuttaa se typerä sääntö, etten saa syödä läppärin hiirtä.


Iskä hei, mä tuun nyt syömään sen hiiren. Kuulitko? Näpit pois tieltä! 
*********
Apilabody - Metsola
Pilvihousut - Lindex

Mä en ole tottunut siihen, että joku asia häiritsee untani. Olen tunnettu lähes legendaarisista unenlahjoistani, joita ei paljon myrskyt tai mellakat hetkauta. Samaan syssyyn on todettava, että kuulun myös niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat suhteellisen paljon unta. Myös nyt aikuisena. 
 
Tämä unentarpeeni ja siitä juontuva univelkojen sietokyky oli itse asiassa yksi suurimmista huolista, mitä minulla lapsen saamista kohtaan oli. Pelkäsin ettei minusta yksinkertaisesti olisi siihen valvomiseen, vaan tulisin raivohulluksi ja lahtaisin itseni lisäksi lähipiirini lemmikkeineen kaikkineen.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Nasu ei juurikaan ole meitä peloistamme huolimatta valvottanut, paitsi sen 1,5 - 2 kuukauden jakson tuossa kesällä, juuri siinä kävelemään lähtemisen aikoihin. Ja ne univelkaiset päivät, no, kyllä niistä suoriuduttiin ihan kunnialla. Eikä edes ketuttanut niin paljon kuin mitä ennalta kuvittelin.

Mutta tämä valvominen taas, tämä kuulkaas riepoo ihan kympillä. Maata nyt väsyneenä sängyssään ja odottaa unta. Voiko kyisempää puuhaa olla? Ei helvetti, tällaistako unettomuus on? Ei todellakaan käy kateeksi niitä, jotka unettomuudesta oikeasti kärsivät. Inhottavinta siinä on nimittäin se itsesyyttely: "Miksi en nyt jumalauta vaan nuku? Olen väsynyt, voi niiiiin väsynyt. Kroppa hei, antaa palaa, kuuppa pimeeksi ja taju pois!" Eikä vaan onnistu, ei.

Ja mitä vielä, sitten kun olet vihdoin vaipumassa auvoiseen uneen, havahdut äkisti johonkin. Idioottimaiseen kysymykseen, ajatukseen tai vaan tunteeseen. Levottomaan oloon siitä, että kaikki ei nyt olekaan okei. Sitten tajuat: ei olekaan. Kaikki ei helvetti soikoon olekaan nyt ok. Valvon, vaikka olen sairaan väsynyt. Se jos mikä ei ole okei.

Niin että tämä päätös syntyy nyt ihan just, oli sen laskettu aika tai ei. Koska tämä mutsi ei jaksa moista teutarointia enää kovin kauan. Mikään vauva, edes tämä, ei ole sen arvoinen. Ugh, olen puhunut.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taskuoraakkeli-kirjani vastaa sulle : "ilmeisin ratkaisu ei ole aina paras". Jos tulee lisäkysymyksiä niin palataan oraakkelin luo ;)
-Hilkka

L-E kirjoitti...

Voi jee, eihän tätä jännitystä meinaa kestää kohta täälläkään. Vaikka asiahan ei minulle mitenkään kuulu eikä minua koske. Toivottavasti minä en ala nyt tämän asian takia ainakaan valvomaan vaikka kovin empaattinen ihminen olenkin.

Sano sille intuitiolle että nyt ei todellakaan olisi oikea aika nukkua talviunta, huijaa sitä vaikka luulemaan että on jo kevät, jos se vaikka herää? Lisää sitä kirkasvalolamppua ja haet ulkoa koivunoksia siinä toivossa että ne maljakossa tekisivät jo hiirenkorvia :D.

Tiina kirjoitti...

Tää likettäis tota L-E:n kommenttia :D

Kati kirjoitti...

Ei käy kateeks. Päätöksenteko on hankalaa!Koita ennustajalla käyntiä?Tai katso tarot-korteista?(ja teet sitten ihan päinvastoin mitä ne neuvoo :)

Heli kirjoitti...

-Hilkka: Kuten tänään kirjoitinkin, vallan mainio taskuoraakkelineuvo! Mulla olis käyttöä tuollaselle oraakkelille muulloinkin :) KIITOS!

L-E: Joku huijauksista onnistui, sillä se pannahinen lopulta heräs. Vihdoinkiin eikä yhtään liian aikaisin.

Tiina: Niin tääkin :)

Kati: Juu, eipä käy itseänikään kateeksi ja mieluusti olisin näistä nahoista välillä irronnut. Mutta nyt on taas helppo hymyillä kun maaliviiva on takanapäin.

Heli kirjoitti...

Noora K: Erittäin hyvä pongaus ja tärkeä aihe, kiitos! Samaa kuraa käy siis ammattilaisillekin ja vielä tuollaisilta tahoilta! Että korpeaa moinen varastelu, oli mittakaava sitten pikku-nasukka tai Linnan juhlat :(